Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
"Kuinka vanhat aterimesi on? Ennen vanhaan oli aterimet tosiaan pienempiä. Meillä mökillä esim vanhaa tuotantoa olevat Scandia-sarjan aterimet ja ne ovat pienempiä kuin uutta tuotantoa olevat vastaavat."
Hopea-aterimeni ovat kertyneet 1900-luvun alkupuolelta vuosisadan loppuun asti. Malli on pysynyt täsmälleen samana, mutta työkalujen kulumisesta, yms. johtuen aterimissa saattaa olla 1-2 millimetrin pituusheittoja.
Scandia-aterimet ovat käsittääkseni terästä ja nykytuotantoa. Siksi kysyinkin, kun joku väitti, että pöytähopeat ennen olivat pienempiä kuin nykyiset aterimet.
Useimmat nykyiset aterimet ovat vanhojen jälkiruoka-aterimien kokoisia. Minun jälkiruoka-aterimieni mitat ovat seuraavat: jälkiruokahaarukka179mm, jälkiruokaveitsi 207mm ja jälkiruokalusikka 168mm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apn tilanteessa kävisin säästöt läpi. Ostaisin varastoon hyvin sopivat laatikot jokaiselle lapselle. Kirjoittaisin päälle kunkin lapsen nimen.
Jokaiselle keräisin laatikkoon mahtuvan määrän muistoja. Jokaiseen tavaraan liittäisin käsin kirjoittamani selityksen. Tämä oli Mikon lempikirja noin 2v iässä. Petran potkupuku joka oli Petralla päällä kun haettiin laitokselta (tai isän ostama/ mummin kutoma mitä nyt vaan). Sen jälkeen laatikot siististi omaaan varastoon. Tarjoaisin laatikkoa lapselle kun muuttaa omaan kotiin/odottaa ensimmäistä lastaan ym, jos ei halua niin ok. Toisaalta kun kuolen vieköön sitten muitolaatikot mukanaan ja tehkööt mitä haluavat.
tavaroilla on arvoa kun niihin liittyy tarina. Esim minulla on Kalevala kaulakoru josta en ole erityisemmin piitannut. Sitten vahingossa huomasin että korulaatikossa on paperinpala. Siinä kerrottiin keneltä olin korun saanut kastelahjaksi ja että äitini oli lainannut koruani tiettyyn tilaisuuteen jne. Kaikki tuota tieto teki korusta arvokkaan minulle.
Oma esikoinen lähti tänään opiskelemaan. Kaikki vanhat paripuolet astiat lähti ilolla mukaan ja sekalaiset sänkyvaatteet. Poikaa ei tuollaiset asiat kiinnosta pätkääkään. Ostakoon sitten mieleiset kun joskus ostaa oman asunnon tai muuttaa jonkun tytön kanssa yhteen.
Ihmiset tosiaan kiinnostuvat lapsuuden tavaroista yleensä vähän vanhempana, siinä 35-vuotiaana on monelle tutulle iskenyt haikea nostalgiafiilis. Silloin nuo lapsuudenkodista säästetyt tavarat ovat arvokkaita ja haluttuja.
Itse olin ainakin tosi kiiitollinen äidilleni siitä, että monenlaista lapsuudentavaraa oli säilyttänyt.
Vierailija kirjoitti:
Nykypäivänä on saatavilla kaikkea. Ennen ei ollut. Se on se pääero. Ennen opittiin hamstraamaan, koska tavarouta ei ollut saatavilla samassa mittakaavassa kuin nykyään.
Kaikki maksoi ennen paljon suhteessa ihmisten saamaan palkkaan. Useimmilla ei ollut mitään turhaa ja tarpeetonta. Tavaroita arvostettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
On suorastaan sääli ja häpeäkin ettei nykynuoret arvosta mitään vanhoja perinteitä, ei astiastoja, hopeita, ym mikä voi olla rahallisestikin arvokasta. Ottaisivat vastaan vaikka "varastoon" myykööt sitten ne aikanaan jos ei iän myötä "viisastu" ja ala arvostamaan "perheen / suvun" aarteita"!!!
Muuttakoon sitten ne euroiksi ja ostakoon Ikean "laatutuotteita...!!"
Mihin varastoon? Tarkoitatko jotain kellarikopperoa, jossa käy rosvot kerran vuodessa?
