Kun perhe hajoaa

Siitä ei ehkä aina puhuta niin merkittävänä asiana erotessa mutta monelle varmasti se on tosi rankkaa että menettää arjen ja juhlat ydinperheen ja lasten kanssa. Ymmärrän hyvin sen surun ja tyhjyyden kun juttelun ja naurun sijaan äkisti hiljaisuus humisee korvissa.

Meidän kulttuurissa usein ajatellaan että mikään ei saisi tuntua miltään ja pitäisi olla itsenäinen ja iloita omasta ajasta yli kaiken. Muita ei saisi tarvita ettei vain ole heikko ja säälittävä. Pettymystä ei saisi näyttää ja surusta pitäisi päästä yli parissa päivässä.

Eron käsittely voi viedä vuosia ja se on ihan ok. Jos tuntuu tosi pahalta, erokirjallisuuden lukeminen ja terapiakin voivat olla hyviä vaihtoehtoja tunteiden käsittelyssä. 

Kuten joku jo veikkasi, ap:n miehen uusperhe ei välttämättä pitemmän päälle ole niin harmoninen kuin ehkä nyt näyttää. Toivoa sopii että äitipuoli on kypsä aikuinen ja kohtelee hyvin lapsia mutta on myös mahdollista että lapset annetaan äidille jatkossa useamminkin kun arjessa ristiriitoja alkaa ilmetä ja pariskunta haluta enemmän omaa aikaa. Uusperheet eivät tosiaan ole helppoja ja vieraisiin lapsiin ei yleensä synny syvää tunneyhteyttä noin vain vaikka aikeet olisivat hyvät. 

Kaikkeen onneksi tottuu pikkuhiljaa, ihmismieli on kuitenkin aika joustava. Tie voi olla pitkä ja kivinen mutta jonain päivänä olo alkaa helpottaa. 

Itsekästä surra eroa.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten ero voi ottaa noin koville. Itsekään en ole viettänyt yhtäkään joulua tai muuta yleistä juhlapäivää lasteni kanssa eron jälkeen. Ei haittaa pätkääkään. Tärkeintä on, että lapsilla on hyvä olla.

Niin no joillain meistä on tunteet. Ja joskus eroihin on syy, tunnekylmyys ajaa kenet tahansa eroon ja sosiopaatti ei ajattele siitä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Itsekästä surra eroa.

Tollo

Vierailija kirjoitti:

Itsekästä surra eroa.

Mikä siinä on itsekästä 😅 kai ihminen sentään saa omassa yksityisyydessään surra menetystään ilman että joku siitäkin tulee heristämään sormea. Joillain meistä kuitenkin on vielä jonkinlainen tunne-elämä. 

Vierailija kirjoitti:

Siitä ei ehkä aina puhuta niin merkittävänä asiana erotessa mutta monelle varmasti se on tosi rankkaa että menettää arjen ja juhlat ydinperheen ja lasten kanssa. Ymmärrän hyvin sen surun ja tyhjyyden kun juttelun ja naurun sijaan äkisti hiljaisuus humisee korvissa.

Meidän kulttuurissa usein ajatellaan että mikään ei saisi tuntua miltään ja pitäisi olla itsenäinen ja iloita omasta ajasta yli kaiken. Muita ei saisi tarvita ettei vain ole heikko ja säälittävä. Pettymystä ei saisi näyttää ja surusta pitäisi päästä yli parissa päivässä.

Eron käsittely voi viedä vuosia ja se on ihan ok. Jos tuntuu tosi pahalta, erokirjallisuuden lukeminen ja terapiakin voivat olla hyviä vaihtoehtoja tunteiden käsittelyssä. 

Kuten joku jo veikkasi, ap:n miehen uusperhe ei välttämättä pitemmän päälle ole niin harmoninen kuin ehkä nyt näyttää. Toivoa sopii että äitipuoli on kypsä aikuinen ja kohtelee hyvin lapsia mutta on

Kiitos järkevästä viestistä. Minusta on vain fiksua ottaa vastaan kaikki tunteet mitä prosessin aikana tulee, kertoa ne myös julki näin anonyymisti. Koska se mikä meitä suomalaisia ajaa vuosikymmenien katkeruuteen on puhumattomuus, ja se ettei koskaan tunneta tunteita tai käsitellä niitä. Työnnetään ne pois heikkouden merkkinä.

Itse en julkisesti tästä asiasta puhu, vain läheisimmilleni. En halua, että yhteiset lapsemme joutuvat tuntemaan paskaa fiilistä vanhempien takia. 

