Tupakointi on ihanaa!
Tässäpä melkoinen tabu tänä päivänä, nimittäin se että tupakka on hyvää ja tupakointi on ihanaa. Varmasti moni sauhuttelija on samaa mieltä, mutta ei vain nykyisen stigmatisoinnin ja tupakkavainojen aikana uskalla sitä tunnustaa. En kuitenkaan suosittele ketään maistamaan tai aloittamaan tupakointia, jos ei ole täysi-ikäinen ja sitä itse halua.
En tiedä mitään ihanampaa kuin sen, että aamulla herättyäni juon kupillisen vahvaa kahvia ja käyn sen päälle ulkona polttamassa savukkeen. Savuke kruunaa aterian ja sopii siihen kuin kirsikka kakun päälle. Viinilasillisen kylkeen poltettu savuke tai kaksikin ravintolan terassilla lämpimänä kesäiltana on hermeettisen nautinnollista.
Tupakkavauhkoajille; En tupakoi ikinä sisällä asunnossani tai edes parvekkeellani, vaan poltan savukkeeni ulkona loitolla ulko-ovista ja ilmanottoaukoista altistamatta sivullisia tupakansavulleni. Bussipysäkillä siirryn reilusti sivummaksi toisista ihmisistä mikäli aion tupakoida, otan huomioon myös tuulensuunnan. En myöskään roskaa luontoja tupakantumpeilla, vaan heitän ne tuhkakuppiin tai sen puuttuessa tumppaan ensin maahan ja nostan siitä roskikseen.
Terveysvauhkoajille; Minua ei kiinnosta elää vanhaksi, eikä minulla ole perhettä. Aion tulevaisuudessa kieltäytyä syöpä- yms. hoidoista, mikäli satun johonkin tupakkasairauteen sairastumaan. Kannatan eutanasiaa, ja toivon sen olevan tuossa vaiheessa täälläkin laillista. Samalla valtion kassaan jäävät kaikki minun elämäni aikana maksamani ansiotulo- ja tupakkaverot, eikä minulle tarvitse maksaa euroakaan eläkettä eikä minun (huonossa tapauksessa hyvin pitkäaikaista) hoitoani laitoksessa tarvitse kustantaa. Win-win-tilanne sekä minulle itselleni että yhteiskunnalle.
Lokaa saa heittää niskaan, en ota sitä itseeni. Lähdenpä tästä käymään ulkona iltasavukkeella!
Kommentit (89)
En ole koskaan itse polttanut, mieheni sauhuttelee sikareita.
Joskus se sikarin tuoksu on tosi hyvä, varsinkin jos oon itse ottanut vähän viiniä.
Ymmärrän muutenkin pointtisi, ap. :)
Tekis kyllä mieli vetää röökin, mut on oon kipeenä. Flunssa ja raju yskä. Ei uskalla vetää röökiä.
Itse vaihdoin nikotiinipusseihin. Se vasta mukavaa on kun voi peiton alla olla pussi suussa, eikä tarvitse lähteä ulos.
Hyvä ap. Ajattelet itsenäisesti. Pidä hauskaa.
Onhan se nautinto, rauha tulee sieluun. Pari kolme päivässä, silloin säilyy hyvä olotila. Ei voi mitään, näillä mennään.
Ihanaa se oli minunkin mielestäni. Kunnes sain keuhkoahtauman ja nyt hengästyn aina portaita noustessani. Ei tee enää yhtään mieli tupakkaa.
Oho fiksu ja muut huomioiva tupakoitsija, olen uumoillut ettei sellaisia ole. Yleensä kaikki heittää tumpit maahan ja jättää jopa savuamaan, polttaa parvekkeella, lasten edessä yms.
Mikäs siinä tuolla tyylillä, hyviä sauhuja vain ap! :) Minua ei ainakaan haittaa tupakointi itsessään, vaan se mikromuovitörky ja välinpitämättömyys muista, mitä asiaan yleensä liittyy.
Nautintoainehan se on. Itse aloitin uudelleen, mutta poltan nyt sähkötupakkaa. Se on tuonut yllättävän paljon iloa ja tuntuu parantavan elämänlaatua (toistaiseksi). Tiedän että terveydelle se ei ole hyväksi, mutta on se vaan mun juttu. Tauottaa päivää kivasti ja saa aina palkita itsensä jonkun homman suorittamisen jälkeen tai muuten vaan nauttia esimerkiksi aterian jälkeen.
Samaa mieltä. Masentuneena se oli ainoa iloni, aamujen kahvi ja tupakka kombo. Silti toivoisin, etten olisi niin riippuvainen tupakasta, vaan että voisin ostaa askin, joka kestää pari kuukautta, ja joista jokainen tupakka olisi nautinto. Nyt aski kestää kolme neljä päivää...
