Yksinäisyys on pahasta, mutta entä jos ei vaan löydä luotettavia ja arvostettavia ystäviä?

Jos vika on AINA muissa, kannattaa vilkaista peiliin.

Itselläni on ollut paha tapa ystävystyä tyyppien kanssa, jotka ovat kovin tarvitsevia. Sitten huomaan olevani 24/7 tukiasema tavalla jos toisella ja pianhan siihen väsyn. Olen siis alkanut pohtimaan itseäni ja sitä mitä haen sellaisista ystävyyksistä ja koetan avartaa mieltäni erilaisille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei valtio, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.

Fakta on ainakin se että olet jo vuosia copypastettanut tuota samaa tekstiäsi eri ketjuihin. Miksi teet niin? 

Se kertoo vain siitä, että aiheet ovat pyörineet jo vuosia saman aiheen ympärillä, eikä esim yksinäisyyttä selitä tällä hallituskaudella tullut leikkaus johonkin veronmaksajan kustantamaan palveluun tai etuuteen. Persu ei olekaan syyllinen ongelmiisi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta. 

Mikä taso? Miten tätä tasoa mitataan? 

Mitä tekemistä vaatteilla on ystävyyssuhteissa?

Olen yrittänyt saada ystäviä erilaisista harrasteryhmistä. Kun ensimmäistä kertaa tapaa uusia ihmisiä, niin olen miettinyt, ettei kaikki saa kariutua ainakaan sen takia, että näytän epäsiistiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiertääkö jossain joku yksinäisyyspoliisi vahtimassa onko sulla ystäviä, jne? Yksinäisyys on pahasta, jos siihen itse suhtautuu negatiivisesti ja kokee olevansa jollakin tapaa uhri. 

Sama lääke ei toimi kaikkeen. Uhriutumisesta moittiminen ja "ihan oma vika" -asenne kertoo tyypillisesti enemmän kommentoijasta kuin ap:sta tai aiheesta sinällään. Toisen asemaan on hyvä opetella asettumaan, siitä on hyötyä myös itselle.

Suomalainen empatia on kamalaa. Se sekoitetaan sääliin. Tämäkin aihe menee monilla tunteisiin, sinänsä ihan ymmärrettävästä syystä. Moni kokee suurena vääryytenä sen, että meidän itsemme pitäisi muuttaa jotakin itsessämme siksi, että muut ihmiset ovat niin

Eri ihmisillä on aika erilainen kokemusmaailma. Kaikki eivät koe asioita samalla tavoin. Itse välitän muiden tunteista ja arvostan lempeyttä ja hyvää tahtoa ihmisissä vastavuoroisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta. 

Mikä taso? Miten tätä tasoa mitataan? 

Mitä tekemistä vaatteilla on ystävyyssuhteissa?

No esimerkiksi missä tavataan ja mitä tehdään yhdessä. Jos toinen nauttii ravintolalounaista ja illallisista, harrastaa ratsastusta, oopperaa, matkustelua sekä pukeutuu hyvin, niin monella ei sitten ole mahdollisuutta osallistua eikä jäljelle jää kovin paljoa edes puheenaiheita. Mulla on juuri tällainen ystävä, ei se ystävyys loppu ole vaan miksi tavata kun ei oikein ole mitään yhteistä. Kivana ihmisenä pidän edelleen ja toivon että hän tuntee minusta samoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta. 

Mikä taso? Miten tätä tasoa mitataan? 

Mitä tekemistä vaatteilla on ystävyyssuhteissa?

 

Olen yrittänyt saada ystäviä erilaisista harrasteryhmistä. Kun ensimmäistä kertaa tapaa uusia ihmisiä, niin olen miettinyt, ettei kaikki saa kariutua ainakaan sen takia, että näytän epäsiistiltä.

Entä nuo yhdistykset jotka etsii ihmisistä johonkin tarpeeseen? Oman tarpeen sijaan täyttäisi jonkun muun tarpeen?

Minulla ei ole ollut koskaan ystäviä. Kukaan ei ole pitänyt minusta. Semmoista se on. Toiset vetävät puoleensa ja toiset ovat luotaantyöntäviä. 

Elämä meni niin kuin meni. Ei ole niin paljoa yhteistä muiden syrjäytyneiden kanssa, mutta en kuulu ns. parempiinkaan piireihin, vaikka kiinnostuksenkohteet ja muu on enemmän siihen suuntaan. En tarkoita tällä, että olisi parempia ja huonompia ihmisiä arvoltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no mitä tähän voi sanoa, sitten olet yksin.

Esimerkki siitä, kun ei ole sanottavaa tai annettavaa aiheeseen, "mutta sanonpa nyt silti".

Saa se sanoa, vaikka ei olisikaan mitään sanottavaa. Niin monet muutkin toimivat oikeassa elämässä. Turhia täytesanoja ja itsestäänselvyyksien sanomista ääneen, suoraan sanottuna. Mutta sellaista on ihmisyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta. 

Mikä taso? Miten tätä tasoa mitataan? 

Mitä tekemistä vaatteilla on ystävyyssuhteissa?

