Lue keskustelun säännöt.
Jos tunnet itsemurhan tehneitä, niin ymmärrätkö heistä kenenkään päätöstä?
08.12.2024 |
Millainen tilanne oli ja näkikö hänestä, että päätyisi siihen ratkaisuun?
Kommentit (159)
Ymmärrän. Elämä vuodesta toiseen kivuliasta, eikä kyennyt näkemään mahdollisuutta parempaan. Ihan psyykkistä kipua vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs nainen jolta kuoli ensin ainoa lapsi (juuri ennen omia häitään) ja sitten perään aviomies. Kukaan ei pystynyt helpottamaan hänen oloaan.
Ymmärrän erittäin hyvin ratkaisunsa. Kaikki keinot kokeiltiin eikä mikään auttanut edes pitkän ja hartaan yrittämisen jälkeen. Asianomainen oli jo niin tuskissaan ettei enää ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa hänen mennä kun hän itse sitä halusi. Kurjaa meille kaikille muille mutta vielä kurjempaa ja erityisesti hänelle itselleen olisi ollut kitua meidän mieliksemme.
Kivuliaaseen, kituvaan kuolemaan johtava sairaus mielestäni ymmärrettävä syy.
Isästä en nähnyt, mutta ymmärrän hänen ratkaisunsa. Veljeni taas vuosia taisteli huumeriden kanssa. Apua sai, väsyi taisteluun ja valitsi kuoleman. Itse tietenkin toivon, että olisi pidempään jaksanut.. liian nuori ja liian hätäinen.
Sitten on kaksi kaveria, jotka tekivät tekonsa kännissä ja hetken mielijohteesta. Tuli riitaa kumppanin kanssa. Eikä edes mikään eroriita, vaan kumpi tiskaa enemmän, toisen kengät jäi väärään paikkaan, toinen kompastui. Heistä ei nähnyt kukaan, että olisi mitään lopullista tulossa. Siitä vaan sitten riidan pääteeksi henki pois. "mä olen täällä ihan turha, kun mikään ei kelpaa" tyyppistä. Shokkeja molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet tekevät sen aineissa. Eivätkä ymmärrä sen lopullisuutta.
On siihen aina joku syy. Ihan ymmärrettävä ratkaisu ja yksilön oma asia. Ei siitä muiden tarvi naputtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt. Kaikilla heillä oli elämä hyvin, ainakin ulkopuolisena katsoen. Vaikka keskustelin heidän kanssaan puhelimessa ennen heidän tekoaan, mikään ei paljastanut aikeita. Kaikilla heillä oli ystäviä, perhe tukena, ei taloudellisia vaikeuksia, ei mitään erityistä ongelmaa elämässä. Ainoat ongelmat olivat päänsisäisessä maailmassa, jotenkin he näkivät maailman vääristyneenä ja se ei välittynyt ulospäin. Päiväkirjamerkinnöistä tämä asia tuli ilmi, niiden kohdalla, jotka pitivät päiväkirjaa.
noi päänsisäiset jututhan ne pahimpia on, kun eivät päälle päin näy.
Itse olen nyt mielenterveysongelmaisten kanssa tekemisissä työkseni. En varsinaisesti hoitaja, mutta kuntouksessa mukana. Monella on ulkoisesti kaikki hyvin, mutta se oma pää nimenomaan sanelee usein ihan jotain muuta.
Moni puhunut, että se avun hakeminen on ensinnäkin aivan valtava kynnys. Ei ollut kovin mieltäylentävää, kun tajuaa, että oma mieli ei ole kunnossa. Tästä asiasta leimataan ja ties mitä. Sitten kun on vuosia oman päänsä vanki, siitä ei välttämättä mitään hyvää seuraa pidemmän päälle.
Sitten kun rohkistuu hakemaan apua, niin sen saaminen on niin pirun vaikeeta. Joko ei ymmärretä tai sitten ei ole resursseja. Tuntuu ajan hukkaamiselta ja turhauttaa. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pään sisäisten sairauksien ymmärtäminen ja hoito on vielä nykyisinkin niin huonoa, että ymmärrän hyvin, kun jollain tulee mitta täyteen sitä kidutusta.
Itsekin olen harkinnut täältä poistumista, kun sain väärän diagnoosin toisensa perään, ja niihin lääkkeitä, jotka vain pahensivat oloani. Lopulta sain oikean diagnoosin ja oikean hoidon (ilman lääkkeitä). Nyt voin hyvin ja olen onnellinen siitä, että ne lääkkeet eivät minua tappaneet.
Vierailija kirjoitti:
On siihen aina joku syy. Ihan ymmärrettävä ratkaisu ja yksilön oma asia. Ei siitä muiden tarvi naputtaa.
Muistan erään kaverini sanoneen, että hänestä teko on itsekäs päätös. Oli menettänyt erään läheisensä joten ehkä ymmärrettävää, että tuntui siltä. Silti mielestäni tuo ajatus on aika harkitsematon ja pinttynyt tapa.
Masennus on katala sairaus. Toiset paranevat, toiset eivät ja sen keskiössä voi monia asioita jotka kytkeytyvät toisiinsa ja silloin voi olla mahdotonta enää pinnistää. Elämä ei ole reilua eikä kaikille anneta samoja mahdollisuuksia.
