Lue keskustelun säännöt.
Jos nyt saisin valita, en ikinä hankkisi lapsia
25.02.2007 |
Meillä oli ihana ja rakastava parisuhde ennen lapsia. Juttelimme kaikesta mahdollisesta: päivän politiikasta, elokuvista, margariinirasiasta, ihan mistä vain. Rakastelimme usein, halailimme ja osoitimme kiintymystä. Vapaa-ajan vietimme yhdessä, välillä kotona, välillä matkoilla, välillä vaikka vain elokuvissa. Pidimme ylikaiken toistemme seurasta ja ikävöimme toisiamme suuresti kun olimme erossa. Mailit ja tekstarit alkoivat sanoilla: " muru" , " kultaseni" Meillä oli ihanaa.......... kunnes siinä autuudessa päätimme tehdä lapsen.
Jo odotusaikana välimme alkoivat väljähtyä ja nyt kun kaksikin lasta, meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset! Kaikki aika menee lasten hoitamiseen ja arjen pyörittämiseen. En edes muista koska olisimme viimeksi vaikka vain halanneet saati sitten rakastelleet.
En todellakaan tajunnut romanttisissa, ruusunpunaisissa kuvitelmissani, että lapset aiheuttavat täydellisen elämän muuttumisen ja sinne huonoon suuntaan. Olemme muuttuneet harmaiksi hahmoiksi puurolautasten ja turvaistuinten keskellä, tuntuu kun mitään muuta ei päässä pyöri kuin, että " Jaaha, kohta pitää taas tehdä ruokaa ja sitten pian iltapesulle."
Ura on varmaan tavallaan jo menetetty, en millään pysty enää olemaan niin varteenotettava työntekijä kuin ne, jotka eivät ole olleet kotona ja joilla ei ole pieniä lapsia. Kaikkihan sen tietävät, että pienten lasten äidit ovat poissa töistä usein lasten sairastelun vuoksi ja usein ajatukset karkailevat kotiasioihin työajalla. Miten raskasta voikaan olla yhdistää täysillä tekemistä vaativa ura ja perhe? Saati siihen päälle kotityöt ja muut askareet. Pitäisi vielä jaksaa liikkua väh. 30 minsaa päivässä ja nukkuakin jos joskus vain saisi.
Jos nyt saisin valita, en ikinä hankkisi lapsia!
Kaduttaa, että uskoin sen joka puolelta pursuavan jutun siitä kuinka ihanaa on kun lapsia ja kuinka jokaisen tulisi niitä hankkia ja kuinka sitä sitten katuisi jos niitä ei hankkisi. Taitaa olla vain valtiovallan taitavasti masinoimaa propagandaa, jotta eivät veronmaksajat loppuisi kesken.
Kommentit (126)
Toivottavasti lastenne korviin ei ikinä mene tieto että ovat niin epätoivottuja.... Syyttömiähän he ovat asiaan mutta ottavat helposti syyn niskoilleen jos kuulevat että äiti tai isä ei heitä haluaisikaan ja katuvat että on lapset tehty. Minä en ikinä vaihtaisi elämääni takaisin lapsettomaan aikaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sillon kun päätimme hankkia lapsia, oli ne toivottuja. Nyt kun tietää millaista elämän oikeasti on, en hankkisi lapsia.
Oisko oma napa liian tärkeässä asemassa ollut aina! Lasten hoitaminen ja kasvattaminen on raskasta ja välillä jopa uuvuttavaakin. Mutta mielestäni kuitenkin kaiken sen arvoista! Ihmettelen syvästi näitä itsekkäitä ihmisiä, jotka uikuttavat täällä eivätkä näe missä todellinen onni piilee!
jos olisin tiennyt miten ihanaa tämä on! Nyt jää lapsiluku kahteen.
että musta tuntuisi juuri samalta kuin ap:stä, jos olisin tehnyt lapsia enemmän kuin sen yhden. Yhden kanssa on aika lokoisaa ja kummasti pystyy menemään ja tekemään kaikenlaisia kivojakin asioita. Juuri olimme esim. parin viikon kaukomatkalla. Lisäksi meillä on erinomainen turvaverkko eli lähellä useampi lasta mielellään hoitava sukulainen, joten meillä on pari kertaa kuussa vähintään miehen kanssa yhteistä aikaa ilman lasta. Käydään elokuvissa, syömässä jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää pilatko lastenne elämää, jos ette heistä pidä, ettekä oikeasti jaksa ja halua heitä hoitaa. Suomessa on paljon lapsettomia pareja, jotka miellään hoitaisivat pientä lasta ja antaisivat sen rakkauden, joka lapselle pitää antaa.
