Lue keskustelun säännöt.
Lapsi muuttaa pois kotoa, miten selviät?
03.09.2024 |
Lapsi en ollut elämäni keskipiste ja nyt, kun hän muuttaa pois kotoa, oma elämä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Vähän kuin elämä olisi ohi.
Kommentit (105)
81/105
|
03.09.2024 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Elämä sen jälkeen kun lapset muuttaa on kyllä ihan järkyttävän tylsää. Pitää vaan täyttää aika harrastuksilla ja kavereilla ja kestää. Rankkaa on, tsemppiä ap!!
Päinvastoin, sitten on aikaa ja tilaisuus nauttia omasta (ja kumppanin) elämästä!
Juuri aamu-uinnilla ystävättären kanssa mietittiin miten ikinä ehdittiin töihin kun nyt eläkkeellä ollaan jatkuvasti kiireisiä!
Pari päivää aikaa siivota talo ja hoitaa piha Suomessa syyskuntoon, sitten lähtö syksyksi etelään:) Vaelluksia, kyläjuhlia, ystäviä, rentoutumista ja pari projektia alulle kevättä varten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä sen jälkeen kun lapset muuttaa on kyllä ihan järkyttävän tylsää. Pitää vaan täyttää aika harrastuksilla ja kavereilla ja kestää. Rankkaa on, tsemppiä ap!!
Päinvastoin, sitten on aikaa ja tilaisuus nauttia omasta (ja kumppanin) elämästä!
Juuri aamu-uinnilla ystävättären kanssa mietittiin miten ikinä ehdittiin töihin kun nyt eläkkeellä ollaan jatkuvasti kiireisiä!
Pari päivää aikaa siivota talo ja hoitaa piha Suomessa syyskuntoon, sitten lähtö syksyksi etelään:) Vaelluksia, kyläjuhlia, ystäviä, rentoutumista ja pari projektia alulle kevättä varten.
Tulevaisuudessa ei ole eläkkeitä, on vain pitkäaikaistyöttömiä 65+v., joille ei makseta mitään ulkomaille. Muutenkin jotkut vaellukset ja dokujuhlat kuulostavat tyhjältä ja tylsältä elämältä.
Pubiruusuille oma lapsi on ollutkin pelkkä rasite, joka pitää saada mahdollisimman äkkiä yhteiskunnan tuille, jotta jää itselle enemmän kaljarahaa.
Vierailija kirjoitti:
Elämä sen jälkeen kun lapset muuttaa on kyllä ihan järkyttävän tylsää. Pitää vaan täyttää aika harrastuksilla ja kavereilla ja kestää. Rankkaa on, tsemppiä ap!!
Mulla lapset eli hyvin itsenäistä elämää niinä loppuvuosina, kun asuivat vielä kotona. Kävivät koulussa, töissä, näkivät kavereita ja harrastivat eli elivät omaa elämäänsä. Toki juteltua tuli päivittäin, syötyä yhdessä jne. Mutta ei se ollut mikään järisyttävä muutos, kun muuttivat lopulta omilleen noin parikymppisinä. Eivät he mihinkään tästä maailmasta tai mun elämästä kadonneet. Mulla oli työ, kivat harrastukset, parisuhde ja kaverit. Lapset ikään kuin "liukuivat" omaan elämäänsä. Kaipaan kyllä joskus sitä, että talossa oli porukkaa ja elämää. Mutta en oo ajatellut käyttää elämäni loppuja vuosia märisemisemällä siitä, että kyllä on tylsää ja tyhjää. Jokainen vastaa itse siitä, millainen omasta elämästään tekee.
Ehkä tuo vaihe on monelle vaikea siksikin, että kyllä se on selkeä muistutus omasta ikääntymisestä.
Surettaa ylipäätään, kun tämä aika täällä menee niin nopeasti. Vastahan työnsin lastani rattaissa päiväkotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli nautinto auttaa lapsia muutossa kotoa lähtiessään omaan elämään.
Olen onnellinen lapsen puolesta, sai arvostetun ja hänelle sopivan alan opiskelupaikan. :) Olen onnellinen myös siksi, että ymmärrän onnistuneeni kasvattamaana nuoren miehen jonka siivet kantaa, jolla on sydän paikallaan sekä rohkea mieli.
Itkin kotinatkalla, kun muutin lapseni opiskelipaikkakunnalle, mutta lapselle olen vain korostanut positiivisia tunteita puheluissa. Hän soittaa jos joku asia askarruttaa tai hän kokee tarvitsevansa juttukaveria.