Jos et ymmärrä mitä varasto tarkoittaa lainausmerkeissä, niin turhaa sinulle on asiaa enempää s
Toivottavasti tuolla varastoijalla on monta lähiomaista, jotka jaksavat huolehtia tavaroiden hävittämisestä hänen jälkeensä. Tulevaisudessa voi ola hyvinkin vaikeaa ja kallista päästä eroon roinasta, kun jätemaksu ym kasvavat. Kodin tuhoeläinten lisääntyessä voi olla, että nykyisenlainen kierrätysbuumi loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Oma esikoinen lähti tänään opiskelemaan. Kaikki vanhat paripuolet astiat lähti ilolla mukaan ja sekalaiset sänkyvaatteet. Poikaa ei tuollaiset asiat kiinnosta pätkääkään. Ostakoon sitten mieleiset kun joskus ostaa oman asunnon tai muuttaa jonkun tytön kanssa yhteen.
Poikahan saattaa löytää vaikka kuinka kultturellin miesystävän, jota kiinnostaa arvolasi ja muu esineistö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jättää vain pienikokoisimmat tärkeät "sukutavarat"kotiinsa ja loput pois. Kyllä sitten kun lapset itse ovat 40-50v, alkaa ne mahdollisesti kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapset eivät haluakaan.... Ovatko ne siis joskus ilmaisseet haluavansa ko romppeet vai onko se ollut vain äidin toive?
On aika tavallista, että etenkin naiset säästävät tavaroita lapsilaan varten ja nämä eivät sittten haluakaan niitä. Joskus käy niinkin, että vaalitut esineet ehtivät mennä pilalle. Joku kertoi säästäneensä lastensa käsinkudottuja vaatteita tuleville lapsenlapsille. Josssain vaiheessa hän huomasi, että koit tai toukat oivat syöneet ne täyteen reikiä. Niinpä ne päätyivät jäteastiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma koti on oma koti ja mummola on mummola. Miksi oman kodin pitäisi näyttää mummolalta? Kyllä muistot mummosta säilyy, vaikkei omaa kotiaan sisustaisikaan kuten mummo aikoinaan omaansa.
Minulla ei ole oikein mitään mummoltani jäänyttä. Hän oli köyhä ja oli ollut palvelustyttönä jossain maalaistalossa pois muutettuaan kai siivoojana. Häneltä ei jäänyt paljoa. Meillä olikotona mummon lipasto, mutta kun jouduttiin muuttamaan hyvin pieneen asuntoon, siitä oli pakko luopua.
Vierailija kirjoitti:
Oma esikoinen lähti tänään opiskelemaan. Kaikki vanhat paripuolet astiat lähti ilolla mukaan ja sekalaiset sänkyvaatteet. Poikaa ei tuollaiset asiat kiinnosta pätkääkään. Ostakoon sitten mieleiset kun joskus ostaa oman asunnon tai muuttaa jonkun tytön kanssa yhteen.
Sama meillä. Kaikki kelpasi eikä ole hankkinut mitään uutta vieläkään. Kyllä on niin kaukana ikäisistään, joille on viimeisen päälle uudesta ja trendikkäästä laitetut Instagramissa joka suunnassa esitellyt asunnut. Kaiken lisäksi hän on tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja jatkuvasti on jonkun kanssa kokkaamassa ruokaa ja opiskelemassa yhdessä tai tekemässä opiskelutyötä. Se on mukavaa, etteivät kohtele ilkeästi tuollaista, jota eivät hienoudet kiinnosta. Häntä kiinnostaa vain, että tavara toimii käyttötavarana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jättää vain pienikokoisimmat tärkeät "sukutavarat"kotiinsa ja loput pois. Kyllä sitten kun lapset itse ovat 40-50v, alkaa ne mahdollisesti kiinnostaa.
Siskoni on 55 ja minä 53 eikä meitä kiinnosta. Äitiäni ei kiinnostanut vanhat rojut mummolasta, eikä isänikään mitään äidiltään halunnut, toki isän tekemä hieno purjelaiva teos tuli meille, oli siis kaivertanut purjelaiva kuparivatiin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tosiaan kiinnostuvat lapsuuden tavaroista yleensä vähän vanhempana, siinä 35-vuotiaana on monelle tutulle iskenyt haikea nostalgiafiilis. Silloin nuo lapsuudenkodista säästetyt tavarat ovat arvokkaita ja haluttuja.
Itse olin ainakin tosi kiiitollinen äidilleni siitä, että monenlaista lapsuudentavaraa oli säilyttänyt.
Pitää ensin ehtiä katkaisemaan napanuora ja aikuistumaan ja ottamaan kantaa hajuraon päästä siihen, että mikä sitten aikuisena miellyttää tai tuo mukavia muistoja mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap et itsekään tarvitse niitä tavaroita? Miksi lapsesi tarvitsisi?
Ota ne omaan käyttöön äläkä yritä tuottaa muille. Sitä, mitä et itse tarvitse, voit laittaa kierrätykseen.