Pakko ei ole siis lapsiaan ja itseään kiusata, jos tehdyt valinnat kaduttavat. Miettikää tosissanne, mitä haluatte. Ja jos haluatte lapsenne pitää, olkaa aikuisia, korjatkaa asenteenne ja lusikoikaa itse keittämänne soppa, mieluusti nauttien. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni oikeasti haluaisi luopua lapsistaan. Aika harva, adoptioluvuista päätellen.
Arki on joskus harmaata ja raskasta, lapsilla tai ilman.
Kasvakaahan aikuisiksi.
Mikä siinä on sinulle antoisaa?
Kaikki vaan opetettu hokemaan mantraa, että lapset on ihania ja siunaus jne.
Vierailija:
Mutta mielestäni kuitenkin kaiken sen arvoista! Ihmettelen syvästi näitä itsekkäitä ihmisiä, jotka uikuttavat täällä eivätkä näe missä todellinen onni piilee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki tuo alussa kuvailemasi kuuluu parisuhteen alkuvaiheeseen, siihen rakastumisen alkuhuumaan, joka kyllä vaihtuu arkisemmaksi joka tapauksessa. Lapsen tulo tietysti voi sitä nopeuttaa.
Lapsen haluaminen suhteeseen on tietoinen valinta siitä, että haluaa muuttaa suhteen laatua: parivaljakosta tehdään tiimi, ME, Meidän Perhe, joka pitää yhtä vaikka sataisi pieniä sammakoita...
Ehkä te ette ole niitä " tiimihenkisiä" laisinkaan, vaan minäsuorittajia?
Mitään en toivo tässä maailmassa niin paljoa, kuin että ei olisi lapsia :(
Itse en ole heitä halunnut, enkä ole heitä vieläkään oppinut rakastamaan.
Ensimmäinen oli vahinko ehkäisystä (vielä siitä kaikkein luotettavimmasta) huolimatta, ja toisen tein miehelle mieliksi kun se siitä jaksoi ratkuttaa vuositolkulla ja lupasi kokonaan hoitaa.
Ei kaikista vaan ole äidiksi, ja minä olen juuri sellainen. Olen sen hyväksynyt, harmittaa vaan lasten puolesta kun äiti ei heistä juurikaan jaksa välittää.
Tai käyttäisin kyllä isompaa mielellään esim. kirjastossa, mutta lapsi on niin hullu että häpeän sitten silmät päästäni.... Joten en jaksa käyttää missään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja laitellaan vieläkin kaikkia ihania viestejä kun mies on töissä.
Tottakai lapset vie paljon aikaa pois parisuhteelta, mutta meillä ainakin sitä enemmän arvostetaan niitä kahdestaan vietettyjä hetkiä.
Ennen juteltiin paljon miehen kanssa, oltiin todella läheisiä ja toistemme parhaat ystävät. Nyt ei keskustella kuin arkisista asioista ja nekin keskustelut lapsi yleensä keskeyttää huomiota vaatimalla..MUTTA ikinä en ole lapsen tekoa katunut! Lapsi on kaikesta huolimatta parasta mitä olen/olemme saaneet aikaiseksi ja rakastamme häntä miehen kanssa yhtä paljon. Ei se lapsen vika loppupeleissä ole, jos antaa suhteen mennä huonoksi.
Nyt kun lapsi on jo 4v niin ollaan saatu jo hyvin yhteistä aikaa ja suhde alkaa taas olla hyvässä jamassa;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Toivottavasti sä ap joskus kadut vielä kirjoitustasi tänne. Miten voikin olla noin itsekäs... Säälin sun lapsia...
