Tutkimus: Konservatiivit ovat tyhmempiä
"Brockin yliopistossa Yhdysvaltain Ontariossa tehdyn tutkimuksen mukaan huonosti älykkyystesteissä pärjänneistä lapsista tulee muita todennäköisemmin ennakkoluuloisia ja konservatiivisia."
"Tutkimusta johtaneen psykologi Gordon Hodsonin mukaan kyseessä on ikävä kierre. Aikuiset, joiden älykkyys on alhaisempi, ovat taipuvaisia kannattamaan sosiaalisesti konservatiivisia ideologioita. Nämä ideologiat puolestaan korostavat hierarkiaa ja muutosvastaisuutta, jotka lisäävät ennakkoluuloja."
"Konservatiivisissa ideologioissa houkuttaa niiden tarjoama rakenne ja järjestys, jotka tekevät monimutkaisesta maailmasta helpommin ymmärrettävän."
" Valitettavasti monet noista piirteistä myös edistävät ennakkoluuloja, Hodson sanoi LiveScience.com-sivuston haastattelussa."
"Tutkimusta Huffington Postille kommentoinut Virginian yliopiston psykologian tohtori Brian Nosek on samoilla linjoilla."
" Todellisuus on monimutkainen ja sotkuinen. Ideologiat poistavat sotkuisuuden ja tarjoavat yksinkertaisempaa ratkaisua. Ei siksi taida olla yllättävää, että ihmiset, joiden kognitiivinen päättelykyky on heikompi, tuntevat houkutusta yksinkertaistaviin ideologioihin."
"Nosek kuitenkin uskoo, että äärimmäiset mielipiteet yleensä vetoavat ihmisiin, joiden älykkyys on keskimääräistä alhaisempi."
"Hodsonin ja kumppaneiden tutkimus on luonnollisesti herättänyt runsaasti keskustelua. Liberaalit pitävät sitä osoituksena siitä, että heidän epäilyksensä konservatiiveista pitävät paikkansa. Vastaavasti konservatiivit väittävät, että tutkimustuloksia on tulkittu väärin."
"Tutkijat tähdentävät, etteivät he väitä kaikkien liberaalien olevan älykkäitä ja kaikkien konservatiivien tyhmiä. Tutkimuksessa on kyse "suurten ihmisryhmien keskiarvoista."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2012020215155533
https://www.livescience.com/18132-intelligence-social-conservatism-raci…
Kommentit (230)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konservatiivisuus on joustamattomuutta. Joustavuus, valmius avartaa omia asenteitaan ja näkemyksiään, on älykästä.
Muutosvastarinta pelkän "näin on aina ollut"-änkyröinnin vuoksi ei ole älykästä, mutta myöskään toimivan vanhan mallin vaihtaminen uuteen ja toimimattomaan ei välttämättä sekään ole älykästä perusteella "koska uudistus". Joskus se olemassaoleva asioiden tila on ihan aidosti toimivampi, kuin ehdotettu uusi. Muutoshallinnan parissa itsekin työskennellessä olen joutunut näiden ilmiöiden kanssa paljonkin tekemisiin. Useinkin olen joutunut toteamaan, että meneillään oleva uudistushanke on raakile ja jopa firmalle tuhoisa, jos viedään maaliin saakka. Joskus on syytä palata piirustuspöydälle, eikä jääräpäisesti ajaa muutosta. En koe olevani sen enempää konservatiivi, kuin liberaalikaan, faktat puhukoon puolestaan, kumpiko suunta milloinkin on järkevää.
Psykologisesti ihminen preferoi pysyvyyttä. Muutos vain muutoksen vuoksi kuormittaa ihmistä psykologisella tasolla. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö systeemejä ja käytäntöjä pitäisi kehittää, mutta ongelma on juuri siinä, että niitä vaan muutellaan suuntaan, jos toiseenkin. Muutos on pahasta, jos muutos ei tarkoita systeemin tai käytännön kehittymistä. Vanhojen systeemien ja käytäntöjen alasajaminen muutoksen nimeen on typerää toimintaa, varsinkin jos mitään toimivaa mekanismia ei luoda tuhotun systeemin tai käytännön tilalle.
