Miksi vanhempien koulutus periytyy lapsille?

Vierailija kirjoitti:

Minä olin jokaisen luokkani priimus, mutta menin lukion jälkeen vain amk:hon, koska en edes tiennyt mitä kaikkea yliopistossa voisi opiskella, tai että mihin mikäkin koulutus johtaisi. Duunarivanhemmat siis mulla. Kaikki kaverit tiesivät jo vanhempien neuvomana polkunsa ja ovat niitä seuranneet, vanhempien avustuksella (esim avoimen väylän kikat, pääsykokeista valituksen kautta sisään jne), minä vain ajauduin hakemaan johonkin ja pääsinkin parhailla pisteillä sisään.

Sittenkään en tajunnut vaihtaa, kun tajusin, että ihan palikkakoulu kyseessä. Ajattelin, että vedetään nyt loppuun. Sitten olikin jo asuntolaina niskassa ja ensikertalaisuuskiintiöt tuli. Voisin toki vielä mennä jotain opiskelemaan, mutta pahasti myöhässä olen. Tuskin monelle yli nelikymppiselle uudelle maisterille enää tutkijan ura aukenee.

Eli siis niinkin yksinkertainen asia vaikuttaa, että tietääkö ne vanhemmat miten opinnot kannattaa valita ja suunnitella jo

Sun koulusi tuossa jätti velvollisuutensa puolitiehen. Heidän olisi pitänyt neuvoa, opojen ja opettajien!

Meillä duunarivanhemmat lähinnä vain huokaili että voi voi, pääsisitpä sinäkin vaan joskus töihin. Heillä oli mustavalkoinen ajatusmaailma siitä että jos aikoo opiskella niin pitäisi olla poikkeuksellisen älykäs ja pelkkiä kymppejä todistuksessa. Kun en ollut niin ei kannattanut edes yrittää, et pärjää. 

Vasta aikuisena löysin opiskelumotivaation. 

Tämän täytyy olla joku vähän uudempi juttu. Itse olen korkeakoulutettu , samoin sisarukseni ja vanhemmat olivat  kouluttamattomia . Sama tilanne on lähes kaikilla  tuttavillani. Enkä huomannut mitään kummempaa yliopistossakaan , vähän siellä oli ns paremmista perheistä opiskelijoita. Tilanne on varmaan muuttunut noista ajoista.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä aina paikkansa. Meillä äiti käynyt lukion, isä aloitti suoraan peruskoulun jälkeen perheyrityksessä työt, kummallakaan ei siis ole korkeakoulututkintoa. Me sisaruksen kanssa ollaan valmistuttu korkeakoulusta, itse suunnittelen jatkavani alan opintoja yliopistossa. 

Kyllä vanhempien kannustuksella ja tuella koen olevan merkitystä. Muistan peruskoulussa ollessa miten iltaisin äidin kanssa istuttiin pöydän ääressä läksyjä tehden, jos itse ei niissä päässyt eteenpäin tai piti meille sanakokeita kun kieliopinnot alkoivat. Isäkin niissä myös auttoi. Ja juu, meille luettiin lapsena kirjoja. Heti kun opin lukemaan, niin lainasin kirjastosta itselleni luettavaa. 

Kuulostaapa ihanalta kannustamiselta! Itse olen duunariperheestä jossa ei pahemmin lapsiin panostettu. Koulua ei pidetty tärkeänä. Ei harrastuksia, koska ulkonakin voi juosta ja kotona piirtää. Kirjastoon pääsin ensimmäisen kerran vasta koululuokan mukana. Kotona iltasatu luettiin harvakseltaan. Ja silloinkin takana pitkä kinuaminen jota ei jaksettu enää kuunnella. Vanhempani istuivat mieluummin sohvalla telkkaria katsellen. Niin ja samaa iltasatua ei suostuttu lukemaan toista kertaa, koska se olisi ollut vanhempieni mielestä tylsää.

Olen aina tuntenut syntyneeni vääränlaisille vanhemmille. Itse jätin lapset tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on yksi sukulainen, perusduunari, joka tuo koko ajan esiin sitä, kuinka ihmisellä pitää olla käytännön järkeä, pitää maalisudin ja vasaran pysyä kädessä. Väheksyy kovasti kaikkia "kirjaviisaita" ja tuo esiin sitä, että "kyllähän nyt yhden talon rakentaa jos ihmisellä vähänkin on älliä päässä..."

