Lue keskustelun säännöt.
Lapsi muuttaa pois kotoa, miten selviät?
03.09.2024 |
Lapsi en ollut elämäni keskipiste ja nyt, kun hän muuttaa pois kotoa, oma elämä tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Vähän kuin elämä olisi ohi.
Kommentit (105)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Mä aloin kehittää omaan elämääni muutakin sisältöä kuin lastenhoidon jo silloin, kun nuorempi meni ekalle luokalle kouluun. Ja mitä enemmän lapset olivat kavereillaan, harrastuksissaan jne, sitäenemmän mulla oli aikaa tehdä omia juttuja. Oli mukavaa, kun pystyi sopimaan ystävien kanssa yhteisiä menoja ilman, että tarvitsi ensin koittaa saada jostain lapsenvahti. Kaikista mukavinta lasten aikuistumisessa kuitenkin oli, ettei tarvinnut enää omalla esimerkillään kasvattaa. Miten rentouttavaa oli hillua koko vapaapäivä yöpaidassa, antaa roskapussien odottaa tuulikaapissa, syödä ja juoda muuallakin kuin ruokapöydän ääressä, jättää likaiset astiat lavuaariin odottamaan hetkeä, kun huvittaa laittaa ne tiskikoneeseen, syödä aamiaiseksi vaikka berliininmunkki jne jne. Ainoastaan pienempien ruokamäärien valmistaminen tuntui aluksi oudolta,mutta siihenkin tottui.
Herranjumala, kuka omassa elämässään esittää noin, ettei voi edes berliininmunkkia syödä aamulla tai olla yöpaidassa vapaapäivänä tai ottaa kotitöitä rennommin, jos omat lapset ovat todistamassa. Siis omille lapsillesi olet esittänyt jotain aivan muuta, valheellista minää itsestäsi? Aivan käsittämätöntä. Että oikein pistät nyt likaiset astiat lavuaariin, syöt muuallakin kuin ruokapöydän ääressä, no huh, onpa rohkeaa!
Olen niin onnellinen nykyään kun 4 lasta nyt omillaan.
Saanut heidät kasvatettua, ja nyt ovat kaikki onnellisesti omissa asunnoissaan.
Nuorin käy eniten luonani, hän asuu lähellä, on vuorotöissä. 2 vanhempaa myös vuorotöissä, opiskelevat vielä sen ohella nyt uutta ammattia kumpikin.
Toiseksi nuorin aloitti myös uudelleen opinnot elokuussa, täysipäiväisesti.
Äitiys oli ja on minulle ollut tärkeintä aina. Mutta nyt nautin. Kävin tänäänkin kaupassa, ostin vain itselleni sitä ruokaa mitä haluan syödä. Sitä jätskiä ja karkkia, mistä vain minä tykkään.
Nyt voin katsoa suoratoistosta mitä haluan ja milloin haluan. Vapaapäivinä voin tehdä mitä lystään. Vuorotylt nyt helppoja, kun saa rauhassa yövuoronkin jälkeen nukkua
Ei enää pyykkivuoria, ei tiskejä ei ruuanlaittoa, ei leipomista.
Nyt olen jo kesän ajan ostellut kaikille joululahjoja ja rauhassa paketoida niitä.
Täytyy todeta, että olen tosi onnellinen ja hiton ylpeä itsestäni, että sain koko katraan näin hyvin kasvatettua ja omilleen.
Ei hullummin, kun ottaa huomioon, että kasvatin heidät yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Hyi kun vanhemmalla on ollut hyvät välit lapseen ja "tyhjä pesä" tuntuu surulliselta? Olet outo.
Ei se ole tervettä, että tuntuu, kuin oma elämä olisi ohi, kun lapsi muuttaa pois. Se ei kerro hyvistä väleistä lapseen vaan riippuvuussuhteesta.