Lahjoitat sellaisille sukulaisille ketkä arvostaa. Tai pakkaat huolellisesti ja työnnät vaikka mökin vintille.
Kun kymmenien vuosien päästä löytävät, innostuvat.
Minulla on sukulainen, joka on haalinut paljon tavaraa. Jos kävisi niin, että hän kuolisi ennen minua, joutuisin kauheaan pulaan. Olen niin vähävarainen, etten kykene maksamaan kenellekään tavaroiden viemisestä kaatopaikalle tai minne sorttiasemalle ne nykyisin päätyvät. Hamstraajien pitäisi vähän miettiä sitäkin puolta. Jonkun on pakko hoitaa asioita jälkeenpäin.
Mua vähän ällötti kun äiti mainitsi useinkin että kenelle haluaa antaa mitäkin. Asun ulkomailla, jälkikasvua ei ole, joten en minä tänne halunnut ruveta mitään raijaamaan. Sanoin hänelle suoraan, että tänne ne sitten jää mun jälkeeni ja varmaan menevät kaatikselle. Että parempi kun antaa jollekin muulle joka asuu siellä päin. Huomasin kyllä että hän otti vähän itseensä. Mutta tilanne oli ihan mahdoton.
Sitten kerran kun kävin ja hän taas huomautti kaikista tavaroista niin sanoin että voisin ehkä tuon Arabian maitokannun ottaa, olin sen hänelle ostanut rikkoutuneen tilalle. Mutta huomasin heti, ettei hän sitä kuitenkaan halunnut antaa. Sille olisi ainakin ollut käyttöä, ei millekään tusinamaljakoille ym.
Äidillä oli ilmeisesti sellainen käsitys että ne ihan tavalliset tavarat olivat jollain lailla hirveän arvokkaita ja uniikkeja.
Voi voi sentään. Ja minä kun olen keski-ikäinen ja ollut kauan jo avioliitossa, on mekin jo keritty hankkia sitä sun tätä ja itsekin täytyisi ruveta tyhjentelemään ok-taloa, jos tästä tulee lähtö kerrostaloon. Kun ei terveydestäkään tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yhden sukupolven kakkulapiokiima on kyllä jotenkin outo ilmiö. Olivat ostamassa kaikille kakkulapiota, elämästä ei kerta kaikkiaan tule mitään ilman sitä.
Haha. Meilläkin on kasa hopeisia kakkulapioita jossain kaapin perukoilla. Alkuperäispakkauksissa käyttämättöminä, kun kakut leikataan sillä kestävällä itse hankitulla teräksisellä.
Ei niissä hopeisissakaan ole hopeista lapio-osaa, höpsö. Vain se kahva on hopeaa, muu terästä.
Pointti meni sinulta ohi että viheltää. Se oli: turhakkeiden lahjoittaminen on turhaa.
Se on sivuseikka onko turhake hopeoitu vai miten valmistettu.
Keskustelussa menee kaksi asiaa sekaisin, ja kiistä puhutaan samana asiana.
On olemassa oikeat perintöesineet: isoisoäidin maalaama taulu, isoisän veistämä leikkuulauta, 50-luvun nalle, Karjalasta tuotu kahvipannu ja valokuva-albumi joka sisältää kuvia vanhoista ajoista.
Sitten on olemassa se roina (joka ehkä rahallisessa mielessä on arvokkaampaa kuin suurin osa yllä luetelluista, mutta joita saa Kärkkäiseltä tänä päivänäki): Mariskoolit, Kermansavet, Iittalan maljakot ja kaikki vastaavat.
Joku täällä kertoi jopa ostaneensa noita kakkoskategorian tavaroita varastoon jotta voi antaa lapselleen aikuisena. Mitä perintöesineitä ne ovat että äiti ostaa tusinatavaraa, pakkaa laatikkoon ja antaa eteenpäin? Ei niissä ole muistoja. Ei niiltä lautasilta syödessä tule mieleen lapsuuden joulu kun isomummikin vielä eli ja kerran Pertti-setä, joka on nyt lähes eläkkeellä, särki yhden lautasista. Siksi lautasia on yksi vähemmän kuin kulhoja.
Ne lapsesi haluavat kotiinsa Ikeapaskaa jota kaikilla muillakin on koti täynnä. Katuvat ehkä myöhemmin, ehkä ei.
Ei kannata liikaa odottaa sivistystä nykyajan nuorilta aikuisilta.
Alue: Aihe vapaa
Jos löytyy sellaisia persereiän näköisiä aurinkopulloja niin vihjatkaa saajille, että saavat niistä rahaa kun myyvät. Saattavat olla hyväkuntoisina arvokkaitakin.