Tämän keskustelun otsikko ja aloituskappale eivät tarkoita samaa.
Pitää myös osata sijoittaa polittinen kehys, eli ketkä ovat tutkimuksen takana ja ketkä kohteena. On aivan erilaista esimerkiksi olla Piilaakson älykkö jenkeissä, jolle liberaalius tarkoittaa yleensä muhkeaa palkkaa ja mukavaa (tosin työntäyteistä) elämää, kuin älykkö Japanissa, joka työskentelee vanhassa ja arvostetussa teknologiafirmassa. Suomalainen älykkönörtti stereotyyppisesti kannattaa liberaalitaloutta mutta on perhearvoissa konservatiivi.
Vierailija kirjoitti:
Eikö juuri vuosikymmeniä sitten tiedemiehet, kirjailijat, taiteilijat yms ollut juuri niitä älykkäimpiä ihmisiä ja juurikin komservatiiveja? Oliko 1900-luvun tähtitieteilijätkin tyhmiä vaikka saattoi olla yhtä konservatiiveja suhteessa nykyajan konservatismiin? Vaikuttaa vaan nykyaikana olevan ihmisillä usko, että konservatiivinen olisi tyhmiä. Taisi jopa ennen suurin osa älykkäistä olla vielä konservatiivisia.
Ehkä nykyajan mittapuulla konservatiiveja, mutta oman aikansa liberaaleja. Jokaisen olisi hyvä muistaa että asiat ovat aikaan ja paikkansa sidoksissa ja suhteellisia esim. iranilainen liberaali on länsimaassa helposti konservatiivi arvoiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän kohtaan hyvä muistuttaa, että konservatiiveissa voi olla fiksujakin. Opportunisteja, otetaan nyt historiasta esimerkkejä: Göring, Goebbels oli kummatkin älykkäitä opportunisteja
Sama pätee kyllä liberaaleihinkin, kummassakin on älykkäitä, tunnekylmiä opportunisteja joille ideologia on vain tapa edistää omaa uraansa.
Ja tätä en kiellä liberaalina. Joka tapauksessa jokainen voi omassa elämässään olla ihan niin konservatiivinen kuin haluaa (lain puitteissa), mutta sen sekoittaminen yhteiskuntaan on vaarallista esim. se että seksuaalivähemmistöjä ei saa syrjiä ei tarkoita että kaikkien pitäisi alkaa nyt vaikkapa homoseksuaaleiksi, kuten moni konservatiivi tuntuu ajattelevan tai ainakin pelottelevan.
Jos lähtökohtana on jo se asenne, että konservatiivisuus on väärin, niin silloinhan tutkimus varmasti tukee ajatusta että sitä kannattavat ovat tyhmempiä. Olisivat edes vähän yrittäneet piilottaa tuota omaa asemoitumistaan.
Maailma on loppujen lopuksi paljon yksinkertaisempi paikka kuin äärivasemmistolaisten biologian kieltämiset ja muut yrittävät väittää. Onko se sitten älykkyyttä, ettei kykene hyväksymään karuja perustotuuksia? Sehän on nimenonmaan sitä ideologiaa, joka tarjoaa "turvaa ja selitystä". Maailman näkeminen sellaisena kuin se on, eli pitkälti juurikin konservatiivisuus, ei ole ideologia.
Ei silti, olen valmis uskomaan että konservatiiveissa on enemmän tyhmempiä kuin liberaaleissa, tosin luultavasti enemmän myös älykkäitä.
Se tyhmyys suojelee monelta aivan älyvapaalta ajatukselta ja ideologialta. Älykkäiden ihmisten vahvuus ja heikkous kumpuaa samasta asiasta, eli kyvystä kuvitella asioita laatikon ulkopuolelta. Siinä on se riski, että voi tulla vakuuttuneeksi niin utopistisista ideaaleista, että katoaa käsitys todellisen maailman dynamiikasta kokonaan. Aletaan huutamaan tuuleen ja vaatimaan, että todellisuus muuttuu oman kuvitelman mukaiseksi. Onhan kommunismit ja kaikki yritetty moneen kertaan, mutta ihmisluonto tulee utopian esteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan silti että konservatiiveista löytyvät myös kaikkein älykkäimmät, eli konservatiiveissa on laaja hajonta.
