Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?
20.01.2025 |
Olen siis heidän aikuinen tyttärensä. Kun käyn heillä, he puhuvat lähes koko ajan itsestään. Jos yritän sanoa jotain omaa väliin, he ovat hiljaa tai kääntävät keskustelun itseensä. Onko muilla tällaista ja onko mitään tehtävissä? Vanhempani ovat siis ihan hyväkuntoisia sinänsä.
Kommentit (982)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen on valmis lähtemään mihin hän psykiatria silloin tarvitsisi?
Ihminen on varmaan valmis lähtemään, kun hän ei koskaan tullutkaan. Häneltä jäi tekemättä se homma, mitä tuossa eräs juuri kuvaili. Tutkia itsensä, ulkonäkönsä, mielenkiinnonkohteensa, arvonsa, koko minuus. He ovat olleet eläviä robotteja, sellaisen on helppo kuolla.
Kyllä yleensä haluaa sanoa rakkailleen jotain tai jotain omasta kuolemastaan. Tai edes kertoa, mistä löytyy tärkeät paperit tms.
Ja tämä, että kertoo missä on tärkeät paperit kuvastaa sitten sitä, että hänellä on tunteet?
Ihan älytöntä vinkumista siitä, että kun se isä tai äiti ei edes osannut kuolla kunnolla ja tunteella, kun ei edes tarvinnut tarapeuttia sairasvuoteellaan. Niin tunteeton oli :D
Nyt menee kyllä jo nautettavuuksiin. Vanha ihminen on yleensä elämänsä elänyt ja ehtiä miettiä kuolemaa jo hyvässä lykyssä vuosikymmeniä. Hän on sinut itsensä ja kuoleman kanssa.
Mummoni eli 97 vuotiaaksi ja ehti hyvinkin tunteellisesti miettiä useammankin kerran, että oliko hänet unohdettu . Kaikki kaveritkin oli lähtenee jo aikapäiviä sitten. Olis mummi ollut ihmeissään, kun jälkikasvu olisi raahannut terapeuttia mummon vuoteen viereen keskustelemaan, että onko mummi traumatisoitunut, kun saataa joku päivä kuolla. Kun tuota ikääkin jo on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanotaanko näin, että kuolema on se viimeinen raja tehdä asiat, jotka on elämässä jäänyt tekemättä. Että siinä mielessä jotkut kyllä hyödyntävät viimeiset tilaisuutensa.
Ja lapset hyeenoina kuolinvuoteella vaatimassa kuole nyt oikein. Niinko elokuvissa, viimeiset toiveet, anteeksianelemista, hyvöstelyä.
Onhan paperiasiat järjestyksessä, kuolinsiivous tehty, arkku ostettu?
Kyllä se kuolo korjaa kohta ne loputkin boomerit kun ovat jo vanhoja. Rauha sitten vaan heidän sieluilleen ja toivottavasti myös teidän.
Minulla on tai oli kaksi vanhaa sukulaista. Toinen 94 alkoi kesällä puhua , kun pääsis pois, en enää jaksa. Hän oli yksin asuen kaikki asiansa itse hoitanut . Kuoli syksyllä sydämen pettäessä. Paperit oli kyllä järjestyksessä, testamentti kolmantena paperipinossA.
97 v sanoi jouluja toivotellessA, saisi kuolema jo tulla, emme jaksa jos joudumme hoitokotiin muuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se kuolo korjaa kohta ne loputkin boomerit kun ovat jo vanhoja. Rauha sitten vaan heidän sieluilleen ja toivottavasti myös teidän.
Ja kun tunteettomat buumerit ovat poissa, kuolleet ja haudattu, seuraava kuoleva sukupolvi on nykyiset keski-ikäiset. Toivottavasti menee oikein ja tunteellisesti heidän loppuelämänsä, lapset eivät kanna kaunaa vaan menestyvät elämässä ja ovat onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se kuolo korjaa kohta ne loputkin boomerit kun ovat jo vanhoja. Rauha sitten vaan heidän sieluilleen ja toivottavasti myös teidän.
Ei tietenkään boomereilta kuolemakaan onnistu oikealla tavalla kun eläneetkin väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se kuolo korjaa kohta ne loputkin boomerit kun ovat jo vanhoja. Rauha sitten vaan heidän sieluilleen ja toivottavasti myös teidän.
