Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys on pahasta, mutta entä jos ei vaan löydä luotettavia ja arvostettavia ystäviä?
15.01.2025 |
Pettämistä, valheita, ohareita, käsittämättömiä möksähdyksiä jos kieltäytyy jostain, ei vastavuoroisuutta... joka ikinen aikuisiän ihmissuhde on päättynyt johonkin vastaavaan. Yksinäisyys stressaa ja v i t uttaa huomattavasti vähemmän.
Kommentit (166)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma voi olla ystävystyminen "oikeiden" ihmisten kanssa, jos pinnallisesti katsoen et kuulu muuten samanhenkisten porukkaan. Yleensä ystävyys alkaa jostain pintapuolisesti yhdistävästä asiasta ja syvenee, jos on muutakin yhteistä. Tämä yhteiskunta ja kulttuuri ei useinkaan varsinaisesti auta asiassa varsinkaan aikuisiällä. Luontaista sosiaalisuutta on niin vähän.
Yleinen pinnallisuus ja arkipäivän sosiaalisuuden puuttuminen ovat isoja ongelmia täällä. Monessa muussa maassa on ainakin vähän paremmin tuossa mielessä. Täällä kuitenkin asun, kun en muutakaan voi. T. "Erakoitunut, mutta pohjimmiltaan myös sosiaalinen"
Aika moni suomalainen kuitenkin inhoaa yleistä pinnallisuutta ja smalltalkia pidetään turhana paskanjauhamisena.
Täällä on erilaisia kommentoijia ja kokemuksia, mutta totta osittain tuokin. Toisaalta se joskus kuvastaa aika kapeaa ajattelutapaa. Small talk on ihan hyväkin asia, vaikka itsekin pohdin myös syvällisiä aiheita. Pinnallisuutta ja toisten määrittelyäkin on montaa lajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta.
Itselläni jäivät ystävät joskus kauan sitten toiselle paikkakunnalle. Uusia merkityksellisiä ihmissuhteita tai samanhenkisiä ystäviä ei ole juurikaan löytynyt, edelleenkään. Jäädäkö siis kiinni vanhoihin ihmissuhteisiin, kun ei ole enää osa näiden ihmisten elämää eikä tapaa heitä, vai pitäisikö olla läsnä täällä yksinäisenä?
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta.
Jokin erikoistaito, mielenkiinnonkohde tai jakamiisi arvoihin pohjautuva yhteisö voisi olla avuksi tuossa. Kannattaa ainakin kokeilla, joskaan en suosittele etupäässä yksinäisyyden lievittäminen motiivina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta.
Mikä taso? Miten tätä tasoa mitataan?
Mitä tekemistä vaatteilla on ystävyyssuhteissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta.
Mikä taso? Miten tätä tasoa mitataan?
Mitä tekemistä vaatteilla on ystävyyssuhteissa?
Hän puhunee jonkinlaisesta sosiaalisten konstruktioiden vaikutuksesta mielikuviin. Ihan inhimillistä yrittää vaikuttaa omaan kuvaan muiden silmissä, jos motiivina on vain tulla hyväksytyksi. Tosin enemmän voisi useinkin olla apua hyvän vaikutelman antamisen ja muiden sosiaalisten taitojen harjoittelemisessa. Kuinka antaa tilaa toiselle, kuunnella vastavuoroisesti ja hymyillä enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi yksinäisyys olisi pahastsa? Itse olen 50 v eikä mulla ole lapsuuden jälkeen ollut ystäviä eikä kavereita. En ole sellaisia kaivannutkaan. Paljon on aikuisia, jotka ei enää niinkään edes kaipaa ystäviä, varsinkaan jos on perhe. Mulla ei edes ole, olen sinkku ollut jo 18 vuotta, mutta viihdyn vaan yksin hyvin.
Onko eroa, tuleeko ongelmia aikuisen ja kypsän ystävän vai lapsukaismaisen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta.
Mikä taso? Miten tätä tasoa mitataan?
Mitä tekemistä vaatteilla on ystävyyssuhteissa?
Ei pitäisikään olla, mutta alkuvaiheessa voi olla merkitystä hölmöilläkin asioilla. Myöhemmin vähän piireistä riippuen.
Nro 15: "Myös peruskäytöstapojen ja toisten ihmisten arvostamisen puute on aika yleistä nykyään. Ei sellaista jaksa pidemmän päälle. Yhteisöllisyys hyvässä merkityksessä on häviämässä."
