Nykypäivän nelikymppiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaveripiiriä ei ole ollut nuorena ei sitä ole vanhempanakaan. Ystävyyssuhteet saadaan nuorena. Harvoin vanhempana. Varsinkaan ikähaarukassa 30-65v. Perhe ja työt vievät ison osan ajasta. Eläkkeellä on aikaa ja silloin tuntuu että ystävyyssuhteita syntyy melkein kuin nuorena. Ei tietenkään yhtä paljon.

Minä olen saanut uusia ystäviä usein uusien elämäntilanteiden myötä (lasten saanti, uusi työpaikka jne) Parhaimman ystäväni sain 38-vuotiaana. Enkä ole edes mitenkään erityisen sosiaalinen.

Hienoa. 😊 Sinä kuulut siihen harvempaan porukkaan. Oliko sinulla ystäviä jo nuorena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille käy niin, että lapsiperhearjessa omistaudutaan perheelle ja hylätään ystävät. Sitten tulee isona yllätyksenä, kun lasten lennettyä pesästä ne ystävät ei olekaan enää odottamassa, vaan ovat menneet elämässään eteenpäin. 

Tämä. Monta entistä kaveria on tullut hylättyä kun perustivat perheen ja sen jälkeen olin kuin heliie kuollut, paitsi milloin se heille itselleen sopi.

Itse hylkäsin sen takia, että ikinä ei voitu nähdä kahdestaan, vaan ex-ystäväni piti aina raahata lapset mukanaan. Puhu siinä sitten jotain järkevää, kun kolme pentua melskaa ympärillä....

Olitpa 'tosi ystävä'. Lapset ovat pieniä vain

Siinäpä kummallinen lapsi jos vielä 15-vuotiaana parvekkeen alla rääkyy. 

Oletko kuullut kehitysvammaisista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle ainakin on oma valinta olla mieluummin yksin kuin muiden ihmisten seurassa. Olen nykyisin parisuhteessa, mutta molemmilla on omat asunnot, olemme tosin vapaa-aikamme yleensä samassa osoitteessa. Olin sinkku tätä ennen noin 7 vuotta ja esimerkiksi matkustin yksin, ei tulisi mieleenkään lähteä matkalle jonkun muun kuin oman puolison kanssa ja joutua mukautumaan toisen toiveisiin. Töissä työkavereiden kanssa lounas- ja kahvitaoilla juttelu riittää minulle sosiaaliseksi elämäksi, vuodessa ei tule montaa kertaa tavattua muita kuin miesystävää enkä kaipaisi muita sosiaalisia kontakteja vaikka erottaisiinkin. Yksinäisyys ei siis ole välttämättä mikään säälin aihe vaan voi olla myös oma valinta.

Useampi on tainnut kommentoida ettei kaipaa paljon (tai ollenkaan) seuraa/sosiaalisia suhteita ja viihtyy hyvin yksinkin. Onko teillä ollut aina niin vai onko se tullut iän myötä? Ole

Tavallaan olin, mutta olen aina kaivannut myös paljon omaa rauhaa. Kavereiden kanssa tuli lähdettyä lähinnä jos joku pyysi, oma-aloitteisesti en yleensä ehdottanut mitään. Minun introverttiyttäni ei huomaa välttämättä päälle päin, koska olen seurassa eloisa ja puhelias.

Kyllä se kovin bilekausi alkaa olla nelikymppisenä ohitse. Naistentanssit ja diskot ei enää kiinnosta. 

Mitä v**tua?! Mulla on ystäviä, joita tapaan, ystäväperheitä, joiden kanssa matkustellaan, harrastan aktiivisesti, käyn konserteissa ja tapahtumissa. En enää biletä klubeilla tosin. Bilettäidin, jos ei olisi töitä ja harrastuksia.

Luen kirjoja ja juon teetä omassa yksiössäni. Katson kuinka maailma kiitää ja kuplii ympärilläni. Kaikilla on kiire, mutta en käsitä minne. Taidan juoda vielä toisenkin kupposen. Sitten ajoissa pehkuihin ja ihana raukeus valtaa kehon. Tällaista on olla noin 40-vuotias mies Suomessa.

Ei tuo eroa entisajan yksinäisistä nelikymppisistä. Silloin niitä kutsuttiin aikamiespojiksi tai -tytöiksi.

Kannattais harrastaa internettii siel löytyy ideoita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis eiväthän nuo asiat liity mitenkään toisiinsa. Ei se tee yksinäisestä yhtään vähemmän yksinäistä, jos hän samoilee ulkona, eikä ei-yksinäisestä yksinäistä, jos hän viettää aikansa kotona. Todella sekavaa settiä.

Miksi yksinäinen ihminen ei tee tekoja joilla voisi saada ystäviä elämäänsä, jos ei nauti siitä yksinäisyydestä?