Mielestäni on ymmärrettävää, että osa sen tekevät. Ovat ihmisiä siinä missä muutkin ja siksi kuka vain vaipuu epätoivoon kun liikaa kuormaa tulee yhdelle ihmiselle kannettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ja kunnioitan hänen päätöstään, vaikka se minua surettaakin. Kukaan meistä ei saa päättää syntyykö tähän maailmaan, mutta ainakin osa voi valita milloin lähtee.
En ymmärtänyt heisä ketään. Tunsin monia. Yksi miessukulainen teki avioeron jälkeen. 2 naista oli pienten lasten äitejä ja oli kyllä raukkamaista jättää lapset ilman äitiä. Äiti oli näille lapsille kaikki kaikessa.😰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt. Kaikilla heillä oli elämä hyvin, ainakin ulkopuolisena katsoen. Vaikka keskustelin heidän kanssaan puhelimessa ennen heidän tekoaan, mikään ei paljastanut aikeita. Kaikilla heillä oli ystäviä, perhe tukena, ei taloudellisia vaikeuksia, ei mitään erityistä ongelmaa elämässä. Ainoat ongelmat olivat päänsisäisessä maailmassa, jotenkin he näkivät maailman vääristyneenä ja se ei välittynyt ulospäin. Päiväkirjamerkinnöistä tämä asia tuli ilmi, niiden kohdalla, jotka pitivät päiväkirjaa.
Hyvä esimerkki siitä miten taitavia ihmiset ovat piilottamaan pahan olonsa. Se "teflonkuori" on ollut pakko kehittää jo varhain lapsuudessa. Itselläkin tästä kokemusta, se on täysin "selkärangasta" tuleva selviytymiskeino.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt. Kaikilla heillä oli elämä hyvin, ainakin ulkopuolisena katsoen. Vaikka keskustelin heidän kanssaan puhelimessa ennen heidän tekoaan, mikään ei paljastanut aikeita. Kaikilla heillä oli ystäviä, perhe tukena, ei taloudellisia vaikeuksia, ei mitään erityistä ongelmaa elämässä. Ainoat ongelmat olivat päänsisäisessä maailmassa, jotenkin he näkivät maailman vääristyneenä ja se ei välittynyt ulospäin. Päiväkirjamerkinnöistä tämä asia tuli ilmi, niiden kohdalla, jotka pitivät päiväkirjaa.
Se ei ole näkeminen vaan kokeminen. Se murskaava todellisuus, että haluat kokoajan vain kuolla on liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Eräs nainen jolta kuoli ensin ainoa lapsi (juuri ennen omia häitään) ja sitten perään aviomies. Kukaan ei pystynyt helpottamaan hänen oloaan.
Huhhuh. Sanattomaksi vetää tuokin tragedia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siihen aina joku syy. Ihan ymmärrettävä ratkaisu ja yksilön oma asia. Ei siitä muiden tarvi naputtaa.
Muistan erään kaverini sanoneen, että hänestä teko on itsekäs päätös. Oli menettänyt erään läheisensä joten ehkä ymmärrettävää, että tuntui siltä. Silti mielestäni tuo ajatus on aika harkitsematon ja pinttynyt tapa.
Masennus on katala sairaus. Toiset paranevat, toiset eivät ja sen keskiössä voi monia asioita jotka kytkeytyvät toisiinsa ja silloin voi olla mahdotonta enää pinnistää. Elämä ei ole reilua eikä kaikille anneta samoja mahdollisuuksia.
Mielestäni on ymmärrettävää, että osa sen tekevät. Ovat ihmisiä siinä missä muutkin ja siksi kuka vain vaipuu epätoivoon kun liikaa kuormaa tulee yhdelle ihmiselle kannettavaksi.
Itsekäs päätös todellakin. En usko, että kukaan tekisi i t s a r i a siksi, että muiden elämä helpottuisi. Kyllä se on aina se oma pää, joka ei jaksa enää elämää.
Mutta kyllä moni edesmenneen läheinenkin ajattelee asiasta hyvin itsekkäästä. Että "ei olisi saanut tehdä sitä, koska minulle tuli siitä niin valtavan suuri suru ja ahdistus ja ..."
Elämässä ei ollut enää mitään. Täyttä tyhjyyttä. Ymmärrän.
Ymmärrän. Hyvinkin. Omani suunnittelen, tämä hallitus oli leikkauksineen viimeinen niitti. En jaksa enää, en pysty enkä kykene.
En ymmärtänyt. Kaikilla heillä oli elämä hyvin, ainakin ulkopuolisena katsoen. Vaikka keskustelin heidän kanssaan puhelimessa ennen heidän tekoaan, mikään ei paljastanut aikeita. Kaikilla heillä oli ystäviä, perhe tukena, ei taloudellisia vaikeuksia, ei mitään erityistä ongelmaa elämässä. Ainoat ongelmat olivat päänsisäisessä maailmassa, jotenkin he näkivät maailman vääristyneenä ja se ei välittynyt ulospäin. Päiväkirjamerkinnöistä tämä asia tuli ilmi, niiden kohdalla, jotka pitivät päiväkirjaa.