Yksinäisyys on pahasta, mutta entä jos ei vaan löydä luotettavia ja arvostettavia ystäviä?

Ei yksinäisyyttä tietenkään poista merkityksetön pintapuolinen seura, tai joku kaltoinkohteleva narsisti, eikä kukaan ole niin väittänytkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiertääkö jossain joku yksinäisyyspoliisi vahtimassa onko sulla ystäviä, jne? Yksinäisyys on pahasta, jos siihen itse suhtautuu negatiivisesti ja kokee olevansa jollakin tapaa uhri. 

Elinikä on yksinäisillä muita reippaasti lyhyempi. 

Onko itseisarvoisesti parempaa elää 90-vuotiaaksi kuin 85-vuotiaaksi?

Eliniän ero kroonisesti yksinäisten ja muiden välillä mitataan vuosikymmenissä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei yksinäisyyttä tietenkään poista merkityksetön pintapuolinen seura, tai joku kaltoinkohteleva narsisti, eikä kukaan ole niin väittänytkään. 

Joo, mutta et voi pakottaa ihmissuhteita myöskään. Eihän yksinäisyyttä olisi olemassakaan, jos kaikille ihmisille löytyisi tuosta noin vaan merkityksellisiä, positiivisia ja syvällisiä ihmissuhteita, jotka vahvistavat itsetuntoa ja yhteisöllisyyttä. Niiden muodostamiseen menee myös aikaa.

Samalla mitä tarvitsevampi ja takertuvampi olet, sitä suurempi on todennäköisyys, että tyydyt huonoon seuraan, tai ajaudut narsistin uhriksi, kun ei saa olla liian nirso tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksinäisyyttä tietenkään poista merkityksetön pintapuolinen seura, tai joku kaltoinkohteleva narsisti, eikä kukaan ole niin väittänytkään. 

Joo, mutta et voi pakottaa ihmissuhteita myöskään. Eihän yksinäisyyttä olisi olemassakaan, jos kaikille ihmisille löytyisi tuosta noin vaan merkityksellisiä, positiivisia ja syvällisiä ihmissuhteita, jotka vahvistavat itsetuntoa ja yhteisöllisyyttä. Niiden muodostamiseen menee myös aikaa.

Samalla mitä tarvitsevampi ja takertuvampi olet, sitä suurempi on todennäköisyys, että tyydyt huonoon seuraan, tai ajaudut narsistin uhriksi, kun ei saa olla liian nirso tms.

Nirso nimenomaan saa olla. Niroudella suojelee itseään ja mielenterveyttään. sivusta

Ratkaisua tähän ongelmaan tuskin on olemassakaan. Jostain sekin kertoo, että seuranhaku on miljardibisnes ja nyt on lanseerattu tekoäly robotteja pitämään ihmisille seuraa. Monet kokevat yksinäisyyttä. 

 

Samalla jokainen uusi ihmissuhde ja tuttavuus on aina riski. Tätäkään ei kovin usein sanota suoraan. Siitä toisesta ihmisestä kun voi paljastua ihan mitä vaan ja motiivit voi myös olla melkein mitä vaan. Riittävän monta kertaa, kun joutuu pettymään ja järkyttämään, tulee epäluuloiseksi kaikkia kohtaan eikä sekään ole hyvä juttu. 

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisua tähän ongelmaan tuskin on olemassakaan. Jostain sekin kertoo, että seuranhaku on miljardibisnes ja nyt on lanseerattu tekoäly robotteja pitämään ihmisille seuraa. Monet kokevat yksinäisyyttä. 

 

Samalla jokainen uusi ihmissuhde ja tuttavuus on aina riski. Tätäkään ei kovin usein sanota suoraan. Siitä toisesta ihmisestä kun voi paljastua ihan mitä vaan ja motiivit voi myös olla melkein mitä vaan. Riittävän monta kertaa, kun joutuu pettymään ja järkyttämään, tulee epäluuloiseksi kaikkia kohtaan eikä sekään ole hyvä juttu. 

*järkyttymään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksinäisyyttä tietenkään poista merkityksetön pintapuolinen seura, tai joku kaltoinkohteleva narsisti, eikä kukaan ole niin väittänytkään. 