Hänen poikansa kirjoitti juuri ylioppilaaksi E:n papereilla ja pohtii nyt yliopistoon hakemista. Tämä on ollut vanhemmalle kova paikka, selvästi joutuu takeltelemaan ja ehdottelee pojalle kiinnostavia ammattikoululinjoja.

Omasta mielestäni ihan älytön ajatus, että E:n paperit kirjoittanut ylioppilas menisi jatko-opintoihin jollekin autonasentajalinjalle amikseen. Mutta hänen vanhempansa sitä kovasti toivoo. 

 

Toivottavasti poika ymmärtää oman etunsa eikä kuuntele vanhempiaan. Kai hänellä on muita aikuisia tukemassa? Omat vanhem

Tunnen entisen maalarin, joka on nyt tietoturvapäällikkö.

Hänen veljensä luki suoraan insinööriksi. Tämän poika alkoi lukkosepäksi, eli meni ammattikouluun.

Veljesten äiti aloitti duunarina, mutta opiskeli pidemmälle. Hän sai silti kenkää ennen eläkeikää ja loppu on rumaa historiaa. Että näin se menee edestakaisin. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän täytyy olla joku vähän uudempi juttu. Itse olen korkeakoulutettu , samoin sisarukseni ja vanhemmat olivat  kouluttamattomia . Sama tilanne on lähes kaikilla  tuttavillani. Enkä huomannut mitään kummempaa yliopistossakaan , vähän siellä oli ns paremmista perheistä opiskelijoita. Tilanne on varmaan muuttunut noista ajoista.

Uusporvarillista höpinää.

Jostain syystä minun, 3 työläistutkinnon ja oikoen luetun valkolakin raatajan, elämänviisaudet ovat saaneet eniten yläpeukkuja. Eihän minun pitäisi mistään mitään tietää. 

Mun vanhemmat ovat käyneet kansakoulun. Töitä tehneet melkein koko työikänsä pieniä pätkiä lukuunottamatta. Töiden ohessa saaneet koulutuksensa. Silti he ovat meitä kolmea lastaan kannustaneet opiskelemaan sitä mikä itsestä hyvältä tuntuu. Ovat halunneet lasten käyvän vähintään ammattikoulun koska itse eivät käyneet mitään tuollaisia. 

Mä olen käynyt lukion ja löytyy kaksi amistutkintoa. En pitkään aikaan tiennyt mitä haluan ja siksi nuo amiskoulutukset. Opiskelin lukion jälkeen joksikin aikaan tradenomiksi, mutta ei ollut mun juttu. Kyllä se kokin työ kiinnostaa, mutta tällä seudulla huono työllistäjä. Opiskelin lopulta lähihoitajaksi ja sillä alalla on töitä riittänyt. Pian valmistun sairaanhoitajaksi. Vielä olen miettinyt, että pitäisikö hakea yliopistoon, mutta katsoo nyt sitten. 

Siskolla kaksi amistutkintoa ja veljellä yksi. Molemmat töissä. Kaikki meistä on jo pelkällä amistutkinnolla paremmin koulutettu kuin meidän vanhemmat. Isä kuitenkin tienasi melko hyvin viimeisen reilun 20 vuotta ja saa eläkettä paremmin kuin moni saa palkkaa edes korkeammin koulutettuna. 

Vierailija kirjoitti:

Mutulla ja oman tuttavapiirin perusteella sanoisin, että korkeakoulutetut vanhemmat ovat paljon kiinnostuneempia lastensa koulunkäynnistä kuin duunarivanhemmat.

Duunarivanhemmat myös usein tuntuvat ajattelevan, että johonkin asiaan joko on tai ei ole lahjakkuutta, eli jos vaikka matikka ei suju, niin voi voi, ei mahda mitään. Korkeakoulutetut vanhemmat ajattelevat ensimmäisenä, että ahaa, matikka ei suju, nyt täytyykin harjoitella enemmän, ehkä jollakin toisella tavalla, osaisiko joku ulkopuolinen auttaa...

Tämä on niin totta! Jos jokin asia ei suju, niin se vaan jätetään ajelehtimaan. Kauaskantoinen ajattelu puuttuu ja helposti vähätellään lasta, kun oikeasti pitäisi tarttua härkää sarvista ja hankkia lapselle apua. Korkeammin koulutetut vanhemmat miettivät lapsensa tulevaisuudessa pärjäämistä jo hyvin varhain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutulla ja oman tuttavapiirin perusteella sanoisin, että korkeakoulutetut vanhemmat ovat paljon kiinnostuneempia lastensa koulunkäynnistä kuin duunarivanhemmat.

