Miksi vanhempien koulutus periytyy lapsille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhyesti sanottuna: koulutetut ihmiset ovat parempia ihmisiä, he saavat enemmän rahaa myös. 

Matalasti koulutetut on huonoja ihmisiä ja heidän ei kuulu saada paljoa rahaa. 

Ei koulutus takaa palkkatasoa. Osaava putkimies tienaa moninkertaisesti esim. opettajaan verrattuna.

Totta joskus menee näin. Melkein voidaan sanoa oikeastaan niin että mitä enemmän ihminen opiskelee niin sitä helpomman työn hän saa. 

No itselläni on yh-duunariäiti, joka ei ollut koskaan kiinnostunut koulumenestyksestäni, laittoi vain nimen todistukseen ja se siitä, lomat alko. EI ollut kiinnostunut miten menestyin ylioppilaskirjoituksissa. Ei ollut kiinnostunut mihin haen opiskelemaan. No jossain vaiheessa lakkasin sitten kertomasta, mitä teen. Oli hieman yllättäny kun sukulaisissa sitten joku kysyi että mitä olen opiskellut kun kuuli että olin jo melkein valmis maisteri.

Aiemman ketjun vastaukset eivät näemmä kelvanneet

Ei pidä aina paikkansa. Meillä äiti käynyt lukion, isä aloitti suoraan peruskoulun jälkeen perheyrityksessä työt, kummallakaan ei siis ole korkeakoulututkintoa. Me sisaruksen kanssa ollaan valmistuttu korkeakoulusta, itse suunnittelen jatkavani alan opintoja yliopistossa. 

Kyllä vanhempien kannustuksella ja tuella koen olevan merkitystä. Muistan peruskoulussa ollessa miten iltaisin äidin kanssa istuttiin pöydän ääressä läksyjä tehden, jos itse ei niissä päässyt eteenpäin tai piti meille sanakokeita kun kieliopinnot alkoivat. Isäkin niissä myös auttoi. Ja juu, meille luettiin lapsena kirjoja. Heti kun opin lukemaan, niin lainasin kirjastosta itselleni luettavaa. 

Taistelin nuorempana opiskelumotivaation kanssa, mutta silti lukioon oli mentävä. Minulla ei ollut ikään kuin muuta mahdollisuutta, amis ei olisi tullut kuuloonkaan. Tämä tuli siis vanhempieni puolelta. Sama järkähtämätön ehdottomuus ja valintojen rajallisuus pakotti opiskelemaan lukion kolmessa vuodessa (vaikka olin angstinen teini) ja hakemaan yliopistoon. Yliopistossa osasin jo arvostaa sitä, ettei minulle annettu vaihtoehtoja. Jos olisin itse saanut päättää, olisin nyt ehkä lähihoitaja, mutta todennäkisesti nyt keski-iän kynnyksellä katuisin sitä. Nuorena menee helposti siitä mistä aita on matalin. Taloudellinen turva ja etenemismahdollisuudet merkitsevät sitä enemmän mitä vanhemmaksi tulee. ...Joo,joo, toki on paljon onnellisia matalapalkka-alalla olevia, joille riittää peruselämä, pieni palkka ja paahtavat ihan mielellään raskasta duunia sen nelkyt tuntia viikossa, mutta tilastollisesti korkeakoulutetut pärjäävät kaikilla hyvinvointimittareilla paremmin ja ovat onnellisempia. Tämä on se syy, miksi aion itsekin kannustaa lastani vahvasti kouluttautumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhyesti sanottuna: koulutetut ihmiset ovat parempia ihmisiä, he saavat enemmän rahaa myös. 

Matalasti koulutetut on huonoja ihmisiä ja heidän ei kuulu saada paljoa rahaa. 

Ei koulutus takaa palkkatasoa. Osaava putkimies tienaa moninkertaisesti esim. opettajaan verrattuna.

Totta joskus menee näin. Melkein voidaan sanoa oikeastaan niin että mitä enemmän ihminen opiskelee niin sitä helpomman työn hän saa. 

Toisaalta, ihmiset ovat erilaisia ja eri asiat ovat eri ihmisille helppoja ja vaikeita.