 

Olen yrittänyt saada ystäviä erilaisista harrasteryhmistä. Kun ensimmäistä kertaa tapaa uusia ihmisiä, niin olen miettinyt, ettei kaikki saa kariutua ainakaan sen takia, että näytän epäsiistiltä.

Entä nuo yhdistykset jotka etsii ihmisistä johonkin tarpeeseen? Oman tarpeen sijaan täyttäisi jonkun muun tarpeen?

Ja millä tavoin on kyse ystävyydestä, jos menee täyttämään tarpeita. Kuulostaa enemmän vapaaehtoistyöltä ja hyväntekeväisyydeltä kuin ystävyydeltä ja/tai kaveruudelta. sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta. 

Mikä taso? Miten tätä tasoa mitataan? 

Mitä tekemistä vaatteilla on ystävyyssuhteissa?

 

Olen yrittänyt saada ystäviä erilaisista harrasteryhmistä. Kun ensimmäistä kertaa tapaa uusia ihmisiä, niin olen miettinyt, ettei kaikki saa kariutua ainakaan sen takia, että näytän epäsiistiltä.

Entä nuo yhdistykset jotka etsii ihmisistä johonkin tarpeeseen? Oman tarpeen sijaan täyttäisi jonkun muun tarpeen?

Saahan sitä täytellä muitten tarpeita jos sellaisesta tykkää, mutta ei se tuo ystäviä eikä poista yksinäisyyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiertääkö jossain joku yksinäisyyspoliisi vahtimassa onko sulla ystäviä, jne? Yksinäisyys on pahasta, jos siihen itse suhtautuu negatiivisesti ja kokee olevansa jollakin tapaa uhri. 

Onpas älytön ja epäempaattinen kommentti. Meillä on ihan järjestöjä ja kampanjoita eri väestöryhmien yksinäisyyden vuoksi, ilmiö on todellinen ongelma koska ihmistä ei ole tarkoitettu olemaan yksin. 

On silloin, kun on tällainen tunnevammainen skitsoidi.

Perunaa, kalaa, sianlihaa ja chiliä sodan aikoina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta. 

Mikä taso? Miten tätä tasoa mitataan? 

Mitä tekemistä vaatteilla on ystävyyssuhteissa?

 

Olen yrittänyt saada ystäviä erilaisista harrasteryhmistä. Kun ensimmäistä kertaa tapaa uusia ihmisiä, niin olen miettinyt, ettei kaikki saa kariutua ainakaan sen takia, että näytän epäsiistiltä.

Entä nuo yhdistykset jotka etsii ihmisistä johonkin tarpeeseen? Oman tarpeen sijaan täyttäisi jonkun m

Ja millä tavoin on kyse ystävyydestä, jos menee täyttämään tarpeita. Kuulostaa enemmän vapaaehtoistyöltä ja hyväntekeväisyydeltä kuin ystävyydeltä ja/tai kaveruudelta. sivusta

Se ei poista yksinäisyyttä? Järjestön piiristä ei voi löytää myös ystävää?

Vierailija kirjoitti:

Käsitin, että moni on tässä ketjussa jo kokeillut erilaisia keinoja ja kaipasi uusia ideoita ja toisaalta vain kuuntelijaakin. Aina ei kaikki ole itsestä kiinni, vaikka niin toki toivoisikin olevan.

Monesti kun keskustelee miehettömyyttä/ystävien puutetta valittavien kanssa että mitä he ovat tehneet asian edistämiseksi, niin yleensä eivät juuri mitään tai ovat muutaman kerran kokeilleet jotain ja luovuttaneet sen jälkeen. Passiivisuus näyttää vaivaavan näitä valittajia yleisesti.

Mikäli on oikeasti yrittänyt kunnolla ja kääntänyt kaikki kivet ja siltikään kukaan ei halua ystävyyttä, niin sitten voi luovuttaa ja keskittyä elämässään johonkin muuhun. Joidenkin persoonat ovat vaan niin vastenmielisiä että asialle ei voi mitään, tälläiset ihmiset eivät myöskään kelpuuta itsensä kaltaista ihmistä itselleen. Ehkäpä tekoäly on ratkaisu näille tulevaisuudessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiertääkö jossain joku yksinäisyyspoliisi vahtimassa onko sulla ystäviä, jne? Yksinäisyys on pahasta, jos siihen itse suhtautuu negatiivisesti ja kokee olevansa jollakin tapaa uhri. 

Sama lääke ei toimi kaikkeen. Uhriutumisesta moittiminen ja "ihan oma vika" -asenne kertoo tyypillisesti enemmän kommentoijasta kuin ap:sta tai aiheesta sinällään. Toisen asemaan on hyvä opetella asettumaan, siitä on hyötyä myös itselle.

Suomalainen empatia on kamalaa. Se sekoitetaan sääliin. Tämäkin aihe menee monilla tunteisiin, sinänsä ihan ymmärrettävästä syystä. Moni kokee suurena vääryytenä sen, että meidän itsemme pitäisi muuttaa jotakin itsessämme siksi, että muut ihmiset ovat niin

Itse koen, että kyse on rajoista. Odotan vastavuoroista kunnioitusta, mikä mielestäni on kohtuullinen odotus lähtökohtaisesti ihmisten kanssa toimiessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei valtio, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.