Mutta näin vertaistukena, se on vain hyväksi. Täälläkin huomaa osasta kommenteista, ettei he oo itsw kykeneet käsittelemään tunnetasolla taakkojaan; jäädessään empatiakykynsä kanssa vajavaiseksi 

Oletko kokeillut oikeaa kohtaamista? Minulla se toimi.

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Se että pääsit eroon polygamisesta apinasta on etu. Se ei tunnu siltä nyt, koska miehen solvaukset ja loukkaukset ovat vielä avohaavoja. Mutta lupaan sinulle, että parin vuoden päästä ymmärrät, miten paljon parempi tuo sinulle on. Mieti tarkasti, kuinka paljon kannattaa olla polygamistin tai polygamistin lasten kanssa tekemisissä ja keskity hyvään elämään

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokeillut oikeaa kohtaamista? Minulla se toimi.

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Siis olen lähivanhempi, ja läheinen lasteni kanssa. Ovat aina olkkarissa kanssani, tehdään yhdessä asioita jne. Lapset tulevat usein myös isältään ikävän vuoksi aiemmin, kuin pitäisi. Lasteni kanssa ei siis ole minkäänsortin ongelmaa.

Tän pointtina oli vaan kertoa niistä tuntemuksista, mitä ydinperheen rikkoutuminen aiheuttaa meissä kaikissa. Niistä joista ei välttämättä julkisesti uskalleta puhua

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokeillut oikeaa kohtaamista? Minulla se toimi.

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Niin eli sinä vähän niinkuin treffailet lapsiasi kuin joku täti, kun äiti huolehtii ja kasvattaa heitä täysipäiväisesti. Varmaan ilman sinun taloudellista tukeasikin. Sellaista sitten tällä kertaa

Siksi olisikin erityisen tärkeää, että vaikka on perhe säilyttää edes jonkinlaisen oman elämän. Siis tottakai perhe on ykkönen, mutta että olisi edes joku oma harrastus ja ystäviä. Moni elää 100% perheelleen ja varsinkin nainen myös uhraa urakehityksen ja vapaa-aikansa ja sitten jääkin tyhjänpäälle kun ero tulee. 

Vierailija kirjoitti:

Itsekästä surra eroa.

Vaarallista olla surematta surullisia asioita, altistaa depressioon.

Vierailija kirjoitti:

Siitä ei ehkä aina puhuta niin merkittävänä asiana erotessa mutta monelle varmasti se on tosi rankkaa että menettää arjen ja juhlat ydinperheen ja lasten kanssa. Ymmärrän hyvin sen surun ja tyhjyyden kun juttelun ja naurun sijaan äkisti hiljaisuus humisee korvissa.

Meidän kulttuurissa usein ajatellaan että mikään ei saisi tuntua miltään ja pitäisi olla itsenäinen ja iloita omasta ajasta yli kaiken. Muita ei saisi tarvita ettei vain ole heikko ja säälittävä. Pettymystä ei saisi näyttää ja surusta pitäisi päästä yli parissa päivässä.

Eron käsittely voi viedä vuosia ja se on ihan ok. Jos tuntuu tosi pahalta, erokirjallisuuden lukeminen ja terapiakin voivat olla hyviä vaihtoehtoja tunteiden käsittelyssä. 

Kuten joku jo veikkasi, ap:n miehen uusperhe ei välttämättä pitemmän päälle ole niin harmoninen kuin ehkä nyt näyttää. Toivoa sopii että äitipuoli on kypsä aikuinen ja kohtelee hyvin lapsia mutta on

Tuo on ihan tilannekohtaista. Kakkosliitto ei koskaan perustu mieheen vaan mies kuppaa lapsia sekä ykkösvaimoaan, ja kakkosvaimo lämmittelee tässä ykkösvaimon ja lasten rakkaudessa. Kukaan ei pidä eroisää, joka ei pysty kuppaamaan lapsiaan tai ykkösvaimoa, minkään arvoisena - päin vastoin. Kakkosvaimo ei ymmärrä, ettei rakasta tuota miestä, vaan sitä mitä lapset ja vaimo ovat miehelle antaneet. Kun tämä hahmottuu heille, kukaan ei enää katsokaan varattuun tai eronneeseen mieheen. Hän on kuitenkin pohjimmiltaan ja sisimmiltään ihan sitä samaa moskaa, kuin muutkin sinkkumiehet - ainoa ero näiden välillä on se lasten ja ykkösvaimon rakkaus

