Lapsettomien kaverien loukkaavat puheet selän takana

Vierailija kirjoitti:

Ihan rehellisesti... Jos sulla on lapsi, niin sä puhut, elät ja hengität sitä vauva-arkea. Lapsettomille ei oo samaistumispintaa ja ne samat vauvajutut kuulostaa tylsältä, vaikka kuinka se oma rakas pieni auringonpaiste sua ihastuttaa ja hämmästyttää, kaikki ei tunne samoin.

Omalla kohdalla lapsen saaneista ystävistä etääntymisen eivät aiheuttaneet "mammapuheet", vaan se, ettei minnekään voinut mennä ilman sitä lasta ja moneen paikkaan ei lapsia voi ottaa edes mukaan, vaikka sitä sietäisikin välillä. Loppuivat teatterissa käynnit, konsertit, festarit, rennot mökkiviikonloput, tyttöjen ulkomaanmatkat, iso osa yhteisistä harrastuksista, rauhalliset ravintola-illalliset ja kyllä, myös klubeilla ja pubeissa käyminen yhdessä. Jatkoin sitten lapsettomien ystävieni kanssa, joilla rajoitteita ja "kotiintuloaikoja" ei ole. Joskus muuttunut elämäntilanne vain erottaa ystävykset, niin se vaan menee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan rehellisesti... Jos sulla on lapsi, niin sä puhut, elät ja hengität sitä vauva-arkea. Lapsettomille ei oo samaistumispintaa ja ne samat vauvajutut kuulostaa tylsältä, vaikka kuinka se oma rakas pieni auringonpaiste sua ihastuttaa ja hämmästyttää, kaikki ei tunne samoin.

Tämä on kyllä todella henkilöstä riippuvaa. Ja joillekin voi riittää se, että on myös niitä äitikavereita joiden kanssa hehkuttaa. On myös tosi ok kaivata muutakin, vaikka olisi vanhempi. 

Niin? Aloituksessa kaverit olivat puhuneet selän takana kuinka kaverista on tullut tylsä. Se johtuu siitä, että äidit uppoutuu sinne lapsikuplaan. Kun uudelta äidiltä kysyy mitä kuuluu niin hän kertoo miten lapsi kasvaa, miten se osaa sitä ja tätä jne jne. Eikä siihen kuplaan juuri muuta mahdu. Se on ihan normaalia. Poikkeuksia toki on.

En tiedä sinun tapaustasi sen tarkemmin, mutta nämä kaverisi ovat oikeassa näin keskimäärin. Kun lapsia tulee, niin lapsettomat kaverit muuttuvat toissijaiseksi ilmaksi. Vaikka ennen olisitte olleet hyviä ystäviä, niin lapsettomasta kaverista tulee loppujaan se tyyppi, jolta satunnaisesti kysellään kuulumisia, tai harvakseltaan ehdotetaan jotain tapaamista kahvittelun merkeissä. Sekin kahvittelu on tarkkaan aikataulutettu. Ei tuollaisilla ystävillä enää niin sanotusti tee mitään. Ei ne tuo sinun elämään loppujaan enää juurikaan lisäarvoa. Pikemminkin tulee fiilis, että joskus harvoin saat rajattua aikaa, kun se tärkeämpi elämä antaa vastapuolella myöten. Siksi lapsettomat lähentyy taasen helposti keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan rehellisesti... Jos sulla on lapsi, niin sä puhut, elät ja hengität sitä vauva-arkea. Lapsettomille ei oo samaistumispintaa ja ne samat vauvajutut kuulostaa tylsältä, vaikka kuinka se oma rakas pieni auringonpaiste sua ihastuttaa ja hämmästyttää, kaikki ei tunne samoin.

Omalla kohdalla lapsen saaneista ystävistä etääntymisen eivät aiheuttaneet "mammapuheet", vaan se, ettei minnekään voinut mennä ilman sitä lasta ja moneen paikkaan ei lapsia voi ottaa edes mukaan, vaikka sitä sietäisikin välillä. Loppuivat teatterissa käynnit, konsertit, festarit, rennot mökkiviikonloput, tyttöjen ulkomaanmatkat, iso osa yhteisistä harrastuksista, rauhalliset ravintola-illalliset ja kyllä, myös klubeilla ja pubeissa käyminen yhdessä. Jatkoin sitten lapsettomien ystävieni kanssa, joilla rajoitteita ja "kotiintuloaikoja" ei ole. Joskus muuttunut elämäntilanne vain erottaa ystävykset, nii

Mun ystävissä on kyllä päästy mukaan rientoihin, jos on haluttu. Puolisot tai läheiset olleet hoitoapuna, että vanhemmat pääsee vapaalle. Mutta ne keskustelut kääntyy aina lapsiin ja elämään niiden ympärillä. Mikä on toki tärkeä osa sitä mitä heille kuuluu, mutta olen sitä mieltä, että miehet osaa ottaa vapaalla irtioton ja keskittyä vapaalla muuhun, naiset harvemmin.

