Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Säästin lapsilleni suvun tärkeitä esineitä, mutta lapset eivät haluakaan niitä
Kodin Kuvalehti:
Olen viisikymppinen perheenäiti ja olen säästänyt lapsilleni aika paljon kaikenlaisia tavaroita, joita arvelen heidän elämässään tarvitsevan.
Joillakin tavaroilla on ihan vain tunnearvoa, kuten lasten vanhoilla leluilla ja vaatteilla. Osa esineistä on mielestäni rahallisestikin arvokkaita, kuten suvussa pitkään kulkeneet huonekalut ja astiastot.
Kaksi lapsistani on jo muuttanut pois kotoa, ja kuopuskin lähtee pian. Nyt he ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet minulle, etteivät halua lapsuudenkodista juuri mitään omiin koteihinsa. Huonekalut eivät kuulemma sovi sisustukseen, eivätkä astiat ja vaatteet miellytä silmää.
He sanovat, että laita äiti ne tavarat vain kiertoon, mutta enhän minä raaskisi.
Totta kai lapsillani on oikeus tehdä omat päätöksensä, mutta kyllä tämä minusta pahalta tuntuu. En kehtaa myöntää lapsilleni enkä melkein itsellenikään, että olen vähän loukkaantunut heidän kommenteistaan.
Varmasti tässä on jonkinlainen sukupolvienkin ero. Minä olen kasvanut siihen, että kaikkea hamstrataan, koska joskus sitä voi vielä tarvita. En ole minkään sortin konmarittaja.
Nyt mietin, pitäisikö minun kuitenkin alkaa tehdä kuolinsiivousta, vaikka toivottavasti elän vielä vuosia.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Tottelenko lapsia ja raivaan tavarat kiertoon? Entä jos he iän karttuessa tulevat katumapäälle ja haluavat sittenkin suvun tärkeitä tavaroita?
Onko tuttua? Minulle kävi näin kun tarjosin lapsenlapsilleni aarteita omaan kotiin. Jotenkin surullista.
Kommentit (911)
Vierailija kirjoitti:
Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.
Mutta jos se lapsi ei vaan yksinkertaisesti tykkää noista. Onko pakko ottaa ja säilöä johonkin kaappiin viemään tilaa omilta itse valituilta tavaroilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kalsareista en tiedä, mutta mieheni haluaa säästää muun ohella äitivainajansa sukkahousut. Niitä on laatikollinen. Ihan kuulemma on primaa. Niitä tyrkytetään jokaiselle sukuun tulevalle naiselle.
Tuo on jo sairasta. Vai onko kyse uusista vielä paketissa olevista käyttämättömistä sukkahousuista???? Sittenkin olis vähän outoa. Mies säästelemässä äitivainajansa sukkahousuja :(
Jos oma mies olisi raahannut meille äitinsä sukkahousuja laatikollisen, niin en kyllä tiedä mitä olisin ajatellut...
Mutta joo, tässä se nähdään miten erilaisia sitä ollaan. Jokainen toimii niin, kuin oikeaksi kokee.
Pitäisikö meidänkin aina jokaisen kuoltua polttaa kaikki ja viedä autot romuttamolle, näin jälkipolvet voivat aloittaa aina puhtaalta päydältä. Olisi siistii.
Minä kyllä ymmärrän, ettei välttämättä innosta jotkut kirjaillut pöytäliinat, vaikka ne hienoja olisivatkin. Vaikka olen itsekin käsityöihminen(en kyllä tee mitään kirjontajuttuja) niin en haluaisi pöydilleni tuollaisia liinoja, vaikka ymmärrän että niissä on ollut kovatyö, kun joku on ne tehnyt. Harrastuksenahan niitä on tehty. En oleta, että minunkaan harrastuksen tuotoksia kenenkään pitäisi erityisesti arvostaa. Enkä niitä kenellekään tyrkytä.
Kansalaisopiston kevätnäyttelyssä ihailen uusia ja hienoja, todella taitavasti tehtyjä liinoja, jotka on tehty pienistä helmistä, mutta en siltikään niitä kotiini haluaisi. Eivät vain istu minun kotiini.
Kun esikoinen syntyi, minäkin keräilin hänelle joitakin juttuja "muistoiksi", kun hän oli vauvaikäinen, mutta en ole niitä sitten hänelle mukaan antanut, kun hän kotoa muutti. Mitäpä niitä, ei niillä ole oikeasti hänelle mitään merkitystä. "kun olin pieni" kirjan hän kyllä vei sitten, kun oli itsekin ja saanut lapsen.
