Lue keskustelun säännöt.
Jos nyt saisin valita, en ikinä hankkisi lapsia
25.02.2007 |
Meillä oli ihana ja rakastava parisuhde ennen lapsia. Juttelimme kaikesta mahdollisesta: päivän politiikasta, elokuvista, margariinirasiasta, ihan mistä vain. Rakastelimme usein, halailimme ja osoitimme kiintymystä. Vapaa-ajan vietimme yhdessä, välillä kotona, välillä matkoilla, välillä vaikka vain elokuvissa. Pidimme ylikaiken toistemme seurasta ja ikävöimme toisiamme suuresti kun olimme erossa. Mailit ja tekstarit alkoivat sanoilla: " muru" , " kultaseni" Meillä oli ihanaa.......... kunnes siinä autuudessa päätimme tehdä lapsen.
Jo odotusaikana välimme alkoivat väljähtyä ja nyt kun kaksikin lasta, meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset! Kaikki aika menee lasten hoitamiseen ja arjen pyörittämiseen. En edes muista koska olisimme viimeksi vaikka vain halanneet saati sitten rakastelleet.
En todellakaan tajunnut romanttisissa, ruusunpunaisissa kuvitelmissani, että lapset aiheuttavat täydellisen elämän muuttumisen ja sinne huonoon suuntaan. Olemme muuttuneet harmaiksi hahmoiksi puurolautasten ja turvaistuinten keskellä, tuntuu kun mitään muuta ei päässä pyöri kuin, että " Jaaha, kohta pitää taas tehdä ruokaa ja sitten pian iltapesulle."
Ura on varmaan tavallaan jo menetetty, en millään pysty enää olemaan niin varteenotettava työntekijä kuin ne, jotka eivät ole olleet kotona ja joilla ei ole pieniä lapsia. Kaikkihan sen tietävät, että pienten lasten äidit ovat poissa töistä usein lasten sairastelun vuoksi ja usein ajatukset karkailevat kotiasioihin työajalla. Miten raskasta voikaan olla yhdistää täysillä tekemistä vaativa ura ja perhe? Saati siihen päälle kotityöt ja muut askareet. Pitäisi vielä jaksaa liikkua väh. 30 minsaa päivässä ja nukkuakin jos joskus vain saisi.
Jos nyt saisin valita, en ikinä hankkisi lapsia!
Kaduttaa, että uskoin sen joka puolelta pursuavan jutun siitä kuinka ihanaa on kun lapsia ja kuinka jokaisen tulisi niitä hankkia ja kuinka sitä sitten katuisi jos niitä ei hankkisi. Taitaa olla vain valtiovallan taitavasti masinoimaa propagandaa, jotta eivät veronmaksajat loppuisi kesken.
Kommentit (126)
En oo koskaan täältä lukenu vastavaa. Sai mutkin pohtimaan omaa äitiyttä ja valintoja. Miettimään syvällisemmin. Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko poikasi ihan oikeasti " normaali" ? Onko tutkittu?
En huomannut sellaista vastausta missään?
Jotenkin noista ap:n kirjoituksista päätellen - jos olisi minun lapseni - veisin kyllä tutkittavaksi - ei kuitenkaan ihan normaalia käytöstä minun mittapuullani. Kuulostais nyt vähintään ADHD-tyypiltä.
Vierailija:
onko poikasi ihan oikeasti " normaali" ? Onko tutkittu?
En huomannut sellaista vastausta missään?Jotenkin noista ap:n kirjoituksista päätellen - jos olisi minun lapseni - veisin kyllä tutkittavaksi - ei kuitenkaan ihan normaalia käytöstä minun mittapuullani. Kuulostais nyt vähintään ADHD-tyypiltä.
Eli äidin viha, välinpitämättömyys ja ärsytys heijastuvat suoraan lapsen tunne-elämään ja käytökseen. Vaikka miten yrittäisitte peittää tunteitanne, lapsi vaistoaa ne.
En yhtään ihmettele, että teillä joillakin on häiriintyneitä lapsia. Sääliksi käy. Mitä luulette lapsistanne kasvavan? Häriintyneitä aikuisia.
Jos todella tunnetta noin kielteisiä tunteita lapsianne kohtaan, niin miksi pysytte perheessä? Lähtekää pois ja jättäkää lapset isälleen.
Tai sitten hakekaa apua omiin ongelmiinne.
Hoitakaa itsenne kuntoon niin opitte ehkä rakastamaan omia lapsiannekin.
Itsellänikin tunteet vaihtelevat melko paljon lasten saamisen suhteen. Miehelle asia tuntuu olevan itsestään selvä. Minä vain jotenkin pelkään kadottavani itseni ja muuttuvani " vain" äidiksi. Toisaalta pidän kovasti elämästämme tälle hetkellä ja nautin vapaudestani, ehkä liikaakin.
Itse pähkäilin nuorena paljon sitä, että haluanko lapsia vai en. En kerta kaikkiaan pitänyt itseäni äitityyppinä.
Sitten löytyi " mukava mies" ja lapset tuntuivat luonnolliselta jatkumolta pitkälle parisuhteelle. Aika pian huomasin, että olisi pitänyt uskoa niitä tuntemuksia, että minusta ei ole äidiksi.
Arki on rankkaa, perheen elättämisen vuoksi on tehtävä pitkää päivää ( avioliitto päättyi jo aikaa sitten ja hyvä niin ) ja lapset tietenkin sairastelevat koko ajan ja joudun olemaan pois töistä vähän väliä kaikkein kiireisimpinä päivinä. Saan kyllä lapsenhoitoapua silloin tällöin ja lapset ovat isällään aika usein.
Täytyy myöntää, että lähes päivittäin ajattelen, että minun ei olisi pitänyt niitä lapsia hankkia. Olisivat syntyneet jollekin, jolla on ollut vauvakuume monta vuotta. Mutta rakastan silti heitä mielettömästi ja surisin itseni kuoliaaksi, jos heille tapahtuisi jotain.
Eli jos nyt menettäisin lapseni, en siis pääsisi siihen elämäntilanteeseen mikä oli ennen lapsia, koska rakastan heitä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. En vain hankkisi lapsia, jos saisin uudelleen valita. Yksinkertaista.