Jos tunnet itsemurhan tehneitä, niin ymmärrätkö heistä kenenkään päätöstä?

Kaikki ovat kuolleet.

Vierailija kirjoitti:

Pään sisäisten sairauksien ymmärtäminen ja hoito on vielä nykyisinkin niin huonoa, että ymmärrän hyvin, kun jollain tulee mitta täyteen sitä kidutusta.

Itsekin olen harkinnut täältä poistumista, kun sain väärän diagnoosin toisensa perään, ja niihin lääkkeitä, jotka vain pahensivat oloani. Lopulta sain oikean diagnoosin ja oikean hoidon (ilman lääkkeitä). Nyt voin hyvin ja olen onnellinen siitä, että ne lääkkeet eivät minua tappaneet. 

Mulle on käynyt samoin, tai siis lopulta löytyikin fyysinen oireyhtymä kaiken takaa. 20 vuotta psykiatrian rattaistossa jätti itsessään pahat traumat. Lääkkeiden vieroitusoireet, painostaminen käyttämään lääkkeitä joista oli pelkkää haittaa jnejne... On varmaan vielä pitkään tarve avautua tuosta koska sen verran helvettiä se kaikki oli.

Ymmärrän. Siellä on ollut pahat traumat vuosikausia taustalla hoitamatta ja vedetty kännit tai muita päihteitä pahaan oloon. Harkintakyky ja estot alenee niin tulos on ollut siinä tilanteessa sitten hengenmeno. Kaksi tällaista kauheaa tapausta tiedän. 

Ymmärrän. Oli täysin toivoton tapaus ja vaikka me läheiset kuinka autettiin ja tuettiin, hommattiin hänelle asuntoja ja hoitopaikkoja, annettiin ruokaa, rahaa, tukea, mitä tahansa, silti hän sössi uudestaan aina kaiken.

Tajusi itsekin olevansa muille vain valtava taakka. Ja sitä kyllä olikin. Kyllä se tietyllä tavalla olikin helpotus, että se kaikki loppui. Tietysti olisi parempi saada pysyvästi johonkin lukkojen taakse tuollaiset joista ei ole eläjiksi. Mutta kun ei ole tarpeeksi hullu päästäkseen pöpilään, eikä tarpeeksi häijy joutuakseen vankilaan.

Ei siinä kauheesti jää vaihtoehtoja.

En. Kaikilla jäi lapsia joiden elämä meni pilalle. Myös sisarukset ja omat vanhemmat saivat kärsimyksen taakan lopuksi ikäänsä. Täysin turhia. Yhdellä oli taloudellisia ongelmia kun oli eronnut perheenäiti, mutta hänkin olisi apua saanut ystäviltään kun vaan olisi pyytänyt, ei olisi ollut pakko jättää kahta pientä tyttöä pärjäämään ilman äitiä. Yksi nuorehko mies oli tyttöystävästään niin mustasukkainen kun olivat molemmat baarissa töissä, että oli ihan pakko tappaa itsensä ja jättää pieni poikansa ilman isää. Yksi äiti tappoi itsensä äitienpäivänä kotona ja oma poika löysi, voiko pahempaa temppua tehdä omalle lapselleen? Mikä tahansa teon syy oli, se ei ollut niin paha että poika olisi sen ansainnut.

Maanis-depressiivinen kaveri. Vaimo juuri synnyttämässä, mutta kaveri depressiivisessä vaiheessa ja lääkkeet ottamatta kun vaimo ei vahtinut. Olisi luullut olevansa onnensa kukkuloilla esikoisesta kun odotusajan oli kovin ylpeä ja onnellinen, vaan ei. Haulikolla kellarissa, vaimo ihmetteli kun ei tullutkaan synnytykseen. Elämäni kamalin kokemus löytää kaveri.

Tunnen. Ymmärrän hyvin. 

Ymmärrän syyt. Julkista tekotapaa en ymmärrä. Toisaalta hän oli sellainen kyläjuoppo, vähän naurunaihe kylillä. Ehkä siksi halusi hirttäytyä näkyvällä paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Isästä en nähnyt, mutta ymmärrän hänen ratkaisunsa. Veljeni taas vuosia taisteli huumeriden kanssa. Apua sai, väsyi taisteluun ja valitsi kuoleman. Itse tietenkin toivon, että olisi pidempään jaksanut.. liian nuori ja liian hätäinen.

Sitten on kaksi kaveria, jotka tekivät tekonsa kännissä ja hetken mielijohteesta. Tuli riitaa kumppanin kanssa. Eikä edes mikään eroriita, vaan kumpi tiskaa enemmän, toisen kengät jäi väärään paikkaan, toinen kompastui. Heistä ei nähnyt kukaan, että olisi mitään lopullista tulossa. Siitä vaan sitten riidan pääteeksi henki pois. "mä olen täällä ihan turha, kun mikään ei kelpaa" tyyppistä. Shokkeja molemmat.