Vierailija kirjoitti:

Työläisperheissä ei pidetä koulutusta samassa arvossa kuin keskiluokassa tai ylemmässä keskiluokassa. Ei ajatella lapsen tulevaisuutta kauaskantoisesti. Eletään enemmän hetkessä ja asiat saa mennä eteenpäin omalla painollaan. Myöskään kehittävää harrastamista ei pidetä tärkeänä. Äitini joskus sanoi, että ei hän ole lapsiaan mitenkään kasvattanut, tuossa ne on menneet.

Muistan kuinka lapsena kärsin lukihäiriöstä. Ei se vanhempiani erityisemmin kiinnostanut. Ajattelivat koulun hoitavan asian pois alta. Äitini vain ylimalkaisesti heilautti kättään ja tokaisi, että kyllä se lukemaan oppii. En siis saanut kotoa mitään tukea enkä lohdutusta.

Pidetään tärkeänä taloudellista itsenäistymistä nuoresta lähtien. Jotenkin ei ole viitsimystä/taitoa kannustaa opintojen pariin. Ei ymmärretä kuinka tärkeää hyvä koulutus olisi. Esimerkiksi omat vanhemmat ei koskaan olleet kiinnostuneita miten kouluni sujui. Ja tulevaisuudestan

Ehkä sun vanhemmilla on hahmotus -tai oppimishäiriöitä, joita ei ole diagnosoitu. Päätellen omasta lukihäiriöstäsi. Jostain se on periytynyt, ja siihen voi liittyä muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyhyesti sanottuna: koulutetut ihmiset ovat parempia ihmisiä, he saavat enemmän rahaa myös. 

Matalasti koulutetut on huonoja ihmisiä ja heidän ei kuulu saada paljoa rahaa. 

Ei koulutus takaa palkkatasoa. Osaava putkimies tienaa moninkertaisesti esim. opettajaan verrattuna.

Totta joskus menee näin. Melkein voidaan sanoa oikeastaan niin että mitä enemmän ihminen opiskelee niin sitä helpomman työn hän saa. 

Toisaalta, ihmiset ovat erilaisia ja eri asiat ovat eri ihmisille helppoja ja vaikeita.

Opettajan työtä pystyy tekemään oikeastaan kuka vain joka osaa lukea ja kirjoittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Koulumyönteisyys, opiskelutaidot, sosiaaliset kontaktit, tieto siitä minne voi hakea/miten, ei samalla tavalla taloudellista stressiä, lahjakkuuden periytyminen. Monimutkainen kokonaisuus. Esimerkiksi vauvalle lukeminen edistää verbaalisia taitoja. 

 

Mulla on duunarivanhemmat joita arvostan ja rakastan. Täytyy kuitenkin sanoa että melkoiselta takamatkalta tulin yliopisto-opintoihin niihin nähden, joilla oli kouluttautuneet vanhemmat. Lähinnä sellaisesta hiljaisesta tiedosta puhun, asioista joita ei ymmärrä välttämättä kysyäkään. 

Kyllä, juuri näin. Eli ei kyse ole todellakaan ihan vain siitä, miten kotona koulusta puhutaan tai koulutukseen suhtaudutaan. 

 

Ja esim. oppimisvaikeudet on vahvasti periytyviä ja korkeakoulutetuilla harvemmin niitä on sukurasitteeksi asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei periydy.

Mutta korreloi. Tiedät hyvin mistä puhutaan.

Eikä korreloi. Minulla on kouluttamattomat vanhemmat ja minä olen korkeakoulutettu.

Niin on minunkin kohdallani. Korrelaatio ei tarkoita, että tietyt asiat esiintyvät aina yhdessä, vaan että niillä on taipumus esiintyä. Poikkeuksia voi olla suuria määriä, mutta se ei tee korrelaatiosta epätotta.

Tuttava on tekemisissä oppimisvaikeuksista kärsivien lasten kanssa. Sanoi suoraan, että vanhempien koulutustaso vaikuttaa siihen miten suhtautuvat lapsensa häiriöön.

