Lue keskustelun säännöt.
Jos nyt saisin valita, en ikinä hankkisi lapsia
25.02.2007 |
Meillä oli ihana ja rakastava parisuhde ennen lapsia. Juttelimme kaikesta mahdollisesta: päivän politiikasta, elokuvista, margariinirasiasta, ihan mistä vain. Rakastelimme usein, halailimme ja osoitimme kiintymystä. Vapaa-ajan vietimme yhdessä, välillä kotona, välillä matkoilla, välillä vaikka vain elokuvissa. Pidimme ylikaiken toistemme seurasta ja ikävöimme toisiamme suuresti kun olimme erossa. Mailit ja tekstarit alkoivat sanoilla: " muru" , " kultaseni" Meillä oli ihanaa.......... kunnes siinä autuudessa päätimme tehdä lapsen.
Jo odotusaikana välimme alkoivat väljähtyä ja nyt kun kaksikin lasta, meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset! Kaikki aika menee lasten hoitamiseen ja arjen pyörittämiseen. En edes muista koska olisimme viimeksi vaikka vain halanneet saati sitten rakastelleet.
En todellakaan tajunnut romanttisissa, ruusunpunaisissa kuvitelmissani, että lapset aiheuttavat täydellisen elämän muuttumisen ja sinne huonoon suuntaan. Olemme muuttuneet harmaiksi hahmoiksi puurolautasten ja turvaistuinten keskellä, tuntuu kun mitään muuta ei päässä pyöri kuin, että " Jaaha, kohta pitää taas tehdä ruokaa ja sitten pian iltapesulle."
Ura on varmaan tavallaan jo menetetty, en millään pysty enää olemaan niin varteenotettava työntekijä kuin ne, jotka eivät ole olleet kotona ja joilla ei ole pieniä lapsia. Kaikkihan sen tietävät, että pienten lasten äidit ovat poissa töistä usein lasten sairastelun vuoksi ja usein ajatukset karkailevat kotiasioihin työajalla. Miten raskasta voikaan olla yhdistää täysillä tekemistä vaativa ura ja perhe? Saati siihen päälle kotityöt ja muut askareet. Pitäisi vielä jaksaa liikkua väh. 30 minsaa päivässä ja nukkuakin jos joskus vain saisi.
Jos nyt saisin valita, en ikinä hankkisi lapsia!
Kaduttaa, että uskoin sen joka puolelta pursuavan jutun siitä kuinka ihanaa on kun lapsia ja kuinka jokaisen tulisi niitä hankkia ja kuinka sitä sitten katuisi jos niitä ei hankkisi. Taitaa olla vain valtiovallan taitavasti masinoimaa propagandaa, jotta eivät veronmaksajat loppuisi kesken.
Kommentit (126)
Meidän perheessä on kolme alle 3-vuotiasta lasta ja elämä on usein tosi raskasta. Yritämme kuitenkin pitää huolta parisuhteesta ja järjestää kahdenkeskistä aikaa. Lisäksi saamme siitä huumoria arkeen, kun miehen kanssa ihmettelemme, kuinka olemme hankkiutuneet tällaiseen liemeen.
Joku viisas on joskus sanonut, että alle 3-vuotiaiden vanhempia pitäisi laissa kieltää eroamasta. Olen samaa mieltä asiassa, koska arki pienten lasten kanssa asettaa hyvänkin parisuhteen koetukselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Hirveesti sanottu, mutta mä niin toivon, että pääsette tavalla tai toisella eroon lapsistanne.... Niiden ON parempi ilman teitä...Ihan hirveetä, ihan kamalaa, ihan sairasta porukkaa.
Ehdottoman tervetulleita näkemyksiä. Hienoa, että minäkin saan ajatuksilleni vastakaikua, pohtimisen aihetta.
t. edellinen
sitä ei voi toinen sanoa, mitä ja miten toisen pitäisi tuntea!
