Jos nyt saisin valita, en ikinä hankkisi lapsia

En ole sellaista sanonut tai toivonut.

Harmi vain, että sitä tietämystä millaista lasten kanssa on oikeasti elää, ei saa ennen kuin niitä lapsia on ja sitten onkin myöhäistä.

Ilmeisesti naiselle on myös sisäsyntyistä jossain vaiheessa elämäänsä saada vauvakuume, jolla ei järjen kanssa ole mitään tekemistä.

ap

Vierailija:

Paluuta ei menneisyyteen ole, mutta et vastannut siihen, jos NYT menettäisit lapsesi, olisitko tyytyväinen, kun saisit sellaisen elämäntilanteen jota haikailet?

Mulla iski hirvee vauvakuume, joka ei helpottanut ennen kun tikku näytti kahta viivaa.

Vierailija:

Ilmeisesti naiselle on myös sisäsyntyistä jossain vaiheessa elämäänsä saada vauvakuume, jolla ei järjen kanssa ole mitään tekemistä.

Vierailija:

Kuin vanhoja lapsesi ovat?

Ja ylipäätään leikki-ikäiset on paljon mukavampia kuin vauvat.

leffaan, teatteriin.

Ne maksaa 4,20 euroa tunti.

Vierailija:

En ole sellaista sanonut tai toivonut.

Harmi vain, että sitä tietämystä millaista lasten kanssa on oikeasti elää, ei saa ennen kuin niitä lapsia on ja sitten onkin myöhäistä.

Ilmeisesti naiselle on myös sisäsyntyistä jossain vaiheessa elämäänsä saada vauvakuume, jolla ei järjen kanssa ole mitään tekemistä.

ap

Vierailija:

Paluuta ei menneisyyteen ole, mutta et vastannut siihen, jos NYT menettäisit lapsesi, olisitko tyytyväinen, kun saisit sellaisen elämäntilanteen jota haikailet?

kanssa tuohon hinta-asiaan, mutta joku ennätti ensin. Jos kerta osaat vauvan sivuja käyttää, niin käy MLL:nkin sivuilla, sieltä löydät lisätietoja, mutta siis 4,20 tunti. Ei viene ketään konkurssiin.

ap

Vierailija:

No eikös tuossa ole pieni ristiriita: haluat että sinulla on lapsia ja toivot että ei olisi???

Ilahduttava kuulla! Mulle joku sanoin niiden maksavan noin paljon. Pitäs näköjää aina itse tarkistaa.

ja ps. lapsi tuskin tahallaan iski sua nenään, nii että veri valu. Mulla on välillä silmäkulmat mustana taikka poski, kun ollaan leikitty ja isompi saattanu hypätä jonkun kirjan kanssa hieman vauhdikkaasti, mutta haavat paranee, samoin mustelmat :)



t: äite 22v

Olet mielestäni erittäin fiksu ihminen kun uskallat myöntää sen mitä moni ajattelee. Toiseksi, minun mielestäni siinä ei ole mitään ristiriitaista jos haluaisi mennä aikakoneella taaksepäin eikä hankkia niitä lapsia, mutta ei kuitenkaan toivoisi jo olemassa olevien lapsien häviävän maan päältä. Toivon, että tilanne teillä helpottuu, lapset ovat kuitenkin vielä niin nuoria.

Tosin lapseni ovat syntyneet 1,5 vuoden ikäerolla, tyttö ja poika, ja oikeastaa virhe oli tehdä se kakkonen tytölle leikkikaveriksi ja elämän mittaiseksi verisiteeksi. Elämä olisi paljon helpompaa ja miellyttävämpää vain tytön kanssa, koska hän on tasapainoinen, fiksu, empaattinen ja " luotettava" eskarilainen, jonka kanssa voi tehdä ihan mitä vaan.