Oletteko kovin nuoria? Hyvä ystäväni sai lapsen jo hieman päälle parikymppisenä aikaan, jolloin en itse edes seurustellut. Ei minulla ollut mitään kykyä ymmärtää lapsiperhe-elämää silloin ja tiemme erkanivat. Itselläni ei lapsia ole vieläkään, mutta ymmärrän eri tavalla mitä lasten kanssa eläminen vaatii. Ystävien saatua lapsia olen pystynyt sopeutumaan muuttuneeseen tilanteeseen ja ystävyyssuhteet ovat säilyneet hyvinä. 

Se on kyllä ihan totta, että lapsia saavat muuttuvat ihan ymmärrettävästi tylsiksi. Mutta vähän kalahtaa korvaan väitteet siitä että miehille ei näin kävisi. Kyllä käy, jos ovat päävastuussa lapsesta. Silloin ei tietenkään käy, jos elävät kuten ennenkin ja lähinnä ovat omalle lapselleen välillä lapsenvahteina äidin avuksi. 

Nykyisellä miehelläni on lapsia aiemmasta liitostaan. Hän on ollut päävastuussa lapsistaan ja kyllä hänkin on usein puhunut miten menetti kaikki kaverit vauva-aikana, kun itsellä koko elämä pyöri kotona eikä suusta saanut mitään järkevää aikuisten seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan rehellisesti... Jos sulla on lapsi, niin sä puhut, elät ja hengität sitä vauva-arkea. Lapsettomille ei oo samaistumispintaa ja ne samat vauvajutut kuulostaa tylsältä, vaikka kuinka se oma rakas pieni auringonpaiste sua ihastuttaa ja hämmästyttää, kaikki ei tunne samoin.

Omalla kohdalla lapsen saaneista ystävistä etääntymisen eivät aiheuttaneet "mammapuheet", vaan se, ettei minnekään voinut mennä ilman sitä lasta ja moneen paikkaan ei lapsia voi ottaa edes mukaan, vaikka sitä sietäisikin välillä. Loppuivat teatterissa käynnit, konsertit, festarit, rennot mökkiviikonloput, tyttöjen ulkomaanmatkat, iso osa yhteisistä harrastuksista, rauhalliset ravintola-illalliset ja kyllä, myös klubeilla ja pubeissa käyminen yhdessä. Jatkoin sitten lapsettomien ystävieni kanssa, joilla rajoitteita ja "kotiintuloaikoja" ei ole. Joskus muu

 

Minusta ainoa selittävä tekijä on ollut se, ottaako henkilö päävastuun lapsen hoidosta vai ei. Varsinkin vauvojen kohdalla se on usein äiti. Ne perheet, joissa hoitovastuu menee tasan, myös puhuvat lapsistaan yhtä vähän tai paljon. 

Luiskaan!

Ei ne ole sun kavereita! Hanki uusia. Ikävä juttu mutta sellasta on elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

40v nainen jatkaa : ota näissä kavereissa huomioon että he paheksui paitsi sua niin ei he sinun lapsestakaan silloin puheiden perusteella pidä. Ja sehän on aika kuvottavaa ajatella niin jonkun lapsesta!

 

Sori, et sun lapsi ei ole maailmankaikkeuden napaa, yhyyyy.

 

Niin sitähän voi vaikka miten päin laittaa mutta aikuiset naiset (oletan??) ketkä haukkuu toisten naisten äitiyttä ja lasta ovat sairaita ja joku on mielenterveydessä vinossa kun ei herää mitään empatiaa. Että vedä siitä. 

Sinähän vaikutatkin todella tasapainoiselta 🤣

Siis kyllä naisella on luonnostaan hoivavietti jos on terve nainen. Nyky-yhteiskunnassa norma

Onneksi nykynaisella on mahdollisuus olla yksilö joka elää haluamaansa elämää, eikä eläimellisten viettien varassa ajelehtiva laumaeläin. 

Jotkut meistä käyttävät tämän mahdollisuuden..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan rehellisesti... Jos sulla on lapsi, niin sä puhut, elät ja hengität sitä vauva-arkea. Lapsettomille ei oo samaistumispintaa ja ne samat vauvajutut kuulostaa tylsältä, vaikka kuinka se oma rakas pieni auringonpaiste sua ihastuttaa ja hämmästyttää, kaikki ei tunne samoin.