Mutta sitä harmittelen, että ap:n itsetuntemus on noin heikko: jos tiesit jo ensimmäisen jälkeen, ettei lapsenteko ole juttusi, niin miksi ihmeessä suostuit toiseen ja vielä noin lyhyellä ikäerolla?
Ap tuntuu korkeasti koulutetulta, minä-itse-tyypiltä, jolle tosiaan lapset voivat olla todellinen taakka. Teistähän oli juuri HS:n kuukausiliitteessä juttua.
Minusta on kuitenkin tyhmää ajatella, että voi kun lapsia ei olisi. Ne nyt ovat ja siitä lähdetään. Rakenna sille, muuta et voi. Elämä on.
Nuo tuntemukset kuulostavat hieman siltä, että olet masentunut ja kyllästynyt. Otapa itseäsi niskasta kiinni, lähde lasten kanssa ulos ja NÄE JA KOE ja tee mukavia asioita joita lastenkin kanssa voi tehdä...saat olla kotona, sinun ei tarvitse olla töissä tällä hetkellä. Saat olla lastesi kanssa, tuo aika menee niin nopeasti ohitse, ettet uskokaan. Pian olet ihmeissäsi, kun lapsesi ovat jo isoja. Ajattele positiivisesti ja suuntaudu tulevaa kohti. Myöhemmin varmasti kadut tämän hetkisiä ajatuksiasi. Millainen on oma äitisuhteesi?
Järjestä aikaa itsellesi. Ota harrastuksia, tee asioita joista todella pidät tai ole tekemättä mitään. Et saa aikakonetta, etkä lapsia tekemättömiksi. Eikö silloin kannata nauttia niistä asioista, joista voi nauttia nyt kun olet äiti? Anna miehesi hoitaa lapsia välillä ja mene joka päivä vaikka edes tunniksi kävelylle. Hoitakaa parisuhdettanne, olkaa yhdessä kahden kesken ja jutelkaa siitä mikä häiritsee. Ja ota rennosti...
t.Äiti, joiden lapsilla myös 2v.ikäeroa
Täytyy kyllä ihmetellä, että nämä mammat keksivät vaikka mitä alibeja sille, että voisivat vaan toimittaa tuota oman näkemystapansa mukaista äitiyttä ja olettaa, että sama pyhä konsepti toimii ihmisen kuin ihmisen suhteen.
Ei - AV:lla tai yleensäkään suomalaisnaisten/äitien joukossa ei ole mahdollista AP:n kaltainen ajattelutapa, rehellisyys, pohdinta, kyseenalaistaminen.
Vierailija:
Nuo tuntemukset kuulostavat hieman siltä, että olet masentunut ja kyllästynyt. Otapa itseäsi niskasta kiinni, lähde lasten kanssa ulos ja NÄE JA KOE ja tee mukavia asioita joita lastenkin kanssa voi tehdä...saat olla kotona, sinun ei tarvitse olla töissä tällä hetkellä. Saat olla lastesi kanssa, tuo aika menee niin nopeasti ohitse, ettet uskokaan. Pian olet ihmeissäsi, kun lapsesi ovat jo isoja. Ajattele positiivisesti ja suuntaudu tulevaa kohti. Myöhemmin varmasti kadut tämän hetkisiä ajatuksiasi. Millainen on oma äitisuhteesi?Järjestä aikaa itsellesi. Ota harrastuksia, tee asioita joista todella pidät tai ole tekemättä mitään. Et saa aikakonetta, etkä lapsia tekemättömiksi. Eikö silloin kannata nauttia niistä asioista, joista voi nauttia nyt kun olet äiti? Anna miehesi hoitaa lapsia välillä ja mene joka päivä vaikka edes tunniksi kävelylle. Hoitakaa parisuhdettanne, olkaa yhdessä kahden kesken ja jutelkaa siitä mikä häiritsee. Ja ota rennosti...
t.Äiti, joiden lapsilla myös 2v.ikäeroa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
" lapseni on hullu/paha/haluaa tahallaan aiheuttaa pahaa"
HALOOOOO!! Luuletteko te , että kun te käyttäydytte neutraalisti lapsenne kanssa LAPSENNE EI HUOMAA MITÄÄN ?? Siis huomaa mitään eroa sen välillä rakastaako äiti vai vihaako?