Kultakehä kiiltää pääsi yllä, hienoa!
t. ei ap
Kaiken arvon ymmärtää vasta myöhemmin. Pikkuhiljaa helpottaa, pikkuhiljaa näet mikä tarkoitus kaikella on. Aina tulee uusia pulmia, mutta sitä elämä on. Ja loppupeleissä äitinä olet korvaamaton, työelämässä et koskaan. Ja vielä, lapsesi eivät pyytäneet päästä tänne maailmaan, itse olette ne halunneet, eli olette velkaa lapsillenne pyrkiä niin hyvään vanhemmuuteen kuin mahdollista. Omat tarpeet sivummalle nyt, kun lapsesi tarvitsevat sinua eniten. Toisenlainenkin aika on vielä tulossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minusta se on ollut todella etuoikeutettua saada todistaa sitä, miten pienestä alkiosta kasvaa ihan oikea elävä ihminen, jonka itse on tähän maailmaan synnyttänyt. Ja miten siitä pienestä avuttomasta nyytistä kasvaa maailman suloisin (ja ärsyttävin) omilla jaloillaan seisova ja sitten huterasti ensi askeliaan astuva pieni taapero, lapsi, joka eräänä päivänä seisoo eteisessä koulureppu selässään innokkaana ottamaan vastaan elämänsä ensimmäisen koulupäivän, joka tulee äidin kainaloon itkemään ensimmäisen seurustelusuhteensa päättymistä muutamaa vuotta myöhemmin...
Ja vielä kun on saanut kokea sen saman ihmeen useamman kerran, niin en kyllä tiedä, mikä tässä maailmassa voisi olla sen antoisampaa tai henkisesti palkitsevampaa? Hyvin mennyt projektityö? Pomon taputus olkapäälle, että hyvä hyvä, kun sait tuon asiakkaan meille....?? Oikeasti?
Totta kai lasten myötä elämään tulee myös paljon ns. työtä ja vaivaa, unettomia öitä syystä tai toisesta, parisuhdeongelmia, riitoja, hankalia tilanteita jne. mutta niin niitä tulee elämään ilman lapsiakin.
Itse en vaihtaisi päivääkään (kylläkin muutaman valvotun yön) pois tästä " lapsellisen" elämästäni!
Mutta niinhän se on että meitä ihmisiä on moneen junaan, jokainen valitsee itse, millä asenteella elämässä mennä porskuttaa eteenpäin.
Minulla on ollut viime viikkoina aivan samanlaiset fiilikset. Tosin en kuitenkaan kadu lapsiani, mutta kyllä tämä on hirmu raskasta. Meilläkin on kaksi lasta 2,5v ja 0,5v.
Voisi sanoa, että parisuhdetta meillä ei enää ole. On vain ÄITI JA ISÄ. MINÄKIN on kadonnut, on vain ÄITI.
siis aikuiset ihmiset ei osaa itse ajatella millaista on kun lapsi/lapset syntyy!?! " miksi missään ei kerrottu..." voi elämän kevät!!!!!!!!! pitääkö sulle ap kertoa kaikki miltä mikäkin tuntuu tai mitä tapahtuu?? sinä itse et sitten osaa ajatella????????? mistä hemmetistä teitä taukkeja löytyy???
nautimme hirveästi toistemme seurasta.
Nyt sitä tunneta saa hakemalla hakea.
T. ei ap.
Lapset ovat täydentäneet suhdettamme. Nautimme lasten kanssa olemisesta ja kyllä meillä hellyyttä riittää ihan jokaiselle. Jos hellyyttä haluamme jakaa vain vanhempien kesken, niin lähdemme vaikka viikonlopuksi kaupunkilomalle. Halailemme mieheni kanssa kotonakin paljon ja pusun annamme ennen töihin menoa. Pusuttelemme poikiemme kanssa ennen nukkumaan menoa.
Meillä ei ole ainakaan hellyys eikä rakastelu ole vähentyneet lasten tulon jälkeen. Se ainoa mitä ehkä kadun, on se että miksi emme hankkineet toista lasta aikasemmin. Vanhin on 11 v ja nuorimmaisemme 3,5 v.
Naimisissa olemme olleet 11,5 vuotta.
En mäkään hankkisi lapsia jos saisin nyt asiasta päättää ja nykyisellä tietämyksellä. Voimia!