Ymmärrän.
Itse en ole ollut koskaan aamutupakoitsija eikä tupakka ole aamulla hyvää, mutta illalla se on jotenkin tunnelmallista ja hyvää.
Samoin päivällä silloin, jos aurinko paistaa ja on lämmintä. Esim. uimisen jälkeen märkänä paahteisella rantakalliolla tupakointi ja auringossa kimaltelevan meren katselu, ahhhh! Myös terassilla tietysti mukava polttaa, istua ja katsella ihmisiä tai keskustella seuralaisen kanssa.
Minulle tupakointi liittyy vahvasti tunnelmointiin; esim. viime täysikuun aikaan kävelin hyvälle näköalapaikalle meren ääreen, ja kun aurinko laski ja kuu tuli esiin, kuuntelin kauniin laulun ja poltin siinä Vogue-tupakan.
Ap olet harvinaisuus tupakoivien ihmisten keskuudessa. Ei varmaan parjattaisi tupakkaa niin kovasti jos valtaosa sitä käyttävistä ei olisi yhteiskuntaa terrorisoivaa pummisakkia.
Kyllä toi uho ap viimeistään siinä vaiheessa hiljenee, kun oikeasti makaat kivuissasi saattohoidossa ja kuplit kasvaimia ympäri kroppaa. Terveisin tätä prosessia vierestä seurannut.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän.
Itse en ole ollut koskaan aamutupakoitsija eikä tupakka ole aamulla hyvää, mutta illalla se on jotenkin tunnelmallista ja hyvää.
Samoin päivällä silloin, jos aurinko paistaa ja on lämmintä. Esim. uimisen jälkeen märkänä paahteisella rantakalliolla tupakointi ja auringossa kimaltelevan meren katselu, ahhhh! Myös terassilla tietysti mukava polttaa, istua ja katsella ihmisiä tai keskustella seuralaisen kanssa.
Minulle tupakointi liittyy vahvasti tunnelmointiin; esim. viime täysikuun aikaan kävelin hyvälle näköalapaikalle meren ääreen, ja kun aurinko laski ja kuu tuli esiin, kuuntelin kauniin laulun ja poltin siinä Vogue-tupakan.
Heitätkö tumpit mereen? Saa sitten joku muukin syövän vielä satojen vuosienkin päästä. Ja kalat sekä kaikkien aivot on täynnä muovia eikä kukaan muista mitään 😵
Ylpeydenaiheensa kullakin. Siinähän tervaat keuhkojasi, jonain päivänä saattaa kaduttaa kun lääkäri lukee madonluvut. Itse olen ylpeä siitä että lopetin tupakoinnin 16 vuotta sitten, enkä ole päivääkään päätöstäni katunut.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä toi uho ap viimeistään siinä vaiheessa hiljenee, kun oikeasti makaat kivuissasi saattohoidossa ja kuplit kasvaimia ympäri kroppaa. Terveisin tätä prosessia vierestä seurannut.
Olen pahoillani läheisesi puolesta. Kuten kirjoitin, eutanasia on minun mielestäni kannatettava asia. -AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän.
Itse en ole ollut koskaan aamutupakoitsija eikä tupakka ole aamulla hyvää, mutta illalla se on jotenkin tunnelmallista ja hyvää.
Samoin päivällä silloin, jos aurinko paistaa ja on lämmintä. Esim. uimisen jälkeen märkänä paahteisella rantakalliolla tupakointi ja auringossa kimaltelevan meren katselu, ahhhh! Myös terassilla tietysti mukava polttaa, istua ja katsella ihmisiä tai keskustella seuralaisen kanssa.
Minulle tupakointi liittyy vahvasti tunnelmointiin; esim. viime täysikuun aikaan kävelin hyvälle näköalapaikalle meren ääreen, ja kun aurinko laski ja kuu tuli esiin, kuuntelin kauniin laulun ja poltin siinä Vogue-tupakan.Heitätkö tumpit mereen? Saa sitten joku muukin syövän vielä satojen vuosienkin päästä. Ja kalat sekä kaikkien aivot on täynnä muovia eikä kukaan muista mitään 😵
En tietenkään heitä, mitä ihmettä?
Vierailija kirjoitti:
Ylpeydenaiheensa kullakin. Siinähän tervaat keuhkojasi, jonain päivänä saattaa kaduttaa kun lääkäri lukee madonluvut. Itse olen ylpeä siitä että lopetin tupakoinnin 16 vuotta sitten, enkä ole päivääkään päätöstäni katunut.
Olen tyytyväinen puolestasi, että olet onnistunut lopettamaan. Kyllä se on niin, että tämä elämä on valintoja täynnä. Joko kaduttaa tai sitten ei, se nähdään sitten.
Ok.