Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?
20.01.2025 |
Olen siis heidän aikuinen tyttärensä. Kun käyn heillä, he puhuvat lähes koko ajan itsestään. Jos yritän sanoa jotain omaa väliin, he ovat hiljaa tai kääntävät keskustelun itseensä. Onko muilla tällaista ja onko mitään tehtävissä? Vanhempani ovat siis ihan hyväkuntoisia sinänsä.
Kommentit (1063)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä tulee usein esiin sota-ajan traumat. Jotka vaan jatkuu.Tänä päivänäkin on sota-aika monessa maassa.
Piikit pystyssä soditaan. Lähinaapurimmekin sotii. Toivotaan, ettei lapsillemme tule uusia sota-ajan traumoja ja pysyisimme rauhan ajassa, kun entisistäkään ei ole toivuttu.
Psykologiakaan ja ihmisten viisaus ei vaan ole pystynyt sotia lopettamaan.
Vähemmän puhutaan evakkojen traumoista. Täällä eräs evakkona lapsena tullut myi omien vanhempiensa täältä saaman eli todellisuudessa maksamansa maatilan. Tekisi mieli kysyä noinko vähän suvussa 300v ajan kulkenut maa merkitsi sinulle. Eihän se tietysti ollut sama tila mikä jäi rajan taa mutta jatkumo ei katkennut. Teki mieli kysyä etkö vieläkään ole juurtunut tänne? Se Karjalasi oli se tila jonka vanhemmiltasi sait sukupolvenvaihdoksen kautta. Mutta ei haikaillaan sitä menetettyä Karjalaa. Ymmärrän kyllä miksi koska olihan se kotiseutu. Mutta silti en ymmärrä miksei juurtunut uudelleen siihen maahan jonka sai. Omassa ajattelussani juureni ovat siellä missä omistan maata. ei kyse ole rahasta vaan se on itseisarvo. Se on pala hallussani tästä maapallosta. Joku kaupunginosa tai edes kaupunki ei merkitse minulle yhtään mitään jollen omista sieltä mitään.
Mitä ihmettä sekoilet? Puolison lapsuudenkoti oli 30 ha pientila. Kaikki lapset opiskelivat itselleen ammatit, jotka työllistävät ihan muualle. Tila ja sen maat menevät myyntiin. Eikä ole ainoa tila ko. alueella, jossa on päädytty vuosikymmenten kuluessa samaan.
Esi-isä aloitti mahdollisesti joskus torpparina tai ehkä joku sai joskus muuten hankittua tilan vaikka kruunun uudisraivaajana. Nyt ollaan sitten taas alkupisteessä ja jälkeläiset ovat hävittäneet tuottavan omaisuutensa. Sen mukana juurensa. Juuretonta palkansaaja luokkaa joka on kuin tuulen riepottelema muovikassi. Ei tiedä esi-isiensä nimiä edes kahden sukupolven päähän. Eikä kiinnostakaan. Tärkeimmät toiminnot ovat syöminen ja paskantaminen. Jos joku kysyy 50v päästä uudelta polvelta mistä tulet niin vastaus on Jakomäki-Myyrkäki-Itäkeskus ja milloin mitäkin. Myytte pellon ja metsät jollekin joka kartuttaa taas mahdollisesti satojen tai jo yli tuhannen hehtaarin metsäomaisuuttaan. Mahdollisesti vielä sama suurtilallinen jonka esi-isän maista torppa aikoinaan lohkaistiin. Hän ei ajattele yhden sukupolven tähtäimällä. Suomalaisen palkansaajan omaisuus on päällä olevat vaatteet ja muuta käyttöomaisuutta joka tuo vain kuluja. Myy aina sen vähäisenkin omaisuuden joka tuottaisi edes jotain pääomatuloa. Ei tarvitse ihmetellä miksi tämä kansa on köyhää ja sellaisena pysyy. Palkansaajien tärkein omaisuus erä on asunnot ja nyt pk seudun ulkopuolella ne ovat arvottomia. Pk seudullakin monin paikoin arvot ovat tippuneet eivätkä enää nouse kuplavuosien tasolle. Suomalaisten pilkkaamilla italialaisilla ja kreikkalaisilla on taas monesti sitä vanhaa rahaakin. Suomalainen odottaa suuauki valtion holhoavan kehdosta hautaan.
Siitä tilasta saatavat palkkatulot ovat mitättömät verrattuna töissä käyvän DI:n palkkatuloon. Pitäisikö koko sukupolven nyt ja tulevaisuudessa sitoutua pientilan jatkamiseen, kun muutakin on tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka lapsi on jo aikuinen, ei vanhemman ja lapsen suhde muutu yhtäkkiä tasavertaiseksi kaverisuhteeksi. Vanhemmalla on edelleen valta-asema ja hän määrittää sen millaiset välit on aikuiseen lapseen. Minusta täysi kiinnostuksen puute omaa lasta kohtaan on vain huonoa vanhemmuutta, ei mikään normaali vanhuuden asia.
Tämä + se että taatusti myös iän myötä aivoissa tapahtuu jotain rappeumaa joka aiheuttaa sen että iäkkäät alkaa keskittyä itseensä. Siis kapasiteetti ei riitä muuhun.
Toinen tekijä on usein se että jos ikääntyvien elämä menee kovin vähäisiin muihin ihmiskontakteihin, ollaan 95% ajasta kotona joko yksin tai sen iänikuisen puolison kanssa, elämänpiiri ja mielenkiinnon aiheet kutistuu olemattomiin. Sitten kun oma aikuinen lapsi tulee kylään heillä on hirveä tarve ensinnäkin puhua kokoajan niin ettei muut saa edes suunvuoroa. He keskittyvät omista asioista puhumiseen ehkä jopa unohtavat että pitäisi kysyä muidenkin asioista ja vieläpä pystyä keskustelemaan niistä. Uskon että ongelman juurisyy löytyy aivojen toiminnasta. Sehän on ihan tieteellisestikin tutkittua että ensinnäkin empatia katoaa jossain etuotsalohkodementian esiasteessa jo. Tätähän näkee myls niillä joilla on sattunut joku päähän kohdistunut tapaturma tms, tunteet katoaa ensin. Eli myötätunto, toisten arvostus, rakkaudelliset tunteet jne.
Mutta on totta että kaikki iäkkäät vanhemmatkaan eivät muutu välinpitämättömäksi. Omalla ystävällä oli aivan ihana ja empaattinen äiti joka oli loppuun saakka aikuisille lapsilleen ja minullekin jonka tunsi kakarasta saakka, ihanan rakastava, kiltti, herttainen, hyväntuilinen, toiset huomioiva ja kyseli kuulumisia pystyi pitkiäkin aikoja juttelemaan muiden kuulumisista eikä johdattanut puhetta itseensä kuten esim oma äitini tekee aina.
Vedä käteen.