Mitä ihmettelit, kun menit ekaa kertaa työelämään?

Mä ihmettelin ekassa oman alan työpaikassa, miten jakautunut toimusto oli. Vain naiset tekivät ns avustavia töitä ja sijoitushommista yms vain miehet. No hiljattain luin, että tällä firmalla on joku epätoivoinen yhdenvertaisuuskamppis menossa. Eiköhän kulisseissa jatku sama vanha pska. Ei siellä ollut naisilla pääsyä muualle kuin "kanakerrokseen". Kyllähän se ihmetytti, kun muakin kannustettiin opiskelemaan miesten alaa. Niitä alan töitä vaan ei löytynytkään. Sihteeriksi pääsin.

Ihmettelin, miten ihmeessä kukaan voi saada kassaa täsmäämään. Itselläni kertaakaan päivän lopussa täsmännyt. Aina heitteli vähintään viidellä pennillä.

Vuosi oli 1986, eikä kassa laskenut palautusrahoja.

Eniten sitä miten huonoa opastaminen ja perehdytys oli. Olin suorastaan järkyttynyt. Odotettiin että yksin vaan pärjää tosta noin vaan heti.

Ja se miten lapsellisia aikuiset olivat ja puhuivat pahaa koko ajan jostain. 

Ajattelin heti,että onpas työnteko perseestä. ura jäi lyhyeksi..eläkkeellä

Ihmisten ilkeys ja aikuisten ihmisten huono käytös, työpaikkakiusaaminen, ettei aikuiset työkaverit edes tervehdi, huonot ilmapiirit työpaikoilla! Ihmettelen kys. asioita kyllä edelleen. Miten ei aikuiset ihmiset kykene käyttäytymään edes asiallisesti!

Itse ihmettelin sitä, miksi työkaverit eivät suostu auttamaan. 

En osannut hoitaa jotain asiakastapausta ja sain vastaukseksi "Se on sun asiakas ja sun ongelma". Yritin kysyä toisella tavalla ja vastaus oli "Edelleen sun asiakas ja sun ongelma".

Eikä ollut mikään provikkapalkkainen työ vaan ihan tavallista myymälässä työskentelyä.

Mä yllätyin, kun aikuiset puhui mulle tasavertaisesti ja olivat hirmu ystävällisiä. Siihen saakka äiti ja isä olivat puhuneet mulle, kuin lapselleen (tietysti). Valmentajat neuvoi ja määräili. Opettajat ym. koulu henkilökunta suhtautui vähän ylimielisesti. Vanhempien tutut ja meidän sukulaiset kysyi kohteliaasti mitä kuuluu ja monennellako nyt oot, mutta sen jälkeen ignoorasivat ja puhuivat vain vanhemmille. Työkaverit sen sijaan alkoivat heti jutustella kuin aikuinen aikuiselle ja olin ihan, että mun täytyy nyt leikkiä aikuista, enkä voi vaan olla yrmy teini. Jonkin aikaa sen jälkeen yllätyin uudelleen, kun tajusin, että osa aikuisista on henkisesti tosi lapsellisia. 

Vierailija kirjoitti:

Eniten sitä miten huonoa opastaminen ja perehdytys oli. Olin suorastaan järkyttynyt. Odotettiin että yksin vaan pärjää tosta noin vaan heti.

Ja se miten lapsellisia aikuiset olivat ja puhuivat pahaa koko ajan jostain. 

Juuri tämä. Perehdytys on tyyliä "Kaikkihan - siis ihan jokainen - nyt tietää tämän verran!"

Itse olin 19-v ylioppilaana ravintolan keittiössä töissä. Esimerkkinä tällaisessa kommentista tilanne, jossa olisi pitänyt tietenkin tietää, että jossain tietyssä tilanteessa ihan tavalliset ruokailuastiat pestään putkitiskikoneen läpi kahdesti. (Kyseessä siis ravintolamallinen iso laite, johon astiat menevät liukuhihnalla kulkevissa koreissa esihuuhdottuina, sitten pesukone huuhtoo astiat uudestaan paineella, sitten on pesu vahvalla pesuaineella, sitten tulikuuma kaksinkertainen huuhtelu - homma kestää tyyliin 90 sekuntia ja lopputulos erittäin kuumia ja puhtaita astioita). Ymmärsin, että patatiski käy koneessa totta kai useita kertoja, mutta joidenkin työntekijöiden mukaan myös ihan tavalliset astiat menevät monta kierrosta, mutta eivät tietystikään aina. Kukaan ei vaivautunut kertomaan, milloin ne piti pestä monta kertaa ja milloin vain kerran. Sinänsä en kyllä pystynyt näkemään eroa kerran ja kahdesti pestyjen välillä, koska jos pesutulos oli huono, koneesta vaihdettin pesuvesi eikä astioita tavallisesti pesty kahdesti.

Sama homma taukojen kanssa. Tauko piti pitää juuri kun aamiainen on päättynyt ja ennen lounasruuhkaa, eikun heti lounaan jälkeen, eikun juuri ennen iltapäiväkahveja, eikun iltapäiväkahvien jälkeen, eikun eikun, ei ilmeisesti ollenkaan. Aina olin väärään aikaan tauolla.