Korkeammin koulutetut ovat aidosti huolissaan ja pyrkivät auttamaan lasta kotona yhdessä harjoituksia tekemällä. Tukevat lasta ja läksyihin paneudutaan yhdessä. Ymmärtävät sen olevan satsaus lapsen tulevaisuuteen. Eli tuo on sitä henkistä pääomaa.

Kun taas vähemmän kouluja käyneiden vanhempien asenne on enemmänkin tyyliä ei huolta huomisesta. Lapsen ongelmasta ei ymmärretä sitä kuinka se vaikuttaa lapsen koulunkäyntiin ja koko tulevaisuuteen. Ei tajuta, että asioiden parantamiseksi niiden eteen on tehtävä työtä yhdessä lapsen kanssa. Tukeminen puuttuu. Lapsi on ongelmansa kanssa vähän yksin, kuin tuuliajolla. Eräskin isä kuittasi lapsensa oppimisvaikeuksista, että eihän tuosta haittaa ole, kun olihan hänellä itselläänkin vaikeuksia koulussa.

Kolme avainkohtaa tähän: lukeminen, lukeminen ja lukeminen

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi myös tietää, mitä tutkintoja nämä korkeakoulutetut tehneet jos vanhemmat eivät ole korkeakoulutettuja: "Vanhempien korkeakoulutus myötävaikuttaa erityisesti lasten yliopisto-opintoihin, kun taas ammattikorkeakouluopintoihin osallistumisessa ei ole eroa akateemisten ja ei-akateemisten kotien lasten välillä."

https://stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2016/vanhempien-koulutus-vaikut…

Olen teologian maisteri, gradusta tuli arvosanaksi eximia.

Mutulla ja oman tuttavapiirin perusteella sanoisin, että korkeakoulutetut vanhemmat ovat paljon kiinnostuneempia lastensa koulunkäynnistä kuin duunarivanhemmat.

Duunarivanhemmat myös usein tuntuvat ajattelevan, että johonkin asiaan joko on tai ei ole lahjakkuutta, eli jos vaikka matikka ei suju, niin voi voi, ei mahda mitään. Korkeakoulutetut vanhemmat ajattelevat ensimmäisenä, että ahaa, matikka ei suju, nyt täytyykin harjoitella enemmän, ehkä jollakin toisella tavalla, osaisiko joku ulkopuolinen auttaa...

Aiemmin on varmaan mainittu tärkeimmät seikat. Meillä periytyi niiden puutteista huolimatta, alkoholisoitunut, kaksi yliopistotutkintoa omannut isäni kuoli kun oli 12-vuotias, kauppatieteen maisteri-äitini oli viiniin ja vieraisiin miehiin menevä nainen, jota lapset ja näiden suuntautuminen paljon kiinnostanut. 

Vierailija kirjoitti:

ei meillä ole periytyny, vanhemmat duunareita, mä matalapalkkainen valkokaulusköyhä mutta lapsi on korkeakoulutettu, eli ylöspäin koko ajan!

Ei myöskään meillä. Vanhemmat duunareita, kävivät vain pakolliset koulut. Mutta meillä oli aina kotona sellainen ilmapiiri, että lapset saavat käydä kouluja niin paljon kuin haluavat ja kykenevät ja jokainen meistä on lukion käynyt ja sen jälkeen osa yliopiston, osa amk:n ja oma lapseni opiskelee parhaillaan yliopistossa. Ja ilmeisesti noilla duunarivanhemmillani oli jotain aivokapasiteettiakin, joka periytyi meille. Kaikki luimme pitkän matikan yms. ja se oli helppoa meille.