Fakta on ainakin se että olet jo vuosia copypastettanut tuota samaa tekstiäsi eri ketjuihin. Miksi teet niin? 

 

Mitä väliä sillä on, jos viesti on hyvä?

Kaikkeen ei aina löydy syytä tai vastausta.

On eräs ystävätyyppi joka tarjoaa auliisti, antaa (pyytämättä) enemmän kuin itse, siis jotenkin ehkä miellyttää liikaa. Ja sitten lopulta möksähtää.

Olisin ihan iloinen vaan lenkkiseurasta. On ihmisiä jotka ovat luontaisesti iloisia ja mutkattomia höpöttelijöitä. Hemmetti kun en ole vielä tuommoista onnistunut ystäväksi saamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsitin, että moni on tässä ketjussa jo kokeillut erilaisia keinoja ja kaipasi uusia ideoita ja toisaalta vain kuuntelijaakin. Aina ei kaikki ole itsestä kiinni, vaikka niin toki toivoisikin olevan.

Monesti kun keskustelee miehettömyyttä/ystävien puutetta valittavien kanssa että mitä he ovat tehneet asian edistämiseksi, niin yleensä eivät juuri mitään tai ovat muutaman kerran kokeilleet jotain ja luovuttaneet sen jälkeen. Passiivisuus näyttää vaivaavan näitä valittajia yleisesti.

Mikäli on oikeasti yrittänyt kunnolla ja kääntänyt kaikki kivet ja siltikään kukaan ei halua ystävyyttä, niin sitten voi luovuttaa ja keskittyä elämässään johonkin muuhun. Joidenkin persoonat ovat vaan niin vastenmielisiä että asialle ei voi mitään, tälläiset ihmiset eivät myöskään kelpuuta itsensä kaltaista ihmistä itselleen. Ehkäpä tekoäly on ratkaisu näille tulevaisuud

Mä olen huomannut, että en vain osaa muodostaa ystävyyssuhteita aikuisiällä. Mulla on kolme lapsuudenystävää ja yksi lukioaikainen ystävä, minkä lisäksi olen pitkässä parisuhteessa. Eli tuskin kyse on siitä että olisin ihmisenä tosi surkea tai huono ystävä.

Jokin siinä vain on, että valtaosa aikuisuuden ihmissuhteista tuntuu tosi laimeilta. Viipyillään ikuisuus sillä small talk -tasolla, joka ei alun alkaenkaan kiinnosta, puhutaan asioista joilla ei ole merkitystä tai jotka eivät kerro toisen ihmisen ajatusmaailmasta mitään, jne. Oletettavasti jokin vika mussa on, ja kunpa olisikin koska silloin voisin itse sen vian korjata, mutta enää ei riitä energia ja luottamus siihen että etsimällä etsisi ystäviä. Ja tuntuu että tämä ystävien puute kuitenkin on nykypäivänä aika yleinen ongelma. -eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin nuorempana koulukiusattu, jonka vuoksi on ollut vaikea luottaa muihin ihmisiin. Sen takia ystävyyssuhteiden muodostaminen ei ole ollut aina helppoa. En ole kokenut olevani hyväksytty enkä oikeastaan edes pidä isoista porukoista. Arvostan syvällisiä keskusteluja small talkin sijaan. Nuorempana olin myös hyvin riippuvainen niistä ystävistäni, joita minulla oli ja näin ehkä liikaakin vaivaa niiden ylläpitämiseen. 

Näin vanhempana, mitä olen ystävyydestä oppinut:

- elämäntilanne ja ajoitus vaikuttavat ystävyyden syntymiseen, kaikista orastavista kaveruussuhteista ei synny ystävyyttä

- vastavuoroisuus on tärkeää

- jotkut suhteet eivät kestä elinikää, ihmiset muuttuvat, elämäntilanteet muuttuvat. Voi olla satuttavaa, kun vuosikausien ystävyys lakkaa syystä tai toisesta ei ole entisellään.

- on kurjempaa tuntea itsensä yksinäiseksi joukossa -

"Ja omien yläkoulutraumojen jankkaamisen asemesta jokaisen meistä pitäisi miettiä, miten itse kohtelemme ja autamme muita. Kun peilin sijaan katseleekin ympärilleen, saattaa huomata että seuraksi kelpaavia ihmisiä on ympärillämme jatkuvasti melkoisia määriä, eikä istua odottamassa muiden täyttävän juuri minun narsistiset ja nirsot tarpeeni."



Minua ei kiinnosta kaverustua kaikkien yksinäisten/yksinolevien kanssa. Minulla on tietyt mielenkiinnonkohteet, ja haluan sellaisia ihmisiä ympärilleni, jotka jakavat monia samoja mielenkiinnonkohteita kanssani. Sen lisäksi myös persoonien pitäisi kohdata: Joku voi olla milloin liian pirteä, milloin liian neuroottinen toisen makuun. Miksi olla ystäviä tai kavereita sellaisten ihmisten kanssa, jotka saavat naaman norsunveelle?