Onko normaalia, että iäkkäät vanhempani eivät ole lainkaan kiinnostuneita minusta?

Vierailija kirjoitti:

Tuo "menkää töihin" on ihan sama kuin "otapa kossua" tai "harrasta irtoseksiä". Epäterve tapa paeta sitä, että itse on joko tyhjä tai pahoinvoiva. Olen tosiaan mennyt töihin, kuten kotona opetettiin. Tähän menessä kaksi burn outia. Toisen jälkeen opin asioita, joita en oppinut kotoa.

Ja joo, kaikki kipu ei tosiaan ole itkua ja draamaa. En osaa itkeä, kuten ei varmaan moni muukaan. Se on masennuskyselyssä vielä pahempi kuin se, että itkisi alati.

Tuo yksikin kertoi noista hautajais/kuolinjutuista. Taas hirveän paljon selostusta kaikesta tekemisestä, mutta tunteista ei mitään. Mikään ei kosketa ja jos koskettaa, se koetaan piilossa yksin kykenemättä liittyä toiseen ihmiseen.

Kun ei ole rakkautta itseään kohtaan, ei sitä ole ihmisessä. Sitä ei voi silloin osoittaa. Ne tunnolliset ja hyvät tällaiset äidit ovat vaatettaneet ja ruokkineet. Se on enin, mitä he osaavat antaa, kun ei heidän sisällään ole annettavaa. Ja osa

"Kun äitini kuusikymppisenä sairastui, hänelle tarjottiin syöpäpoliklinikalla keskusteluapua. Ei hän sitä tarvinnut, ihmetteli, että mihin muka. Niin kuollut oli jo sisältä. Eli viimeiseen päivään asti kuin ei olisi kuolemassa."

Täsmälleen näin myös isäni potiessa ja kuollessa syöpään. Järjestin hoitajat tarjoamaan hänelle keskusteluapua, hän ei nähnyt sille mitään tarvetta. Ei puhunut kuolemastaan, ei näyttänyt olevan huolissaan ja sanoikin että mitä tuota turhaan huolestumaan, ja nimenomaan oikeastaan eli kuin koko sairautta ei olisikaan. Ehkä hän oli niin tunteeton ettei edes oma kuolevaisuus koskettanut. 

T. Se aiemmin syöpään kuolleesta isästään kertonut

Vierailija kirjoitti:

Kuka tarvitsee ongelmaisia ihmisiä? Sadat rerapeutit, psykiatrit, psykologit joilla yksityisvastaanotto.

Tuttu terapeutti ei ota kuin itse maksavia asiakkaita ja nekin valitsee tarkkaan ja tätejä riittää puhumaan traumoistaan.

Huomautan hän ei puhu asiakkaiden ongelmista tyin enempää.

Kuka haluaa olla ongelmainen ihminen? Niinpä. Hyvä, että on terapeutteja, joista osa on jopa ammattitaitoisia. 

Jos ihminen on valmis lähtemään mihin hän psykiatria silloin tarvitsisi?  

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksia ja anoppeja saa rääpiä, soimata,  pilkata, arvostella, nimitellä, halveksia, vöheksyä.

Mutta sanopa keski-ikäiselle jotain josta hän ei tykkää. Alkaa armoton kierre edellisen kappaleen asioita ja päälle leima eajaton narsisti.

Eikö keski-ikäisillä ole mitään itsekritiikkiä? Hauska nähdä nämä vanhoina, heidän jälkeläisillään vasta on veitsen terällä keinottelemista tapaamisissa.

Tuosta viimeisestä lausahduksesta tulee mieleen eilen linkattu Youtube-shortti. Tässä tiivistettynä ja vapaasti suomennettuna videon anti. 

Toksisten vanhempien lauseita:

"Kukaan vanhempi ei ole täydellinen."

"Hei nyt, ei se ole oikeaa laiminlyöntiä / väkivaltaa."

" Työsi sujuu hyvin, joten olen tehnyt ainakin jotain oikein."

" Toivon, että sinun lapsesi kääntyvät sinua vastaan joku päivä. Sitten näet..."

"Uhriudut."

"Sitä ei koskaan tapahtunut." (Paitsi, että olin siellä.)

"Olet ihan liian herkkä."

"No, minun täytyy sitten olla maailman huonoin äiti."