Eli ykkösvaimon ensimmäinen tehtävä on lakata luovuttamasta rakkautta miehelle, joka jätti hänet. Jättää hänet pesimään kakkosvaimonsa kanssa ihan keskenään. Jos mies yrittää kupata ykkösvaimoa lasten kautta, myös lasten hylkääminen voi tulla kyseeseen. Niin kauan kun polygamia ja ykkösvaimon rakkauden kuppaaminen miehen moniavioisuuden polttoaineena sallitaan, se tulee korruptoimaan yhteiskuntaa entistä pahemmin. Miesten on kasvettava monogamiaan tai hävittävä takaisin apinoiksi metsiin

Vierailija kirjoitti:

Siksi olisikin erityisen tärkeää, että vaikka on perhe säilyttää edes jonkinlaisen oman elämän. Siis tottakai perhe on ykkönen, mutta että olisi edes joku oma harrastus ja ystäviä. Moni elää 100% perheelleen ja varsinkin nainen myös uhraa urakehityksen ja vapaa-aikansa ja sitten jääkin tyhjänpäälle kun ero tulee. 

Minä oon vaan matalapalkkaisella alalla julkisella. Koulunkäynninohjaajana auttamassa nuoria. Tällä alalla ei paljoa urakehitystä tuu. Oma valinta, olla ihmisläheisellä alalla. Lasten isä on vähempi kouluttaunut, mutta vuorotöissä miesvaltaisella alalla 

Välillä noin käy. Jos menee nuorena yhteen, ei oikeasti välttämättä tiedä edes sitä, kuka on. Sitten, kun otetaan lapsia mukaan yhtälöön, sinnitellään ja lopulta kaikkiin sattuu. Tottakai saat surra ja kannattaakin. Lohduttaisiko sua sellainen ajatus, että kanssasi puolisosi pystyi etsimään itseään ja löytämään sen? Se on ollut varmasti tosi arvokasta hänelle. Saat silti olla katkera ja surullinen siitä, että hän on uskotellut kaiken olevan hyvin, vaikka on todennäköisesti ajatellut noita ajatuksia jo pidempään.

Erossa mitataan mitkä ne sun resurssit on? Itse olen mies ja mulle lasten äiti teki samat temput. Tragikoomista on, että äiti halus ne lapset, mutta sitten hermo ei hällä kestänyt sitä tylsää perhearkea....äiti karkas toisen miehen mukaan.

Edelleen tragikoomista oli, että meidän äiti ei halunnut tavata eron jälkeen niitä lapsiaan...jätti pienet lapset mulle. Sen sijaan äiti ehdotti, että voitais jatkaa seksisuhdetta....että voisi vaikka kerta viikkoon käydä sekstaamassa mun kaa...perusteli toivettaan sillä, että kun hoidan niitä pieniä lapsia, niin mulla ei oo aikaa tutustua keneenkään uuteen naiseen.... 

Niin itse olen ymmärtänyt kyllä niin, että erossa naiset nimenomaan haluaa päättää sen parisuhteen/seksisuhteen mutta pitää ne lapset. Meidän äiti teki päin vastoin.

Erossa sain loppujen lopuksi sekä lapset että hienon omakotitalon. Ostin puolikkaan talon velaksi itselleni. Huvittavaa oli, että äidin lähdettyä talosta vesilasku pieneni about 500 kuutiosta pienimillään 74 kuutioon (kun taloon jäi isi ja kaksi pientä lasta). Sähkölasku tipahti alle puoleen. Roskiksia tarvi tyhjentää enää joka toinen viikko. Pointti, että pystyin säästöissä asumiskuluissa maksamaan siis tällä rahalla lisävelan. Eli ison talon ylläpito onnistui vallan mainiosti....asun samassa talossa vieläkin.

Huvittavaa on sekin, että minun ja lasteni elintaso nousi rajusti, kun minusta tuli yksinhuoltaja. Äiti oli kauhea tuhlari ja käytti perheen rahat vain itseensä.... KUn minusta tuli yksinhuoltaja, niin pystyin lasten kaa tekemään matkoja, ostamaan lapsille merkkivaatteita ja kalliit puhelimet jne.

Palkkani on nyvä ja kun sain vielä elarit ja lapsilisät siihen, niin  elelin vuosia herroiksi.