Oletteko oikeasti noin tyhmiä?
Minun mielestäni te heijastatte lapsiinne tosi kamalia asioita, enkä ihmettele, että lapsenne alkavat toteuttaa tätä negatiivista odotusta, joka teillä on.
Ja joo lapset ovat erilaisia , toki. MUTTA LAPSET EI OLE PAHOJA - huonostikäyttäytyviä, rajattomia, kurittomia, mutta eivät pahoja ja hulluja.
Maha kääntyy ympäri noista jutuistanne " lapsi on niin hullu ettei voi minnekään viedä" huh, huh
Ja usko pois - se on normaalia - normaalimpaa kuin äitiyden yksisilmäinen ylistäminen. Rehellisyys maan perii.
Vierailija:
" lapseni on hullu/paha/haluaa tahallaan aiheuttaa pahaa"HALOOOOO!! Luuletteko te , että kun te käyttäydytte neutraalisti lapsenne kanssa LAPSENNE EI HUOMAA MITÄÄN ?? Siis huomaa mitään eroa sen välillä rakastaako äiti vai vihaako?
Oletteko oikeasti noin tyhmiä?
Minun mielestäni te heijastatte lapsiinne tosi kamalia asioita, enkä ihmettele, että lapsenne alkavat toteuttaa tätä negatiivista odotusta, joka teillä on.
Ja joo lapset ovat erilaisia , toki. MUTTA LAPSET EI OLE PAHOJA - huonostikäyttäytyviä, rajattomia, kurittomia, mutta eivät pahoja ja hulluja.
Maha kääntyy ympäri noista jutuistanne " lapsi on niin hullu ettei voi minnekään viedä" huh, huh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
osapuolten, eikä vähiten pojan itsensä kannalta, olisi tärkeää saada hänelle aisiantuntevaa hoitoa? Luulisi, että mitä pikemmin sen parempi. Enkä tosiaan halua väittää pojan käytöstä äidin syyksi/ aiheuttamaksi.
Pyydä ihmeessä lähete pojallesi kunnon psykiatrisiin ja neurologisiin tutkimuksiin. Työssäni nään noita poikasi kaltaisia lapsia päivittäin ja tuo kuvailemasi käytös ei kuulosta normaalilta jos tosiaan on noin pahaa. Ymmärrän, että poikasi kaltaista lasta on kovin vaikea rakastaa, mutta ethän unohda, että hänellä on varmasti todella paha olla. Etsi heti apua, muuten et jaksa ja tilanne vain pahenee. Pojallasi saattaisi tosiaan olla sensorisen integraation häiriö, mutta kuulostaa myös autismin lievältä muodolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän se ole mikään tunne, että lapseni on paha/hullu.
Se on AJATUS EI TUNNE ja vielä kaiken lisäksi täysin valheellinen/törkeä/lasta hajoittava ajatus.
On minullakin tunteita -tietysti ja aivan kaikenlaisia. Mutta jos tulen esim vihaiseksi lapseni käytöksestä en muodosta sen pohjalta todella vahingollista ajatusta siitä, että lapseni on hullu.
KÄSITÄTKÖ?????
Tuollainen ajattelu ja sen pohjalta rakentuva käytös TUHOAA lapsen. Tunteet ovat ihan eri asia.
131
Osittain hän muistuttaa paljon tytärtäni, myös 5-v. Hän on erittäin hankalaluonteinen lapsi. Erittäin vaikea luonne. Joskus iloinen, mutta useimmiten naama väärinpäin. Näin on ollut pienestä saakka, vauvana itki paljon, ei tyyntynyt millään ja pelkäsi kaikkea. Vieläkin itkee joka päivä ihan pikkuasiaa.