Kun itselläni tuo aika koittaa, olen 60-70-vuotias. Kyllä se elämä vaan alkaa olla silloin jo ehtoopuolella vähän kaikessa. Ainoa lapsi vielä. Se nyt vaan on ihan totista totta, että moni asia alkaa olla sitten jo ohi, työelämäkin, monet harrastukset jne. Parisuhdetta ei ole ollut vuosiin ja tuskin enää tuleekaan. Kyllä asioiden päättymisestä ja niistä luopumisesta saa tuntea surua ja haikeutta, miksei saisi? Lopulta jokainen joutuu luopumaan omasta elämästäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Koetan surra itsekseni. Onneksi lapsi muuttaa van neljän ratikkapysäkin päähän eli se vähän helpottaa.
Aiotko ravata ahdistelemassa lastasi päivittäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Hyi kun vanhemmalla on ollut hyvät välit lapseen ja "tyhjä pesä" tuntuu surulliselta? Olet outo.
Ei se ole tervettä, että tuntuu, kuin oma elämä olisi ohi, kun lapsi muuttaa pois. Se ei kerro hyvistä väleistä lapseen vaan riippuvuussuhteesta.
Kun itselläni tuo aika koittaa, olen 60-70-vuotias. Kyllä se elämä vaan alkaa olla silloin jo ehtoopuolella vähän kaikessa. Ainoa lapsi vielä. Se nyt vaan on ihan totista totta, että moni asia alkaa olla sitten jo ohi, työelämäkin, monet harrastukset jne. Parisuhdetta ei ole ollut vuosiin ja tuskin enää tuleekaan. Kyllä asioiden päättymisestä ja niistä luopumisesta saa tuntea surua ja haikeutta, miksei saisi? Lopulta jo
Hankitko lapsen mummoiässä? Oletko hullu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Hyi kun vanhemmalla on ollut hyvät välit lapseen ja "tyhjä pesä" tuntuu surulliselta? Olet outo.
Ei se ole tervettä, että tuntuu, kuin oma elämä olisi ohi, kun lapsi muuttaa pois. Se ei kerro hyvistä väleistä lapseen vaan riippuvuussuhteesta.
Eli ihminen joka on hänestä RIIPPUVAISTA lasta hoitanut ja kasvattanut n.20v ei saa tuntea surua tai ikävöidä lastaan tai tuntea mitään kun elämän tärkein ihminen lähtee? Sinä et ole terve.
Miksi kasvatit riippuvaisen lapsen? Olet ilmeisestikin psykopaatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Opin nauttimaan yksinolosta.
Hankin koiran."
Meillä se meni niin päin, että lapsi hankki koiran. Hän pääsi lopulta toteuttamaan haaveensa, mikä ei kotona asuessa ollut mahdollista.
Lasta ei ole tullut koskaan ikävä, koska hänen kanssaan tulee kuitenkin viestiteltyä. Mutta koiraa olen välillä ikävöinyt.
Mä olen vain helpottunut, kun lapset muuttivat loppukesästä keskustaan ja jäin yksin. Saan tehdä mitä ruokaa haluan, tai olla tekemättä. Saan ostaa kaupasta ihan mitä itse mielin. Pyykkiä ja tiskiä tulee minimaalisen vähän, siivoamista ei ole nimeksikään. Voin viettää aikaa miesystävän kanssa milloin haluan. Ei tarvitse huomioida kenenkään aikatauluja, nukkumisia tai mitään, joten saan metelöidä ihan rauhassa vaikka aamuseitsemästä alkaen, jos siltä tuntuu.
Molemmat lapset ovat kirjolla, joten helpolla en ole päässyt, mutta tässä sitä ollaan. Asuvat kuitenkin toistaiseksi kimppakämpässä, joten heistä on turvaa toisilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Hyi kun vanhemmalla on ollut hyvät välit lapseen ja "tyhjä pesä" tuntuu surulliselta? Olet outo.
Ei se ole tervettä, että tuntuu, kuin oma elämä olisi ohi, kun lapsi muuttaa pois. Se ei kerro hyvistä väleistä lapseen vaan riippuvuussuhteesta.