Palkka oli homma sinänsä. Olin yleensä 1-2 päivän työsopimuksella kuukausia perättin, näin ei lomaa kertynyt siihen aikaan. En tajunnut, että minulle ei maksettu myöskään kaikkia lisiä. Oppirahat tuli siis maksettua siinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiantuntijatöissä kun kukaan ei seuraa ja kyttää työaikaasi vaan sinuun luotetaan. 

Aikamoista, että ensimmäinen kokemuksesi työelämästä on suoraan asiantuntijatyöstä. Tai olisiko niin, ettet osaa lukea aloitusta, vaikka olet mukamas niiiiiin koulutettu ja fiksu. 

Työuran voi aloittaa asiantuntijatrityksessäkin vaikka assistenttina, harjoittelijana, siivoojana, vastaanottoapulaisena yms.

Ensimmäisessä "oikeassa" työpaikassa muistan surreeni sitä, että ei ole syys- tai talvilomaa.

Kiusaamisen määrä. 

Kun yritin ekaa kertaa työelämään 14-vuotiaana, yllätyin, kun mihinkään ei päässytkään kesätöihin. Monella luokkatoverilla kyllä oli kesätyöpaikka, mutta minua ei huolittu mihinkään. Myöhemmin selvisi, että paikkakunnalla oli paljon nuoria ja vähän yrityksiä. Tuohon asti olin uskonut kuulemaani mantraa, jonka mukaan kyllä niitä töitä saa, kun haluaa.

Ihmettelin miten ilkeitä naiset voivat olla toisilleen.

90 luvulla marssin vain yritykseen sisälle ja sain heti töitä. Työkaverit olivat hyviä kavereita keskenään ja osalla oli suhteita ja kaikenlaista draamaa keskenään. Vapaa-ajalla juhlittiin. Työajalla nojailtiin ja juoruiltiin ja pelleiltiin. Välillä pomo hermostui ja kävi huutamassa mutta enimmäkseen hänkin oli ihan rentona.

Kokoajan oltiin tupakalla tai kahvilla tai muuten vaan lorvailtiin ympäri taloa. Työt hoidettiin ihan minimillä niin että hommat tuli kyllä tehtyä. 

Muistan kun yhtenä aamuna yksi kaveri tuli humalassa töihin. Vähän aikaa sitä naureskeltiin kunnes pomo ohjasi kaverin kotiin nukkumaan. Eikä siitä sen enempää, ei oltu edes vihaisia. 

Muiden työntekijöiden kyynisyys, ei toki kaikkien, mutta monen. Työkaveri esitti hyvän uudistuksen ja toinen totesi, että sitä on kokeiltu aikaisemminkin ja ikinä ei ole onnistunut. Turha siis edes yrittää.

Yrityksen omistajamiehellä oli haaremi naispuolisista työntekijöistä. Itse asiassa kahdessa varhaisessa työpaikassani oli näin. Yllätyin lapsellisuuttani kai..

Vierailija kirjoitti:

Muiden työntekijöiden kyynisyys, ei toki kaikkien, mutta monen. Työkaveri esitti hyvän uudistuksen ja toinen totesi, että sitä on kokeiltu aikaisemminkin ja ikinä ei ole onnistunut. Turha siis edes yrittää.

Jaa, taisi olla niin, että uusi tulokas luuli keksineensä pyörän uudestaan ja sitten kokeneempi kertoi, että tuo sinun ideasi ei itse asiassa toimi, sitä on kokeiltu jo. Firmalle tulee aika kalliiksi tehdä samat virheet uudestaan ja uudestaan, siksi on parempi, että mukana on vanhoja työntekijöitä, jotka muistavat aiemmat virheet ja osaavat estää niiden toistamisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muiden työntekijöiden kyynisyys, ei toki kaikkien, mutta monen. Työkaveri esitti hyvän uudistuksen ja toinen totesi, että sitä on kokeiltu aikaisemminkin ja ikinä ei ole onnistunut. Turha siis edes yrittää.

Jaa, taisi olla niin, että uusi tulokas luuli keksineensä pyörän uudestaan ja sitten kokeneempi kertoi, että tuo sinun ideasi ei itse asiassa toimi, sitä on kokeiltu jo. Firmalle tulee aika kalliiksi tehdä samat virheet uudestaan ja uudestaan, siksi on parempi, että mukana on vanhoja työntekijöitä, jotka muistavat aiemmat virheet ja osaavat estää niiden toistamisen.

Tästä löytyy välimuotokin. Sama ehdotus voisi toteutua, jos otetaan oppia vanhoista kokemuksista ja tehtäisiin vähän eri tavalla. 

Jossei kesätyötä lasketa, ekassa työpaikassani ihmettelin, miten nuo muut jaksavat. Tein kuutta tuntia kevyttä toimistotyötä, ja jaksoin vaan nukkua sohvalla loppupäivän. En tiennyt silloin olevani neuropoikkeava (en autistinen kumminkaan), luulin vaan laiskuudeksi. 

Myöhemmin totesin, että vapaa-aika ja jaksaminen elämässä ovat itselleni tärkeämpiä juttuja kuin muiden arvostus tai CV. Nykyään en enää voisi kuvitellakaan meneväni töihin. 

Eräs myyntipäällikkö leikkasi kynnet heti aamulla. Kuului hänen huoneestaan "naps ja naps", kun ovi oli auki. Ihmettelin, kun kynnet leikataan pesuhuoneessa tai wc:ssä.