Aiheeseen perehtyneiden tutkijoiden mukaan oikeastaan kukaan ei tee itsemurhaa hetken mielijohteesta, vaan taustalla on aina pitempiaikaiset itsetuhoiset ajatukset. Mutta se, MILLOIN tekoon lopulta päädytään vai päädytäänkö ollenkaan, saattaa kyllä olla aika sattumanvaraista.

Tiedän kaksi. Toisen ratkaisun ymmärrän, toista en.

Tiedän kaksi ja toisessa ymmärrän, koska henkilön mielenmaisema tuli vuosien saatossa tutuksi ja vaikka en itse nähnyt hänen elämäänsä niin huonona, niin näin hänen kokemuksensa siitä. Ymmärrän siis tavallaan miksi hän päätyi tekoonsa.

Toinen, aikuinen sukulaismies, jäi täydeksi mysteeriksi. Päälle kaikki kunnossa, eikä mitään löytynyt kuoleman jälkeenkään mikä olisi edes osaltaan selittänyt. Ei kirjettä, ei mitään. Terveystiedot ok, työpaikka, perhe, kavereita. Oli aikamoinen shokki aikoinaan.

Ymmärrän. Kyseisellä henkilöllä oli vakava sairaus eikä hän halunnut joutua vuodeosastolle muiden hoidettavaksi. 

Yksi sukulainen teki itsemurhan ja se oli kaikille yllätys. Hän ei edes jättänyt mitään viimeistä viestiä, missä olisi selittänyt päätöksestään.

Pienet lapset jäivät ilman isää. Isä oli heille kaikki kaikessa. Aivan käsittämätön tapaus. Teko oli täysin harkittu. Ei voi kuin ajatella niin,että se pimeys mikä ajatuksiin tulee,on niin pimeää ettei edes lasten ilo ja rakkaus siihen tehoa.

Vierailija kirjoitti:

En. Kaikilla jäi lapsia joiden elämä meni pilalle. Myös sisarukset ja omat vanhemmat saivat kärsimyksen taakan lopuksi ikäänsä. Täysin turhia. Yhdellä oli taloudellisia ongelmia kun oli eronnut perheenäiti, mutta hänkin olisi apua saanut ystäviltään kun vaan olisi pyytänyt, ei olisi ollut pakko jättää kahta pientä tyttöä pärjäämään ilman äitiä. Yksi nuorehko mies oli tyttöystävästään niin mustasukkainen kun olivat molemmat baarissa töissä, että oli ihan pakko tappaa itsensä ja jättää pieni poikansa ilman isää. Yksi äiti tappoi itsensä äitienpäivänä kotona ja oma poika löysi, voiko pahempaa temppua tehdä omalle lapselleen? Mikä tahansa teon syy oli, se ei ollut niin paha että poika olisi sen ansainnut.

Tiedän useita joiden vanhempi on tehnyt itsem heidän ollessa lapsia. Nyt ovat itse jo 30 - 50 vuotiaita, ja ei heidän elämät ole mitenkään pilalla vaan aivan hyvin heillä menee.

LouLou kirjoitti:

Yksi sukulainen teki itsemurhan ja se oli kaikille yllätys. Hän ei edes jättänyt mitään viimeistä viestiä, missä olisi selittänyt päätöksestään.

Kuulemma vain 25 prosenttia itsemurhaajista jättää viestin.

LouLou kirjoitti:

Yksi sukulainen teki itsemurhan ja se oli kaikille yllätys. Hän ei edes jättänyt mitään viimeistä viestiä, missä olisi selittänyt päätöksestään.

Joskus syy voi olla sellainen, että sitä ei viitsi läheisille paljastaa, koska ajattelee, että sen tietäminen vain lisäisi heidän kärsimystään.

Läheiseni yritti itsemurhaa kauheiden hermokipujen vuoksi, johon ei vain löytynyt apua. Löysin hänet ja hän pelastui. Lupasi ettei yritä uudelleen. Kipujen kanssa taistelee yhä. 

Vierailija kirjoitti:

LouLou kirjoitti:

Yksi sukulainen teki itsemurhan ja se oli kaikille yllätys. Hän ei edes jättänyt mitään viimeistä viestiä, missä olisi selittänyt päätöksestään.

 

Joskus syy voi olla sellainen, että sitä ei viitsi läheisille paljastaa, koska ajattelee, että sen tietäminen vain lisäisi heidän kärsimystään.

Ehkä niin, mutta kyllä se tietämättömyyskin lisää kärsimystä. Omaiset voivat kärsiä myös siitä, jos jää epäselväksi oliko teko tahallinen vai pelkkä tapaturma.

Tavallaan kyllä. Hän oli loukkaantunut, minkä takia hänen toimintakykynsä oli rajoittunut, mikä teki kotitöiden teosta vaikeaa ja hän oli työkyvytön. Hänellä oli myös mielenterveysongelmia ja hänellä ei ollut juuri lainkaan ystäviä. Hän oli suurimman ajan yksin kodissaan ja käytti aikaansa lähinnä kaljotteluun. Ei siis mitenkään hääppöistä elämää. Tavallaan ymmärrän, että miksi hän lopulta päätyi päättämään päivänsä.