Kun itselläni tuo aika koittaa, olen 60-70-vuotias. Kyllä se elämä vaan alkaa olla silloin jo ehtoopuolella vähän kaikessa. Ainoa lapsi vielä. Se nyt vaan on ihan totista totta, että moni asia alkaa olla sitten jo ohi, työelämäkin, monet harrastukset jne. Parisuhdetta ei ole ollut vuosiin ja tuskin enää tuleekaan. Kyllä asioiden päättymisestä ja niistä luopumisesta saa
Hankitko lapsen mummoiässä? Oletko hullu?
Oletpa typerä. Lapsia ei ensinnäkään hankita, niitä saadaan. Jos itse olet mummoutunut lastensaanti-iässä, niin kaikki eivät. Ehkä taidat olla vain surkea matikassa? Joka tapauksessa olen yli 60v., kun lapsi on päässyt ylioppilaaksi ja intti tai sivari on käyty. Sitten alkaa pääsykoerumba yliopistoihin, jos nyt sinne haluaa, eikä välttämättä todellakaan heti pääse sisään sinne, minne haluaa. Opiskelijoiden asumistuki lakkautettiin ja asumislisä alkaa kakkosella. Kaikilla opiskelijoilla ei ole edes varaa asua omillaan. Mutta ehkä oma jälkikasvusi ei ole opiskellut mitään, vaan alkanut suoraan pukata sinulle niitä lapsenlapsia, kun tämä tuntuu olevan sinulle utopiaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen vain helpottunut, kun lapset muuttivat loppukesästä keskustaan ja jäin yksin. Saan tehdä mitä ruokaa haluan, tai olla tekemättä. Saan ostaa kaupasta ihan mitä itse mielin. Pyykkiä ja tiskiä tulee minimaalisen vähän, siivoamista ei ole nimeksikään. Voin viettää aikaa miesystävän kanssa milloin haluan. Ei tarvitse huomioida kenenkään aikatauluja, nukkumisia tai mitään, joten saan metelöidä ihan rauhassa vaikka aamuseitsemästä alkaen, jos siltä tuntuu.
Molemmat lapset ovat kirjolla, joten helpolla en ole päässyt, mutta tässä sitä ollaan. Asuvat kuitenkin toistaiseksi kimppakämpässä, joten heistä on turvaa toisilleen.
Saan ostaa kaupasta jo nyt, mitä haluan ja tehdä sitä ruokaa, mitä haluan tai olla tekemättä, vaikka lapsi asuu vielä vuosia kotona. Pyykit ja tiskit ovat jo nyt minimaalisia yhden lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä joka olet jo yli kuuskyt, niin älä valehtele. Opiskelijoiden asumistukea ei lakkautettu, sitä vain pienennettiin, ja asumislisää jäi pois vain jokunen kymppi. Opintotukea saa ja opintolainaa.
Niin ne munkin muksut opiskelee ja asuvat omillaan. On vaan elettevä taloudellisestu.
Ja mitä se sisältää muun vaikuttaa käykö kaveri intin vai on sivari? Silloinkin saa tukia. Niin sai omanikin.
Ja et kai sinä lue niihin päösykokeisiin? En minä ainakaan omilleni lukenut.
Olet säälittävä uhriutuja. Mutta oma moka jos muksun väänsit iäkkäämpänä.
Se on juu lahja, mutta ei näköjään sinulle, vaan tekstistäsi päätellen lapsesi saa kärsiä sinun suuresta uhriutumisestasi.
Poikaparka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Hyi kun vanhemmalla on ollut hyvät välit lapseen ja "tyhjä pesä" tuntuu surulliselta? Olet outo.
Ei se ole tervettä, että tuntuu, kuin oma elämä olisi ohi, kun lapsi muuttaa pois. Se ei kerro hyvistä väleistä lapseen vaan riippuvuussuhteesta.
Eli ihminen joka on hänestä RIIPPUVAISTA lasta hoitanut ja kasvattanut n.20v ei saa tuntea surua tai ikävöidä lastaan tai tuntea mitään kun elämän tärkein ihminen lähtee? Sinä et ole terve.