Kaikki lapset on muuttanneet jo kotoa aikapäivää sitten, mutta vain poika on vienyt kastelahjansa mennessään. Täällä ne odottelee ottajaansa. Kierrätykseenkään niitä ei oikein voi viedä, kun niissä lukee nimet, syntymäajat ja pituudet ja painot :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalsareista en tiedä, mutta mieheni haluaa säästää muun ohella äitivainajansa sukkahousut. Niitä on laatikollinen. Ihan kuulemma on primaa. Niitä tyrkytetään jokaiselle sukuun tulevalle naiselle.
Tuo on jo sairasta. Vai onko kyse uusista vielä paketissa olevista käyttämättömistä sukkahousuista???? Sittenkin olis vähän outoa. Mies säästelemässä äitivainajansa sukkahousuja :(
Jos oma mies olisi raahannut meille äitinsä sukkahousuja laatikollisen, niin en kyllä tiedä mitä olisin ajatellut...
Mutta joo, tässä se nähdään miten erilaisia sitä ollaan. Jokainen toimii niin, kuin oikeaksi kokee.
En pystyis sukkahousuhemmon kanssa jatkamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo yhden sukupolven kakkulapiokiima on kyllä jotenkin outo ilmiö. Olivat ostamassa kaikille kakkulapiota, elämästä ei kerta kaikkiaan tule mitään ilman sitä.
Haha. Meilläkin on kasa hopeisia kakkulapioita jossain kaapin perukoilla. Alkuperäispakkauksissa käyttämättöminä, kun kakut leikataan sillä kestävällä itse hankitulla teräksisellä.
Ei niissä hopeisissakaan ole hopeista lapio-osaa, höpsö. Vain se kahva on hopeaa, muu terästä.
Säästä tärkeimmät. Ehkä lapset arvostavat niitä keski-ikäisinä. Tai tarjoa muille sukulaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Heh...tajusin just, että tämä ketju on aika sukupuolittain polarisoitunutta. Jos haluaa säilyttää suvun historian, niin missä teillä suvun historiaa säilyttävillä on vaikkapa kerostaloasunnossa puolisonne isoisoisän omin käsin 80 vuotta sitten tekemä höyläpenkki? Entä puolisonne isoisän 50 vuotta sitten kuolleen Kaapo-hevosen suitset? Viikatteet, sahat, lekat jne? Ovathan nekin suvun historiaa.
Kyllä se vaan niin taitaa olla, että pääsääntöisesti vain sellainen tavara siirtyy, jolla on joko rahallista arvoa tai jolle on käyttöä. Jos sillä puolison isoisoisän tekemällä höyläpenkillä, Kaapo-hevosen sutsilla tms ei ole mitään käyttöä, niin ei niitä kukaan kotonana säilytä. Ei edes ne, joille suvun historia on tärkeää.Höyläpenkki on autotallissa. Mieheni haluaisi viedä sen kaatopaikalle, mutta en anna. Tavattoman kätevä esine. Si
Aika harvassa kerrostalossa on enää autotalleja. Parkkipaikat autotallien sijasta alkoivat yleistyä jo 1970-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mykyään ei kyllä kannata mitään säilöä seuraaville sukupolville, ei ne kelpaa kuitenkaan. Jos on itse heittämässä jotain pois, voi ensin kysyä lapsilta haluaako joku sen itselleen, ja jos ei halua, niin sitten vain hankkiutuu siitä eroon.
Näin minä olen tehnyt, olen 63-v. En kerää turhaa krääsää ja aika ajoin hankkiudun vanhoista eroon. Joskus otan kuvia ja lähetän lapsilleni whatsapissa ja kysyn haluaako joku. Yleensä eivät halua, joten seuraavana päivänä kärrään ne Punaiselle Ristille.
Mahtaa olla kämppä täynnä joutavaa jos ottaa koko ajan kuvia ja kärräilee niitä sitten spr:lle. Toisaalta ihmettelen etteikö ole muita kuin omat lapset joita niitä tarjota, niitä suvun juttuja, voittehan te kysyä sisarustenne lapsilta haluavatko mummon vanhat kerman savet.
Sinulla taitaa olla lukemisen ymmärtämisessä ongelmia. Aika ajoin ja joskus kääntyivät tekstissäsi: koko ajan.