Poika oli jo vauvasta saakka yksi rasitusolento, joka ei osannut syödä rinnasta, pullosta, sosetta, sitten oikeaa ruokaa jne, ei nukkunut päivisin kuin pari vartin pätkää ja huusi kuin hinaaja vähän väliä ja öisin sellaiset 1,5 vuotta, narisi päivät pitkät joka hemmetin asiasta. En koskaan oppinut rakastamaan häntä, ei syntynyt sellaista tunnetta tai sidosta vaikka yritin lapsen takia asennoitua vaikka millä tavalla.



Nyt viiteen ikävuoteen mennessä kaikki ongelmat, mitä lasten kanssa on, pyörivät pojan ympärillä tai syystä. Syö kyllä jees ja nukkuu, mutta joka muussa asiassa hermot viedään viimeistä säiettä myöten ja jatkuvasti on käytettävä naurettavia seuraamuksia, koska asiat eivät yksinkertaisesti mene hänelle jakeluun ja aikuista uskominen tuntuu olevan täysin outo käsite. Täysin epäluotettava lapsi, jonka kanssa eläessä pitäisi olla silmät selässä tai sitten aseistautunut vanginvartija... Ei mitään empatiakykyä, ei itsesäätelykykyä eikä rajojen tuntemista, oma-aloitteisuus ja tarmokkuus lähes nolla, elämä pyörii täysin oman navan ympärillä (" ...mää, mää, ja mää" , " kato, kato, kato, kun määmäämäämää" , " mulle vaan kaikki" ) ja kesken minkä tahansa keskustelun (jossa lapset mukana) alkaa kaakattamaan täysin ulkopuolista omaa juttuaan, jonka päähenkilö on tietysti " mää" , vesstouhuissa on kaikenlaista sikailua, provosoi voimakkaasti toisia lapsia (ja aikuisia), ei noudata sääntöjä, ei osaa leikkiä siististi ja sovitun mukaan, ei tajua laisinkaan satuttavansa muita täysillä lyömällä tai sitten ei vain välitä, valehtelee surutta ja on patalaiska väkyttävä kakara, joka hajottaa pienessä ajassa omat lelunsa tai kaikki mihin näppinsä laittaa.



Kaiken lisäksi hänen takiaan muut usein loukkaavat itsensä fyysisesti ja pojalla on raivostuttavan kova ääni ja hän huutaa lähietäisyydeltäkin suoraa korvaan, ja ääni raakkuva ja hirveä muutenkin. Ei kuulemma löydä vaatteitaan, ei muista mitä ajatteli tai miksi teki niin tai näin (tai sitten vastaus on, että mä halusin/mä en halunnut)... Poika jatkaa toimintaansa tai keksii uutta pahaa täysin tietäen, että rangaistus seuraa, ja näin ollen niin tietysti tapahtuukin, ja seuraavaksi huudetaan siitä asiasta puoli tuntia.



Kunpa olisin tehnyt vain yhden lapsen... Hänen kanssaan olen äiti ja kaveri, tuon toisen näkeminen ja kuuleminenkin saa sappeni kiehumaan ja olen joskus vuosia sitten toivonut heikkona hetkenäni, että kunpa joku olisi vienyt lapsen pois, kauas pois. Tytön kanssa voin elää normaalia elämää ja liikkua missä tahansa, harrastaa mitä tahansa, ja meillä on todella hauskaa (ja juu, on erimielisyyksiäkin, mutta normaalilla tavalla). Jätän monissa asioissa pojan ulkopuolelle, koska muuten niistä ei tule yhtään mitään ja elämässä ei ole hetkenkään rauhaa tai jotain miellyttävää. Minusta meillä muilla on täysi oikeus siihen, ettei joku sabotoi kaikkea.



Ikävää, mutta totta. Pääsen onneksi ensi syksynä etä-äidiksi pojalle, kun hän muuttaa isänsä luokse ja näen häntä kahtenä pidennettynä viikonloppuna kuussa. Meille jää tytön kanssa aikaa olla ja elää, iloita täysin rauhassa ja ilman helvetillistä menoa.

ja jokaikiselle tarvitsevalle olisi tyrkyllä useita halukkaita...