Vierailija kirjoitti:

Taistelin nuorempana opiskelumotivaation kanssa, mutta silti lukioon oli mentävä. Minulla ei ollut ikään kuin muuta mahdollisuutta, amis ei olisi tullut kuuloonkaan. Tämä tuli siis vanhempieni puolelta. Sama järkähtämätön ehdottomuus ja valintojen rajallisuus pakotti opiskelemaan lukion kolmessa vuodessa (vaikka olin angstinen teini) ja hakemaan yliopistoon. Yliopistossa osasin jo arvostaa sitä, ettei minulle annettu vaihtoehtoja. Jos olisin itse saanut päättää, olisin nyt ehkä lähihoitaja, mutta todennäkisesti nyt keski-iän kynnyksellä katuisin sitä. Nuorena menee helposti siitä mistä aita on matalin. Taloudellinen turva ja etenemismahdollisuudet merkitsevät sitä enemmän mitä vanhemmaksi tulee. ...Joo,joo, toki on paljon onnellisia matalapalkka-alalla olevia, joille riittää peruselämä, pieni palkka ja paahtavat ihan mielellään raskasta duunia sen nelkyt tuntia viikossa, mutta tilastollisesti korkeakoulutetut pärjäävät kaikilla hyvinvointimittar

Valitsin itse duunarialan, jolla siihen aikaan tienasi ja mitä harrastin muutenkin. Rahaa ei saanut kotoa. Menin samalla perittyjen kykyjen perässä. 

Nyt olen työllistynyt toiselle fyysiselle alalle. Voin tehdä helposti extraa, ja tällä olen saanut taloudellisen turvallisuuden. Voin ihan hyvin. Moni akateeminen on työtön ja toimihenkilö burnoutissa vaikkapa mahdottomia vaativan työnantajan takia. 

Vierailija kirjoitti:

No tuskin ne korkeasti koulutetut vanhemmat ainakaan ivallisesti naureskelee lapsensa korkeakouluhaaveille. 

Vain mieleltään sairas vanhempi naureskelee lapsensa haaveille. Ilmeisesti Suomessa liikaa dokaamisella aivonsa tuhonneita, rikkinäisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Tuttava on tekemisissä oppimisvaikeuksista kärsivien lasten kanssa. Sanoi suoraan, että vanhempien koulutustaso vaikuttaa siihen miten suhtautuvat lapsensa häiriöön.

Korkeammin koulutetut ovat aidosti huolissaan ja pyrkivät auttamaan lasta kotona yhdessä harjoituksia tekemällä. Tukevat lasta ja läksyihin paneudutaan yhdessä. Ymmärtävät sen olevan satsaus lapsen tulevaisuuteen. Eli tuo on sitä henkistä pääomaa.

Kun taas vähemmän kouluja käyneiden vanhempien asenne on enemmänkin tyyliä ei huolta huomisesta. Lapsen ongelmasta ei ymmärretä sitä kuinka se vaikuttaa lapsen koulunkäyntiin ja koko tulevaisuuteen. Ei tajuta, että asioiden parantamiseksi niiden eteen on tehtävä työtä yhdessä lapsen kanssa. Tukeminen puuttuu. Lapsi on ongelmansa kanssa vähän yksin, kuin tuuliajolla. Eräskin isä kuittasi lapsensa oppimisvaikeuksista, että eihän tuosta haittaa ole, kun olihan hänellä itselläänkin vaikeuksia koulussa.

Juuri tämä! Omassa tuttavapiirissä monta esimerkkiä siitä, kuinka vähän koulutetuissa perheissä lapsen todella vaikeat oppimisvaikeudet kuitataan "kyllä se kuitenkin varmaan elämässään pärjää" eikä esimerkiksi vaikeaan puhevikaan haeta apua. Ja sitten taas korkeakoulutettujen vanhempien perheessä lapselle vaaditaan ja haetaan ties mitä tukea ja apua pienempienkin vaikeuksien tai vanhempien huolen vuoksi. Erot ovat ihan valtavia tässä. 

Olen itse tutkijakoulutettu, ja onhan se ihan selvää, että minun on helpompi puhua lapselleni siitä, mistä tunnen.

"Äiti, mä haluan isona roskakuskiksi."

"Juu, kulta, kiva juttu. Siihen voi opiskella ammattikoulussa."

"Äiti, mä haluan isona löytää dinosauruksia."

"Juu, kulta, hyvä juttu. Dinosaurustutkijat ovat paleontologeja, ja ne varmaan lukevat biologiaa yliopistossa. Sun pitää varmaan opiskella ihan tohtoriksi saakka, ja luulen et kaikissa yliopistoissa ei voi lukea paleontologiaa, mutta monissa voi..."