Omalla kohdalla lapsen saaneista ystävistä etääntymisen eivät aiheuttaneet "mammapuheet", vaan se, ettei minnekään voinut mennä ilman sitä lasta ja moneen paikkaan ei lapsia voi ottaa edes mukaan, vaikka sitä sietäisikin välillä. Loppuivat teatterissa käynnit, konsertit, festarit, rennot mökkiviikonloput, tyttöjen ulkomaanmatkat, iso osa yhteisistä harrastuksista, rauhalliset ravintola-illalliset ja kyllä, myös klubeilla ja pubeissa käyminen yhdessä. Jatkoin sitten lapsettomien ystävieni kanssa, joilla rajoitteita ja "kotiintuloaikoja" ei ole. Joskus muu

Mun ystävissä on kyllä päästy mukaan rientoihin, jos on haluttu. Puolisot tai läheiset olleet hoitoapuna, että vanhemmat pääsee vapaalle. Mutta ne keskustelut kääntyy aina lapsiin ja elämään niiden ympärillä. Mikä on toki tärkeä osa sitä mitä heille kuuluu, mutta olen sitä mieltä, että miehet osaa ottaa vapaalla irtioton ja keskittyä vapaalla muuhun, naiset harvemmin.

 Miehet ei imetä, ehkä omasta tai äidin mielestä ovat huonoja hoitamaan pientä lasta yksin tai vaikka kieltäytyvät hoitamasta 3 viikkoa lasta äidin lähtiessä kiertämään Amerikkaa. Naiset ovat aika kiinni niissä lapsissa, eikä se aina ole oma valinta ja päätös. Toki ihan ymmärrettävää, ettei tuore äiti haluakaan lähteä viikoiksi reissuun ikävän vuoksi. Tuo nyt ihan esimerkki vain siitä, mitä ennen lasta yhdessä tehtiin. Miehet ovat vapaampia ottamaan niitä irtiottoja.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko kovin nuoria? Hyvä ystäväni sai lapsen jo hieman päälle parikymppisenä aikaan, jolloin en itse edes seurustellut. Ei minulla ollut mitään kykyä ymmärtää lapsiperhe-elämää silloin ja tiemme erkanivat. Itselläni ei lapsia ole vieläkään, mutta ymmärrän eri tavalla mitä lasten kanssa eläminen vaatii. Ystävien saatua lapsia olen pystynyt sopeutumaan muuttuneeseen tilanteeseen ja ystävyyssuhteet ovat säilyneet hyvinä. 

Ymmärtäminen on eri asia, kuin sopeutuminen. Minäkin ymmärrän, että lapsi on vanhemmilleen ykkönen, enkä ajattele heistä pahaa tai hauku. En vain halua sitä lasta muuttamaan minun elämääni ja mitä ystävän kanssa voi tehdä ja puhua, olen valinnut toisin. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä loukkaavaa siinä on, jos ystävät toteavat tosiasioita. Äidit - etenkin vauva-kouluikäisten äidit nyt vaan on sietämättömän tylsää seuraa. Miehille ei tapahdu samaa henkistä ja älyllistä kulahtamista.

n45

Mikä sun älyllisen kulahtamisen selittää?

Mäkin olen sanonut ystävästäni jotain tuollaista, enkä ole ajatellut puhuvani pahaa. Musta on ihan ymmärrettävää, että ystävällä on nyt tiivis elämänvaihe ja vauva-aivot, joiden takia hän on tylsää seuraa. Kokemuksesta tiedän kuitenkin, että tuo vaihe on ohimenevä, ja jossain vaiheessa tylsimyskaveri muuttuu taas omaksi itsekseen. Lapsen saaminen on vähän kuin ihminen olisi hetken aikaa flunssassa. Ei häntä välttämättä voi kauheasti tavata ja hän on tylsä, mutta ei häntä sen takia hylkää.

Vierailija kirjoitti:

Mitä loukkaavaa siinä on, jos ystävät toteavat tosiasioita. Äidit - etenkin vauva-kouluikäisten äidit nyt vaan on sietämättömän tylsää seuraa. Miehille ei tapahdu samaa henkistä ja älyllistä kulahtamista.

n45

Ei tapahdukaan!! Juuri tämän takia löydän itseni aina sukujuhlissa ja muissa kokoontumisissa miesten seurasta keskustelemasta, sen sijaan että kuuntelisin naama vihreänä naisten synnytystarinoita tai katsoisin niitä kimpussa kihnuavia tahmeakätisiä kersoja. Nekin yleensä pyörivät juhlissa äitien kimpussa eikä miesten! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan rehellisesti... Jos sulla on lapsi, niin sä puhut, elät ja hengität sitä vauva-arkea. Lapsettomille ei oo samaistumispintaa ja ne samat vauvajutut kuulostaa tylsältä, vaikka kuinka se oma rakas pieni auringonpaiste sua ihastuttaa ja hämmästyttää, kaikki ei tunne samoin.

