Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh. Hyvä että uskalsivat sanoa.
Kaatopaikalle vain.
Outoa, että joku nuori(?) ajattelee näin. Kaikki nuoret joita tunnen (omat mukaan lukien) ovat kierrätyksen kannalla. Kirppikseltä ostetaan vaatteet, 70-luku on nyt suurta huutoa ja mummolan vanhat huonekalut kiinnostaa enemmän, kuin Ikean roina, Temun krääsästä puhumattkaan.
Vai kommentoiko täällä keski-ikäiset, joita ei kiinnosta vanha tavara?
Joka tapauksessa kaatopaikka ei ole oikea osoite käyttökelpoiselle tavaralle. Hävetköön jokainen, jolle kaikki on kertaköyttö kamaa, vaikka tavara olisi vielä hyvinkin käyttökelpoista jollekin toiselle. Kierrätetään ja käytetään vanhaa ja jätetään kertakäyttökulttuuri menneisyyteen.
Tämä on tosiaan outoa jos nuoret
Luulen, että täällä kommentoivista hyvin harva oikeasti nuori. Keski-ikäiset täällä mesoo. Ja kun joku mummo täällä ihmettelee, ettei "nuorisolle" kelpaa mikään, niin se mummon "nuoriso" tarkoittaa hänen 50v jälkeläisiään :D
Tämän monta kertaa ihan käytännössä todennut, kun töissä jonkun iäkkään ihmisen kanssa keskustelee, niin puheessa vilahtelee sana "nuoriso" ja sitten loppujen lopuksi selviää, että se "nuoriso" on neljänkymmenen paremmalla puolella.
Mutta kyllähän tämä "vanhan rojun" arvostus on kiinni yksilöstä. Jotakin viehättää vanha tavara, toista taas ei, vaan pitää olla uusinta uutta.
Täällä on ehkä tämä keskustelu mennyt sikäli ohi aiheen, että eihän tuo Kodin Kuvalehden juttu, jonka ap on kopioinut aloitukseen tarkoittanutkaan sitä, että koko suuren omakotitalon irtaimisto ollaan työntämässä lapsen pieneen yksiöön tai kaksioon. Enkä usko, että kukaan vanhus koskaan ajatellutkaan, että nuoren kuuluu kaikki tavara mummon käytetyistä kalsareista lähtien otettava "muistoksi". Eiköhän kyse ole yleensä yksittäisistä tavaroista?
Mutta joo, jokainen saa tietenkin itse päättää mitä kotiinsa haluaa ja kun kyse on oikeasta nuorisosta, joka juuri on muuttanut opiskelujen perässä pois kotoa, kyllähän niille saattaa kelvata se vanha tuoli tai pöytä sieltä kotoa tai mummolasta, vaikka ne ei aina niin hienoja oliskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmillista mutta ymmärrän kyllä lasten kannan.
Onhan ne itse tehdyt kaitaliinat/pyyhkeet/virkatut peitot ym kauniita ja vaatineet kauheasti työtä, mutta harva niitä enää esillä pitää. Enää ei asunnot ole pirttejä pitkine pöytineen ja nykyään sisustus on ihan erilainen kuin vaikkapa 50v sitten.
samoin erittäin harvoin, jos ikinä, on käyttöä entisajan kahviastiastoille. Pienet, epäkäytännölliset kupit, reunassa kultaukset. Ei kestä astianpesukonetta. Nämä on niitä, jotka mummo kattoi pöytään lapsuudessa vieraiden tullen. Itse tyydyn isompiin kuppeihin jotka kestää pesun.
osaa asioista ehkä nuoriso alkaa arvostamaan myöhemmin. Neuvon kuitenkin karsimaan tavaraa. Säilytä vain ne kaikista tärkeimmät esineet. Onko se lapsesi ensimmäinen vaate, vauvakirja, vanhempiesi esine, mummon virkkaama tyynyliina vai mitkä, sen sinä tiedät. Mutta jos varastossa odottelee lukuisia kahviastiastoja, pirtin kalustot, virkatut liinavaatteet jne, kannattaa harkita olisiko nyt aika luopua osasta. Tai ainakin luopua ajatuksesta, että realistisesti nämä olisivat tärkeitä muille kuin sinulle itsellesi (joka sekin on ok, tavaroista on lupa nauttia myös yksin mutta lopeta toisille tyrkyttäminen).
Vierailija kirjoitti:
Suvun vanhat esineet pitäisi kyllä säästää.
Voisivatko he myöhemmin kiinnostua.
Ota niistä valokuvavat. Helppo ihailla jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku sääli ettei nykynuoret arvosta perinteitä ja ties mitä.
Voin kertoa että minun isossa suvussani jostain ihme syystä säilötään kaikkien sukulaisten hautajaiskuvia. On kansioittain mummonsiskonmiehenserkunkummin hautajaiskuvat, ukinveljenvaimonsiskonmummon kuvat, kaikkien muiden lähempien sukulaisten hautajaiskuvat. Suurinta osaa näistä en ole ikinä ehtinyt tavata tai tavannut niin pienenä ettei näistä nyt mitään muistikuvaa ole. Mutta kun ovat sukua niin nämä pitää kuulemma säilyttää.