Näin elämän pitääkin mennä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin onhan se kurjaa ja uusi elämän tilanne kun aikuinen lapsi muuttaa pois kotoa. Tunnen aika monia vanhempia ketä ei anna aikuisten nuortensa muuttaa pois kotoa kuten esim. veljeni ei anna 20-vuotiaan tyttärensä muuttaa pois kotoa, varmaan asuu ikuisesti vanhempiensa kanssa ja yhden tuttuni 28-vuotias poika ketä on perheen lapsista nuorin niin tuttuni ei ainna hänen muuttaa pois kotoa ja kutsuu häntä vauvakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella surullista sen lapsen kannalta. Sinun olisi pitänyt olla itse oman elämäsi keskipiste, tietenkin muita unohtamatta.
Ryhdy johonkin vapaaehtoistyöhön, niin saat elämääsi jotain sisältöä tai tarkoitusta, jos et pysty menemään töihin.
Mistä tuo nyt tuli? Minä käyn normaalisti töissä. Työ vaan ei ole elämänsisältöni, vaan lapsesta huolehtiminen on ollut.
Ap
Niin, olet huolehtinut siitä lapsesta juuri siksi, että hän aikuistuisi, aloittaisi oman elämän, johon kotoa pois muuttaminen tyypillisesti kuuluu. Eihän se suhde lapseen veitsellä leikaten muutu tai varsinkaan katkea, mutta onhan se kotoa pois muuttaminen iso muutos. Silti tuntuu oudolta kokea siitä varsinaista surua varsinkin selviämisen pelkoa. Tietynlainen tyhjyys (tai pikemmin onttous) on ymmärrettävää, mutta ei niiden tunteiden negatiivisia pitäisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin onhan se kurjaa ja uusi elämän tilanne kun aikuinen lapsi muuttaa pois kotoa. Tunnen aika monia vanhempia ketä ei anna aikuisten nuortensa muuttaa pois kotoa kuten esim. veljeni ei anna 20-vuotiaan tyttärensä muuttaa pois kotoa, varmaan asuu ikuisesti vanhempiensa kanssa ja yhden tuttuni 28-vuotias poika ketä on perheen lapsista nuorin niin tuttuni ei ainna hänen muuttaa pois kotoa ja kutsuu häntä vauvakseen.
Hitto minkä karhunpalveluksen tekevät lapsilleen. Ja lapsia pitäisi rakastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Hyi kun vanhemmalla on ollut hyvät välit lapseen ja "tyhjä pesä" tuntuu surulliselta? Olet outo.
Ei, mun mielestä tuo on roikkumista ja läheisriippuvuutta eikä läheiset välit.
Mulla on 4 lasta joiden kanssa on läheiset välit. Kuopuskin muuttanut omilleen jo 3v sitten. Ikinä ei ole ikävä sillä eiväthän he kadonneet mihinkään!? tapaamme 1-4 kuukaudessa samassa pöydässä, viestittelemme ja soittelemme tarvittaessa. Lomailemme yhdessä.
Mutta silti heillä ja meillä on omat elämät!
Tuntuisiko sinusta samalta, jos puolisosi muuttaisi vaikka ulkomaille työkomennukselle pariksi vuodeksi? Itse en tunne yhtään ihmistä, joka ei jollain t
Jos puolisoni olisi hakenut jo vuosia paikkaa ulkomailla ja lopulta saisi sen, niin olisihan vain positiivinen asia. Olisi pelkästään onnellinen puolisoni puolesta. Jos siihen jotain negatiivista liittyisi, olisi se käsitelty ennen kuin paikkaa haetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä sen jälkeen kun lapset muuttaa on kyllä ihan järkyttävän tylsää. Pitää vaan täyttää aika harrastuksilla ja kavereilla ja kestää. Rankkaa on, tsemppiä ap!!
En ole ap mutta itselläni myös tilanne että lapsi on muuttamassa pois kotoa mutta itselläni ei ole mitään harrastuksia eikä myöskään kavereita niin minulla tulee kyllä tylsät ajat
Lapsi oli lukioaikana vuoden vaihto-oppilaana. Siinä tuli jo totuttelua kaikille. Ja ihmeesti luonto hoitaa asiat (ainakin meillä) niin, että siinä täysi-ikäisyyden jälkeen lapsi alkaa käydä vanhempiensa hermoille ja vanhemmat lapsen. En tarkoita murrosikää, vaan sellaista aikuistuvan ja omia arvojaan ja valintojaan puivan nuoren maailman eriytymistä kodin piiristä. Siinä tulee monenlaista ritinää ja kolinaa. Hyvältä tuntui, kun lapsi sai opiskelupaikan, löysi kivan kodin ja näyttää pärjäävän. Emme ole ikinä olleet lätkä/futis/voimisteluvanhempia, joten sellaista tyhjyyttä ei ole. Samaan tapaan meillä on edelleen ateriarytmit ja saunavuorot ja pyykit ja aikuisten omat harrastukset kuin lapsen kotona asuessakin. Mutta ihanaa on, kun lapsi tulee käymään ja on välillä yötäkin omassa huoneessaan. Käytän sitä työhuoneena, mutta edelleen siellä on teinin/nuoren aikuisen pöytä, sänky ja muita tavaroita. Ehkä isompaa remonttia tehdään sitten joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä sen jälkeen kun lapset muuttaa on kyllä ihan järkyttävän tylsää. Pitää vaan täyttää aika harrastuksilla ja kavereilla ja kestää. Rankkaa on, tsemppiä ap!!