Duunarivanhemmat myös usein tuntuvat ajattelevan, että johonkin asiaan joko on tai ei ole lahjakkuutta, eli jos vaikka matikka ei suju, niin voi voi, ei mahda mitään. Korkeakoulutetut vanhemmat ajattelevat ensimmäisenä, että ahaa, matikka ei suju, nyt täytyykin harjoitella enemmän, ehkä jollakin toisella tavalla, osaisiko joku ulkopuolinen auttaa...

 

Tämä on niin totta! Jos jokin asia ei suju, niin se vaan jätetään ajelehtimaan. Kauaskantoinen ajattelu puuttuu ja helposti vähätellään lasta, kun oikeasti pitäisi tarttua härkää sarvista ja hankkia lapselle apua. Korkeammin koulutetut vanhemmat miettivät lapsensa tulevaisuudessa pärjäämistä jo hyvin varhain.

Puhut enemmän nepsyistä tai muuten heikkolahjaisista kuin duunareista! Haloo!

Eräskin tuntemani duunarimies osaa rakentaa talon, tehdä maanrakennustöitä, remontoida, viljellä maata, hoitaa maisemaa, hoitaa vanhaa omakotitaloa, laittaa ruokaa ja leipoa. Lisäksi hän kantaa päävastuun aikuistuvista lapsistaan ja tukee näiden alavalintoja. En ole varma, onko hänellä minkään alan eritystä koulutusta, korkeintaan c-ajokortti. On ehkä lievästi dyslektinen, muttei se tee hänestä retardia!

Jälleen kerran keskustelussa arvotetaan duunarityöt sellaisiksi, joita ei kukaan älykäs ja järkevä tavoittele. Kysyn, miksi koulutustaso ei saisi periytyä, oli se matala tai korkea? Yhteiskunta tarvitsee ihan kaikenlaisia ammatteja. Onko teillä tarkoitus pitää putkimies nöyränä ja siivojien palkat matalina halveksumalla näitä tavallisia ammatteja?

Yhteiskunnat perustoiminnot pyörii vaikka kaikki olisivat duunareita, mutta halvaantuisi aika nopeasti jos kaikki olisivat tohtoreita. Siksi ennen oli normaalia, että tohtoreita oli hyvin vähän.

Aika moni työpaikka kouluttaa jatkuvasti työntekijöitään, joten se sisäänpääsykoulus on pelkkä pohja. 

Myös duunarialoilla. 

Duunareilla on ehkä keskimäärin mustavalkoisempi ajatusmaailma, että ihmiset jakautuvat teoreettisesti ja käytännöllisesti lahjakkaisiin. Korkeammin koulutetut tajuavat ehkä paremmin, ettei asia ole noin yksioikoinen.

Toisaalta, mitä pahaa tai väärää siinä on, jos se periytyy? Yhteiskunta tarvitsee sekä duunareita että korkeakoulutettuja.

Vierailija kirjoitti:

Jälleen kerran keskustelussa arvotetaan duunarityöt sellaisiksi, joita ei kukaan älykäs ja järkevä tavoittele. Kysyn, miksi koulutustaso ei saisi periytyä, oli se matala tai korkea? Yhteiskunta tarvitsee ihan kaikenlaisia ammatteja. Onko teillä tarkoitus pitää putkimies nöyränä ja siivojien palkat matalina halveksumalla näitä tavallisia ammatteja?

Yhteiskunnat perustoiminnot pyörii vaikka kaikki olisivat duunareita, mutta halvaantuisi aika nopeasti jos kaikki olisivat tohtoreita. Siksi ennen oli normaalia, että tohtoreita oli hyvin vähän.

Periytymisessä huono puoli on tietenkin se, että yhteiskunnan kannalta olisi parasta jos lahjakkain päätyisi vaativimpaan hommaan, ei se kenen vanhemmat on puskenut siihen. Eli menetetään se alempien yhteiskuntaluokkien potentiaali, jos ja kun heitä ei saada nostettua lahjojensa mukaisiin hommiin. Tämä vaikeutuu entisestään nyt kun avoimen yliopiston maksut nousee, opintotukia heikennetään jne. Rahalla pääsee yhä pidemmälle, vaikka lahjat olisi keskitasoa. Moni köyhistä oloista tuleva lahjakkuus taas murtuu matkalla, ennen kuin edes pääsee loistamaan.