Entisaikojen yhteisöllisyys perustui hyvin pitkälti suku- ja kyläyhteisöihin. Sisaruksia ja serkkuja oli paljon ja kun asuttiin kohdusta hautaan samalla paikkakunnalla tai ainakin naapurikylällä, tunnettiin kutakuinkin kaikki. Kaupungistumisen myötä ihmiset muuttivat lapsuutensa yhteisöistä kerrostaloihin, joissa ei sitten naapureihin välttämättä tutustunut ollenkaan. Moni ihan tarkoituksella vältteli jopa pihatalkoita, jotta ei vaan tarvitse olla tekemisissä naapureiden kanssa. Ei siitä mitään yhteisöllisyyttä synny, jos ihmiset, joiden keskellä elää, koetaan vieraina eikä edes haluta tutustua.
Mä luulen, että nykypäivän (siis tämän vuosituhannen) yksi keskeinen syy lopunkin yhteisöllisyyden katoamiseen on se, ettei ihmiset jaksa. Työäelämä vie kaikki mehut ja muutenkin suorituskeskeinen elämä aikatauluineen ei jätä edes aikaa rennolle yhdessäololle. Kaikki ylimääräinen koetaan vain rasitteena. Ihmisille riittää ne pari hyvää kaveria ja enempää ei edes haluta, koska jostain pitäisi sitten kaivaa lisää aikaa ja voimavaroja, jotta ehtisi tavata ja muutenkin pitää yhteyttä myös heihin. Lisäksi meissä suomalaisissa on aika paljon introvertteja, joille jo työpäivä avokonttorin hälinässä, erilaisissa tiimeissä tai asiakaspalvelutehtävissä aiheuttaa sen, että kotona haluaa olla ihan rauhassa. Kun 12 vuotta sitten aloin tekemään etätöitä, huomasin varsin pian, että hienoa, mä jaksan taas töiden jälkeen tavata lheisiäni ja ystäviäni. Sitä ennen nimittäin kun töistä olin raahautunut kotiin, ajattelin vain, että toivottavasti kukaan ei edes soita. Voisin myös kuvitella, että alituinen kiire (joko todellinen tai kuviteltu) sekä alati kasvavat vaatimukset aiheuttavat - ainakin osassa - ihmisistä ärtyisyyttä ja kärsimättömyyttä, jolloin sitten ne peruskäytöstavatkin unohtuvat. Ei vaan jakseta olla mukavia kanssaihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, ap. Olen itsekin joutunut laittamaan stopin hyväksikäyttäville tai muuten törpöille "ystäville" useamman kerran. Yksinäisempää on sitten ollut, mutta rauhastani en halua luopua.
Vierailija kirjoitti:
Olen tullut siihen lopputulokseen etten todellakaan tarvitse heitä jotka suurin piirtein kyselevät mitäs kello on? Ei ole ongelmia ajan hahmottamisessa.
En ymmärtänyt ihan tuota kommenttia tässä asiayhteydessä. Voisitko avata vähän lisää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutut, kaverit, tapahtumat ja harrastukset. Eli sellaiset kevyemmät suhteet, joissa ei odotetakaan sen enempää.
Tämä vaatii, että on jokin verran vapaa-aikaa ja rahaa.
Toinen on nettiyhteisöt ja kirjoittelemalla sosialisoiminen (esim. fb-ryhmät, tämä palsta), mutta eihä sen "oikeaa" yhdessäoloa korvaa.
Yksinäisyyden tunnetta helpottaa myös arjen small talk. Hei, kiitos, jne. sopivissa tilanteissa ja nopea silmiin katsominen hymyillen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma voi olla ystävystyminen "oikeiden" ihmisten kanssa, jos pinnallisesti katsoen et kuulu muuten samanhenkisten porukkaan. Yleensä ystävyys alkaa jostain pintapuolisesti yhdistävästä asiasta ja syvenee, jos on muutakin yhteistä. Tämä yhteiskunta ja kulttuuri ei useinkaan varsinaisesti auta asiassa varsinkaan aikuisiällä. Luontaista sosiaalisuutta on niin vähän.
Yleinen pinnallisuus ja arkipäivän sosiaalisuuden puuttuminen ovat isoja ongelmia täällä. Monessa muussa maassa on ainakin vähän paremmin tuossa mielessä. Täällä kuitenkin asun, kun en muutakaan voi. T. "Erakoitunut, mutta pohjimmiltaan myös sosiaalinen"
Aika moni suomalainen kuitenkin inhoaa yleistä pinnallisuutta ja smalltalkia pidetään turhana paskanjauhamisena.
Riippuu. Mulle kehaistiin suorapuheisuudesta mutta jäin miettimään ärsyttikö sittenkin hieman rivien välistä. Että on ihan toisen omasta kelailusta kiinni ottaako nokkiinsa jostain. Sanoin esim olevani hieman erakoitunut. Joku voi pelästyä tuosta, liittää siihen huonoja mielikuvia.
