Lue keskustelun säännöt.
Jos nyt saisin valita, en ikinä hankkisi lapsia
25.02.2007 |
Meillä oli ihana ja rakastava parisuhde ennen lapsia. Juttelimme kaikesta mahdollisesta: päivän politiikasta, elokuvista, margariinirasiasta, ihan mistä vain. Rakastelimme usein, halailimme ja osoitimme kiintymystä. Vapaa-ajan vietimme yhdessä, välillä kotona, välillä matkoilla, välillä vaikka vain elokuvissa. Pidimme ylikaiken toistemme seurasta ja ikävöimme toisiamme suuresti kun olimme erossa. Mailit ja tekstarit alkoivat sanoilla: " muru" , " kultaseni" Meillä oli ihanaa.......... kunnes siinä autuudessa päätimme tehdä lapsen.
Jo odotusaikana välimme alkoivat väljähtyä ja nyt kun kaksikin lasta, meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset! Kaikki aika menee lasten hoitamiseen ja arjen pyörittämiseen. En edes muista koska olisimme viimeksi vaikka vain halanneet saati sitten rakastelleet.
En todellakaan tajunnut romanttisissa, ruusunpunaisissa kuvitelmissani, että lapset aiheuttavat täydellisen elämän muuttumisen ja sinne huonoon suuntaan. Olemme muuttuneet harmaiksi hahmoiksi puurolautasten ja turvaistuinten keskellä, tuntuu kun mitään muuta ei päässä pyöri kuin, että " Jaaha, kohta pitää taas tehdä ruokaa ja sitten pian iltapesulle."
Ura on varmaan tavallaan jo menetetty, en millään pysty enää olemaan niin varteenotettava työntekijä kuin ne, jotka eivät ole olleet kotona ja joilla ei ole pieniä lapsia. Kaikkihan sen tietävät, että pienten lasten äidit ovat poissa töistä usein lasten sairastelun vuoksi ja usein ajatukset karkailevat kotiasioihin työajalla. Miten raskasta voikaan olla yhdistää täysillä tekemistä vaativa ura ja perhe? Saati siihen päälle kotityöt ja muut askareet. Pitäisi vielä jaksaa liikkua väh. 30 minsaa päivässä ja nukkuakin jos joskus vain saisi.
Jos nyt saisin valita, en ikinä hankkisi lapsia!
Kaduttaa, että uskoin sen joka puolelta pursuavan jutun siitä kuinka ihanaa on kun lapsia ja kuinka jokaisen tulisi niitä hankkia ja kuinka sitä sitten katuisi jos niitä ei hankkisi. Taitaa olla vain valtiovallan taitavasti masinoimaa propagandaa, jotta eivät veronmaksajat loppuisi kesken.
Kommentit (126)
niin alkaa helpottaa. Tai sitten viimeistään silloin kun nuorempi on sen 4 vee...
Mä luulen että ap ja kakkonen kyllä oppii elämään lastensa kanssa ja lopulta myös nauttimaan niiden olemassaolosta.
Mutta, koettakaa nukkua tarpeeksi. Muuten iskee masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde on muuttunut lasten myötä ja välillä harmittaa kun ei ole kahdenkeskistä aikaa. Mutta lasten hankkimista en ole koskaan katunut!!! Ja lapsia on neljä...
jo varttuneessa iässä, kun hankitte lapsenne? Usein sanotaan, että kun on tottunut itsekkääseen elämään, voi lapsista vastuussa oleminen tulla shokkina.
lastenaltaalle, jonka päälle rajusti pillimehut kahviossa!, paljon piristä. Ymmärrän, että harmittaa ap, kaikille ei se lapsi/lapset ole onni ja autuus ja elämän täyttymys. Tää nyt kuitenkin on vaan semmonen juttu, että pakko hoitaa kunnialla, kun on leikkiin ryhtynyt!
Otahan nyt lusikka kauniiseen käteen ja järkeistä sitä elämääs hiukkasen. Aika avuttomalta kuulostaa, jossette kahden lapsen kanssa ehdi muuta kun puuronkeittoa miettiä. Mee jostain marttojen sivulta lukemaan arjen niksit, organisoi teidän viikko, niin että kumpikin vanhemmista ehtii urheilla. Kaiva jostain kivenkolosta lapsenvahti - kyllä niitä löytyy, jos oikeasti haluaa ja on valmis maksamaan kunnolla, sillain saa ihan aikuisenkin vahdin - ja alatte käydä vähintään kerran kuukaudessa ulkona syömässä, leffassa jne.