Joo, mutta et voi pakottaa ihmissuhteita myöskään. Eihän yksinäisyyttä olisi olemassakaan, jos kaikille ihmisille löytyisi tuosta noin vaan merkityksellisiä, positiivisia ja syvällisiä ihmissuhteita, jotka vahvistavat itsetuntoa ja yhteisöllisyyttä. Niiden muodostamiseen menee myös aikaa.

Samalla mitä tarvitsevampi ja takertuvampi olet, sitä suurempi on todennäköisyys, että tyydyt huonoon seuraan, tai ajaudut narsistin uhriksi, kun ei saa olla liian nirso tms.

Nirso nimenomaan saa olla. Niroudella suojelee itseään ja mielenterveyttään. sivusta

Ajattelen samoin. Ehkä nirso on huono sana, mutta seuransa valikoiva. Minun on hyvin vaikea sanoittaa yksinäisyyttä, koska se ja hiljaisuus on jollakin tasolla henkilökohtaisesti itselleni elinehto, ja jopa prioriteetti elämässä. Sen varjopuolena on sitten - ymmärrettävästi - tullut myös ne hetket, jolloin kaipaisin keskusteluseuraa. Kynnys ottaa yhteyttä vanhoihin tuttaviin on korkea, koska olen (myös) jollakin tavalla itse aiheuttanut yksinäisyyteni varjellessani sitä (!) - mikä paradoksi! 

Vierailija kirjoitti:

Ei yksinäisyyttä tietenkään poista merkityksetön pintapuolinen seura, tai joku kaltoinkohteleva narsisti, eikä kukaan ole niin väittänytkään. 

Ongelma vaan on, ettei se narsisti koskaan ole alussa kaltoinkohteleva, vaan se on sun paras ystävä, tsemppaaja, suurin ihailija, haistaa juuri sen mitä olet aina kaivannut ja tarvinnut. Kuin kameleontti mukautuu siihen rooliin. Kun tajuat tyypin todellisen luonteen, on usein jo liian myöhäistä, asutte yhdessä, olet lainannut sille paljon rahaa, investoinut aikaa, energiaa, muodostanut tunnesiteen ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksinäisyyttä tietenkään poista merkityksetön pintapuolinen seura, tai joku kaltoinkohteleva narsisti, eikä kukaan ole niin väittänytkään. 

Ongelma vaan on, ettei se narsisti koskaan ole alussa kaltoinkohteleva, vaan se on sun paras ystävä, tsemppaaja, suurin ihailija, haistaa juuri sen mitä olet aina kaivannut ja tarvinnut. Kuin kameleontti mukautuu siihen rooliin. Kun tajuat tyypin todellisen luonteen, on usein jo liian myöhäistä, asutte yhdessä, olet lainannut sille paljon rahaa, investoinut aikaa, energiaa, muodostanut tunnesiteen ym.

Tämän vuoksi olisi jollakin tapaa hyvä käsitellä se oma loputon tarvitsevuus ja miellyttämiselle persous jotenkin muuten kuin odottaen ihmistä täyttämään niitä. Meitä on monesta kennelistä, ja varjoisimmat tapaukset lukevat juurikin noita tarpeita kuin avointa kirjaa, ja niiden kautta ujuttautuvat elämäämme ei-niin-hyvin tarkoituksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksinäisyyttä tietenkään poista merkityksetön pintapuolinen seura, tai joku kaltoinkohteleva narsisti, eikä kukaan ole niin väittänytkään. 

Ongelma vaan on, ettei se narsisti koskaan ole alussa kaltoinkohteleva, vaan se on sun paras ystävä, tsemppaaja, suurin ihailija, haistaa juuri sen mitä olet aina kaivannut ja tarvinnut. Kuin kameleontti mukautuu siihen rooliin. Kun tajuat tyypin todellisen luonteen, on usein jo liian myöhäistä, asutte yhdessä, olet lainannut sille paljon rahaa, investoinut aikaa, energiaa, muodostanut tunnesiteen ym.

Kun tunnistaa omat narsistiset piirteensä (tarve sille, että joku ihailee hirveästi, nostaa jalustalle, pitää super erityisenä), niin varsinaiset narsistit jättää rauhaan kun huomaavat ettei imartelu mene läpi. 

