Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Noiden vanhojen Marimekkojen puolustukseksi voi sanoa sen verran että ne vanhan ja kotimaisen tuotannon tekstiileiden värit ja materiaalit on kestäneet aikaa ja käyttöä ja jotkut vanhat kuosit jo poistuneet tuotannosta. Mutta nämä vetoaa oikeastaan enemmän kyseisen merkin keräilijöihin, ym. vintage-retro-harrastajiin.
Laatumateriaalien käyttö on hieno juttu, mutta en silti haluaisi mitään edellisten sukupolvien käyttövaatteita itselleni. Se että mammarimekon kuvio kestää käyttöä ja pesua, ei ole minkäänlainen arvo ihmiselle joka ei kyseisestä vaatteesta tai kuviosta pidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä joku sääli ettei nykynuoret arvosta perinteitä ja ties mitä.
Voin kertoa että minun isossa suvussani jostain ihme syystä säilötään kaikkien sukulaisten hautajaiskuvia. On kansioittain mummonsiskonmiehenserkunkummin hautajaiskuvat, ukinveljenvaimonsiskonmummon kuvat, kaikkien muiden lähempien sukulaisten hautajaiskuvat. Suurinta osaa näistä en ole ikinä ehtinyt tavata tai tavannut niin pienenä ettei näistä nyt mitään muistikuvaa ole. Mutta kun ovat sukua niin nämä pitää kuulemma säilyttää.
En todellakaan tätä perinnettä ala jatkamaan. Lapsena piti ravata vähintään kerran vuodessa jonkun hautajaisissa, olin sitä sukulaista koskaan nähnyt tai en. Tottakai me kaikki aikanaan haudataan mutta niistä ei tarvitse ottaa kymmenittäin kuvia jälkipolvien hävitettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noiden vanhojen Marimekkojen puolustukseksi voi sanoa sen verran että ne vanhan ja kotimaisen tuotannon tekstiileiden värit ja materiaalit on kestäneet aikaa ja käyttöä ja jotkut vanhat kuosit jo poistuneet tuotannosta. Mutta nämä vetoaa oikeastaan enemmän kyseisen merkin keräilijöihin, ym. vintage-retro-harrastajiin.
Laatumateriaalien käyttö on hieno juttu, mutta en silti haluaisi mitään edellisten sukupolvien käyttövaatteita itselleni. Se että mammarimekon kuvio kestää käyttöä ja pesua, ei ole minkäänlainen arvo ihmiselle joka ei kyseisestä vaatteesta tai kuviosta pidä.
Niinhän totesinkin että nuo onkin arvokkaita niille jotka noista pitää. Itsekin olen säilyttänyt parit Mm-verhot joiden kuosi ei ole enää tuotannossa.
Tulipa vielä mieleen sekin, että joa ne omat lapset ovat parisuhteessa, niin silloin oman lapsen ja miniän/vävyn pitää päästä yhteisymmärrykseen siitä, ripustetaanko joku ryijy olohuoneen sienälle ja täytetäänkö kaikki tasot jollain Iittalan lasiesineillä vai ei. Muistan, kun kauan sitten kyllästyin kasarila hankkimaani Octimen mustaan astiastoon ja siskonpoika oli just muuttamassa omilleen. Kysyin, käviskö ne mun Octimet hänelle.Ihan hyvä astiasto nuorelle sinkkumiehelle. Kun hän sitten tapasi tulevan vaimonsa, niin tää vaimohan ihastui ylikaiken niihin astioihin Ja mä kun olin ajatellut, että siskonpoika nakkaa ne roskiin sitten, kun pariutuu. Tässä tapauksessa niille astioille kävi ihan hyvin. On ollut oikeastaan aika hauskaakin käydä heillä joskus kahvilla ja juoda kahvia samoista kupeista, jotka itse kasarilla ostin omaan kotiini. Mutta ei mua olisi haitannut, jos siskonpojan vaimo olisi halunnut erilaiset astiat.
Kun tuputtaa jotain omaa vanhaa tavaraansa omille lapsilleen, on ihan hyvä muistaa, että siinä lapsen huushollissa saattaa asua joku muukin, joka myös osaltaan päättää, mitä kaikkea tavaraa sinne asuntoon tuodaan ja missä niitä säilytetään. Jos Jani-Petteri ei halua juoda aamukahviaan Myrna-kupista ja tiskata kuppiaan käsin tai Jessica ei halua ripustaa Jani-Petterin isoäidin kalastajalangasta virkkaamia verhoja makuuhuoneen ikkunaan, niin se pitää vaan hyväksyä.
Säästä nyt vielä. Voivat tulla katumapäälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Laatumateriaalien käyttö on hieno juttu, mutta en silti haluaisi mitään edellisten sukupolvien käyttövaatteita itselleni. Se että mammarimekon kuvio kestää käyttöä ja pesua, ei ole minkäänlainen arvo ihmiselle joka ei kyseisestä vaatteesta tai kuviosta pidä.