Millaisia tekoja? Pelkkä ihmisten ilmoille meneminen ja puhuminen ei ainakaan riitä. Ystävät on nykyään samanlaisia kuin työpaikat: ennen sellaisen sai menemällä paikalla, kysymällä ja olemalla kiva tyyppi. Nyt pitää tehdä tyyliin videohakemuksia mutta valinta ei siltikään osu sinuun, pitää olla jotenkin tosi erikoinen ja hyödyllinen ja jos vaikka tärppäisikin niin mikään ei ole varmaa, olosuhteiden muuttuessa sinut vaihdetaan surutta toiseen.

Monesti ku harrastus loppuu tai paikkakunta vaihtuu niin kaveritkin katoo eli kiinteässä yhdessä paikassa vaan...

Monet ei siis oo kavereit harrastuksen / paikkakunnan ulkopuolella mikä on tylsää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän valtaosalla nelikymppisistä ole kavereita ja sukulaisia joiden kanssa ovat tekemisissä.

Kyllä on. Ne eivät vain roiku täällä valittamassa, kun ei ole elämässä mitään sisältöä. Täältä saa vääristyneen kuvan, koska tänne kokoontuvat pääosin yksinäiset ja syrjäytyneet. 

Jep, kun ihmisten älykkyyksissä on eroa niin varsinkin kaikkein tärkeimmässä älykkyydessä eli sosiaalisessa älykkyydessä on todellakin eroa. 

Nämä totaaliyksinäiset eivät selvästi ole mitään penaalin terävämpiä tapauksia sosiaaliselta älykkyydeltään ja tällä palstalla heitä riittää jostain syystä erittäin paljon.

Älykkyys on älykkyyttä, sosiaaliset taidot on sosiaalisia taitoja...

Vierailija kirjoitti:

Me nelikymppiset on jääty tyhjän päälle. Ei tavallaan lähdetty täysillä mukaan siihen someen kun se heräili 2000-luvun puolivälin jälkeen. Me kasvettiin 90-luvun hengessä ja tuo aika ja kulttuuri ja kaikki oli paljon parempaa kuin nykyään. Nyt on vain some ja se ei kehity millään tavalla positiivisesti mihinkään suuntaan. Kaikki viihde, taide ja kulttuuri on ihan paskaa. Meillä on tylsää.

Puhut totta ystävä hyvä. Olen samaa mieltä ja olen kolmekymppinen. Minä haluaisin nelikymppisen naispuolisen ystävän. En jaksa kolmekymppisiä kun niillä on niin haastavia ongelmia seinien värien ja koiran koulutuksen suhteen. Itse en enää jaksa välittääLuulisin että nelikymppiset ei kans jaksa enää välittää täydellisyyyden illuusiosta. Niimut jos olette yksinäisiä niin miten olette niin vaikeasti saavutettavissa? Olen yrittänyt lähestyä teitä (yleistetään törkeästi koko ryhmä) ehdottamalla jotain liikuntaharrastuksia ja sitten asettamalla toisen ihmisen kautta itseäni sopivasti esille, että ei tarvisi kuin kutsua minut niin tulisin. Ei toimi, ei ole edelleenkään ystävää. Ja olenko rasittavaa seuraa kun noin törkeästi puhun oman ikäisistä. Voi olla että oon, mut se tässä juuri onkin että etsin ystävää jonka kanssa voin olla täysin oma itseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän valtaosalla nelikymppisistä ole kavereita ja sukulaisia joiden kanssa ovat tekemisissä.

Kyllä on. Ne eivät vain roiku täällä valittamassa, kun ei ole elämässä mitään sisältöä. Täältä saa vääristyneen kuvan, koska tänne kokoontuvat pääosin yksinäiset ja syrjäytyneet. 

Jep, kun ihmisten älykkyyksissä on eroa niin varsinkin kaikkein tärkeimmässä älykkyydessä eli sosiaalisessa älykkyydessä on todellakin eroa. 

Nämä totaaliyksinäiset eivät selvästi ole mitään penaalin terävämpiä tapauksia sosiaaliselta älykkyydeltään ja tällä palstalla heitä riittää jostain syystä erittäin paljon.

Älykkyys on älykkyyttä, sosiaaliset taidot on sosiaalisia taitoja...

Älykäs ymmärtää mitä tuossa tarkoitettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän valtaosalla nelikymppisistä ole kavereita ja sukulaisia joiden kanssa ovat tekemisissä.

Kyllä on. Ne eivät vain roiku täällä valittamassa, kun ei ole elämässä mitään sisältöä. Täältä saa vääristyneen kuvan, koska tänne kokoontuvat pääosin yksinäiset ja syrjäytyneet. 

Jep, kun ihmisten älykkyyksissä on eroa niin varsinkin kaikkein tärkeimmässä älykkyydessä eli sosiaalisessa älykkyydessä on todellakin eroa. 

Nämä totaaliyksinäiset eivät selvästi ole mitään penaalin terävämpiä tapauksia sosiaaliselta älykkyydeltään ja tällä palstalla heitä riittää jostain syystä erittäin paljon.