Lapsen riippuvuus aikuisesta olisi pitänyt pikkuhiljaa pienetä lähestyttäessä täysi-ikäisyyttä. Ihan samoin kuin aikuisen riippuvuus siitä lapsesta piene
Oletko yksinkertainen vai missaatko pointin tarkoituksella? Ok,minä en siis lapseni kaikista perustarpeista 20v huolehtineena saa tuntea surua tai ikävää, irtipäästämisen kipua? Tämä ei tarkoita ettenkö iloitse aikuistuvasta ihmisestä tai haluttomuutta tukea häntä normaalissa irtautumisessa. Onkohan sinulla ollut kauankin luetun ymmärtämisessä ongelmaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen vain helpottunut, kun lapset muuttivat loppukesästä keskustaan ja jäin yksin. Saan tehdä mitä ruokaa haluan, tai olla tekemättä. Saan ostaa kaupasta ihan mitä itse mielin. Pyykkiä ja tiskiä tulee minimaalisen vähän, siivoamista ei ole nimeksikään. Voin viettää aikaa miesystävän kanssa milloin haluan. Ei tarvitse huomioida kenenkään aikatauluja, nukkumisia tai mitään, joten saan metelöidä ihan rauhassa vaikka aamuseitsemästä alkaen, jos siltä tuntuu.
Molemmat lapset ovat kirjolla, joten helpolla en ole päässyt, mutta tässä sitä ollaan. Asuvat kuitenkin toistaiseksi kimppakämpässä, joten heistä on turvaa toisilleen.
Saan ostaa kaupasta jo nyt, mitä haluan ja tehdä sitä ruokaa, mitä haluan tai olla tekemättä, vaikka lapsi asuu vielä vuosia kotona. Pyykit ja tiskit ovat jo nyt minimaalisia yhden lapsen kanssa.
No jaa, mulla on tapana ollut huomioida muiden perheenjäsenten toiveet ja usein ne ovat olleet erejä kuin omani, enkä ole viitsinyt ostaa kaappeja täyteen. Nyt mun ei tarvitse miettiä kuin itseäni. Kuten kerroin, lapseni ovat autismikirjolla ja nuoremmalla on lisäksi syömishäiriö, joten lasten ehdoilla meillä on pitkälti ruoan kanssa menty, koska ovat olleet alipainoisia koko ikänsä, molemmat.
Mulla on kaksi lasta, ja pyykkiä tuli ihan kiitettävästi, varsinkin sen jälkeen kun teini-ikä koitti, mutta parempi niin. Jotkin nepsyt eivät halua peseytyä tai vaihtaa vaatteita ollenkaan, meillä ei onneksi sitä ongelmaa ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harva aloitus suututtaa yhtä paljon kuin tällaiset. Hyi!
Hyi kun vanhemmalla on ollut hyvät välit lapseen ja "tyhjä pesä" tuntuu surulliselta? Olet outo.
Ei se ole tervettä, että tuntuu, kuin oma elämä olisi ohi, kun lapsi muuttaa pois. Se ei kerro hyvistä väleistä lapseen vaan riippuvuussuhteesta.
Kun itselläni tuo aika koittaa, olen 60-70-vuotias. Kyllä se elämä vaan alkaa olla silloin jo ehtoopuolella vähän kaikessa. Ainoa lapsi vielä. Se nyt vaan on ihan totista totta, että moni asia alkaa olla sitten jo ohi, työelämäkin, monet harrastukset jne. Parisuhdetta ei ole ollut vuosiin ja tuskin enää tuleekaan. Kyllä a
Ai, ei meillä ainakaan mitään pääsykoerumbaa ollut. Lapset hakivat, lukivat ja kävivät pääsykokeissa ihan itse. Ei siinä mua tarvittu. Opiskelevat yliopistossa molemmat, haluamillaan aloilla. Kannattaisko sunkin antaa vähän tilaa?