Aikuisena ystävystyminen ei tietenkään ole kovin helppoa. Taaperona riittää, että molemmat on hiekkalaatikolla samaan aikaan ja kummallakin on ämpäri ja lapio. Noin 10 ikävuoden tietämillä alkaa eriytyminen. Leikkiminen ei ole enää elämän top 1 asia. Yksi tykää lukemisesta, toinen musiikista, kolmas urheilusta jne. Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän lukutoukka seuraa urheilua ja urheilija taas bändejä tai konsertteja. Näin niinkuin kärjistettyna. Lukutoukalla on enemmän juteltavaa toisen lukutoukan kanssa, musiikista kiinnostuneella toisen samalaisen kanssa ja urheilijalla toisen urheilijan kanssa. Aikuisena joutuu tutustumaan toiseen paremmin ja etsimään molemmin puolin, löytyykö mitään yhteistä ja jos löytyy, onko se sellaista, että sen varaan voisi edes kuivtella rakentavansa ystävyyttä. Jokainen ihmissuhde kuitenkin alkaa aina jostain ja aika harvoin ensikohtaamisen perusteella voi vielä päätellä edes, millainen toinen ihminen edes pintapuolisesti on. Se on mahdollista, että heti ensikohtaamisella toteaa, että kemiat ei kertakaikkiaan kohtaa ja/tai toisess aon jotain niin ärsyttävää, ettei kannata edes tavata toista kertaa. Ihan samahan se on deittailussakin. Toisen ihmisen tapaaminen ei ole mikään työhastattelu, jossa yhdellä kertaa kysytään kaikki tärkeät asiat ja sen perusteella päätetään, saako toinen "paikan" vai ei. Uuden ihmisen tavatessa on pakko olla hienovarainen ja hienotunteinen eikä mennä töräyttelemään kysymyksiä, jotka toiselle voivatkin olla - kun toisen taustaa ei vielä tunne - tungettelevia tai jopa ahdistavia. Toista täytyy kuunnella. Ei pelkästään hänen sanojaan vaan myös äänenpainoja ja -sävyjä, jotta voi muodostaa jonkinlaisen käsityksen, miten toinen keskusteltavana olevan asian kokee. Myös ilmeillä ja eleillä on merkitystä. Aikuinen ihminen on huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus kuin se hiekkalaatikolla istuva taapero, jolle riittää, että et nyt kuitenkaan pamauta lapiollasi sitä päähän. 

Pettämistä - valheita - ohareita... miksi ihmeessä asetat itsesi sellaiseen asemaan ystävyyssuhteessa, että tämmöistä voi sattua / tämmöinen voi sattua ja pahasti? Suosittelen hommaamaan kavereita ystävien sijaan. Ei toisissa kuulu roikkua ja heihin elämäänsä ripustaa, jos ei ole parisuhde kyseessä, eikä oikein sittenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksinäisyyttä tietenkään poista merkityksetön pintapuolinen seura, tai joku kaltoinkohteleva narsisti, eikä kukaan ole niin väittänytkään. 

Ongelma vaan on, ettei se narsisti koskaan ole alussa kaltoinkohteleva, vaan se on sun paras ystävä, tsemppaaja, suurin ihailija, haistaa juuri sen mitä olet aina kaivannut ja tarvinnut. Kuin kameleontti mukautuu siihen rooliin. Kun tajuat tyypin todellisen luonteen, on usein jo liian myöhäistä, asutte yhdessä, olet lainannut sille paljon rahaa, investoinut aikaa, energiaa, muodostanut tunnesiteen ym.

Tämän vuoksi olisi jollakin tapaa hyvä käsitellä se oma loputon tarvitsevuus ja miellyttämiselle persous jotenkin muuten kuin odottaen ihmistä täyttämään niitä. Meitä on monesta kennelistä, ja varjoisimmat tapaukset lukevat juurikin noita tarpeita kuin avoint

Narsisti on myös väsymätön nigerialaiskirje ja aina joskus joku ei-läheisriipuvainenkin joutuu verkkoon.  He toki lähtevät nopeammin, mutta yleensä ovat ottaneet osumaa hekin.