Häneen on ollut tosi vaikea tutustua muutenkin ja saada sellaisia aitoja rakkauden tunteita:((. Kun hän ei päästä lähelleen milläään!! Ja ne käyttäytymishäiriöt sitten vielä...
tyttöni on siis erityislapsi, hänellä on autistisia piirteitä, hänellä on laaja-alainen kehityshäiriö, on hitaammin kehittynyt lähes kaikilla osa-alueilla.
***
Minulla on kaksi muutakin lasta, täysin erilaisia ja niin IHANIA!! Voi jos ei olisi tätä tytärtä niin ehkä minäkin heti tuomitsisin ap:n vahvasti. Mutta ymmärrän että lasten luonteet, vanhempien luonteet ja tilanteet vaikuttavat paljon.
Ja myönnän että välillä arki on niin raskasta että haluaisin vain juosta ja kauas pois! Ja on välillä kaduttanut rankasti että tuli hankittua lapsia. Siihen tosin vaikuttaa että nuorin on vasta 1-vuotias.
Mutta luotan siihen että aika parantaa paljon. Kamalasti tsemppiä ap!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oletteko yrittäneet saada apua miltään ulkopuoliselta instanssilta. Neuvola tai yms. missä tämänkaltaisia asioita hoidetaan. Luulisi nyt jostain apua löytyvän sekä lapsen että vanhempien ahdingolle.
Itse olen kohtalaisen nuori (parikymmppinen), meillä on yksi lapsi, 1v poika. Minulla oli vauvakuume ja suostuttelin miehen tekemään vauvan (tosin itse teki päätöksen että tehdään se). Olin valmistautunut rankkaankin vauva-aikaan (pikkuveli n. 15v nuorempi, häntä hoidin vauva-aikana monta tuntia päivässä, " koliikkilapsi" ensimmäiset 8kk). Vauvamme olikin kohtalaisen helppo, kaikki ulospäin todella hyvin, mutta minusta äitiys tuntui ja tuntuu edelleen raskaalta. Synnytys oli vaikea, sitä edelleen käyn läpi. Rakkauden tunteita vauvaa kohtaan ei alussa ollut ollenkaan, pakottauduin hymyilemään ja juttelemaan lapselle välillä jotakin (onneksi isänsä on lapseen umpirakastunut :). Hoidin vauvaa mekaanisesti, kärsin unettomuudesta, pinna palaa todella helposti, ei jaksa tehdä mitään, yleistä ahdistusta...
Nyt, vuoden jälkeen olen tajunnut että kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Lievästä tosin, ja nyt tilanne on jo parempi huomattavasti. Parempia ja huonompia jaksoja on välillä. Rakkaus on pikku hiljaa kasvanut lastani kohtaan, tuntuu että on helpompi rakastaa häntä ihmisenä (osaa vähän puhua ja kävellä ja ymmärtää asioita) kuin " tahdottomana möykkynä" (vauvana ;). Silti toivon, että olisin odottanut vielä 8-10v. ennen lasten hankintaa. Eli ei ihan sama tilanne, mutta ymmärrän ap tunteesi hyvin. Meillä on vielä sellainen ongelma että mieheni haluaa ehdottomasti lisää lapsia ja mielellään pian. Itselleni riittäisi toistaiseksi yksi. Kunhan saan oman mieleterveyteni kuntoon, niin ehkä on aika pohtia sitä sitten.