Omalla kohdalla lapsen saaneista ystävistä etääntymisen eivät aiheuttaneet "mammapuheet", vaan se, ettei minnekään voinut mennä ilman sitä lasta ja moneen paikkaan ei lapsia voi ottaa edes mukaan, vaikka sitä sietäisikin välillä. Loppuivat teatterissa käynnit, konsertit, festarit, rennot mökkiviikonloput, tyttöjen ulkomaanmatkat, iso osa yhteisistä harrastuksista, rauhalliset ravintola-illalliset ja kyllä, myös klubeilla ja pubeissa käyminen yhdessä. Jatkoin sitten lapsettomien ystävieni kanssa, joilla rajoitteita ja "kotiintuloaikoja" ei ole. Joskus muu

Näin juuri. Yksi miespuolinen kaveri, joka on vielä poikkeuksellisen osallistuva isä, sanoi kun suunniteltiin kaveriporukan (miehiä ja naisia tässä porukassa) mökkiviikonloppua, et tulee, muttei voi jäädä vauvan takia yöksi. Vaikka näin teki, niin koko sen ajan kun oli siellä, keskittyi siellä oloon eikä puhunut vauvasta kuin pari lausetta, minkä kaikki jaksoikin kuunnella. En tiedä miksi äideistä tulee useammin itsekeskeisiä törppöjä.

Vierailija kirjoitti:

Se on kyllä ihan totta, että lapsia saavat muuttuvat ihan ymmärrettävästi tylsiksi. Mutta vähän kalahtaa korvaan väitteet siitä että miehille ei näin kävisi. Kyllä käy, jos ovat päävastuussa lapsesta. Silloin ei tietenkään käy, jos elävät kuten ennenkin ja lähinnä ovat omalle lapselleen välillä lapsenvahteina äidin avuksi. 

Nykyisellä miehelläni on lapsia aiemmasta liitostaan. Hän on ollut päävastuussa lapsistaan ja kyllä hänkin on usein puhunut miten menetti kaikki kaverit vauva-aikana, kun itsellä koko elämä pyöri kotona eikä suusta saanut mitään järkevää aikuisten seurassa.

1/2 ja 1/2 parisuhteiden miehet kyllä osaavat puhua muustakin, päävastuussa olevia en taas tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan rehellisesti... Jos sulla on lapsi, niin sä puhut, elät ja hengität sitä vauva-arkea. Lapsettomille ei oo samaistumispintaa ja ne samat vauvajutut kuulostaa tylsältä, vaikka kuinka se oma rakas pieni auringonpaiste sua ihastuttaa ja hämmästyttää, kaikki ei tunne samoin.

Omalla kohdalla lapsen saaneista ystävistä etääntymisen eivät aiheuttaneet "mammapuheet", vaan se, ettei minnekään voinut mennä ilman sitä lasta ja moneen paikkaan ei lapsia voi ottaa edes mukaan, vaikka sitä sietäisikin välillä. Loppuivat teatterissa käynnit, konsertit, festarit, rennot mökkiviikonloput, tyttöjen ulkomaanmatkat, iso osa yhteisistä harrastuksista, rauhalliset ravintola-illalliset ja kyllä, myös klubeilla ja pubeissa käyminen yhdessä. Jatkoin sitten lapsettomien ystävieni kanssa, joilla

Ai niin, ja oli muuten perhevapaalla tuolloin, jäi kun vauva oli 3kk.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan rehellisesti... Jos sulla on lapsi, niin sä puhut, elät ja hengität sitä vauva-arkea. Lapsettomille ei oo samaistumispintaa ja ne samat vauvajutut kuulostaa tylsältä, vaikka kuinka se oma rakas pieni auringonpaiste sua ihastuttaa ja hämmästyttää, kaikki ei tunne samoin.

Omalla kohdalla lapsen saaneista ystävistä etääntymisen eivät aiheuttaneet "mammapuheet", vaan se, ettei minnekään voinut mennä ilman sitä lasta ja moneen paikkaan ei lapsia voi ottaa edes mukaan, vaikka sitä sietäisikin välillä. Loppuivat teatterissa käynnit, konsertit, festarit, rennot mökkiviikonloput, tyttöjen ulkomaanmatkat, iso osa yhteisistä harrastuksista, rauhalliset ravintola-illalliset ja kyllä, myös klubeilla ja pubeissa käyminen yhdessä. Jatkoin sitten lapsettomien ystävieni kanssa, joilla

 

Äitiys on jo arvovalintana puhtaan itsekäs. Siinä sivuutetaan kaikki lapsen tulevat kärsimykset oman itsekkään lisääntymistarpeen takia. 

Onko siis ihme, että ovat ystävyyssuhteissaankin itsekeskeisiä törppöjä (hyvin sanottu, muuten!). 

Syntymä on kuolemantuomio :(