Ja ei, minun kämppäni ei todellakaan ole täynnä joutavaa, se on hyvin selkeästi sisustettu ilman turhaa krääsää. Mutta ihme ja kumma, joskus tekee mieli hankkia jotain uutta ja silloin vanha saa lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi Iittala ja Marimekko ovat roskaa? Kiinnostaisi kuulla perustelut?
Vierailija kirjoitti:
Miksi Iittala ja Marimekko ovat roskaa? Kiinnostaisi kuulla perustelut?
Toisen roska on toisen aarre. Henkilökohtaisesti en pidä Iittalan, Arabian, Marimekon, Pentikin tai Artekin tuotteista, sillä niiden muotokieli on mielestäni jotenkin kömpelöä tai muuten vaan ankeaa.
Minulle taas kelpaavat antiikkikorut, pöytähopeat, pellavat, böömiläiset kristallit, 1700-luvun kuviolla olevat posliiniastiat, käsin solmitut matot, Le Corbusierin ja Eileen Grayn huonekalut, ym., ja etsiskelen niitä jatkuvasti kirppareilta ja huutokaupoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei Marimekot ja kerman savet ole mitään sellaisia erikoisia laatumerkkejä, joilla tulisi tulevaisuudessakaan olemaan mitään suurta arvoa. Niitähän on joka toisella. Ne on tuiki tavallista käyttöesineistöä.
Onhan ne kuitenkin aina parempia kuin jotkut halpismukit ja -lautaset jostain halpahallista, joten kyllä itse ottaisin mielelläni ensimmäiseen omaan kotiini lapsuudenkodistani, jos olisin nyt nuori ja lähdössä omaan elämääni.
Mutta ei ne mitään arvoesineitä ole eikä tule olemaan. En usko niiden erityiseen uuteen tulemiseen joskus 50 vuoden päästä, jolloin niistä sitten maksettaisiin huikeita summia. Voin tietysti olla väärässäkin.
Mutta käyttöesineinä ne on kyllä hyviä ja siksi ihmettelen, jos ei kelpaa. Tosin eihän niitä enää sitten kannata lapsilleen tarjotakaan, kun he on oman kotinsa jo ajat sitten perustaneet eikä enää mitään tarvitsekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Iittala ja Marimekko ovat roskaa? Kiinnostaisi kuulla perustelut?
Toisen roska on toisen aarre. Henkilökohtaisesti en pidä Iittalan, Arabian, Marimekon, Pentikin tai Artekin tuotteista, sillä niiden muotokieli on mielestäni jotenkin kömpelöä tai muuten vaan ankeaa.
Minulle taas kelpaavat antiikkikorut, pöytähopeat, pellavat, böömiläiset kristallit, 1700-luvun kuviolla olevat posliiniastiat, käsin solmitut matot, Le Corbusierin ja Eileen Grayn huonekalut, ym., ja etsiskelen niitä jatkuvasti kirppareilta ja huutokaupoista.
Kuinkahan paljon noita missään kirpparilla on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Ei niitä tarvitse kiillottaa jos ei huvita ja koneessa voi pestä ihan hyvin. Itseäni niissä häiritsi niiden epäkäytännöllinen koko. Ennenvanhaiset aterimet oli paljon pienempiä kuin nykyiset, melkein jotain lastenaterinten kokoisia. Käytin vanhoja haarukoita mm leikkeleottimina, veitsiä voiveitsinä joulu/juhlapöydissä yms mutta en tarvinnut kahta tusinaa leikkeleotinta tai voiveistä tai neljää kakkulapiota joten pidin mitä tarvitsin ja myin pois loput."
Minua hieman hämmentää yllä oleva kommentti vanhojen aterimien pienuudesta. Omat hopeiset pääruoka-aterimeni ovat: pääruokaveitsi 234mm, pääruokahaarukka189mm ja ruokalusikka 184mm, eivätkä ne ole edes isoimmasta päästä. Kuinka isoja aterimia nykyihmiset oikein käyttävät?
Toki, jos ajattelee, että hedelmäaterimet olevan pääruoka-aterimia, niin silloin koko on pieni, haarukka150mm ja veitsi 170mm.
Kuinka vanhat aterimesi on? Ennen vanhaan oli aterimet tosiaan pienempiä. Meillä mökillä esim vanhaa tuotantoa olevat Scandia-sarjan aterimet ja ne ovat pienempiä kuin uutta tuotantoa olevat vastaavat.