Lähestyn tätä mielen fysiologian kautta. Ihminen tarvitsee toista resetoimaan omaa hermostoaan. Riittävän hyvän seuran puute on valtava stressitekijä siinä missä väkivaltainen suhdekin.

Keho ja mieli tarvitsee oksitoniinia ja dopamiinia, joita myös saa läheisessä ihmissuhteessa. Tarve epäterveelle dopamiinille on tällöin vähäisempi.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Aikuisena ystävystyminen ei tietenkään ole kovin helppoa. Taaperona riittää, että molemmat on hiekkalaatikolla samaan aikaan ja kummallakin on ämpäri ja lapio. Noin 10 ikävuoden tietämillä alkaa eriytyminen. Leikkiminen ei ole enää elämän top 1 asia. Yksi tykää lukemisesta, toinen musiikista, kolmas urheilusta jne. Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän lukutoukka seuraa urheilua ja urheilija taas bändejä tai konsertteja. Näin niinkuin kärjistettyna. Lukutoukalla on enemmän juteltavaa toisen lukutoukan kanssa, musiikista kiinnostuneella toisen samalaisen kanssa ja urheilijalla toisen urheilijan kanssa. Aikuisena joutuu tutustumaan toiseen paremmin ja etsimään molemmin puolin, löytyykö mitään yhteistä ja jos löytyy, onko se sellaista, että sen varaan voisi edes kuivtella rakentavansa ystävyyttä. Jokainen ihmissuhde kuitenkin alkaa aina jostain ja aika harvoin ensikohtaamisen perusteella voi vielä päätellä edes, millainen toinen ihminen edes

Pitkä juttusi varmaan sinänsä pitää paikkansa. Muistetaan vielä lisäksi, että ehkä se toinen ystävystyjän uhriksi valikoituva ei ehkä haluakaan ainuttakaan uutta ystävää.

Vierailija kirjoitti:

Pettämistä - valheita - ohareita... miksi ihmeessä asetat itsesi sellaiseen asemaan ystävyyssuhteessa, että tämmöistä voi sattua / tämmöinen voi sattua ja pahasti? Suosittelen hommaamaan kavereita ystävien sijaan. Ei toisissa kuulu roikkua ja heihin elämäänsä ripustaa, jos ei ole parisuhde kyseessä, eikä oikein sittenkään.

Kaikki eivät ole niin paatuneita, etteikö sattuisi ystävän paskatemput. Kaikilla ei myöskään ole parisuhdetta tai edes perhettä.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Aikuisena ystävystyminen ei tietenkään ole kovin helppoa. Taaperona riittää, että molemmat on hiekkalaatikolla samaan aikaan ja kummallakin on ämpäri ja lapio. Noin 10 ikävuoden tietämillä alkaa eriytyminen. Leikkiminen ei ole enää elämän top 1 asia. Yksi tykää lukemisesta, toinen musiikista, kolmas urheilusta jne. Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän lukutoukka seuraa urheilua ja urheilija taas bändejä tai konsertteja. Näin niinkuin kärjistettyna. Lukutoukalla on enemmän juteltavaa toisen lukutoukan kanssa, musiikista kiinnostuneella toisen samalaisen kanssa ja urheilijalla toisen urheilijan kanssa. Aikuisena joutuu tutustumaan toiseen paremmin ja etsimään molemmin puolin, löytyykö mitään yhteistä ja jos löytyy, onko se sellaista, että sen varaan voisi edes kuivtella rakentavansa ystävyyttä. Jokainen ihmissuhde kuitenkin alkaa aina jostain ja aika harvoin ensikohtaamisen perusteella voi vielä päätellä edes, millainen toinen ihminen edes

Musta tuntuu että olen jumahtanut varhaisteinin tai teinin tasolle, koska silloin oli helpointa tutustua. Lapsena se oli vaikeaa, aikuisena vielä vaikeampaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksinäisyyttä tietenkään poista merkityksetön pintapuolinen seura, tai joku kaltoinkohteleva narsisti, eikä kukaan ole niin väittänytkään. 