Totesin jo mielessäni että ihan sama. En jaksa enää yhtäkään piiloarvostelijaa, fakefrendiä. Just vihjaisin sillä erakoitumisella että olen aika kyllästynyt ihmisseuraan. Itse toki suostunut tyhmään mutta silti.
Tätä vasten yksiolo on suuri vapautus. En vaan ole enää se miellyttäjä mikä joskus olin.
Etäisyyden säätely on tärkeää myös. Että ei liian paljon, liian nopeasti. Sillä saa vaan epätoivoiset ja rajattomat kimppuunsa, ja sellaiset suhteet ei oo terveitä eikä vastavuoroisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Tulispa meistä ystäviä. Olen ymmärtänyt, ettei mun taso riitä muihin kuin moniongelmaisiin, jotka kaatavat kaiken p**** mun niskaan, tai yrittävät hyötyä. Olen ennemmin yksin. Olen yrittänyt kaikin tavoin nostaa tasoani. Vaatteilla jne. Ei auta.
Mikä taso? Miten tätä tasoa mitataan?
Mitä tekemistä vaatteilla on ystävyyssuhteissa?
Hän puhunee jonkinlaisesta sosiaalisten konstruktioiden vaikutuksesta mielikuviin. Ihan inhimillistä yrittää vaikuttaa omaan kuvaan muiden silmissä, jos motiivina on vain tulla hyväksytyksi. Tosin enemmän voisi useinkin olla apua hyvän vaikutelman antamisen ja muiden sosiaalisten taitojen harjoittelemisessa. Kuinka antaa tilaa toiselle, kuunnella vastavuoroisesti ja hymyillä enemmän.
Jos epätoivoiset roikkuu perässä eikä sellaista halua, niin silloin täytyy hymyillä vähemmän ja olla vähemmän empaattinen kaikkien murheiden kuuntelija. Koska tarvitsevat ihmiset kyllä bongaavat ne tyypit, keille voi omat ongelmansa kaataa ja keiltä saa sitä empatiaa. Nämä ihmiset eivät ole ystäviä, vaan kyse on yksipuolisesta tarvesuhteesta ja tavallaan hyväksikäytöstä. Mutta jos kuuntelija on yhtä epätoivoinen, jolle käy kuka vaan seuraksi, jottei tarvii yksin olla, niin nämä suhteet sitten kestävät.
Harrastus, jossa käy täysipäisiä aikuisia on paras paikka löytää täysipäisiä kavereita, jos on saanut tarpeekseen ripustautuvista ongelmakimpuista. Sitten ei pidä olla itse se ripustautuja.
Vierailija kirjoitti:
Kiertääkö jossain joku yksinäisyyspoliisi vahtimassa onko sulla ystäviä, jne? Yksinäisyys on pahasta, jos siihen itse suhtautuu negatiivisesti ja kokee olevansa jollakin tapaa uhri.
Onpas älytön ja epäempaattinen kommentti. Meillä on ihan järjestöjä ja kampanjoita eri väestöryhmien yksinäisyyden vuoksi, ilmiö on todellinen ongelma koska ihmistä ei ole tarkoitettu olemaan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma voi olla ystävystyminen "oikeiden" ihmisten kanssa, jos pinnallisesti katsoen et kuulu muuten samanhenkisten porukkaan. Yleensä ystävyys alkaa jostain pintapuolisesti yhdistävästä asiasta ja syvenee, jos on muutakin yhteistä. Tämä yhteiskunta ja kulttuuri ei useinkaan varsinaisesti auta asiassa varsinkaan aikuisiällä. Luontaista sosiaalisuutta on niin vähän.
Yleinen pinnallisuus ja arkipäivän sosiaalisuuden puuttuminen ovat isoja ongelmia täällä. Monessa muussa maassa on ainakin vähän paremmin tuossa mielessä. Täällä kuitenkin asun, kun en muutakaan voi. T. "Erakoitunut, mutta pohjimmiltaan myös sosiaalinen"
Aika moni suomalainen kuitenkin inhoaa yleistä pinnallisuutta ja smalltalkia pidetään turhana paskanjauhamisena.
Mä en nauti small talkista koska se väsyttää. Tässä on kysymys eroista, joihin vaikuttaa paljon muutakin kuin se onko ajattelutapa kapea vai ei.
Tutustukaa ulkomaalaisiin. He ovat avoimempia ja sosiaalisempia kuin suomalaiset. Suomessa asuu paljon ulkomaalaisia.