En todellakaan tätä perinnettä ala jatkamaan. Lapsena piti ravata vähintään kerran vuodessa jonkun hautajaisissa, olin sitä sukulaista koskaan nähnyt tai en. Tottakai me kaikki aikanaan haudataan mutta niistä ei tarvitse ottaa kymmenittäin kuvia jälkipolvien hävitettäväksi.
Järjestä näistä valokuvanäyttely tai lahjoita museoon!
Hyvin voi seurata miten ihmiset muuttuneet
Vierailija kirjoitti:
Eli hamstraaja yllättyy, kun lapsensa ei halua olla hänen tavaroidensa roskasankona.
Siellä voi tietysti olla hyvääkin tavaraa. Kaikki ei voi olla rojua. Jonkun muu lapsi voisi olla kiinnostunut,mutta mistäpä heidät löytäisi. Olin vähän päälle 30-vuotias, kun äitini kuoli ja hänen käyttökelpoiset vaatteensa annettiin hyväntekeväisyyskirpparille. Joku 15 vuotta myöhemmin asuin huoneistossa, jossa oli talvisin kylmää. Silloin kaipasin äidin kaapisssa olleita kauniita kokovillasta tehtyjä villatakkeja, jotka näyttivät nuoren ihmisen silmissä vanhan ihmisen vaatteilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Anna niitä johonkin hyvään tarkoitukseen. Joku voi oikeasti ilahtua niistä, mutta heidän pitää ensin saada tietää, että tavaroita saa ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Eli rurhanpäiväistä krääsää ja kaappien täytettä. Ei kukaan noita enää esille laita tai käytä.
Jotkut käyttävät vielä nykyäänkin. Silloin, kun Hietalahden torilla vielä oli iso kirpputori joka kesä, monet turistit ostivat niitä käytettynä. Näin sitä monta kertaa siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suvun vanhat esineet pitäisi kyllä säästää.
Voisivatko he myöhemmin kiinnostua.
Harvalla on ylimääräistä kaappitilaa muistoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini keräili pitkään kaikkea designesineitä ja kertoi, että saan sitten hänen kuolemansa jälkeen myydä ne. Kieltäydyin kunniasta ja sanoin heitteleväni tarpeettomat kaatopaikalle, koska en yksinkertaisesti jaksa alkaa myymään mitään. Saisihan niistä rahaa, kun eivät ole huonoimmasta päästä, mutta en halua käyttää aikaani mihinkään kirpputorimyyntiin. Onneksi hän lopetti ja nyt vielä vanhempana on herännyt siihen, että kaikkea on muutenkin liikaa.
Kuka edes käyttää pöytähopeita ja kristallia enää nykyään?
Toivottavasti äitisi älyää laittaa jo nyt eläessään ne kaikki tavarat kirpputorille myyntiin ja pitää itse rahat. Ne mitkä ei mene kaupaksi, voi lahjoittaa keräyksiin, silloin niistä on edes jollekin vielä hyötyä. Sinä kun et jaksa mitään tehdä etkä
Voi elämän kevät. Aloittaja halusi kertoa kohtalostaan ja halusi kommentteja ventovierailta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kalsareista en tiedä, mutta mieheni haluaa säästää muun ohella äitivainajansa sukkahousut. Niitä on laatikollinen. Ihan kuulemma on primaa. Niitä tyrkytetään jokaiselle sukuun tulevalle naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Kiinnostus noihin heräännee lähempänä 40v ikää.
Pistä myyntiin ja mene johonkin kylpylään lomalle, ei kaikkea tarvitse säästää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ei niitä tarvitse kiillottaa jos ei huvita ja koneessa voi pestä ihan hyvin. Itseäni niissä häiritsi niiden epäkäytännöllinen koko. Ennenvanhaiset aterimet oli paljon pienempiä kuin nykyiset, melkein jotain lastenaterinten kokoisia. Käytin vanhoja haarukoita mm leikkeleottimina, veitsiä voiveitsinä joulu/juhlapöydissä yms mutta en tarvinnut kahta tusinaa leikkeleotinta tai voiveistä tai neljää kakkulapiota joten pidin mitä tarvitsin ja myin pois loput."
Minua hieman hämmentää yllä oleva kommentti vanhojen aterimien pienuudesta. Omat hopeiset pääruoka-aterimeni ovat: pääruokaveitsi 234mm, pääruokahaarukka189mm ja ruokalusikka 184mm, eivätkä ne ole edes isoimmasta päästä. Kuinka isoja aterimia nykyihmiset oikein käyttävät?
Toki, jos ajattelee, että hedelmäaterimet olevan pääruoka-aterimia, niin silloin koko on pieni, haarukka150mm ja veitsi 170mm.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Ei noita tarvita nykyajan elämässä yhtään mihinkään.