Liberaalit lienevät tasapaksumpi samanmielisten ryhmä.
Melkoista copetusta nyt kyllä. :D Jos konservatiivit ovat massana tyhmempiä, niin silloin siinä porukassa on tilastolliseati vähemmän myös huippuälykkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Woke= Mensan jäseniä kaikkiko?
Aika moni liberaali on Mensan jäsen kyllä. Nykyiset öyhökonservatiivithan mieltävät kaiken heistä vähänkin liberaalimmat "woke"ksi.

Ei todellakaan asianlaita ole näin. Asia riippuu älykkyyden jakauman muodosta. Esim. hyvin laakean jakauman hajonta on paljon suurempi kuin standardoitun normaalijakauman, jolloin jakauman molemmissa äärilaidoissa on normaalia enemmän ihmisiä.

Ei todellakaan ole näin. Jo määritelmällisesti Mensan jäseniä on vain pari prosenttia ihmisistä. Aika moni yksilö ei siis todellakaan kuulu Mensaan.
Vierailija kirjoitti:
Tähän kohtaan hyvä muistuttaa, että konservatiiveissa voi olla fiksujakin. Opportunisteja, otetaan nyt historiasta esimerkkejä: Göring, Goebbels oli kummatkin älykkäitä opportunisteja
Eikä kumpikaan heistä ollut mikään konservatiivi, vaan hyvinkin radikaali.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan silti että konservatiiveista löytyvät myös kaikkein älykkäimmät, eli konservatiiveissa on laaja hajonta.
Liberaalit lienevät tasapaksumpi samanmielisten ryhmä.
Ei löydy, konservatiivisuus on ihmistuhoista, kehitystä rajoittavaa, taantunutta ja suhtautuu kehitykseen pelolla.
Onko siis järkevää syödä hyvällä ruokahalulla mitä tahansa metsästä löytyviä ihan uusia sieniä?
Sitten kun uutisissa on juttu sienitutkijoista, niin persut huutaa kuorossa, että kaiken maailman huuhaata sitä saakin yliopistossa tutkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan silti että konservatiiveista löytyvät myös kaikkein älykkäimmät, eli konservatiiveissa on laaja hajonta.
Liberaalit lienevät tasapaksumpi samanmielisten ryhmä.
Ei löydy, konservatiivisuus on ihmistuhoista, kehitystä rajoittavaa, taantunutta ja suhtautuu kehitykseen pelolla.
Onko liberaalien kannattama OnlyFans-kulttuuri ja 1000 eri sukupuolta sitten vastaavasti edistyksellistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö juuri vuosikymmeniä sitten tiedemiehet, kirjailijat, taiteilijat yms ollut juuri niitä älykkäimpiä ihmisiä ja juurikin komservatiiveja? Oliko 1900-luvun tähtitieteilijätkin tyhmiä vaikka saattoi olla yhtä konservatiiveja suhteessa nykyajan konservatismiin? Vaikuttaa vaan nykyaikana olevan ihmisillä usko, että konservatiivinen olisi tyhmiä. Taisi jopa ennen suurin osa älykkäistä olla vielä konservatiivisia.
Ehkä nykyajan mittapuulla konservatiiveja, mutta oman aikansa liberaaleja. Jokaisen olisi hyvä muistaa että asiat ovat aikaan ja paikkansa sidoksissa ja suhteellisia esim. iranilainen liberaali on länsimaassa helposti konservatiivi arvoiltaan.
Ainakin 1900-luvun liberalismi oli vielä järkevää, tiedettä ajavaa ja loogista ideologiaa. Itsekin tuen tätä, mutta sitten tämä nykyajan woke-vasemmistolaisuus, feminismi ja veganismi jne jne ovat niitä, jota on lähes mahdotonta hyväksyä. Ne ovat kannattajilla usein tunteisiin perustavaa, eikä tieteellistä tai ihmisiin vaikuttavia. Ja sitten niihin perustuva ihmisviha sekä kaikukammiot, jossa kaikki jotka eivät tue niitä ovat rasistisia tai naisvihaajia.