Ehdotan, että otat tavarat omaan käyttöön, mutta säilytät vanhat valokuvat ja sukuhistoriaan liittyvät kirjeet ja paperit. Valokuvat ym. alkavat kiinnostaa yleensä viimeistään keski-iässä, joten niitä ei kannata hävittää vaikkeivät juuri nyt kelpaisi nuorisolle.
Vierailija kirjoitti:
Ehdotan, että otat tavarat omaan käyttöön, mutta säilytät vanhat valokuvat ja sukuhistoriaan liittyvät kirjeet ja paperit. Valokuvat ym. alkavat kiinnostaa yleensä viimeistään keski-iässä, joten niitä ei kannata hävittää vaikkeivät juuri nyt kelpaisi nuorisolle.
Ja juuri huomasin, että aloitus oli vain lainausta, joten en ehdota mitään, vaan ainoastaan totean :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Iittala ja Marimekko ovat roskaa? Kiinnostaisi kuulla perustelut?
Toisen roska on toisen aarre. Henkilökohtaisesti en pidä Iittalan, Arabian, Marimekon, Pentikin tai Artekin tuotteista, sillä niiden muotokieli on mielestäni jotenkin kömpelöä tai muuten vaan ankeaa.
Minulle taas kelpaavat antiikkikorut, pöytähopeat, pellavat, böömiläiset kristallit, 1700-luvun kuviolla olevat posliiniastiat, käsin solmitut matot, Le Corbusierin ja Eileen Grayn huonekalut, ym., ja etsiskelen niitä jatkuvasti kirppareilta ja huutokaupoista.
Kuinkahan paljon noita missään kirpparilla on?
Just eilen kävin Tampereella kirppiksellä, joka ostaa kuolinpesiä. Oli antiikkikoruja, pöytähopeita ja kristalleja.
Vierailija kirjoitti:
Se arvostus tulee vasta myöhemmällä iällä. Ei kaksikymppinen vielä ymmärrä asiaa. Älä heitä kaikkea ainakaan pois.
Tämä. Parikymppisenä haluaa kaikkea uutta ja modernia, "parempaa" kuin ennen. Arvostus tulee nelikymppisenä ja silloin harmittaa pois heitetyt lapsuuden tavarat jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se arvostus tulee vasta myöhemmällä iällä. Ei kaksikymppinen vielä ymmärrä asiaa. Älä heitä kaikkea ainakaan pois.
Tämä. Parikymppisenä haluaa kaikkea uutta ja modernia, "parempaa" kuin ennen. Arvostus tulee nelikymppisenä ja silloin harmittaa pois heitetyt lapsuuden tavarat jne.
Aivan. Parikymppisenä elämä on edessä ja katse kohti tulevaisuutta. Sitten myöhemmin tulee se aika, jolloin alkaa kaivata menneisyyttä. Tai sitten ei ala kaivata tai ei ainakaan niitä esineitä, mitä omilla vanhemmilla on. Mä en ole kaivannut esineitä, joita oli mun lapsuudenkodissani. Mutta viiskymppisenä aloin kaivata esineitä, jotka oli hienoja isovanhempieni aikaan. Mun tyttärellä sama juttu. Vaikka mun vanhempani olivatkin hävittäneet 1970-luvun Arabian Kosmos-astiat jo kasarille siirryttäessä eli ennen tyttäreni syntymää, yllättäen mun tyttäreni sitten kolmekymppisenä alkoikin tykätä niistä. Koskaan ei voi tietää, mistä joku seuraavassa sukupolvessa tulee tykkäämään, mutta musta se ei ole syy säilyttää kotonaan valtavaa tavaramäärää varmuuden vuoksi. Eikä varsinkaan yrittää tunkea niitä tavaroita omien lastensa koteihin sillä ajatuksella, että no ehkä sinä 20-40 vuoden päästä saattaisit tykätä näistä. Kirpputorit on olemassa ja nykyisin vielä netissäkin, joten voi sitten 30-50-vuotiaana ostaa esineitä, joihin omalla kohdalla liittyy jotain nostalgiaa.
Alue: Aihe vapaa
Nuoret ja jopa itsekin asun kodissa, jossa ei ole tilaa säästää mitään ylimääräistä. Sinänsä muutama esine voisi nyt kun olen 40v olla ihan kiva, mutta valitettavasti tilaa ei vain ole. Myös jos mietin käsitöitä ja pitsiliinoja tms niin en pidä niistä yhtään eli älytöntähän se olisi hillota niitä jossain kellarissa. Ennemminkin koko ajan karsin tavaraa pois ajatuksella että jos en tarvitse niin pois vaan tilaa viemästä.