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka olet jo yli kuuskyt, niin älä valehtele. Opiskelijoiden asumistukea ei lakkautettu, sitä vain pienennettiin, ja asumislisää jäi pois vain jokunen kymppi. Opintotukea saa ja opintolainaa.
Niin ne munkin muksut opiskelee ja asuvat omillaan. On vaan elettevä taloudellisestu.
Ja mitä se sisältää muun vaikuttaa käykö kaveri intin vai on sivari? Silloinkin saa tukia. Niin sai omanikin.
Ja et kai sinä lue niihin päösykokeisiin? En minä ainakaan omilleni lukenut.
Olet säälittävä uhriutuja. Mutta oma moka jos muksun väänsit iäkkäämpänä.
Se on juu lahja, mutta ei näköjään sinulle, vaan tekstistäsi päätellen lapsesi saa kärsiä sinun suuresta uhriutumisestasi.
Poikaparka.
Et näköjään ymmärrä lukemaasi, en ole vielä yli 60. Hallitus on kehysriihessä esittänyt, että opiskelijoilla ei 1.8.2025 alkaen olisi oikeutta yleiseen asumistukeen eli vielä ei ole lakkautettu, mutta aikeena on. Opiskelijan asumislisä on eri asia kuin yleinen asumistuki. Mitä järkeä muuttaa omilleen intin aikana tai ajaksi ja maksaa vuokraa? Ai niin kun saa TUKIA. Oma mokasi, kun lapsesi halusivat sinusta mahdollisimman äkkiä eroon. Niin minäkin olisi halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Sinä joka olet jo yli kuuskyt, niin älä valehtele. Opiskelijoiden asumistukea ei lakkautettu, sitä vain pienennettiin, ja asumislisää jäi pois vain jokunen kymppi. Opintotukea saa ja opintolainaa.
Niin ne munkin muksut opiskelee ja asuvat omillaan. On vaan elettevä taloudellisestu.
Ja mitä se sisältää muun vaikuttaa käykö kaveri intin vai on sivari? Silloinkin saa tukia. Niin sai omanikin.
Ja et kai sinä lue niihin päösykokeisiin? En minä ainakaan omilleni lukenut.
Olet säälittävä uhriutuja. Mutta oma moka jos muksun väänsit iäkkäämpänä.
Se on juu lahja, mutta ei näköjään sinulle, vaan tekstistäsi päätellen lapsesi saa kärsiä sinun suuresta uhriutumisestasi.
Poikaparka.
Onko sun elämäsi tarkoitus ja ohjenuora tuille muuttaminen ja yhteiskunnan tuet? Hyvinpä olet hommasi hoitanut.
Mä ymmärrän aloittajaa vaikka kaikki ei tunnu ymmärtävän.
Mulla on toki vasta 4- vuotias, mutta vaikka aika railakasta elämää elin ennen lasta, tuli lapsesta elämän keskipiste sillä sekunnilla kun hän syntyi. Raskausaikanakin vielä elin tulevaisuutta sen enempää ajattelematta.
Mä vaan iloitsen kun tuo kasvaa ja persoona kehittyy. Mä oon aika varma, että todella haikeaa tulee joskus olemaan kun omilleen muuttaa. Sit mun pitää vaan keksiä jotain tekemistä itselleni ja toivoa, että onnistuin kasvatuksessa niin hyvin että haluaa jutella ja nähdä vielä aikuisenakin.
Oman äidin kanssa jutellaan harvakseltaan, mutta hänen mielenterveyden ongelmien takia ei meidän välillä ole sellaista vankkaa luottamusta, jossa olisin tukeutunut häneen silloin kun on vaikeaa.
Elämä sen jälkeen kun lapset muuttaa on kyllä ihan järkyttävän tylsää. Pitää vaan täyttää aika harrastuksilla ja kavereilla ja kestää. Rankkaa on, tsemppiä ap!!
Lapsen riippuvuus aikuisesta olisi pitänyt pikkuhiljaa pienetä lähestyttäessä täysi-ikäisyyttä. Ihan samoin kuin aikuisen riippuvuus siitä lapsesta pienenee.