Nykyajan elämä onkin tylsää ja rumaa, kiinalaista halpaa ja ruokotonta krääsää täynnä. Kauneudelle ei ole sijaa nykyelämässä, naamatkin leikellään hirviön näköisiksi, samoin tatuoinnit, yäk, hyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Heh...tajusin just, että tämä ketju on aika sukupuolittain polarisoitunutta. Jos haluaa säilyttää suvun historian, niin missä teillä suvun historiaa säilyttävillä on vaikkapa kerostaloasunnossa puolisonne isoisoisän omin käsin 80 vuotta sitten tekemä höyläpenkki? Entä puolisonne isoisän 50 vuotta sitten kuolleen Kaapo-hevosen suitset? Viikatteet, sahat, lekat jne? Ovathan nekin suvun historiaa.
Kyllä se vaan niin taitaa olla, että pääsääntöisesti vain sellainen tavara siirtyy, jolla on joko rahallista arvoa tai jolle on käyttöä. Jos sillä puolison isoisoisän tekemällä höyläpenkillä, Kaapo-hevosen sutsilla tms ei ole mitään käyttöä, niin ei niitä kukaan kotonana säilytä. Ei edes ne, joille suvun historia on tärkeää.
Höyläpenkki on autotallissa. Mieheni haluaisi viedä sen kaatopaikalle, mutta en anna. Tavattoman kätevä esine. Siinä voi askarrella kaikenlaista, tila ei lopu kesken ja pintaakaan ei tarvitse varoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hamstraaja yllättyy, kun lapsensa ei halua olla hänen tavaroidensa roskasankona.
Siellä voi tietysti olla hyvääkin tavaraa. Kaikki ei voi olla rojua. Jonkun muu lapsi voisi olla kiinnostunut,mutta mistäpä heidät löytäisi. Olin vähän päälle 30-vuotias, kun äitini kuoli ja hänen käyttökelpoiset vaatteensa annettiin hyväntekeväisyyskirpparille. Joku 15 vuotta myöhemmin asuin huoneistossa, jossa oli talvisin kylmää. Silloin kaipasin äidin kaapisssa olleita kauniita kokovillasta tehtyjä villatakkeja, jotka näyttivät nuoren ihmisen silmissä vanhan ihmisen vaatteilta.
Ja sitten menit kauppaan ja ostit villatakin.
Tosissasiko nyt ajattelet että olisi ollut järkevää hillota kaapissa 15v vaatteita käyttämättöminä, ihan kaiken varalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Ehkä he ei vain pidä Marimekosta ja Kerman savesta ja käsitöistä? Moni ei pidä. Eikä ole pakko pitää. Myy ne pois, saat rahaa, tee sillä jotain kivaa.
Raha kelpaa. Myy kaikki ja kun tulevat kylään, kata pöytä seteleillä😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mistä ne katkerat perintöriidat sitten tulevat? Kyllä kipot ja kupit kuoleman jälkeen kelpaavat!
Idiootit kinaavat jostain arvottomasta koti-irtaimistosta. En ole koskaan ymmärtänyt.
Parhaimmillaan pesässä on jotain arvokastakin, mutta uunoilla on fokus jossain mummuvainaan koruissa tai kipoissa.
Jos koruista puhutaan, niin kulta on nykyisin varsin arvokasta, 14 karaatin romukulta maksaa tänään 33,73€/g ja 18 karaatin kulta 44,09€/g. Vanhat vihkisormukset ovat useimmiten 18 karaatin kulta ja usein 5-10 gramman painoisia, joten yhdelle sormukselle tulee hintaa 220-440€. Kun sormuksen vie hyvin maksavalle romukullan ostajalle, summan saa heti käteen.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisilla lapsilla on jo lautasia ja kippoja ja kuppeja ja ruokapöytiä ihan omasta takaa. Pidä itse jos ovat niin tärkeitä, kuolemasi jälkeen nille sitten tapahtuu mitä tapahtuu.
Minä tiedän, tilaavat roskalavan. Miniä ei edes koruja käytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli hamstraaja yllättyy, kun lapsensa ei halua olla hänen tavaroidensa roskasankona.
Siellä voi tietysti olla hyvääkin tavaraa. Kaikki ei voi olla rojua. Jonkun muu lapsi voisi olla kiinnostunut,mutta mistäpä heidät löytäisi. Olin vähän päälle 30-vuotias, kun äitini kuoli ja hänen käyttökelpoiset vaatteensa annettiin hyväntekeväisyyskirpparille. Joku 15 vuotta myöhemmin asuin huoneistossa, jossa oli talvisin kylmää. Silloin kaipasin äidin kaapisssa olleita kauniita kokovillasta tehtyjä villatakkeja, jotka näyttivät nuoren ihmisen silmissä vanhan ihmisen vaatteilta.
Kokovillavaatteet eivät välttämättä kestä 15 vuotta säilytystä. Ja voithan sinä ostaa/neuloa itsellesi uudet ja muistella äitiäsi.
Alue: Aihe vapaa
Saattavat muuttaa mielensä vanhempina. Tuon ikäiset eivät välttämättä osaa vielä arvostaa tuollaista. Jos sulla on tilaa niin laita vielä säilöön, muuten laita myyntiin ja jätä vaan ne joilla on eniten tunnearvoa.