Eli on USA:ssa ihan samanlaisia ongelmia, ei voi syyttää ihan kokonaan meidän kulttuuriamme. Tällekin terapeutille vanhemmat lähettävät vihaviestejä siitä, että lässyttää tällaista sanomaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on valmis lähtemään mihin hän psykiatria silloin tarvitsisi?  

Ihminen on varmaan valmis lähtemään, kun hän ei koskaan tullutkaan. Häneltä jäi tekemättä se homma, mitä tuossa eräs juuri kuvaili. Tutkia itsensä, ulkonäkönsä, mielenkiinnonkohteensa, arvonsa, koko minuus. He ovat olleet eläviä robotteja, sellaisen on helppo kuolla. 

Kyllä yleensä haluaa sanoa rakkailleen jotain tai jotain omasta kuolemastaan. Tai edes kertoa, mistä löytyy tärkeät paperit tms. 

Joo, teillä on täydellisen vanhemman vaatimus. Vähempi ei riitä.

Jos lukee lääkörikirjaa tuntee itsensä sairaaksi.

Ihan sama noiden psykologisten tekstien kanssa,  sieltä löytää kaikki lähimmäisten viat ja voi kelliä tyytyväisenä, muiden syytä. Kun saan nuo muut muutettua, jaksan ja nukuttaakin.

Luin joskus 70-luvulla kun noita käännettyjä amerikkalaisia itsehoito-oppaita tuli.  Tarkkaan ottaen aikalaista soopaa, normaalisti sosiaalinen ihminen työpaikallakin pärjää ilman noita. En enää muista niitä mutta noin silloin ajattelin.

Vierailija kirjoitti:

Joo, teillä on täydellisen vanhemman vaatimus. Vähempi ei riitä.

Jos lukee lääkörikirjaa tuntee itsensä sairaaksi.

Ihan sama noiden psykologisten tekstien kanssa,  sieltä löytää kaikki lähimmäisten viat ja voi kelliä tyytyväisenä, muiden syytä. Kun saan nuo muut muutettua, jaksan ja nukuttaakin.

Luin joskus 70-luvulla kun noita käännettyjä amerikkalaisia itsehoito-oppaita tuli.  Tarkkaan ottaen aikalaista soopaa, normaalisti sosiaalinen ihminen työpaikallakin pärjää ilman noita. En enää muista niitä mutta noin silloin ajattelin.

Maailma on muuttunut aika paljon puolessa vuosisadassa. Myös tieto lisääntyy koko ajan. Ja se tulee kehittymään vielä lisää tästäkin hetkestä.

Teidän aikana oli hyvä olla sosiaalinen työpaikalla. Muistan itsekin työt viime vuosituhannella. Viikonlopun jälkeen vaihdettiin kuulumiset, kuunneltiin radiota, käytiin yhdessä kahvitauoilla. Nykyään työympäristö on sellainen, ettei tuollaiseen "tehottomuuteen" ole mitään mahdollisuutta. Firmoissa oli jopa sisäisiä postilähettejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on valmis lähtemään mihin hän psykiatria silloin tarvitsisi?  

Ihminen on varmaan valmis lähtemään, kun hän ei koskaan tullutkaan. Häneltä jäi tekemättä se homma, mitä tuossa eräs juuri kuvaili. Tutkia itsensä, ulkonäkönsä, mielenkiinnonkohteensa, arvonsa, koko minuus. He ovat olleet eläviä robotteja, sellaisen on helppo kuolla. 

Kyllä yleensä haluaa sanoa rakkailleen jotain tai jotain omasta kuolemastaan. Tai edes kertoa, mistä löytyy tärkeät paperit tms. 

Kylläpä sinä syöpäsairaan viimeisiksi viikoiksi annoit läksyn.  Hyvän ystäväni mies kuoli vuosi sitten syöpään, palliatiivinen jakso noin 5 kk. Tottakai kun oli aviopari, paperit sun muut oli tiedossa.  Ystäväni sanoi että noin puolessa välissä tuota jaksoa mies hyväksyi asian ja kotona olokin kävi helpommaksi kun hän oli mielessään käsitellyt asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, teillä on täydellisen vanhemman vaatimus. Vähempi ei riitä.

Jos lukee lääkörikirjaa tuntee itsensä sairaaksi.

Ihan sama noiden psykologisten tekstien kanssa,  sieltä löytää kaikki lähimmäisten viat ja voi kelliä tyytyväisenä, muiden syytä. Kun saan nuo muut muutettua, jaksan ja nukuttaakin.

