90%:sesti elämä on sitä, miksi sen ITSE tekee!

jotka haluaisivat asioihin muutosta, mutta jokin estää heitä ryhtymästä siihen. Sairauksiin ei voi itse vaikuttaa, mutta hyvin moniin asioihin voi.



Mulla on eräs tuttava joka surkuttelee sitä, että on ollut työtön useita vuosia, rahaa ei ole mihinkään ja pikavipeillä on elettävä.



Noh, hänellä on ihan kelpo koulutus kuitenkin, ikää ei ole vielä edes 40 vuotta, eikä hänellä ole lapsia tms. Voisi hyvin muuttaa työn perässä, mutta kun ei voi. Pakko nyhjätä pikku paikkakunnalla koko ikänsä homehtuen kortistossa.

Helppohan sitä silloin on jeesustella, että minä olen itse järjestänyt elämäni näin hyväksi. Typerää kapeakatsesuutta tuo vain on.

elin pohjamudissa, kunnes tämä ahaa-elämys valkeni minulle ja parissa vuodessa todellakin itse käänsin elämäni suunnan ja elämä on nyt paljon parempaa kuin koskaan olisin kuvitellutkaan. Myös vaikeita, kipeitä asioita kohdannut ihminen voi elää onnellisena.

että vaikka ihmisellä olisi parantumaton sairaus hän voi olla silti onnellinen.

Toisaalta itse sairaanlapsen äitinä ja monen muun vastoinkäymisen kokeneena voisin sanoa, että vaikka näihin asioihin en ole voinut vaikuttaa yhtään, niin silti se, kuinka elän niiden asioiden kanssa, katkeroituneena/hyväksyen on itsestäni kiinni-kuitenkin.

Muuttaa honoluluun aivan totta turisee HÄN!

Moni varmaan olisi tilanteessani aivan murtunut, mies jätti ja jäin yh:ksi pienten lasten kanssa, joista yksi vakavasti sairas. Me ollaan kuitenkin tehty oma elämämme just niin hyväksi kuin ollaan voitu, ja rahasta ei ole kyse, rikkaita emme ole, ellei sielun rikkautta lasketa. :)



Tänäänkin pääsin yllättämään lapset hakemalla heidät hoidosta useamman tuntia aikaisemmin ja menimme kotiin kirjaston kautta. Kotimatkalla satoi lunta, kaunista kerrassaan. Kerranhan täällä vain eletään, turha viettää se yksi ainut elämä katkeruudessa.

Mutta sellaista elämä on, kompromissien tekoa.



Seuraako siitä kenties, ettei voi valittaa ja haikailla sitä, mitä ei voi, jaksa tai kykene saavuttamaan?



Minusta ei. Ihmisillä on oikeus lievittää oloaan valittamalla.



JOS asia on heille tarpeeksi tärkeä, he todennäköisesti tekevätkin asialle jotakin, jos suinkin kykenevät. Mutta monasti asiantila on kompromissin tulosta, ja vaatii liikaa muiden asioiden laiminlyöntiä/haittaa muille, joten siksi tilanne jää entiselleen - ja silti siis on minusta ok, että ihminen on tyytymätön asiaan ja valittaa.



Esimerkki valaiskoon hämärää sepustusta:



Äiti arvostaa lasten kotihoitoa ja haluaisi olla kotona lapsensa 1,5 v. kanssa. Mutta hän on pätkätyöläinen ja perheen rahavarat tiukilla --> äiti palaa töihin ja panee lapsen päiväkotiin. Toki hän voisi jäädä kotiin, mutta siitä seuraisi heidän perheensä kohdalla, että äiti tipahtaisi pois töistä ja perheen pitäisi myydä asunto. Koska perhe pitää sitä huonompana vaihtoehtona, äiti valitsee töihinpaluun. Ja valittaa, kun ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hoitaa lasta kotona.



Av:llä äidin kommentteihin vastataan tietysti, että " älä valita, kyllä se on sun oma valinta, meillekin onnistui kotihoito ja paaaaaljon pienemmillä tuloilla"

että ei tässä väitetäkään että kaiken voi valita elämäänsä niinkuin haluaa, vaan että niistä aineksista jota annetaan (oli ne sitten hyviä tai huonoja) jokainen, siis ihan jokainen, voi päättää itse miten elämänsä rakentaa. Elämä on täynnä pieniä valintoja ja ei niitä kukaan muu teidän puolestanne tee. Huudatko miehelle kun hän ei tee jotain niinkuin haluat vai etsitkö rakentavamman ratkaisun asiaan. Lykkäätkö pahan olosi jonkun muun kannettavaksi vai etsitkö valoisamman puolen asiasta. Minusta päivittäiset teot ratkaisee.

Silti keskiverto ihminen tekee elämästään sitä mitä se on hyvin pitkälle omille valinnoillaan. Ainahan taustana on se epävarmuus, joka tosiaan kattaa ne asiat, joille ei vain itse mitään voi, mutta valtaosa arkipäivämme hankaluuksista ja onnistumisista on ihan itse aiheutettuja.



On myös tyhmää lopettaa yrittäminen vain siksi, että joskus se meteoriitti voi pudota päähän. Ja vielä sen meteoriitin päähän putoamisen jälkeenkin on itselläkin vielä paljon vaikutusvaltaa omaan elämäänsä, jos hengissä selvisi ja ei ihan vihanneksena sairaalassa makaa.