Hanki ehdottomasti apua, keskustelu- lastenhoito-, millaista nyt sitten saatkin! ja pohdi tuota synnytyksen jälkeisen masennuksen mahdollisuutta, sehän yleensä alkaa ennen lapsen 1v-päivää muttei välttämättä. Mm. äimän sivuilta lisää tietoa: www. aima. fi . Yritä kuitenkin löytää niitä valopilkkuja päivääsi, kävelylenkki, rauhallinen suihku, hyvä leffa, sunnuntai-aamuna herääminen.. jne (kliseisiä) juttuja :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimenomaan, koska pohdinta on sallittua, on myös ap:n jonkinasteinen kritiikki ja kriittisyys on vaihtoehtojen näkemistä. En todellakaan tuputa kenellekään näkemyksiäni äitiydestä, joka on hyvinkin moniulotteinen jo oman elämänkokemukseni perusteella. Mielestäni jutun pointti monen epävarman äidin kohdalla olisikin juuri se, että ihminen löytäisi sen oman tapansa olla äiti ja oppisi nauttimaan siitä ilman kaikenlaisia ennakko-odotuksia, jotka useimmiten ovat omien mielikuvien tuotoksia ;) Itselläni on jo senverran ikää, että uskallan olla mikä olen ;)
Masennus noiden kuvauksien perusteella tuli mieleeni. Lisäksi yritin antaa vinkkejä vain käytännön tasolla, joiden avulla unohtuvat tuollaiset ajatukset. Jos kerran on jo äiti, niin miksi ei siis jatkaa elämää eteen päin sen kanssa? Toisilta sopeutuminen äitiyteen ehkä käy luontevammin kuin toisilta. Toiset sietävät elämän arvaamattomuutta ja tiettyä arjen kaaoksellisuutta huonommin kuin toiset, eikä se tee toinen toisestaan huonompaa ihmisenä.
Vai voiko teitä edes äideiksi sanoa?
Luuletteko todella, että lapsi ei vaistoa vihaanne ja välinpitämättömyyttänne?
Lapsessa ei ole mitään vikaa, vaan vika on teissä! Hankkikaa itsellenne apua!
minäkin ihmettelen, että jos tilanne poikanne kanssa on noin paha, miten ihmeessä ette ole hakeneet hänelle ja koko perheellenne apua?!Täytyy sanoa suoraan, että tuo on suoranaista tyhmyyttä! Miten pahaksi tilanteen pitää mennä, ennen kuin tajuatte?!
Minäkään en tekisi yhtään lasta, nyt niitä on kaksi. Elämä on todella tylsää ja mitätöntä. Enää ei edes osaa olla kiitollinen niistä terveistä lapsista. Mihinkään ei pääse, mihinkään ei ole varaa.
Ja nyt kun sinulla on lapsia, voit joskus olla mummu!=) Sitten lapset eivät varmasti kaduta.
Ja pientenkin kanssa voi harrastaa jotain juttuja, kokeilkaapa vaikka vaan uimahallireissua..
Mutta juuri näitä ajatuksia, joita olette esittäneet, olen kaivannut pitkään, siis rehellisten naisten rehellisiä puheita äitiyteen liittyen. Itselläni on sikäli vaikea tilanne, että se isäkandidaatti on varattu jne., mutta joka tapauksessa olen ollut ajautumassa lähes sosiaalisesta pakosta äitiyteen, kun kaikki tuntuvat toitottavan sen tärkeyttä ja merkitystä naiselle. Tunnen, että haluaisin tavallaan tehdä vauvan tälle miehelle, mutta sitten kuitenkin, kun tiedän, että olen ehkä hiukan itsekäs, niin olen miettinyt, että olenko se minä itse joka sitä haluan, vai onko tosiaan niin, että minunkin täytyy tehdä, kun kaikilla muillakin on ainakin edes yksi lapsi. Lapsi olisi tavallaan tervetullut, tasapainoiseen taloudelliseen tilanteeseen jne., mutta tuo äitiys-asia on aina askarruttanut minua - että onko minusta sellaiseen. En oikein tiedä, ehkä se nujertaisi jotain minussa naisena jne. Voi tosiaan olla, että minun ei tulisi lasta tehdä, olen aika turhamainen, tosiaan itsekäskin jne., ehkä tulisin tosi tyytymättömäksi äidiksi ja sehän näkyisi ja kostautuisi suhteessa lapseen ja sitä en tietenkään haluaisi.
Vierailija: