Lue keskustelun säännöt.
Lapsi muuttaa pois kotoa, miten selviät?
03.09.2024 |
Lapsi en ollut elämäni keskipiste ja nyt, kun hän muuttaa pois kotoa, oma elämä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Vähän kuin elämä olisi ohi.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Hyi kun vanhemmalla on ollut hyvät välit lapseen ja "tyhjä pesä" tuntuu surulliselta? Olet outo.
Hyvät välit? Elämä ohi? Mitä ihmettä? Tuon kun vielä kertoo nuorelle itselleen, niin lopulta ahdistaa ihan kaikkia.
Aikuisen vastuulla on hänen omat ystänsä ja harrastuksensa. Lapsi ei ole ikuinen seuraneiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No korjataan. Tuntuisiko se samalta, jos puoliso sanoisi, että vaikka hän muuttaa parin sadan kilometrin päähän, eroa ei otettaisi vaan nähtäisiin kerran kuukaudessa? Menisikö sekin tyyliin okei, ei tunnu missään?
Edelleen: en ole ottanut puolisolla ajatuksella, että hän on vain lainassa. Ei voi siis verrata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Niin minuakin suututtaa. Siellä on läheisriippuvainen takertujaäiti estämässä ainoaa lastaan itsenäistymästä. Kuvottavaa.
Minä en saanut aloituksesta kuvaa, että vanhempi itkuraivoaisi ja uhkailisi tekevänsä itselleen jotain, jos lapsi edes kuvittelee muuttavansa pois.
No voi vain kuvitella miten.tämä elämä ohi ja lapsi oli elämänsisältöni heijastelee tuohon lapseen. Itse kävin opiskeluiden alettua koko syksyn lähes joka viikonloppu kotona. Keväällä selkeästi jo vähemmän. Lopulta kerran kuukaudessa tai vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeellisiä vastauksia. Kyllä saa olla surullinen ja haikea yhden erittäin pitkän elämänvaiheen päättyessä. Kyllä me olemme tällä viikolla miehen kanssa molemmat itkeneet tyhjää pesää.
Tottakai tästä päästään jaloilleen, mutta ei tämä ole mikään odotettu elämänvaihe.
Mitä? Eikö itsenäinen nuori aikuinen ole loistava asia?
Elettiin aina kahden lapseni kanssa niin olihan se outoa kun muutti toiselle puolen suomea opiskelemaan. Ehkä parivuotta oikeesti meni totutteluun. Mutta olen iloinen kun pärjää ja sujuu hyvin.
Nyt suunnittelee ehkä väliaikaista muutyoa takaisin mun luo jatko- opintojen vuoksi. Saa sitten nähdä. Kivaa jos vielä tulee kotiin vähäksi aikaa, ei haittaa vaikka jatko- opinnot veisivät muuhunkin yliopistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa elämässä isoja elämänmuutoksia ovat olleet lasten meneminen päivähoitoon ja kouluun, armeijaan ja muutto omilleen. Jokainen vaihe on aiheuttanut minussa niin surua kuin iloa. Nyt on kiva, kun lapset tulevat käymään, mutta kivempaa on, kun he lähtevät koteihinsa.
Esikoinen muutti eri puolelle maata opiskelun perään. Kuopus vielä peruskoulussa, niin en voi vielä etsiä omaa paikkaa minne muuttaa.
Muuttoa odotettiin kauan, että pääsee pois kiusaajien läheltä ja on ihanaa nähdä, miten vapautunut nuori on nyt. Mutta vaatii kyllä totuttelua, että on pois kotoa. Ja paljon mietityttää kuuluuko hänen huonetta säilyttää ennallaan, kun välillä kumminkin täällä käy. Toisaalta se huone tarvitaan muuhun käyttöön. Koitan etsiä jonkin välimuodon.
Arki muuttui paljon ja samalla ei kuitenkaan juuri ollenkaan. Vaikka kuin pohti, että sitten jää aikaa omille jutuille, niin ei jää. Ihan sama se on tekeekö ruokaa kahdelle vai kolmelle, sama kämppä siivottavaksi jne. Joskaan en halua, että kotityöt on elämäni pääsisältö. Ehkä joku päivä keksin miten tehdä tilaa jollekin muullekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opin nauttimaan yksinolosta.
Hankin koiran.
Tapaamme usein. Soittelemme
Kaiken sen yli 20 vuoden hössötyksen jälkeen hiljaiseen kotiin on ihana palata.
Sisustan kotia vain oman makuni mukaan, syön niitä ruokia josta itse pidän. Käyn elokuvissa, katselen kotona mitä haluan. Viime jouluna koristelin kuusen ainostaan oman makuni mukaisesti ensimmäisen kerran vuosikymmeniin. Se oli ihanaa.
En ole ollut riippuvainen lapsistani mutta usean ihmisen poistuminen jokapäiväisestä elämästä on sopeutumisen paikka.
Viimeinen muutti omilleen vuosi sitten.
Mä aloin kehittää omaan elämääni muutakin sisältöä kuin lastenhoidon jo silloin, kun nuorempi meni ekalle luokalle kouluun. Ja mitä enemmän lapset olivat kavereillaan, harrastuksissaan jne, sitäenemmän mulla oli aikaa tehdä omia juttuja. Oli mukavaa, kun pystyi sopimaan ystävien kanssa yhteisiä menoja ilman, että tarvitsi ensin koittaa saada jostain lapsenvahti. Kaikista mukavinta lasten aikuistumisessa kuitenkin oli, ettei tarvinnut enää omalla esimerkillään kasvattaa. Miten rentouttavaa oli hillua koko vapaapäivä yöpaidassa, antaa roskapussien odottaa tuulikaapissa, syödä ja juoda muuallakin kuin ruokapöydän ääressä, jättää likaiset astiat lavuaariin odottamaan hetkeä, kun huvittaa laittaa ne tiskikoneeseen, syödä aamiaiseksi vaikka berliininmunkki jne jne. Ainoastaan pienempien ruokamäärien valmistaminen tuntui aluksi oudolta,mutta siihenkin tottui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyttö muutti öitinsä kanssa eri ksupunkiin, se oli jo outoa. Kävi kuitenkin jokatoinrn viikonloppu mun luona. Sitten kohta poiks muutti myöd kotoa ja olihan se opettelua, mutta kyllä mulla on niin paljon kaikkea muuta, että ei olf tiukkaa tehnyt.
Hyvä vaan kun ovat jo jokseenkin omillaan. Tyttökin asuu nyt yksin.
M46
Miehillepä tuo etävanhemmuus tuntuu muutenkin sopivan paremmin.
Voi olla... mutta poika asui minun luona, eikä käynyt edes jokatoinen viikonloppu äitinsä luona.
Mä muutenkin mietin vanhemmuuden niin, että olen vain vierelläeläjä, en niinkään kokoajan hössääjä. Menin nostamaan pienenä pystyyn, jos ei itse päässyt ylös ja kiukku tuli. Annoin tuskailla, tehdä virheitä... nää muutot pois on aivan samaa, mutta ovat vaan kauempana. Ja mä puhelimen vastaamisen matkan päässä. 🙂
Mä nautin kun lapset haluaa tehdä itse omaa elämää. "Minä ite!" kuuluu vieläkin takavuosilts päässä ja se pikkuisen äkäinen, määrätietoinen katse.
M46
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Niin minuakin suututtaa. Siellä on läheisriippuvainen takertujaäiti estämässä ainoaa lastaan itsenäistymästä. Kuvottavaa.
Minä en saanut aloituksesta kuvaa, että vanhempi itkuraivoaisi ja uhkailisi tekevänsä itselleen jotain, jos lapsi edes kuvittelee muuttavansa pois.
Älä ylitulkitse. Lapsessaan roikkuva äiti voi tehdä kaikkensa jotta lapsi ei lähtisi opiskelemaan toiseen kaupunkiin tai hankkisi omaa asuntoa. Hän voi lahjoa ja houkutella, hän voi olla itkuinen ja syyllistävä. Se on sairasta.
Nämä kommentit ovat aivan ihmeellisiä, että muka estäisi lapsen lähtöä. Minä olen ostanut lapselle mm. huonekaluja, astioita ja irtaimistoa omaan ensimmäisern kotiinsa ja maksan myös hänen asumisensa kokonaan.
Silti minusta tuntuu, että tärkein osa elämääni olisi hävinnyt jonnekin. Ehkä olen tavallista huolehtivampi ja tunteikkaampi, tai sitten jotkut kommentoijat ketjussa ovat poikkeuksellisen tunneköyhiä ja epäempaattisia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Typerä heitto taas ilman perusteluita miksi te harrastatte tällaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Hyi kun vanhemmalla on ollut hyvät välit lapseen ja "tyhjä pesä" tuntuu surulliselta? Olet outo.
Ei se ole tervettä, että tuntuu, kuin oma elämä olisi ohi, kun lapsi muuttaa pois. Se ei kerro hyvistä väleistä lapseen vaan riippuvuussuhteesta.
Eli ihminen joka on hänestä RIIPPUVAISTA lasta hoitanut ja kasvattanut n.20v ei saa tuntea surua tai ikävöidä lastaan tai tuntea mitään kun elämän tärkein ihminen lähtee? Sinä et ole terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esikoinen muutti eri puolelle maata opiskelun perään. Kuopus vielä peruskoulussa, niin en voi vielä etsiä omaa paikkaa minne muuttaa.
Muuttoa odotettiin kauan, että pääsee pois kiusaajien läheltä ja on ihanaa nähdä, miten vapautunut nuori on nyt. Mutta vaatii kyllä totuttelua, että on pois kotoa. Ja paljon mietityttää kuuluuko hänen huonetta säilyttää ennallaan, kun välillä kumminkin täällä käy. Toisaalta se huone tarvitaan muuhun käyttöön. Koitan etsiä jonkin välimuodon.
Arki muuttui paljon ja samalla ei kuitenkaan juuri ollenkaan. Vaikka kuin pohti, että sitten jää aikaa omille jutuille, niin ei jää. Ihan sama se on tekeekö ruokaa kahdelle vai kolmelle, sama kämppä siivottavaksi jne. Joskaan en halua, että kotityöt on elämäni pääsisältö. Ehkä joku päivä keksin miten tehdä tilaa jollekin muullekin
Sinä voit nyt lopettaa sen kodinhengettären leikkimisen ja tilata ruokasi tai käydä ravintolassa,palkata siivoojan tai opetella sietämään sotkua. Siis kuka ihme säilyttää lapsensa huoneen entisellään tämän muutettua pois? Tämä on sitä läheisriippuvuutta josta puhutaan. Ei hyväksytä että elämä jatkuu ja lapsi ei enää ole se päätähti arjessa.
Minusta on ihan ok sanoa, että kyseessä on iso elämänmuutos vanhemman elämässä, kun lapset muuttaa pois kotoa. Koska se on totta, sitä se on. Se ei ole puhtaasti iloinen tai surullinen muutos, vaan se sisältää tosi paljon hyvin ristiitaisia ajatuksia ja tunteita. Iloa, surua, haikeutta, kiitollisuutta, huolta. Mutta tätäkin on vanhemmuus, ei tää ole helppo laji. Miten paljon helpompaa elämäni olisi ollut kaikenkaikkiaan ilman lapsia. Ja samalla, miten paljosta olisinkaan jäänyt paitsi, ei sen määrää voi millään mitata.
Ahaa, ne eivät siis olekaan lapsettomat, jotka kärsivät yksinäisyydestä, tyhjyydestä ja merkityksettömyydestä?!
No tämähän me tiedettiinkin.
Mulla auttoi, kun lapsi kävi lukion eri paikkakunnalla. Pääsi vähän pehmeämmin totuttelemaan siihen, että lasta ei näe joka päivä.
Sekin auttoi, kun lapsen lähdettyä saimme suuremman makuuhuoneen käyttöömme.
Monilla vanhemmilla on huoli siitä, pystyykö lapsi itsenäistymään ollenkaan. Joillekin se aikuiselämän aloittaminen tuntuu olevan hyvin vaikeaa. Pitää olla iloinen, jos on saanut annettua lapselle niin paljon rohkeutta, että hän uskaltaa muuttaa omilleen ja alkaa rakentaa omaa elämäänsä.
On ollut haikea olo mutta olen ajatellut että hän tarvitsee erillisyyttä tullakseen omaksi itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, ne eivät siis olekaan lapsettomat, jotka kärsivät yksinäisyydestä, tyhjyydestä ja merkityksettömyydestä?!
No tämähän me tiedettiinkin.
Vauvapalstailevat lapsettomat ovat ihan oma lajinsa
Ennakolta on myös tiedossa että jokainen joskus kuolee, ja silti sitäkin saa surra! Lapsen itsenäistymiseen liittyy myös haikeus yhden elämönvaiheen päättymisestä ja suruakin, kun rakas ihminen ei ole enää ihan siinä päivittäisessä elämänpiirissä läsnä.