Ei tietenkään boomereilta kuolemakaan onnistu oikealla tavalla kun eläneetkin väärin.
Kyllä ne tulee vielä kummittelemaan ihan koko suuri sukupolvi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä tuossa tarkoitettiin ihan vain sitä, että jos haluaa korjata johonkin välit, se pitää tehdä ennen kuolemaa. Ja jos on erkaantumassa lopullisesti tärkeästä/rakkaasta ihmisestä, saattaa haluta sanoa jotain.
Jos välit ovat kunnossa, ei ole tarvetta millekään erityiselle. Vanhempien mielestä ne välit ovat kunnossa. Se on vain lapsen sisällä oleva tarve, joka ei tule kohdatuksi.
Vierailija kirjoitti:
Varautukaa nuorempi polvi siihen, että kuolinvuodetilanteet menevät 95 % todennäköisyydellä samaa kaavaa muunkin elämän kanssa. Ei tunteita eläessä, ei tunteita kuollessa. Ei jäähyväisiä. Ei puhetta kuolemasta. Ei puhetta jäljellejäävistä. Ihan turhaahan se olisi. Tunteet on lässytystä.
Miten ne kuolinvuodetilanteet pitäisi mennä? Ihania tunteellisia jäähyväisiä? Minkälainen ihminen on sellainen, jolla ei ole ollut minkäänlaisia tunteita koko elämänsä aikana? Miksi sitten kuolinvuoteella alkaisi tunteelliseksi, jos koko elämänsä ollut tunteeton?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varautukaa nuorempi polvi siihen, että kuolinvuodetilanteet menevät 95 % todennäköisyydellä samaa kaavaa muunkin elämän kanssa. Ei tunteita eläessä, ei tunteita kuollessa. Ei jäähyväisiä. Ei puhetta kuolemasta. Ei puhetta jäljellejäävistä. Ihan turhaahan se olisi. Tunteet on lässytystä.
Miten ne kuolinvuodetilanteet pitäisi mennä? Ihania tunteellisia jäähyväisiä? Minkälainen ihminen on sellainen, jolla ei ole ollut minkäänlaisia tunteita koko elämänsä aikana? Miksi sitten kuolinvuoteella alkaisi tunteelliseksi, jos koko elämänsä ollut tunteeton?
Juuri näin. Ei ala. Mutta moni lapsi elättelee toivoa viimeiseen asti. Siksipä juuri kannattaa henkisesti varautua siihen, että kuolema menee samoin kuin elämäkin.
Vierailija kirjoitti:
Itse toivon, että olen vanhanakin kiinnostunut muustakin kuin vain omasta navasta. Aion pysyä aktiivisena ja käydä erilaisissa paikoissa niin kauan vain kuin pystyn. Moni jämähtää kotiin liian aikaisin ja siellä sitten eletään tehden aina kaikki samaan aikaan ja samalla tavalla, ympyrät on tosi pienet. Ja sitten ihmisistä tuleekin sellaisia, että eivät ymmärrä yhtään mitä elämä on kodin ulkopuolella. Omat vanhempani olivat juuri tuollaisia myös, että muiden kuulumiset eivät kiinnostaneet (muut, kuin taloyhtiössä asuvien naapurien haukkuminen, jos joku ei tehnyt asioita tismalleen samalla tavalla kuin he ja samaan aikaan). Heistä tuli siis rumasti sanottuna pikkuhiljaa umpityhmiä.
Kaikille ei käy noin, appiukkoni, joka on jo pari vuotta ollut leskenä, on aina sellainen, että kyselee kaikenlaista ja on kiinnostunut siitä mitä muualla tapahtuu. Piristävää seuraa, kun on vanhus joka osaa keskustella muustakin kuin omasta terveydestään.
Miksi ihmisen pitää vanhanakin elää toisten toiveiden mukaisesti? Jos ihminen haluaa vetäytyä omiin oloihinsa "tyhmentymään", niin sehän on heidän oma valintansa. Itse olen tämän "tyhmentymisprosessin" aloittanut, kun sairastuin, ja vähän kuin menetin kiinnostukseni laajentaa tajuntaani, jotta miellyttäisin muita kivoilla jutuillani ja huikealla ymmärrykselläni kodin ulkopuolisista asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varautukaa nuorempi polvi siihen, että kuolinvuodetilanteet menevät 95 % todennäköisyydellä samaa kaavaa muunkin elämän kanssa. Ei tunteita eläessä, ei tunteita kuollessa. Ei jäähyväisiä. Ei puhetta kuolemasta. Ei puhetta jäljellejäävistä. Ihan turhaahan se olisi. Tunteet on lässytystä.
Miten ne kuolinvuodetilanteet pitäisi mennä? Ihania tunteellisia jäähyväisiä? Minkälainen ihminen on sellainen, jolla ei ole ollut minkäänlaisia tunteita koko elämänsä aikana? Miksi sitten kuolinvuoteella alkaisi tunteelliseksi, jos koko elämänsä ollut tunteeton?
Juuri näin. Ei ala. Mutta moni lapsi elättelee toivoa viimeiseen asti. Siksipä juuri kannattaa henkisesti varautua siihen, että kuolema menee samoin kuin elämäkin.
Mitä se lapsi sitten haluaa siltä kuolevalta tunteettomalta vanhemmalta siinä kuolinvuoteen ääressä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
V. A. Koskenniemi
En hyväksy mitään yleistyksiä, mutta ymmärrän ap:tä. Itsekin boomerina olen huomannut kavereitteni olevan kiinnostuneita vain itsestään. Mulla on muutama läheinen ystävä, mutta olen alkanut kartella heitä, koska ole kuin kaatopaikka heidän " ongelmilleen ". Soittavat tai jopa käväisevät. Aluksi kysyvät, oletko ollut terveenä? En kerkeä vastata, kun se monologi alkaa kaikista omista vaivoistaan, joista kuulen nyt kymmenettä kertaa.
Itselläkin olisi kerrottavaa, ikäviä ja mukavia asioita, mutta eipä heitä kiinnosta. Jos teidän vanhempanne ovat tuollaisia, niin on kyllä kamalaa.
Onneksi omien lasten ja lastelasten kanssa olemme tasapuolisesti keskusteluyhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
 
Niin. Erakoituminen (henkisesti) on oma valinta, ei ainut tapa olla ja elää.
Tuolle on terminkin: emotional anorexia (ihminen ei tietoisesti tai tiedostamattaan anna itsensä tuntea) ja intimacy anorexia (ei luo tunneyhteyttä).
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy mitään yleistyksiä, mutta ymmärrän ap:tä. Itsekin boomerina olen huomannut kavereitteni olevan kiinnostuneita vain itsestään. Mulla on muutama läheinen ystävä, mutta olen alkanut kartella heitä, koska ole kuin kaatopaikka heidän " ongelmilleen ". Soittavat tai jopa käväisevät. Aluksi kysyvät, oletko ollut terveenä? En kerkeä vastata, kun se monologi alkaa kaikista omista vaivoistaan, joista kuulen nyt kymmenettä kertaa.
Itselläkin olisi kerrottavaa, ikäviä ja mukavia asioita, mutta eipä heitä kiinnosta. Jos teidän vanhempanne ovat tuollaisia, niin on kyllä kamalaa.
Onneksi omien lasten ja lastelasten kanssa olemme tasapuolisesti keskusteluyhteydessä.
Tuossa on jääty aikalailla lapsen tasolle keskustelutaidoissa. Tyyliin äiti, katso = monologi omista asioista. Eihän lapsi osaa olla vastavuoroinen. Sen verran on aikuisen tapoja, että tajuaa, että on kohteliasta olla kiinnostunut toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on sairasta porukkaa, nytkö teitä on jo hyväksikäytetty, enpä yhtään enää ihmettele mielenterveyseläkkeellä olevien määrää.
Menkää töihin lopettakaa tuo ulina.
Sanan hyväksikäyttö nosti esille kyllä ihan eri ihmiset kuin nämä kaksi, jotka sanoivat miettivänsä, mitähän heille on tehty pieninä. On paljon muitakin asioita maailmassa kuin hyväksikäyttö.
Joo, mä ainakin kirjoitin vain että mitähän on tehty sellaista mitä ei muistakaan. Lähinnä tuota laiminlyöntiä meinasin en mitään seksijuttuja🙄
Sanotaanko näin, että kuolema on se viimeinen raja tehdä asiat, jotka on elämässä jäänyt tekemättä. Että siinä mielessä jotkut kyllä hyödyntävät viimeiset tilaisuutensa.