En ole ap mutta itselläni myös tilanne että lapsi on muuttamassa pois kotoa mutta itselläni ei ole mitään harrastuksia eikä myöskään kavereita niin minulla tulee kyllä tylsät ajat
Et kai sinä nyt sen lapsesi kanssa aikaa vietä? Minulla ei ainakaan muutu mikään paitsi kotityöt vähenee kunhan nuorin muuttaa joskus pois ja pääsen pois olohuoneen nurkasta nukkumasta.
Mun veli ei halua että aikuinen lapsensa muuttaa pois kotoa kun tytär on hänen ainoa kaveri ja tekevät kaikki asiat yhdessä, lenkkeilevät yhdessä ja harrastavat urheilua ja muuta, tytär yli 20v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Hyi kun vanhemmalla on ollut hyvät välit lapseen ja "tyhjä pesä" tuntuu surulliselta? Olet outo.
Ei se ole tervettä, että tuntuu, kuin oma elämä olisi ohi, kun lapsi muuttaa pois. Se ei kerro hyvistä väleistä lapseen vaan riippuvuussuhteesta.
Kun itselläni tuo aika koittaa, olen 60-70-vuotias. Kyllä se elämä vaan alkaa olla silloin jo ehtoopuolella vähän kaikessa. Ainoa lapsi vielä. Se nyt vaan on ihan totista totta, että moni asia alkaa olla sitten jo ohi, työelämäkin, monet harrastukset jne. Parisuhdetta ei ole ollut vuosiin ja tuskin enää tuleekaan. Kyllä asioiden päättymisestä ja niistä luopumisesta saa tuntea surua ja haikeutta, miksei saisi? Lopulta jo
Niin no, minä olen 42 v kun lapsi täyttää 18 v. Omaa elämää vielä aika rutkasti jäljellä sen jälkeen. Tämä on se nuorena lisääntymisen hyvä puoli, yksi niistä.
Meillä alkoi uusi kuherruskuukausi, kun nuorempikin muutti pois 25 vuotta sitten. Se on ihan normaalia, olisi epänormaalia, jos eivät muuttaisi pois. Elämää varten heidät kasvatetaan.
En mä tiedä miltä se nyt niin tuntuu. Lapset on olleet mulle kaikkein rakkainta ja tärkeintä elämässä, mutta ei ainoa elämäni sisältö. En mä ole mitenkään mennyt suunniltani tai kokenut järkyttävää luopumisen tuskaa. Tuossahan nuo elämässäni pörrää edelleen. Soittavat, käyvät, tarvitsevat apua sekä neuvoina että taloudellisesti. Toinen, joka on toisella puolella Suomea, tulee kylään harvemmin ja on aina kauemmin kerrallaan. Ihanaa kun tulee ja on, mutta oikeestaan aika kivaa kun painuu omaan kotiinsa taas... On kivaa, kun ne kaikki on joskus samaan aikaan paikalla ja "taantuvat" lapsuudenperheen rooleihinsa. Eivät ole tosissaan, mutta nahiselevat, härnäävät toisiaan, pelailevat lautapelejä, korttia jne. metelin kera. "Äiti tuo kiusaa" huutelevat sen keskeltä. Ja juu, sotkevat, ovat passattavana ja niin edelleen, mutta jotenkin ajattelen että olkoot vaan ja lomailkoot, kun kuitenkin opiskelu ja osatyöt on rankkaa aikaa vielä ei niin valmiille ihmisen aluille. Mutta kun taas lähtevät niin hurraan mielessäni ja nautin rauhasta ja hiljaisuudesta.
Lähden just elokuviin elokuussa poismuuttaneen tyttären kaa...huomenna leivotaan yhdessä ja sitten kohta ollaan menossa kansalaisopistoon talveksi kokkauskurssille...eli välit pysyvät hyvin yllä. Ja minä muuten olen se aiempi lähivanhempi ja isä. Sitten kun tulee jälkikasvua, niin multa voi kysellä neuvoa vauvanhoitoon....olen nimittäin hoitanut kaksi tyttöä yksin ja itsenäisesti aivan vauvasta lähtien.