Älykkyys on älykkyyttä, sosiaaliset taidot on sosiaalisia taitoja...

Sosiaaliset taidot kuuluvat älykkyyteen ja ovat arvostettavia taitoja. Sosiaalisesti taitavimmat tulevat loistavasti toimeen muiden kanssa ja heillä on erinomainen tilannetaju. Monet toimivat tasapainottajina sekä esimerkiksi ratkaisukeskeisessä asemassa. Sosiaalisesti älykkäät ihmiset ymmärtävät muita tavanomaista enemmän ja se on hyödyllistä. Toki heillä on näiden taitojen lisäksi mahdollisesti paljon muitakin taitoja kuten monenlaista tietoakin.

Mitä sitä keski-ikäisen pitäisi tehdä muuta? Notkua lähikahvilassa ryystämässä moccalattea frendien kanssa? juu ei kiinnosta ei. 

Olen itse 42v, puoliso on ja useampi lapsi. Korkeasti koulutettu, koulutusta vastaavassa vakityössä, farmariautot ja omakotitalot ym on. Harrastuksen omaisesti toisinaan opiskelen avoimessa yliopistossa.

Pikkujouluissa ja työnantajan kesäjuhlissa käyn, jos iltariennoista kysytään.

Muilta osin elämä on pääpiirteittäin lasten viemistä hoitoon, töissä käymistä, kotiin tuloa, ruoanlaittoa ja siivoamista, lapset nukkumaan ja itse nukkumaan. Seuraavana päivänä sama homma.

Muistelisin että edellisen kerran kun joku kaveri tai tuttu on pyytänyt jonnekin, se oli 2018 tai 2019. 

Siinä vaiheessa kun alkoi esikoisen odotus, aikalailla kaikki kaveruussuhteet lakkasivat olemasta, kavereiden puolelta. Ilmeisesti olettivat ettei perheellinen halua olla tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä sun ystävät on? Miksi et aloita harrastustuksia?

Tämä nyt oli enemmän yleisellä tasolla olevaa pohdintaa, kuin valitusta yksinäisyyden tunteesta. En koe itseäni yksinäiseksi. Yksinelävä varmaan oikeampi sana. Mietin vain aikani kuluksi miten ikäiseni nykyään elävät.

Toisaalta tekisi hyvää tavata uusia ihmisiä ja kokeilla jotain uutta, mutta kynnys kaiken uuden kokeiluun tuntuu olevan jotenkin korkealla. En tiedä miksi, nuorempana oli paljon luontevampaa lähteä mukaan juttuihin.

Ap.

Miksi et ota yhteyttä ystäviisi tee niiden kanssa jotain kivaa yhdessä?

Minä voin vastata omasta puolesta: kyllästyin siihen miten vaikeaa yhteisten asioiden suunnitteleminen on. Joku on niin kiinni miehessään, että kaikki ajankohdat tuntuu hankalille. Jollakin on vuorotyö. Toisella vuorotyö toiseen aikaan. Lasten aikataulut vaikuttaa, jne. Aina puhutaan että tehdään ja mennään mutta kun mikään ei toteudu niin jossain vaiheessa sitä lakkaa vain kysymästä. Miksi ei vain viettäisi aikaa oman puolison ja lapsen kanssa kun asioista on mutkatonta sopia ja aina on mukavaa? Ja sitten raha. Mulla on pari ystävää joilla on tapana usein huomauttaa jotain vähän passiivisaggressiivisesti tuloistani. Tuntuu välillä ettei mitään uskalla ehdottaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän valtaosalla nelikymppisistä ole kavereita ja sukulaisia joiden kanssa ovat tekemisissä.

Kyllä, isolla osalla nelikymppisiä on vanhat koulukaverit ja sukulaisia ym vanhoja tuttuja ympärillä. Ja sen kyllä huomaa paikkakuntaa vaihtanut. Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään, että on ehkä helppoa olla tyytyväinen itseensä ja sosiaaliseen piiriinsä jos on runsaasti sukulaisia ja aina asunut samalla paikkakunnalla?

Nyt en kyllä ymmärrä.

Miksette panosta vapaa-aikaan ja uuden oppimiseen? Olen ollut 5v sinkku ja tämä aika on ollut parasta ikinä. Etteko harrasta mitään? Yhdistykset ja kansanopistot tarjoaa vaikka mitä. Osta vaikka salikortti luksus salille tai kausari yleiseen saunaan. Hemmotelkaa itseänne. Käykää kävelyllä luonnossa myöhään illalla, tähtitaivaan alla. Ripusta riippumatto ja keitä teetä retkikeittimellä. Tee biisejä, osta koskettimet. Opettele uimaan tai lautailemaan. 

Parasta on suunnitella kesän menoja, nyt saa vielä halvalla junaliput. Meren rannalle vai hillastamaan Kainuuseen? Festareita pitkin kesää..