Luin joskus 70-luvulla kun noita käännettyjä amerikkalaisia itsehoito-oppaita tuli.  Tarkkaan ottaen aikalaista soopaa, normaalisti sosiaalinen ihminen työpaikallakin pärjää ilman noita. En enää muista niitä mutta noin silloin ajattelin.

Maailma on muuttunut aika paljon puolessa vuosisadassa. Myös tieto lisääntyy koko ajan. Ja se tulee kehittymään vielä lisää tästäkin hetkestä.

Teidän aikana oli hyvä olla sosiaalinen työpaikalla. Muistan itsekin työt viime vuosituhannella. Viikonlopun jälkeen vaihdettiin kuulumiset, kuunnel

Niin no, sitä vähemmän tarvitsee psykologista jargonia jos ei edes tarvitse olla sosiaalinen jne.

Eli ei tarvitse nykyisin ottaa muita huomioon, kerroit siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on valmis lähtemään mihin hän psykiatria silloin tarvitsisi?  

Ihminen on varmaan valmis lähtemään, kun hän ei koskaan tullutkaan. Häneltä jäi tekemättä se homma, mitä tuossa eräs juuri kuvaili. Tutkia itsensä, ulkonäkönsä, mielenkiinnonkohteensa, arvonsa, koko minuus. He ovat olleet eläviä robotteja, sellaisen on helppo kuolla. 

Kyllä yleensä haluaa sanoa rakkailleen jotain tai jotain omasta kuolemastaan. Tai edes kertoa, mistä löytyy tärkeät paperit tms. 

 

 

 

 

Kylläpä sinä syöpäsairaan viimeisiksi viikoiksi annoit läksyn.  Hyvän ystäväni mies kuoli vuosi sitten syöpään, palliatiivinen jakso noin 5 kk. Tottakai kun oli aviopari, paperit sun muut oli tiedossa.  Ystäväni sanoi et

Mitä tarkalleen tarkoittaa, että annoin läksyn? 

Minä olin ainoa ihminen, joka häntä hoiti joka päivä. Ja kun sairaalajakso alkoi, minä olin poissa töistä (toisin kuin äiti silloin, kun itse olin lapsi) lähtevän tukena ja katsomassa, että kaikki sujuu jotenkin. Kävin sairaalassa kahdesti päivässä, koska henkilökunta ei syöttänyt. 

Ja joo, äiti ei ole kertaakaan sanonut rakastavansa. Ei kertaakaan kiittänyt. Ei kertaakaan kehunut, että lapsesta olisi tullut jotain hyvää. Eikä puhunut kuolemasta. Eikä jättänyt jäähyväisiä. 

Miksi muuten terapeutit, psykiatrit ym kääntävät potilaansa aivot vihaamaan vanhempiaan , sisaruksiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on valmis lähtemään mihin hän psykiatria silloin tarvitsisi?  

Ihminen on varmaan valmis lähtemään, kun hän ei koskaan tullutkaan. Häneltä jäi tekemättä se homma, mitä tuossa eräs juuri kuvaili. Tutkia itsensä, ulkonäkönsä, mielenkiinnonkohteensa, arvonsa, koko minuus. He ovat olleet eläviä robotteja, sellaisen on helppo kuolla. 

Kyllä yleensä haluaa sanoa rakkailleen jotain tai jotain omasta kuolemastaan. Tai edes kertoa, mistä löytyy tärkeät paperit tms. 

 

 

 

 

Kylläpä sinä syöpäsairaan viimeisiksi viikoiksi annoit läksyn.  Hyvän ystäväni mies kuoli vuosi sitten syöpään, palliatiivinen jakso noin 5 kk. Tottakai kun oli aviopari, pape

Ei tullut mieleen että hän oli sairas.  Mutta äidin tehtävä vaikka ajatus jo osin koomassa on pitää lapsi iloisena ja miellyttää lasta.  Voi jestas sentään! 

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuten terapeutit, psykiatrit ym kääntävät potilaansa aivot vihaamaan vanhempiaan , sisaruksiaan. 

Jos joku lyö sinua tai tekee paskatempun tai hujaa tai painostaa sinut johonkin tms niin mitä tunnet? Suutut. Vihaatko tätä henkilöä? Tuskin. 