Liberalismissa ei sinäänsä siis mitään ongelmaa ole, vain tämä suomessa kehittynyt liike, joka on äärifeminismistä ja haluaa tuhota kaikki perinteet. Muuten kyllä tieteellinen liberalismi on täysin ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö juuri vuosikymmeniä sitten tiedemiehet, kirjailijat, taiteilijat yms ollut juuri niitä älykkäimpiä ihmisiä ja juurikin komservatiiveja? Oliko 1900-luvun tähtitieteilijätkin tyhmiä vaikka saattoi olla yhtä konservatiiveja suhteessa nykyajan konservatismiin? Vaikuttaa vaan nykyaikana olevan ihmisillä usko, että konservatiivinen olisi tyhmiä. Taisi jopa ennen suurin osa älykkäistä olla vielä konservatiivisia.
Ehkä nykyajan mittapuulla konservatiiveja, mutta oman aikansa liberaaleja. Jokaisen olisi hyvä muistaa että asiat ovat aikaan ja paikkansa sidoksissa ja suhteellisia esim. iranilainen liberaali on länsimaassa helposti konservatiivi arvoiltaan.
Ainakin 1900-luvun liberalismi oli vielä järkevää, tiedettä ajavaa ja loogista ideologiaa. Itsekin tuen tätä, mutta sitten tämä nykyajan woke-vasemmistol
Somessa*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon tiesinkin. Kaikki ns. konservatiivit, joita tunnen, ovat typeryksiä.
Sinä vaikutatkin todella älykkäältä 😊
Toisten alaspainaminen, pilkkaaminen ja väkivaltaisuus onkin ilmeisesti näiden mielestä älykästä. No just.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan silti että konservatiiveista löytyvät myös kaikkein älykkäimmät, eli konservatiiveissa on laaja hajonta.
Liberaalit lienevät tasapaksumpi samanmielisten ryhmä.
Melkoista copetusta nyt kyllä. :D Jos konservatiivit ovat massana tyhmempiä, niin silloin siinä porukassa on tilastolliseati vähemmän myös huippuälykkäitä.
Ei todellakaan asianlaita ole näin. Asia riippuu älykkyyden jakauman muodosta. Esim. hyvin laakean jakauman hajonta on paljon suurempi kuin standardoitun normaalijakauman, jolloin jakauman molemmissa äärilaidoissa on normaalia enemmän ihmisiä.
Vaikka älykkyyden jakauma olisi laakea, johtaa alempi keskiarvo silti alhaisempaan määrään huippuälykkäitä. Jotta huippuälykkäiden määrä ei laskisi keskiarvon laskiessa, pitäisi jakauman olla jotenkin oudosti määritelty siten, että keskiarvo vaikuttaa sen muotoon.
Voidaan myös ehkä väittää, että konservatiiveissa ja liberaaleissa on erilaiset älykkyysjakaumat, ja että konservatiiveissa tämä jakauma on jostain syystä laakeampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan silti että konservatiiveista löytyvät myös kaikkein älykkäimmät, eli konservatiiveissa on laaja hajonta.
Liberaalit lienevät tasapaksumpi samanmielisten ryhmä.
Ei löydy, konservatiivisuus on ihmistuhoista, kehitystä rajoittavaa, taantunutta ja suhtautuu kehitykseen pelolla.
Onko liberaalien kannattama OnlyFans-kulttuuri ja 1000 eri sukupuolta sitten vastaavasti edistyksellistä?
Liberaalien kannattama OnlyFans-kulttuuri? Mitä helvettiä nyt taas. Se ettei heti ole tuomitsemassa kaikkea ei tarkoita että sitä nyt varsinaisesti kannattaisi. Tämänkaltaiset mustavalkoisuudet ovat juuri osoitus ihmisen kykenemättömyydestä ajatella eli tyhmyydestä. Tätähän näemmä esim. yhtenään esim. muslimien/ islamin suhteen konservatiivien toimesta.
Sama pätee kyllä liberaaleihinkin, kummassakin on älykkäitä, tunnekylmiä opportunisteja joille ideologia on vain tapa edistää omaa uraansa.