Ongelma vaan on, ettei se narsisti koskaan ole alussa kaltoinkohteleva, vaan se on sun paras ystävä, tsemppaaja, suurin ihailija, haistaa juuri sen mitä olet aina kaivannut ja tarvinnut. Kuin kameleontti mukautuu siihen rooliin. Kun tajuat tyypin todellisen luonteen, on usein jo liian myöhäistä, asutte yhdessä, olet lainannut sille paljon rahaa, investoinut aikaa, energiaa, muodostanut tunnesiteen ym.

Kun tunnistaa omat narsistiset piirteensä (tarve sille, että joku ihailee hirveästi, nostaa jalustalle, pitää super erityisenä), niin varsinaiset narsistit jättää rauhaan kun huomaavat ettei imartelu mene läpi. 

yleensä, jos liikaa imarrellaanja kehutaan niin onhan se merkki jostakin. Aiheelliset kehut ovat asia erikseen, mutta jos ollaan mukamas parhaita ystäviä tai sielunkumppaneita ensi hetkistä lähtien niin kyllä epäilykseni heräävät. sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yksinäisyyttä tietenkään poista merkityksetön pintapuolinen seura, tai joku kaltoinkohteleva narsisti, eikä kukaan ole niin väittänytkään. 

Ongelma vaan on, ettei se narsisti koskaan ole alussa kaltoinkohteleva, vaan se on sun paras ystävä, tsemppaaja, suurin ihailija, haistaa juuri sen mitä olet aina kaivannut ja tarvinnut. Kuin kameleontti mukautuu siihen rooliin. Kun tajuat tyypin todellisen luonteen, on usein jo liian myöhäistä, asutte yhdessä, olet lainannut sille paljon rahaa, investoinut aikaa, energiaa, muodostanut tunnesiteen ym.

Kun tunnistaa omat narsistiset piirteensä (tarve sille, että joku ihailee hirveästi, nostaa jalustalle, pitää super erityisenä), niin varsinaiset narsistit jättää rauhaan kun huomaavat ettei imartelu mene läpi. 

Tämmöinen kyökkipsykologia, jossa syyllistetään se narsistin, tai muun luonnehäiriöisen uhriksi joutunut, on todella vahingollista ja sadistista. Viesti on, että olet vääränlainen ja mitäs läksit. Ehkä olet narsisti itse. 

Totuus kumminkin on, että meillä kaikilla ihmisillä on sosiaalisia tarpeita ja narsistisia tarpeita, ihan pienestä lapsesta lähtien. Kun ne tarpeet tyydytetään terveellä tavalla, ihmisen persoonallisuus kehittyy terveellä tavalla. Myös aikuisella iällä meillä kaikilla on tarve tulla hyväksytyksi, saada tunnustusta, olla tärkeitä ja rakastettuja jollekin. Narsisti haistaa ne ihmiset, jotka ovat usein jo valmiiksi kaltoinkohdeltuja ja vaille jääneitä ja rakentaa illuusion tyydyttämättä jääneistä tarpeista. Se ei ole kenenkään vika, vaan inhimillinen tragedia. Samalla lailla kuin narsistin oma elämänpolku narsistiksi. 

 

Kaikki tämmöinen self help hölynpöly, jossa väitetään maailman pyörivän juuri sinun ympärilläsi on myrkyllisellä tavalla narsistista. Maailma ja muut ihmiset ovat omia entiteettejään, ei, kaikki ei heijasta juuri sinua, ei liity juuri sinuun, kaikessa ei ole kyse sinusta. Maailmassa on paljon kaaosta ja sattumaa ja jokaisella on omat haavansa.

Nro 135: "Pitkä juttusi varmaan sinänsä pitää paikkansa. Muistetaan vielä lisäksi, että ehkä se toinen ystävystyjän uhriksi valikoituva ei ehkä haluakaan ainuttakaan uutta ystävää."

Nimenomaan! Toisen ihmisen kanssa voi hyvin jutellakin, jos tilanne on jutteluun sopiva, ihan ilman tarkoitusta tutustua toiseen yhtään sen enempää tai ystävystyä. Monella kun on jo se määrä ystäviä ja muita ihmissuhteita, mihin aika ja voimavarat riittää.