Siellä terapiassa vapautetaan ihmisestä se viha, mikä sinne on kertynyt, kun ei ole ollut varaa sanoa vastaan, ei ole tullut kuulluksi, on jyrätty, mitätöity, ohitettu, laiminlyöty. Se kaikki ihmisen sisällä sairastutta hänet. Terapiassa saa oppii tuntemaan näitä tunteita ja saa luvan tuntea niitä oikea-aikaisesti niin, että ne eivät keräänny ihmisen sisälle niin suureksi palloksi, että lopulta koko ihminen on sitä palloa ja masentuu. 

Kuoleva monesti lääkitään kai rauhoittavin, vahvoin kipulääkkein jne.  Ehkei siinä nyt ajattele paperiasioitaan enemmän kun muiden hyvällä tuulella pitämistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on valmis lähtemään mihin hän psykiatria silloin tarvitsisi?  

Ihminen on varmaan valmis lähtemään, kun hän ei koskaan tullutkaan. Häneltä jäi tekemättä se homma, mitä tuossa eräs juuri kuvaili. Tutkia itsensä, ulkonäkönsä, mielenkiinnonkohteensa, arvonsa, koko minuus. He ovat olleet eläviä robotteja, sellaisen on helppo kuolla. 

Kyllä yleensä haluaa sanoa rakkailleen jotain tai jotain omasta kuolemastaan. Tai edes kertoa, mistä löytyy tärkeät paperit tms. 

Ei tullut mieleen että hän oli sairas.  Mutta äidin tehtävä vaikka ajatus jo osin koomassa on pitää lapsi iloisena ja miellyttää lasta.  Voi jestas sentään!

Tuli mieleen. Päästään sairas samalla tavalla kuin sinäkin, tosin hän ei ollut noin ilkeä. Lapsen iloisena pitäminen ei ollut hänen listallaan missään vaiheessa elämää. 

 

 

 

Kylläpä sinä syöpäsairaan viimeisiksi viikoiksi annoit läksyn.  Hyvän ystäväni mies kuoli vuosi sitten syöpään, palliatiivi

 

Miksi lääketokkuraiselta ihmiseltä odotit jotakin?  Elokuvissa on jäähyväiskohtauksia, en tiedä paljonko oikeessa elämässä on.  Sairaalassa kuolleet  ovat olleet horroksessa tai koomassa kun olen viimeisen kerran nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lääketokkuraiselta ihmiseltä odotit jotakin?  Elokuvissa on jäähyväiskohtauksia, en tiedä paljonko oikeessa elämässä on.  Sairaalassa kuolleet  ovat olleet horroksessa tai koomassa kun olen viimeisen kerran nähnyt.

Jos sitä kuolemaa tekee kuukausia, kyllä siinä ehtii puhua asiat selväksi. Ja elävästä elämästä tiedän tapauksen, jossa (hyvä) isä halusi vielä ambulanssiin mukaan tyttärensä, jonka kanssa halusi käydä viimeisen keskustelun ja kertoa tärkeät asiat (ei mitään käytännön juttuja vaan syvällisempää). Isä kuoli sillä ambulanssimatkalla.  

No, on tää nyt aikamoista, kun eivät saa kuollakaan  rauhassa. Kuolinvuoteen tapahtumatkin ruoditaan vielä ventovieraille. Sairaita olette. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lääketokkuraiselta ihmiseltä odotit jotakin?  Elokuvissa on jäähyväiskohtauksia, en tiedä paljonko oikeessa elämässä on.  Sairaalassa kuolleet  ovat olleet horroksessa tai koomassa kun olen viimeisen kerran nähnyt.

Jos sitä kuolemaa tekee kuukausia, kyllä siinä ehtii puhua asiat selväksi. Ja elävästä elämästä tiedän tapauksen, jossa (hyvä) isä halusi vielä ambulanssiin mukaan tyttärensä, jonka kanssa halusi käydä viimeisen keskustelun ja kertoa tärkeät asiat (ei mitään käytännön juttuja vaan syvällisempää). Isä kuoli sillä ambulanssimatkalla.  

 

Niin, sairaan pitää käyttäytyä kuten läheinen, esim tytär vaatii.  Ei edes kuolemaa saa tehdä omilla ehdoillaan.  Olette paasanneet ettei joillain ole tunteita mutta samaan aikaan vaaditte jämptejä paperinippuja ja asia-ajattelua ( ei tunteita) kuolevalta.

Ei osaa vanhukset edes kuolla oikein. Olikohan boomeri.