Samaa mieltä siitä, että keskivertomaisteri on varmaankin turhempi kuin keskiverto putkimies. Mutta nyt tarkoitan sellaisia lahjakkuuksia, jotka keksivät uusia asioita ja vievät koko maailmaa eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Duunareilla on ehkä keskimäärin mustavalkoisempi ajatusmaailma, että ihmiset jakautuvat teoreettisesti ja käytännöllisesti lahjakkaisiin. Korkeammin koulutetut tajuavat ehkä paremmin, ettei asia ole noin yksioikoinen.

Miksi täällä sitten hyvinkoulutetut tai heitä symppaavat wannabet käyttäytyvät noin?

Vierailija kirjoitti:

Ei periydy.

Ei ehkä ihan suoraan. Itsekin tunnen pariskuntia, jotka on olleet lääkäreitä/DI insejä ym mutta lapsi on saatanut  jättää opinnit ammattikouluun. 

Meillä taas toisin päin. Ollaan  miehen kanssa sitä ikäluokkaa, että vanhempien varakkuus mahdollisti koulutuksen, eli ensin maksulliseen keskikouluun ja siitä lukioon jne. Siihen aikaan ei edes ollut mahdollista päästä moneenkaan kouluun, jos et ollut ylioppilas tai vähintääkin keskikoulu käytynä. Itse olin 12 lapsisesta perheestä, koulut kaukana ja ei mahdollisuutta päästä opiskelemaan. Yläasteen (peruskoulutuli, kun olin toisella luokalla ja siksi kansalaiskoulu oli jo yläasteen nimellä)jälkeen menin ammattikouluun ja vielä sen jälkeen  terveydenhoitopuolelle kouluun johon ei  vaadittu keskikoulu/ylioppilastutkintoa. Olisin halunnut siitä vielä jatkaa, mutta se ei ollut mahdollista, koska pohjakoulutus puuttui. Yritin vielä jossain vaiheessa hakea lukemaan kolmanteenkin ammattiin, mutta se jäi pisteestä kiinni. 

Lapset meillä on opiskelleet siitäkin edestä. Kaikilla maisterin opinnot takana ja yki lukee vielä korkeammalle.  Olen kyllä aina kannustanut lapsia  lukemaan ja lapsille on pienestä asti luettu kovasti. Kirjasto oli meille tuttu paikka. 

Luulen, että kodin kannustava ilmapiiri kantaa kyllä lasta opiskeluntiellä, vaikka vanhemmat ei olisi itse korkeasti koulutettuja. 

Mutta kyllä minäkin tunnen paljon amisvanhempia, joiden mielestä riittää, kunhan jotenkin koulun kahlaa läpi ja jos töihin pääsee ilman koulutusta sekin on ihan ok.  Yhtään ei kannusteta ja rohkaista lasta lähtemään esim kauemmaksi opiskelemaan, jos omalla paikkakunnalla ei sitä amista kummempaa opiskelupaikkaa ole. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän täytyy olla joku vähän uudempi juttu. Itse olen korkeakoulutettu , samoin sisarukseni ja vanhemmat olivat  kouluttamattomia . Sama tilanne on lähes kaikilla  tuttavillani. Enkä huomannut mitään kummempaa yliopistossakaan , vähän siellä oli ns paremmista perheistä opiskelijoita. Tilanne on varmaan muuttunut noista ajoista.

Tämä ei ole uudempi juttu, vaan satoja vuosia vanha juttu. Sinänsä totta on, että suurten ikäluokkien kansoittaessa yliopiston, valtaosa alkoi olla muita kuin vanhojen sivistyssukujen vesoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin jokaisen luokkani priimus, mutta menin lukion jälkeen vain amk:hon, koska en edes tiennyt mitä kaikkea yliopistossa voisi opiskella, tai että mihin mikäkin koulutus johtaisi. Duunarivanhemmat siis mulla. Kaikki kaverit tiesivät jo vanhempien neuvomana polkunsa ja ovat niitä seuranneet, vanhempien avustuksella (esim avoimen väylän kikat, pääsykokeista valituksen kautta sisään jne), minä vain ajauduin hakemaan johonkin ja pääsinkin parhailla pisteillä sisään.