*** Jos ne ovat edelleen hyväkuntoisia voihan niistä tehdä tai teettää tykkänään uuden vaatteen tai muokata sitä vanhaa. Saa ne siten uudelleen käyttöön
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laatumateriaalien käyttö on hieno juttu, mutta en silti haluaisi mitään edellisten sukupolvien käyttövaatteita itselleni. Se että mammarimekon kuvio kestää käyttöä ja pesua, ei ole minkäänlainen arvo ihmiselle joka ei kyseisestä vaatteesta tai kuviosta pidä.
*** Jos ne ovat edelleen hyväkuntoisia voihan niistä tehdä tai teettää tykkänään uuden vaatteen tai muokata sitä vanhaa. Saa ne siten uudelleen käyttöön
Tai antaa eteenpäin sellaiselle joka arvostaa niitä sellaisenaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh...tajusin just, että tämä ketju on aika sukupuolittain polarisoitunutta. Jos haluaa säilyttää suvun historian, niin missä teillä suvun historiaa säilyttävillä on vaikkapa kerostaloasunnossa puolisonne isoisoisän omin käsin 80 vuotta sitten tekemä höyläpenkki? Entä puolisonne isoisän 50 vuotta sitten kuolleen Kaapo-hevosen suitset? Viikatteet, sahat, lekat jne? Ovathan nekin suvun historiaa.
Kyllä se vaan niin taitaa olla, että pääsääntöisesti vain sellainen tavara siirtyy, jolla on joko rahallista arvoa tai jolle on käyttöä. Jos sillä puolison isoisoisän tekemällä höyläpenkillä, Kaapo-hevosen sutsilla tms ei ole mitään käyttöä, niin ei niitä kukaan kotonana säilytä. Ei edes ne, joille suvun historia on tärkeää.
Aikuisilla lapsilla on jo lautasia ja kippoja ja kuppeja ja ruokapöytiä ihan omasta takaa. Pidä itse jos ovat niin tärkeitä, kuolemasi jälkeen nille sitten tapahtuu mitä tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niistä vanhoista Arabian astioista ja kristallilaseista eikö joku aika sitten varoitettu käyttämästä niitä, koska kristallilaseissa on liikaa lyijyä ja posliiniastioistakin sai liikaa jotain pitoisuutta? Turvallisinta pitää ne koriste-esineinä.
Totta, mutta ei satunnainen käyttö ole vaarallista. Enemmän saamme myrkkyjä ruokien säilöntäaineista, kuin viinin juomisesta joskus kristallilasista.
Lyijyä ei ole KOSKAAN turvallista käyttää, ei sitten YHTÄÄN. Tuhoaa aivosolut, tai sinulta jo tuhonnut ;).
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku sääli ettei nykynuoret arvosta perinteitä ja ties mitä.
Voin kertoa että minun isossa suvussani jostain ihme syystä säilötään kaikkien sukulaisten hautajaiskuvia. On kansioittain mummonsiskonmiehenserkunkummin hautajaiskuvat, ukinveljenvaimonsiskonmummon kuvat, kaikkien muiden lähempien sukulaisten hautajaiskuvat. Suurinta osaa näistä en ole ikinä ehtinyt tavata tai tavannut niin pienenä ettei näistä nyt mitään muistikuvaa ole. Mutta kun ovat sukua niin nämä pitää kuulemma säilyttää.
En todellakaan tätä perinnettä ala jatkamaan. Lapsena piti ravata vähintään kerran vuodessa jonkun hautajaisissa, olin sitä sukulaista koskaan nähnyt tai en. Tottakai me kaikki aikanaan haudataan mutta niistä ei tarvitse ottaa kymmenittäin kuvia jälkipolvien hävitettäväksi.
Todennäköisesti niitä ei kukaan enää kaipaakaan ja se perinnetapa katkeaa sinuun. Näin käy kaikille perinteille aikanaan, jossain kohtaa se muuttuu ja lopulta poistuu kokonaan.
Ei sun siitä tarvitse huolta kantaakaan. Se on vaan ollut sen ajan tapa ja ihmiset tehneet niin kuin aina on tehty, kunnes se sitten loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niistä vanhoista Arabian astioista ja kristallilaseista eikö joku aika sitten varoitettu käyttämästä niitä, koska kristallilaseissa on liikaa lyijyä ja posliiniastioistakin sai liikaa jotain pitoisuutta? Turvallisinta pitää ne koriste-esineinä.
Totta, mutta ei satunnainen käyttö ole vaarallista. Enemmän saamme myrkkyjä ruokien säilöntäaineista, kuin viinin juomisesta joskus kristallilasista.
Lyijyä ei ole KOSKAAN turvallista käyttää, ei sitten YHTÄÄN. Tuhoaa aivosolut, tai sinulta jo tuhonnut ;).
Minulla on kristallia ainoastaan kukkavaaseissa. Ne on kyllä kauniita.