Vierailija:

Miksei missään koskaan puhuta siitä miten asiat oikeasti ovat? Miten lasten jälkeen parisuhde jää paitsioon, miten omaa aikaa ja vapautta ei ole yhtään, miten sidottu sitä on kotiin ja lapsiin. Miten koskaan ei saa nukkua tai käydä edes pissalla yksin?

En olisi halunnut toista lasta, mutta mies kovasti halusi ja sitten muistin kuinka paljon iloa itselleni oli sisar tuonut, joten en halunnut riistää sitä esikoiselta, kun kerran oli leikkiin ryhdytty...

Kaduttaa syvästi. Elämäni pahin virhe ryhtyä äidiksi.

En osaa nauttia puuron keitosta, en nauti kakkavaipan pesemisestä enkä lapsen itkusta ja kiukuttelusta, en siitä, että lähteminen mihin vain kestää vähintään 2 tuntia. Huonoja hetkiä on päivässä niiiiin paljon enemmän kuin joku silmänräpäyksen kestävä hetki, jona lapsi nauraa vastustamattomasti. Voi kun olisi nämä lapset jääneet syntymättä tai syntyneet sellaiseen kotiin, jossa äiti jaksaa olla aidosti innoissaan siitä jos esikoinen oksentaa sänkyyn samaan aikaan kuopus ripuloi vaippansa.

ap

Eikö sulla ja miehelläs ole ollenkaan omaa ajattelukykyä ja järkeä? Ette kai tosissanne uskoneet joidenkin puheita siitä että lapset tuovat pelkkää hyvää elämään? Kylläpä olette tyhmiä, ei voi muuta sanoa! Ja sääliksi käy lapsenne...

huonompaan suuntaan ilman lasten tuloa? Kyllä mulle ainakin lapset ovat tärkeimpiä. Tulevat siis ennen miestäkin.

Vierailija:

Tosin lapseni ovat syntyneet 1,5 vuoden ikäerolla, tyttö ja poika, ja oikeastaa virhe oli tehdä se kakkonen tytölle leikkikaveriksi ja elämän mittaiseksi verisiteeksi. Elämä olisi paljon helpompaa ja miellyttävämpää vain tytön kanssa, koska hän on tasapainoinen, fiksu, empaattinen ja " luotettava" eskarilainen, jonka kanssa voi tehdä ihan mitä vaan.

Poika oli jo vauvasta saakka yksi rasitusolento, joka ei osannut syödä rinnasta, pullosta, sosetta, sitten oikeaa ruokaa jne, ei nukkunut päivisin kuin pari vartin pätkää ja huusi kuin hinaaja vähän väliä ja öisin sellaiset 1,5 vuotta, narisi päivät pitkät joka hemmetin asiasta. En koskaan oppinut rakastamaan häntä, ei syntynyt sellaista tunnetta tai sidosta vaikka yritin lapsen takia asennoitua vaikka millä tavalla.

Nyt viiteen ikävuoteen mennessä kaikki ongelmat, mitä lasten kanssa on, pyörivät pojan ympärillä tai syystä. Syö kyllä jees ja nukkuu, mutta joka muussa asiassa hermot viedään viimeistä säiettä myöten ja jatkuvasti on käytettävä naurettavia seuraamuksia, koska asiat eivät yksinkertaisesti mene hänelle jakeluun ja aikuista uskominen tuntuu olevan täysin outo käsite. Täysin epäluotettava lapsi, jonka kanssa eläessä pitäisi olla silmät selässä tai sitten aseistautunut vanginvartija... Ei mitään empatiakykyä, ei itsesäätelykykyä eikä rajojen tuntemista, oma-aloitteisuus ja tarmokkuus lähes nolla, elämä pyörii täysin oman navan ympärillä (" ...mää, mää, ja mää" , " kato, kato, kato, kun määmäämäämää" , " mulle vaan kaikki" ) ja kesken minkä tahansa keskustelun (jossa lapset mukana) alkaa kaakattamaan täysin ulkopuolista omaa juttuaan, jonka päähenkilö on tietysti " mää" , vesstouhuissa on kaikenlaista sikailua, provosoi voimakkaasti toisia lapsia (ja aikuisia), ei noudata sääntöjä, ei osaa leikkiä siististi ja sovitun mukaan, ei tajua laisinkaan satuttavansa muita täysillä lyömällä tai sitten ei vain välitä, valehtelee surutta ja on patalaiska väkyttävä kakara, joka hajottaa pienessä ajassa omat lelunsa tai kaikki mihin näppinsä laittaa.