Mulla on neljä lasta, teen konsulttina projektisuunnittelua - ja hallintoa, mies reissaa vähintää viikon kuukaudessa ulkomailla ja ehditään kaikenlaista. Seksiin nyt ainakin on aikaa. Ja se on aikatehokasta toimintaa, koska vähän pitempi sessio käy urheilusta eli niinä päivinä ei tarvi aikaa muuhun liikuntaan :).
Toivottavasti sä ap joskus kadut vielä kirjoitustasi tänne. Miten voikin olla noin itsekäs... Säälin sun lapsia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tajuamaan heidän arvonsa olevan moninkertainen suhteessa työ-elämään ja omaan elämään. Myös minä olen menettänyt työssäni paljon samoin kuin parisuhde on aika surkee, mutta lapset ovat jotain niin hienoa ja ihmeellistäettä välillä on vaikeaa edes käsittää miten olen voinut saada noin hienot lapset. Ja olen tyytyväinen työhöni sellaisena kuin se on. (ihan erilaisena kuin ennen lapsiani kuvittelin) Hieman voisi myös katsoa peiliin; ehkä oma kehitys äitinä ei ole oikein ottanut tuulta alleen.
sellainen stressaajaäiti. Koita rentoutua ja ottaa ilo irti elämästä, laskeudu lasten tasolle ja yritä stressata ja huolehtia vähemmän! Se auttaa myös parisuhteen ongelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen lisäksi opiskelen viimeinkin sitä mitä tahdon ja teen ohessa oman alan töitä. Olen todella onnellinen, enkä vähiten ihanista lapsistani.
Mutta ihmisillä onkin tosi erilaiset arvot, onneksi on vaihtoehtoja, eikä kenenkään ole pakko nykyään tehdä lapsia.
Ajattelin itse samoin, kun oli raskasta ja vaikeaa. Nyt olen onnellinen lapsistani, kun nuorempi on kolme ja puoli. Onneksi ei erottu, nyt suhdekin jaksaa jo paremmin.
Tehkää yhdessä juttuja perheenä ja nauttikaa vaikka vain köllöttelystä yhdessä nyt, jos muu tekeminen tuntuu ylivoimaiselta. Kyllä se siitä. Opetelkaa nauttimaan perheestänne ja vähistä vapaahetkistä. Itse tietoisesti opettelin nauttimaan, esim. Nyt nauti tästä suihkusta kymmenen sekuntia! Huvittavaa, näin jälkikäteen. :)
Ja onneksi teitte kaksi lasta, ovat onnellisempia. Ne pitää vain opettaa leikkimään yhdessä ja nätisti.
Mulla on nyt edessä taistelu työelämän (ja yhteiskunnan) äitirasismia vastaan, kun suruttomasti nautin kotivuosista. Olen tyytyväinen, enkä kadu hetkeäkään. Siskot, taistoon!
Ja nämä ihmiset ova oikessa:
Pikkulapsiaika menee ohi jossain vaiheessa?
Ja pientenkin kanssa voi harrastaa jotain juttuja, kokeilkaapa vaikka vaan uimahallireissua..
Vierailija:
niin alkaa helpottaa. Tai sitten viimeistään silloin kun nuorempi on sen 4 vee...
Mä luulen että ap ja kakkonen kyllä oppii elämään lastensa kanssa ja lopulta myös nauttimaan niiden olemassaolosta.
Mutta, koettakaa nukkua tarpeeksi. Muuten iskee masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole kuin yksi lapsi mutta miestä ei enää ole!
Koko ajan vaan riitaa exän kanssa ja oma elämä jumittaa paikoillaan...
koittakaa hyvät naiset muistaa se! Käyn täällä säännöllisin väliajoin katsastamassa mitä te lisääntyneet ihmiset (elämästänne) ajattelette ja pakko sanoa, että aika masentavalta vaikuttaa. Itse en ole aikonut lapsia hankkia, enkä tarkoita tuomita heitä, jotka siihen päätyvät, mutta silti... ei ole itsekästä ajatella MYÖS itseään ja omaa etuaan. En haluaisi itsekään menettää minuuttani ja persoonaani lasten myötä..
Tsemppiä sinulle, AP! Olen pahoillani, että ehdit jo alistua lapsien hankkimiseen, mutta toivottavasti olosi helpottaa ja kaikki kääntyy hyvin! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen hankkinut lapset " vanhana" eli noin nelikymppisenä ja voin todeta, että en olisi ollut kypsä äidiksi 10 tai 20 vuotta sitten! Muistan aina ajatelleeni, että lapset " estävät" elämästä ja elämä lasten kanssa on tylsää. Miten väärässä olinkaan! Mutta olen ehtinyt ennen lapsia tehdä ja kokeilla kaikenlaista niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin.