Nyt minulla on jo uusi, nuori kaunis ja fiksu vaimo, jonka kanssa menee hyvin=rakkautta ja sitä myöten seksiäkin piisaa. Vaimo on myös kovatuloinen, niin elintaso on sitä myöten vain noussut....

Nuorin lapsi sanoi tuossa jouluna äidistään, että hän ei ole mikään äiti. Että minä isänä olen hänelle sekä isä että äiti yhtä aikaa. Äiti ei ole tai tunnu yhtään miltään....

Se parhaiten nautaa, joka viimeksi nauraa !!!! Erossa pitää siis osata pelata korttinsa oikein! 

Vierailija kirjoitti:

Siksi olisikin erityisen tärkeää, että vaikka on perhe säilyttää edes jonkinlaisen oman elämän. Siis tottakai perhe on ykkönen, mutta että olisi edes joku oma harrastus ja ystäviä. Moni elää 100% perheelleen ja varsinkin nainen myös uhraa urakehityksen ja vapaa-aikansa ja sitten jääkin tyhjänpäälle kun ero tulee. 

Ei harrastus ja ystävä silti millään lailla korvaa perhe-elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Välillä noin käy. Jos menee nuorena yhteen, ei oikeasti välttämättä tiedä edes sitä, kuka on. Sitten, kun otetaan lapsia mukaan yhtälöön, sinnitellään ja lopulta kaikkiin sattuu. Tottakai saat surra ja kannattaakin. Lohduttaisiko sua sellainen ajatus, että kanssasi puolisosi pystyi etsimään itseään ja löytämään sen? Se on ollut varmasti tosi arvokasta hänelle. Saat silti olla katkera ja surullinen siitä, että hän on uskotellut kaiken olevan hyvin, vaikka on todennäköisesti ajatellut noita ajatuksia jo pidempään.

Näinhön se oli, kasvoimme yhdessä, hän tajusi että haluaa jotain muuta. Se tavallaan myös ärsyttää Kelpasin kasvattamaan hänenkin potentiaaliaan ja lasten äidiksi, sit voi heittää pois 😅

Toinen kerta kun luen, että mies sanoo erotessa lastensa äidille, ettei ole koskaan rakastanut. Käsittämätöntä julmuutta tuollainen! Tahallista, sadistista, sivistymätöntä ja junttia. Mikään ei pakottaisi loukkaamaan lisää,  kun on jo loukannut, siis pettämällä ja valehtelemalla.

Kannattaa hakeutua terapiaan. Tuollainen on iso trauma, siis tapa, jolla hän eron teki. En taatusti olisi yhtä kiltti kuin sinä eli olisin kyllä kaikille kertonut mitä hän sanoi. Tuollaista miestä ei voisi mitenkään kunnioittaa, en edes isänä. Hänhän sanoi samalla lapsistaankin, etteivät he ole rakkauden hedelmiä. 

Mitä jos vielä sanoisit nuo asiat hänelle kahden kesken. Miksi annoit tuollaisen läksiäislahjan, kun olisit voinut toimia toisinkin. 

Hyvin usein uusperhekuviot eivät lopulta toimi. 10 vuotta nuorempi lapseton nainen ei solahda noin vain äitipuolen rooliin ja lapsenne ovat vielä pieniä ilmeisesti, teini-ikä tulossa. Koska olet pienituloinen, koeta sopia lasten olemisesta isänsä luona enemmän, niin rahaa säästyy. Velvoita isä huolehtimaan heidän kuluistaan täysimääräisesti, kerro myös lapsille, että sinulla ei ole varaa ja että isällä kyllä on. Isän tulee huolehtia jälkikasvusta taloudellisesti kokonaan. Harkitse, että olisit vain viikonloppuäiti, jos äitipuoli kuitenkin on suurin piirtein täysipäinen ihminen, joka koettaa parhaansa.

Hakeudu terapiaan ja eroryhmään, perheasianneuvottelukeskuksessa se on ilmaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi olisikin erityisen tärkeää, että vaikka on perhe säilyttää edes jonkinlaisen oman elämän. Siis tottakai perhe on ykkönen, mutta että olisi edes joku oma harrastus ja ystäviä. Moni elää 100% perheelleen ja varsinkin nainen myös uhraa urakehityksen ja vapaa-aikansa ja sitten jääkin tyhjänpäälle kun ero tulee. 

Ei harrastus ja ystävä silti millään lailla korvaa perhe-elämää. 

Jep. Kyllä minullakin ystäviä, harrastuksia ym on aina ollut. Ei ne oo sama asia