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Missä asut ..tuun hakemaan
Huutokauppa keisari
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini keräili pitkään kaikkea designesineitä ja kertoi, että saan sitten hänen kuolemansa jälkeen myydä ne. Kieltäydyin kunniasta ja sanoin heitteleväni tarpeettomat kaatopaikalle, koska en yksinkertaisesti jaksa alkaa myymään mitään. Saisihan niistä rahaa, kun eivät ole huonoimmasta päästä, mutta en halua käyttää aikaani mihinkään kirpputorimyyntiin. Onneksi hän lopetti ja nyt vielä vanhempana on herännyt siihen, että kaikkea on muutenkin liikaa.
Kuka edes käyttää pöytähopeita ja kristallia enää nykyään?
Toivottavasti äitisi älyää laittaa jo nyt eläessään ne kaikki tavarat kirpputorille myyntiin ja pitää itse rahat. Ne mitkä ei mene kaupaksi, voi lahjoittaa keräyksiin, silloin niistä on edes jollekin vielä hyötyä. Sinä kun et jaksa mitään tehdä etkä rahaakaan halua.
Voi elämän kevät. Minä istuin puoli päivää rompetorilla ja myin äitini jäämistöä, myin niin halvalla että lähes kaikki meni kaupaksi ja tein melkoisen tilin yhden päivän aikana. Voin sanoa, että kyllä kannatti. Oli vielä ihanan kaunis kesäpäivä ja mukavia myyjiä viereisissä pöydissä ja ostajat kivoja, huumorikin kukki kovasti. Ei mennyt hukkaan se päivä.
Miten sä jaksaisit edes sinne kaatopaikalle ne tavarat viedä, kun et mitään jaksa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini keräili pitkään kaikkea designesineitä ja kertoi, että saan sitten hänen kuolemansa jälkeen myydä ne. Kieltäydyin kunniasta ja sanoin heitteleväni tarpeettomat kaatopaikalle, koska en yksinkertaisesti jaksa alkaa myymään mitään. Saisihan niistä rahaa, kun eivät ole huonoimmasta päästä, mutta en halua käyttää aikaani mihinkään kirpputorimyyntiin. Onneksi hän lopetti ja nyt vielä vanhempana on herännyt siihen, että kaikkea on muutenkin liikaa.
Kuka edes käyttää pöytähopeita ja kristallia enää nykyään?
Toivottavasti äitisi älyää laittaa jo nyt eläessään ne kaikki tavarat kirpputorille myyntiin ja pitää itse rahat. Ne mitkä ei mene kaupaksi, voi lahjoittaa keräyksiin, silloin niistä on edes jollekin vielä hyötyä. Sinä kun et jaksa mitään tehdä etkä rahaakaan halua.
Voi elämän kevät. 
Voi elämän kevät ihmisiä jotka jaksvat kantaa huolta ventovieraiden ihmisten tavaroista.
Kiirehdit aivan suotta. Miksi tyrkytät nyt, kun heillä on aivan eri elämänvaihe menossa. Aivan erilaiset asunnot, kiireet, makukin ja tavat. Ei ole vielä oikea aika.
Myöhemmin, sitten kun se on heille sopivin hetki, kukin alkaa pohtia lapsuudenaikaisia asioita, lapsuudenkotia ja kiintymystä. Joillekin se on tärkeä, joillekin ei niin tärkeä. Se, jolle se on tärkeä, haluaa tietenkin säilyttää ja pitää huolta myös astiastoista, kalusteista, mahdollisesti myös lapsuudenkodista jne. Kaikki eivät ole samanlaisia ja teet virheen, jos hukkaat nyt esineitä antamalla ne liian aikaisin, jolloin ne voivat joutua vaikka kirpputorille! Samalla pahoitat mielesi aivan turhaan ja heikennät suhteesi lapsiisi.
Parasta on rauhoittua ja antaa lasten aikanaan itse valita.
Vierailija kirjoitti:
Eli ap et itsekään tarvitse niitä tavaroita? Miksi lapsesi tarvitsisi?
Ota ne omaan käyttöön äläkä yritä tuottaa muille. Sitä, mitä et itse tarvitse, voit laittaa kierrätykseen.
Lahjoitat sellaisille sukulaisille ketkä arvostaa. Tai pakkaat huolellisesti ja työnnät vaikka mökin vintille.
Kun kymmenien vuosien päästä löytävät, innostuvat.
No mistä ne katkerat perintöriidat sitten tulevat? Kyllä kipot ja kupit kuoleman jälkeen kelpaavat!
Vierailija kirjoitti:
No mistä ne katkerat perintöriidat sitten tulevat? Kyllä kipot ja kupit kuoleman jälkeen kelpaavat!
Idiootit kinaavat jostain arvottomasta koti-irtaimistosta. En ole koskaan ymmärtänyt.
Parhaimmillaan pesässä on jotain arvokastakin, mutta uunoilla on fokus jossain mummuvainaan koruissa tai kipoissa.
Alue: Aihe vapaa
Säilyttäköön suvun arvotavaroita se, jolla on iso omakotitalo eikä tunkeko niitä suvun parikymppisille opiskelijoille, joilla tilaa ei ole edes omille tavaroille.