Kaiken lisäksi hänen takiaan muut usein loukkaavat itsensä fyysisesti ja pojalla on raivostuttavan kova ääni ja hän huutaa lähietäisyydeltäkin suoraa korvaan, ja ääni raakkuva ja hirveä muutenkin. Ei kuulemma löydä vaatteitaan, ei muista mitä ajatteli tai miksi teki niin tai näin (tai sitten vastaus on, että mä halusin/mä en halunnut)... Poika jatkaa toimintaansa tai keksii uutta pahaa täysin tietäen, että rangaistus seuraa, ja näin ollen niin tietysti tapahtuukin, ja seuraavaksi huudetaan siitä asiasta puoli tuntia.

Kunpa olisin tehnyt vain yhden lapsen... Hänen kanssaan olen äiti ja kaveri, tuon toisen näkeminen ja kuuleminenkin saa sappeni kiehumaan ja olen joskus vuosia sitten toivonut heikkona hetkenäni, että kunpa joku olisi vienyt lapsen pois, kauas pois. Tytön kanssa voin elää normaalia elämää ja liikkua missä tahansa, harrastaa mitä tahansa, ja meillä on todella hauskaa (ja juu, on erimielisyyksiäkin, mutta normaalilla tavalla). Jätän monissa asioissa pojan ulkopuolelle, koska muuten niistä ei tule yhtään mitään ja elämässä ei ole hetkenkään rauhaa tai jotain miellyttävää. Minusta meillä muilla on täysi oikeus siihen, ettei joku sabotoi kaikkea.

Ikävää, mutta totta. Pääsen onneksi ensi syksynä etä-äidiksi pojalle, kun hän muuttaa isänsä luokse ja näen häntä kahtenä pidennettynä viikonloppuna kuussa. Meille jää tytön kanssa aikaa olla ja elää, iloita täysin rauhassa ja ilman helvetillistä menoa.

En haluaisi olla tämän äidin lapsi... Eikö vikaa löydy yhtään vanhemmista kun lapsi on tuollainen? Kamalaa kun kirjoitat omasta lapsestasi noin. Onneksi tosiaan hän pääsee pois sinun luota.

Tässä koneella istun ja kuuntelen kun kaksi mielipuolista kakaraa pitää kivaa omassa huoneessa. Olen 5 lapsen äiti ja tympii äitiys pahasti.

Vierailija:

ap

Vierailija:

No eikös tuossa ole pieni ristiriita: haluat että sinulla on lapsia ja toivot että ei olisi???

Koska nyt kun sinulla on niin pahoja konkreettisia kokemuksia ja huonoja muistoja siltä ajalta, jolloin sinulla on lapsia, niin tilannehan korjaantuisi sillä tavalla, että et enää kärsisi enempää ja osaisit taatusti siis arvostaa paljon enemmän sitä lapsettomuuttasi kuin silloin jos sinulla ei olisi ollenkaan näitä kokemuksia siitä mitä lasten tulo itsellesi on aiheuttanut, eikö?

Vierailija:

siis aikuiset ihmiset ei osaa itse ajatella millaista on kun lapsi/lapset syntyy!?! " miksi missään ei kerrottu..." voi elämän kevät!!!!!!!!! pitääkö sulle ap kertoa kaikki miltä mikäkin tuntuu tai mitä tapahtuu?? sinä itse et sitten osaa ajatella????????? mistä hemmetistä teitä taukkeja löytyy???