Sun elämänasenteesi on tosi negatiivinen. Sulla on kaikkea, mutta et ole tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tässä nyt kyseessä se mulle tänne heti kaikki -syndrooma: Hommataan talot ja autot ja kaikki mahdolliset vempeleet ja viimeisen päälle -jutut ja sitten nää lapset. Ja lapset kun onkin jotain ihan hallitsematonta ja sekoittaa koko pakan eikä istukaan siellä kalliilla sohvalla kiiltokuvamaisen kauniisti....
Miksei missään koskaan puhuta siitä miten asiat oikeasti ovat? Miten lasten jälkeen parisuhde jää paitsioon, miten omaa aikaa ja vapautta ei ole yhtään, miten sidottu sitä on kotiin ja lapsiin. Miten koskaan ei saa nukkua tai käydä edes pissalla yksin?
En olisi halunnut toista lasta, mutta mies kovasti halusi ja sitten muistin kuinka paljon iloa itselleni oli sisar tuonut, joten en halunnut riistää sitä esikoiselta, kun kerran oli leikkiin ryhdytty...
Kaduttaa syvästi. Elämäni pahin virhe ryhtyä äidiksi.
En osaa nauttia puuron keitosta, en nauti kakkavaipan pesemisestä enkä lapsen itkusta ja kiukuttelusta, en siitä, että lähteminen mihin vain kestää vähintään 2 tuntia. Huonoja hetkiä on päivässä niiiiin paljon enemmän kuin joku silmänräpäyksen kestävä hetki, jona lapsi nauraa vastustamattomasti. Voi kun olisi nämä lapset jääneet syntymättä tai syntyneet sellaiseen kotiin, jossa äiti jaksaa olla aidosti innoissaan siitä jos esikoinen oksentaa sänkyyn samaan aikaan kuopus ripuloi vaippansa.
ap
niin se on pian ohi. Tuskinpa kukaan äiti on ihan ooo-onnessaan uhmailuista tai oksennustaudeista tai puuronkeitosta. Pidätkö sä muita ihmisiä aivan idiootteina, vai? Toisekseen, mitä sä oot oikein lukenut ja kuunnellut ap? Mun mielestä kun ihmiset ei muuta teekään, kun valittaa, miten raskasta ja hirveetä on lasten kanssa?
Jotkut on pienten lasten kanssa elementissään. Vähemmistö ehkä kuitenkin. Monet varmaan ajattelee, että se pikkulapsiaika nyt vaan on kestettävä ja sitten on sitä kivaa perhe-elämää - suruineen ja kriiseineen tietysti - loppuelämä. Ei ne montaa vuotta sänkyyn oksentele. Mutta oma tahto niillä penteleillä tietysti vaan kasvaa, että siitä päästä meno loppupeleissä pahenee...
Voihan se kaduttaa ja mitä vaan, mutta toistetaan nyt vielä, että tässä asiassa se katuminen on vielä turhempaa kuin monessa muussa jutussa. Koeta vaan niellä se karvas kalkki ja hyväksyä, että sinä olet niitten lasten äiti ja ihan sama, mitä OISIT halunnut.
että miksei kerrota....?
Mieheni kanssa tultiin siihen tulokseen, etä yhteiskunnan pitää saada lisää veronmaksajia. :)
Taisit sinäkin kirjoittaa jotain sen suuntaista.
Minullakin siis nämä hetkeni ovat olleet, mutta en ole jäänyt ajattelemaan sitä, elämä on tässä ja nyt, tällainen kuin se nyt on, ja nyt on mentävä eteenpäin! :)
Koita ap jaksaa ja soita jo huomenna jollekin ystävällesi, jolta saat vertaistukea! :)
T. Kahden pienen lapsen äiti myös
Vierailija:
Miksei missään koskaan puhuta siitä miten asiat oikeasti ovat? Miten lasten jälkeen parisuhde jää paitsioon, miten omaa aikaa ja vapautta ei ole yhtään, miten sidottu sitä on kotiin ja lapsiin. Miten koskaan ei saa nukkua tai käydä edes pissalla yksin?
Korkeassa astiassa josta se ei kuohu yli. En millään jaksaisikaan joka aamu hellan ääreen :)
siis koko ajan kun meillä on pieniä lapsia perheessä ollut. Sillä erotuksella tosin, että kahdenkeskistä aikaa meillä ei ole koskaan, emme voi käydä missään kahdestaan. Mutta teemme tuota kaikkea ap:n mainitsemaan iltaisin kun lapset ovat sängyissään ja pienemmät jo nukkuvat.