Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?
20.01.2025 |
Olen siis heidän aikuinen tyttärensä. Kun käyn heillä, he puhuvat lähes koko ajan itsestään. Jos yritän sanoa jotain omaa väliin, he ovat hiljaa tai kääntävät keskustelun itseensä. Onko muilla tällaista ja onko mitään tehtävissä? Vanhempani ovat siis ihan hyväkuntoisia sinänsä.
Kommentit (982)
Vierailija kirjoitti:
Ja ketä ees kiinnostaa vanhempiensa kolotukset? Tai tuttavan? Jokaisesta on omat asiat kiinnostavampia.
Ei varmaan ketään kiinnosta, mutta voihan tuntea olevansa avuksi kun kuuntelee ne valitukset. Toisen kolotukset voi vähän lieventyä. Jos kuuntelija saa itselleen hyvää mieltä, että pystyin olemaan tuolle toiselle avuksi niin ok., mutta jos tuntee olevansa vain roskakori, siis ei tule tällaista tunnetta, niin sitten eri juttu. Me ihmiset tunnetaan tunteitakin vähän eri tavalla. Pitää kuunnella itseään. Minä kyllä mielelläni kuuntelen välillä ystävien sairaskertomuksia kun lääketiede kiinnostaa, mutta saan myös suunvuoron puhumalla myös omistani. Jos en muuten, niin sanon, että nyt on minun vuoro puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ketä ees kiinnostaa vanhempiensa kolotukset? Tai tuttavan? Jokaisesta on omat asiat kiinnostavampia.
Ei varmaan ketään kiinnosta, mutta voihan tuntea olevansa avuksi kun kuuntelee ne valitukset. Toisen kolotukset voi vähän lieventyä. Jos kuuntelija saa itselleen hyvää mieltä, että pystyin olemaan tuolle toiselle avuksi niin ok., mutta jos tuntee olevansa vain roskakori, siis ei tule tällaista tunnetta, niin sitten eri juttu. Me ihmiset tunnetaan tunteitakin vähän eri tavalla. Pitää kuunnella itseään. Minä kyllä mielelläni kuuntelen välillä ystävien sairaskertomuksia kun lääketiede kiinnostaa, mutta saan myös suunvuoron puhumalla myös omistani. Jos en muuten, niin sanon, että nyt on minun vuoro puhua.
Joo. Ja siitä toisenkin vaivasta voi hyvin puhua, vaikkei niin täysillä kiinnostaisi, jos se 1. ei ole monologi 2. voidaan puhua muustakin.
Mulla on isojen ikäluokkien nuorimpiin kuuluva ystävä. Hä SUUTTUU, jos joku yrittää puhua jostain omista vaikeista asioistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ketä ees kiinnostaa vanhempiensa kolotukset? Tai tuttavan? Jokaisesta on omat asiat kiinnostavampia.
Ei varmaan ketään kiinnosta, mutta voihan tuntea olevansa avuksi kun kuuntelee ne valitukset. Toisen kolotukset voi vähän lieventyä. Jos kuuntelija saa itselleen hyvää mieltä, että pystyin olemaan tuolle toiselle avuksi niin ok., mutta jos tuntee olevansa vain roskakori, siis ei tule tällaista tunnetta, niin sitten eri juttu. Me ihmiset tunnetaan tunteitakin vähän eri tavalla. Pitää kuunnella itseään. Minä kyllä mielelläni kuuntelen välillä ystävien sairaskertomuksia kun lääketiede kiinnostaa, mutta saan myös suunvuoron puhumalla myös omistani. Jos en muuten, niin sanon, että nyt on minun vuoro puhua.
Joo. Ja siitä toisenkin vaivasta voi hyvin puhua, vaikkei niin täysillä kiinnostaisi, jos se 1. ei
Hänhän on lähempänä keski-ikää vielä ja siksi käyttäytyy kuin nämä keski-ikäiset jotka ovat suuttuneet vanhemmilleen kun vanhemmat puhuvat sairauksistaan ja pienistä asioistaan.
Minulla on monisairaampi ikäisempi tuttu, hänen ainoa lapsensa kuollut. Meidän puhelinkeskustelut pitkälti hänen tk-käynneistään, lääkkeistä, kissastaan, ei tarvitse mitään kotihoitoa vielä. Kyllä minä jaksan kuunnella. Kun tiedän ettei montaa kuuntelijaa hänellä ole.
Toisaalta kyllä hänkin sitten soittaa ja kysäisee mites silmälääkärikäynti meni. Sitten hänen kaihileikkauksensa vuosi sitten käydään jälleen lävitse.
Yksinäiset (toki muutkin) voivat jankata niitä samoja juttuja ihan masennus/traumaoireina. He eivät siksi itsekään tajua, että samat asiat pyörivät mielessä jatkuvasti. Koskee ihan mitä ikäluokkaa tahansa.
Ihan tuon aloittajan lauseeseen "kun sanon jotain väliin, he ovat ihan hiljaa". Tähän tapaan törmäsin itsekin kun muutimme mieheni kanssa eläkkeelle päästyä kotiseudulle pikkukaupunkiin. Täällä on saman ikäisiä sukulaisiani. Esim. serkun kanssa kun keskustelemme, niin hän juurta jaksaen selostaa ihan turhanpäiväisiäkin asioita, mutta jos minä kerron vaikka vähän syvällisempiä asioita, niin hän ei sano mitään. Hiljaisuus vaan. Sitten tietysti lopetan. Kerran hän selitti toisen henkilön asioihin liittyen, että kun tämä henkilö kertoi asiaansa niin hän ei osannut sanoa mitään. Ja oli pahoillaan. Sanoin, että olisit edes sanonut, että jaa. Niin vain on että jotkut ei joskus osaa sanoa mitään, mutta asia on kuitenkin mennyt perille.
Mutta olen myös huomannut myös muissakin tapauksissa täällä, että kun puhun jotain, niin ei sanota mitään vaan aletaan puhua omiaan. Kai joku paikkakunnan tapakin. Maailmalla en tällaista kokenut enkä muista että lapsuudessani olisi näin ollut. Yleensähän jotain kommentoidaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, kuinka suuria nämä ryhmät ovat, mutta tunnistan tästäkin ketjusta nämä kaksi.
Suurten ikäluokkien vanhempi, joka on kasvanut ihan siinä kaiken sivussa. Siihen maailmanaikaan lasten oletettiin olevan aikalailla hiljaa. He ovat lähteneet aikaisin maailmalle opiskelemaan tai ihan vaan töihin. Ovat menneet sitten jonkun vastaantulijan kanssa naimisiin ja hankkineet sen kiintiölapsen tai kaksi.
Sitten he ihmettelevät, kun nuorempi polvi ei tajua itsenäistyä ja mitä se siinä vielä kitisee nurkissa, eläisi omaa elämäänsä ja tekisi töitä, kuten kunnon kansalainen. He eivät käsitä, mistä lapset puhuvat, kun lapset yrittävät luoda yhteyttä. Ja se otetaan kritiikkinä, jota kunnon lapsen tulisi olla esittämättä, eiväthän he itsekään ole vastaavaa käyneet omien vanhempiensa kanssa - kun kumpikaan osapuoli ei ole osannut kaivata enempää.
Lapsi on tietyllä lailla oman itsen jatke. Sen tavarat heitetään pois sen kummempia kyselemättä. Jos itsellä ei ole nälkä, ei lapsellakaan voi olla. Jos itseä ei väsytä niin mitä se lapsi valittaa väsymystä. Ja lääkäriin viedään vasta, jos se ongelma ihan hyppää silmille (ketjun mukaan ei kaikkia silloinkaan).
Sitten on näiden lapset. Nyt elämä on siinä erilaista, että näistä lapsista on tehty omia jatkeita, kun taas vanhemmat olivat omille vanhemmilleen "ei mitään". Jatke ei saa kiukutella (uhmaikä jää käymättä), eikä olla hankala (murrosikä vanhempaan nähden jää käymättä, toki tehdään muuten nuorille kuuluvia juttuja). Sitten ihmetellään, kun se lapsi ei tajua olla itsenäisempi, kun se on koko elämänsä alusta asti koulutettu olemaan vanhemman osa. Miten se siitä tuosta vaan itsenäistyisi? Siltä on käymättä läpi ne lapsuuden vaiheet, joilla opitaan oman tahdon ilmaisua ja itsenäisyyttä.
Lapsi on hukassa. Saa ehkä normaalimpia kokemuksia muualta. Alkaa nähdä, miten maailma muilla pyörii. Sitten haluaisi toisenlaisen yhteyden vanhempaansa, koska 1. on ehkä edelleen jollain tasolla kiinni 2. haluaisi vanhemman löytävän sen saman, mukavamman maailman, johon hän itse on päässyt.
Talouselämä kirjoittaa tikittävästä mielenterveyden ongelmasta. En saanut linkattua.
Suurten ikäluokkien tunteettomuus, kelvottomat kasvatustaidot, kommunikointikyvyttömyys kostautuu sairauslomina, kuormittaa työnantajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllähän jos suurten iköluokkien lapsi ei vielä ole itsenäistynyt ja muuttanut kotoa pois olisi jo korkea aika. Pl. Maatilat.
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän jos suurten iköluokkien lapsi ei vielä ole itsenäistynyt ja muuttanut kotoa pois olisi jo korkea aika. Pl. Maatilat.
Henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen määeräaikaisella mt-eläkkeellä. Kyllähän se hirvittää ajatella, että mitä jos näin käy kovinkin monelle. Ihan inhimillinen kärsimys, mutta yhteiskunnan kannalta myös.
Monilla onneksi ollut riittävästi tasapainottavia tekijöitä aikuisuuden aikana, se suojaa sairastumiselta samoin kuin vaikeudet lapsuudessa + aikuisuudessa lisäävät sairastumisriskiä.
Vierailija kirjoitti:
En hyväksy mitään yleistyksiä, mutta ymmärrän ap:tä. Itsekin boomerina olen huomannut kavereitteni olevan kiinnostuneita vain itsestään. Mulla on muutama läheinen ystävä, mutta olen alkanut kartella heitä, koska ole kuin kaatopaikka heidän " ongelmilleen ". Soittavat tai jopa käväisevät. Aluksi kysyvät, oletko ollut terveenä? En kerkeä vastata, kun se monologi alkaa kaikista omista vaivoistaan, joista kuulen nyt kymmenettä kertaa.
Itselläkin olisi kerrottavaa, ikäviä ja mukavia asioita, mutta eipä heitä kiinnosta. Jos teidän vanhempanne ovat tuollaisia, niin on kyllä kamalaa.
Onneksi omien lasten ja lastelasten kanssa olemme tasapuolisesti keskusteluyhteydessä.
Kiitos tästä näkökulmasta! Tosiaan tuollaisen vanhemman lapsena en ole tullut ajatelleeksi, että varmaan tuo käytös näkyy joissain ihmissuhteissakin. Ei ehkä kaikissa, kun kyllä kai jotain se välinpitämätön boomerikin kuuntelee. Mutta tunnistan miten yhdessä elämänvaiheessa vanhempani menettivät paljon läheisiä ystäviä kun heillä oli avioliitossaan vaikeaa. Taisivat purkaa sitä liikaa muiden niskaan (ainakin me lapset saimme siitä osamme). Ei kukaan jaksa olla aina likasankona. Sympatiat siis siitä. Onneksi sinä olet erilainen ja ihanaa tietää, että tuollaistakin vanhemmuutta voi olla. Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluaisi aidon kohtaamisen.
Miksi vaadit sitä vasta toisen kuolinvuoteella? Eikö sitä aitoa kohtaamista voi tavoitella silloin kun toinen on vielä hyvässä voinnissa?
Vierailija kirjoitti:
Talouselämä kirjoittaa tikittävästä mielenterveyden ongelmasta. En saanut linkattua.
Suurten ikäluokkien tunteettomuus, kelvottomat kasvatustaidot, kommunikointikyvyttömyys kostautuu sairauslomina, kuormittaa työnantajia
. Googletin, että v.-.24 m.t, syistä eläkehakemuuksista oli 37 % alle 35 vuotiaita. Onko suuret ikäluokat vielä hekin kasvattaneet vaikka ovat jo 75 -80 vuotiaita. Siis Suomen suuret ikäluokat ovat syntyneet vuosina 45 - 50. Eli viiden vuoden aikana syntynyt porukka. Ja valitetaan vielä, että hankkineet vähiten lapsia ikinä. Eiköhän näiden vanhemmista löydy vähän suurempi ikäjakauma. Mutta huolestuttavaa on. Nuorissa ja jopa lapsissakin on paljon mielen sairauksia ja syötetään mielialalääkkeitä. Joutuvat jopa vuoden odottamaan hoitoonpääsyä. Onhan näitä lehdistä luettu. Itsemurhia paljon myös nuorten keskuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon 54 v ja mulla aikuinen tytär. Olen kiinnostunut hänen elämästään, mutta kunnioittavasti. Hänelle on lapsesta asti omat rajat ja yksityisyys olleet tärkeitä.
Multa meinaa mennä hänen asiat välillä ohi. Aihe on nyt kuvitteellinen, mut esim saattaa mainita: kävin juoksemassa. Vastaan okei, tässä kelissäkö,? No et onneks tullut kipeeksi tms. Ja sitten ohitan jatkokysymyksten tekemisen paikan.
Tytär ei oivalla, että kun hän on monista asioistaan yksityinen, en nyt tajunnut, että tää ( edelleen tässä kuvitteellinen aihe) juokseminen olikin isompi juttu, koska hän olikin pidempään miettinyt uutta harrastusta ja oli nyt löytänyt kivat maastot vähän matkaa kotiaan jne jne.
Olisin siis paljon enemmän halunnut osata osoittaa kiinnostusta, jos olisin saanut pienen alustuksen, että kun tytär on pitkään pohtinut uutta harrastusta ( jota en tiennyt) ja nimenomaan liikuntaa ( en tiennyt, muut harrastukset on taiteel
Joo, tervetuloa miesten maailmaan. Tuollaista se välillä on, kun emme jokaista vinkkiä ja vihjettä ymmärrä :D
Pakko muuten tähän väliin todeta vaikkei suoraan keskusteluun liitykään, että näin muutaman vuosikymmenen terveydenhuollossa työskennelleenä vanhukset ovat "muuttuneet" jonkin verran. Sotaa edeltäneet ikäluokat, joita silloin alalle tullessa valtaosa asiakkaista oli, olivat vaatimattomampia ja kohteliaampia noin suuressa kuvassa kuin tämän päivän vanhat, jotka ovat pitkälti näitä 40-50-lukujen lapsia. Juuri joku päivä juteltiin työkaverin kanssa ilmiöstä. Tämän päivän 70-80-vuotiaat ovat jonkin verran vaativampia ja jotenkin kärsimättömämpiä kuin silloin.
Ei meillä ole tuollaista onneksi.
Miksi käyt kuuntelemassa heitä. Oletko fakiiri kun nautit siitä.
Lista näköjään on loputon suurten ikäluokkien synneistä, lastensa ikäluokkaa olevaa th näköjään vahvistaa sen.
Keksiikö kukaan yhtään vikaa joka puuttuu suurilta ikäluokilta?
Ja ketä ees kiinnostaa vanhempiensa kolotukset? Tai tuttavan? Jokaisesta on omat asiat kiinnostavampia.