Eli minun pitää vaan olla iloinen siitä että elän vaikka en saa lapsia?

jos kaikki keinot on jo harkittu (adoptiota myöten), eikä niistä löydy apua, sitten sun täytyy valita hyväksyminen. Voit todellakin valita oman suhtautumistapasi asiaan. Päätät ettei asia voi " pilata" elämääsi ja lähdet rakentamaan uutta sen pohjalta, mitä sulla jo on. Mies, koti, suku, lemmikkieläimet, työ, harrasteet, matkailu....



Itselläni sama tausta, siksi uskallan kommentoida näinkin rajusti.

kaikki on muiden käsissä. Eihän sitä aivan kaikkeen pysty vaikuttamaan, tietnkään, mutta siihen, onko onnellinen vai ei, siihen nimenomaan pystyy.

lapsettomat tekivät jotain yhteisen hyvän puolesta. Esim. vuonna 1984 kuollut isotätini oli lapseton, mutta heillä oli ottolapsia. Ja rikkaat lapsettomat ovat perustaneet kaikenlaisia lapsia avustavia järjestöjä yms.



21, katkeruus vain myrkyttää sinut. Ymmärrän, että tilanteessasi varmaan mikään ei tunnu lohdulliselta, mutta asian kanssa on vain elettävä. Jokaisella on oma taakkansa kannettavanaan. Voit ainakin päättää, ettet anna tämän surun tehdä sinusta kävelevää vainjaa, vaan voit elää ja nauttia yhä kuitenkin.



Oletteko harkinneet eri vaihtoehtoja, esim. adoptointia?



Olet tärkeä ihminen tässä maailmassa, lisäännyt tai et. Olet yksilönä tärkeänä. Sylin voi varmaan täyttää jollakin muullakin, ei kenties täydeksi, mutta ainakin puolittain?

Maailma on täynnä lapsia, joiden elämää voit ilahduttaa, mutta ilmeisesti sinulle kyse on siitä, että lapsen pitäisikin ilahduttaa sinun elämääsi. Juuri tuolla asenteella pysyy katkerana ja onnettomana.

Tee vapaaehtoistyötä muiden lasten parissa. Ala vetää sudenpentulaumaa partiossa tai hankeudu urheiluseuraan vapaaehtoistyöhön. Tai mieti mitä yleensä muuta haluaisit elämästäsi kuin sen oman lapsen. Lapsettomuus on ikävä juttu ja kova kolaus, mutta ei se koko elämää riitä pilaamaan, jos et sitten valitse, että haluat sen pilaavan. Toki jos asia on vielä tuore, on hyvä surra sitä menetystä, että et biologista lasta tule koskaan saamaan, mutta ei siihen loppuelämäksi pidä jäädä makaamaan.

Vierailija:

Eli minun pitää vaan olla iloinen siitä että elän vaikka en saa lapsia?

Että kun elämässä on jokin onnellisuuteen vaikuttava vastoinkäyminen ja ihminen on sen vuoksi turhautunut. Niin miten ihmeessä sitten pitäisi asennoitua. Pitäisikö sitä vaan osata olla tavoittelematta niitä saavuttamattomia asioita ja tyytyä kohtaloonsa. Kun minulla se ainakin pian tarkoittaa sitä, että lakkaan edes tavoittelemasta ja sitten edes haaveilemasta. Elämä ilman haaveita taas on merkityksetöntä ja tasapaksua.



Selventäkääpä mulle tätä jotenkin.

Mikään ei ole koskaan turhaa.



Itse olen vuosien jälkeen kyennyt hyväksymään lapsettomuuteni, mutta olen ryhtynyt sijaisvanhemmaksi.

jolla oli 5 pientä lasta. Miehellä firma, joka meni konkkaan, ja mies teki itsemurhan . nainen jäi velkataakan ja pienten lasten kanssa yksin. Joitain vuosia myöhemmin yksi häenn lapsistaan kuoli onnettomuudessa, myös toinen vammauti ja sai elinikäisen vaikean vaivan.



Ja entäs minä.: aikana, jolloin mieheni oli vankilassa, itse odotin oikeudenkäyntiä, olin yksin ja sairas piene lapsen kanssa taloudellisessa ahdingossa, päätin, että jos elämässäni pystyn olemaan onnellinen, niin pysytn olemaan sitä nyt. Ja niin pystyinkin. Tähän voi tietysti kertoa vielä pitkät litaniat ei niin kovin kultaisesta lapsuudesta seksuaalisine häirintöineen yms.



Kyse ei ole mistään oikeasta onnellisuudesta, jos se vaatii sen, että kaikki asiat on hyvin.

JA siihen mitä itse elämässään tekee. JOs vaan vinkuu kun mies on niin veemäinen, niin sittenhän vinkuu. Itse siitä tilanteesta on vastuussa, jos jää vain vinkumaan.

totta kai vaikka syöpäpotilas (kuten äitini) voi ja saa toivoa terveyttä, haaveilla siitä jne. Mutta auttaako häntä, jos hän katkeroituu elämälle, kaikille terveille jne? Siinä menee se kenties hyvin rajallinen loppuelämä täysin hukkaan. Positiiviset ihmiset elävät pitempään.



Kirjallisuuden puolelta hyvä esimerkki tästä ap:n teemasta on mielestäni Tuulen Viemässä Scarlettt... hän vannoo pellolla ettei hän koskaan enää ole nälkäinen. Hän kykenee kerjäten, keplotellen jne. pitämään tämän lupauksen itselleen ja huolehtii sukulaisistaankin. Hän muuttaa elämänsä sodan keskellä ja sinnikkyydellä saa jatko-osassa rakastamansa miehenkin takaisin vielä vuosien jälkeen ja kykenee nauttimaan elämästä lapsensa kuolemankin jälkeen.