Sittenkään en tajunnut vaihtaa, kun tajusin, että ihan palikkakoulu kyseessä. Ajattelin, että vedetään nyt loppuun. Sitten olikin jo asuntolaina niskassa ja ensikertalaisuuskiintiöt tuli. Voisin toki vielä mennä jotain opiskelemaan, mutta pahasti myöhässä olen. Tuskin monelle yli nelikymppiselle uudelle maisterille enää tutkijan ura aukenee.

Eli siis niinkin yksinkertainen asia vaikuttaa, että tietääkö ne vanhem

Ehkä et kuitenkaan ole niin fiksu, kuin kuvittelet, tai ainakin käytännön  järki puutuu. Enkä sano tatä pahalla, mutta kyllä meidän jälkikasvu osasi hakea yliopistoon, vaikka me vanhemmat ei osattun neuvoa. Tyttö tiesi, että haluaa yliopistoon ja tiesi myös mitä haluaa sinne lukemaan. Toinenki lapsi meni suoraan yliopistoon ja kolmas AMK kautta  yliopistoon. Maisterin tutkinnon suoritti niin, että teki töitä samalla. 

Kodin arvomaailma ja esimerkki.

Omat vanhempani ovat kumpikin yliopistosta valmistuneita maistereita. Minun lapsuudessani kotona luettiin paljon, meidän lapsien ollessa pieniä meille luettiin ja muistan vanhempien lukeneen paljon, kotona oli iso kirjastohuone. Meille lapsille ostettiin kirjoja, kävimme teatterissa ja konserteissa, korkeakulttuuria arvostettiin ja kotona keskusteltiin paljon. Pidettiin itsestään selvänä,cettä jatkamme lukioon (ja nimenomaan tasokkaaseen lukioon) ja sieltä yliopistoon.  

Opiskeluaikaa tuettiin myös taloudellisesti. 

Sama ilmapiiri välittyi nyös omaan kotiini ja meillä lapsille on pienestä pitäen luettu paljon, käyty teatterissa, konserteissa, keskusteltu paljon. Luen paljon, samoin mieheni.  Kannustettu ja tuettu koulunkäyntiä, lapset menivät hyvään lukioon ja jatkavat nyt  yliopistossa (toinen valmistumassa maisteriksi, toinen kandivaiheessa). 

Tämä ehkä melko tyypillinen esimerkki koulutuksen periytyvyydestä, maistereita kolmessa sukupolvessa (kunhan tuo kolmas sukupolvi valmistuu). Kaikki tosin olemme eri alojen maistereita, mutta jotenkin se ylempi korkeakoulututkinto on ollut luonnollinen jatkumo.

Vierailija kirjoitti:

Meillä duunarivanhemmat lähinnä vain huokaili että voi voi, pääsisitpä sinäkin vaan joskus töihin. Heillä oli mustavalkoinen ajatusmaailma siitä että jos aikoo opiskella niin pitäisi olla poikkeuksellisen älykäs ja pelkkiä kymppejä todistuksessa. Kun en ollut niin ei kannattanut edes yrittää, et pärjää. 

Vasta aikuisena löysin opiskelumotivaation. 

Meillä vähän sama, mutta nyt puhutaan niin vanhoista asioista, että vanhempani olivat 20-luvulla syntyneitä ja itse olen 60-luvun lapsi.

Vanhemmat eivät itsekään olleet päässeet opiskelemaan, molemman 10 lapsen perheistä ja varsinkin äiti todella köyhästä perheestä. Pari vuotta varmaan kumpikin käynyt koulua. Meillä oli maatila ja vanhemmat siis maanviljelijöitä.

Äidille olisi varmaan riittänyt, että me tytöt ois päästy piikomaan jonnekin :D Ei meiltä odotettu minkäänlaista koulumenestystä ja äiti antoi ymmärtää, että ne on herrojen lapset, jotka kouluja käy. Siitä huolimatta ymmärsin lähteä opiskelemaan, kun pakolliset koulut oli käyty. Ei olisi tullut mieleenkään, että olisin vain hakenut töihin johonkin, vaikka silloin kai sekin olisi ollut mahdollista. Keskikouluun meitä lapsia ei tietenkään laitettu, tuskin uskottiin, että olisi siellä pärjätty ja varmaan suurin syy on ollut se, ettei rahaa ole ollut .