Nykypäivän nelikymppiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis eiväthän nuo asiat liity mitenkään toisiinsa. Ei se tee yksinäisestä yhtään vähemmän yksinäistä, jos hän samoilee ulkona, eikä ei-yksinäisestä yksinäistä, jos hän viettää aikansa kotona. Todella sekavaa settiä.

Miksi yksinäinen ihminen ei tee tekoja joilla voisi saada ystäviä elämäänsä, jos ei nauti siitä yksinäisyydestä?

Mitähän tekoja nämä mahtaisi olla - kidnappaus? Kaikkea muuta olen ainakin itse jo kokeillut, ilman menestystä. 

Seurakunnasta voi löytyä ainakin ystävällisiä hyvänpäivän tuttuja,jos ei jopa ystäviäkin. Katso mitä tarjontaa siellä on,ellet sitten jostain syystä vihaa uskovia tai Jumalaa etsiviä liikaa. Saat ainakin ilmaiset kahvit,jos et muuta. Kukaan ei tuputa, eikä tunge iholle jos osaat ilmaista itsesi selkeästi ja olet aidosti ennakkoluuloton. Pikemminkin välttelevät ainakin luterilaisessa liian hengellistä keskustelua..

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kyllä kavereita pilvin pimein, mutta heillä on kaikilla oma elämänsä enkä voi enää tässä iässä ripustautua heihin. Yksinäisyydestä tulee helposti ahdistava kierre, josta on vaikea irrottautua. Ei nelikymppisenä elämään tuo muutosta mikään muu kuin työpaikan vaihto. 

Jos kavereita on pilvin pimein, niin miksi edes tarvitsisi ripustautua yksittäiseen ihmiseen? 

nauttii elämästä lapsetta ja miehettä :)

Hyvin harvoin jaksaa tässä iässä enää lähteä minnekään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille käy niin, että lapsiperhearjessa omistaudutaan perheelle ja hylätään ystävät. Sitten tulee isona yllätyksenä, kun lasten lennettyä pesästä ne ystävät ei olekaan enää odottamassa, vaan ovat menneet elämässään eteenpäin. 

Tämä. Monta entistä kaveria on tullut hylättyä kun perustivat perheen ja sen jälkeen olin kuin heliie kuollut, paitsi milloin se heille itselleen sopi.

Itse hylkäsin sen takia, että ikinä ei voitu nähdä kahdestaan, vaan ex-ystäväni piti aina raahata lapset mukanaan. Puhu siinä sitten jotain järkevää, kun kolme pentua melskaa ympärillä....

Olitpa 'tosi ystävä'. Lapset ovat pieniä vain hetken mutta todellinen ystävyys säilyy lapsista huolimatta(todellinen ystävyys ei ole uusimmasta muodista tai Jannejonnen baarisekoiluista kertomista jos et sitä ole ymmärtänyt..). Itse en kyllä sinkkunakaan katsonut ystävikseni lapsivihaajia ja narsistisia keskenkasvuisa pissiksiä,joten ystäväsi ei sinussa menettänyt yhtään mitään. Voi olla,että jonain päivänä saat lapsen ja voi olla,että silloin kaipaatkin tätä ex-ystävääsi tai hänen kaltaisiaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutellut opiskelutovereiden / kollegojen / naapurien / harrastusihmisten / asiakkaiden / jopa kodissani käyneiden työläisten kanssa, kutsunut heitä kylään / kahville / lounaalle / tapahtumiin mikä nyt on sopinutkaan tilanteeseen, etsinyt kavereita nettisovelluksista ja ryhmistä, kokeillut uusia harrastuksia, käynyt kielikurssilla, opiskellut uuden tutkinnon, jne jne. Olen kokeillut olla enemmän ja vähemmän aktiivinen, enemmän positiivinen ja jakaa enemmän ongelmia, olen kokeillut olla puheliaampi ja hiljaisempi, olen aika lailla yrittänyt kaikkia niitä keinoja joita kaverittomille aina annetaan. 

Enpä tiedä missä menee vikaa, jos tietäisin niin olisin sen jo korjannut... 

Hienoa, olet ollut todella aktiivinen ja aloitteellinen 👍

Oletko tästä huolimatta siis totaaliyksinäinen ihminen?

Oletko

Onko tämä joku palsta-botti? Hyvä että vauva.fi ottaa käyttöön uutta tekniikkaa.

En tiedä, mutta ärsyttävän alentuva suhtautuminen ja heikko luetun ymmärtäminen.

 

Minulle ainakin on oma valinta olla mieluummin yksin kuin muiden ihmisten seurassa. Olen nykyisin parisuhteessa, mutta molemmilla on omat asunnot, olemme tosin vapaa-aikamme yleensä samassa osoitteessa. Olin sinkku tätä ennen noin 7 vuotta ja esimerkiksi matkustin yksin, ei tulisi mieleenkään lähteä matkalle jonkun muun kuin oman puolison kanssa ja joutua mukautumaan toisen toiveisiin. Töissä työkavereiden kanssa lounas- ja kahvitaoilla juttelu riittää minulle sosiaaliseksi elämäksi, vuodessa ei tule montaa kertaa tavattua muita kuin miesystävää enkä kaipaisi muita sosiaalisia kontakteja vaikka erottaisiinkin. Yksinäisyys ei siis ole välttämättä mikään säälin aihe vaan voi olla myös oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Jos kaveripiiriä ei ole ollut nuorena ei sitä ole vanhempanakaan. Ystävyyssuhteet saadaan nuorena. Harvoin vanhempana. Varsinkaan ikähaarukassa 30-65v. Perhe ja työt vievät ison osan ajasta. Eläkkeellä on aikaa ja silloin tuntuu että ystävyyssuhteita syntyy melkein kuin nuorena. Ei tietenkään yhtä paljon.

Minä olen saanut uusia ystäviä usein uusien elämäntilanteiden myötä (lasten saanti, uusi työpaikka jne) Parhaimman ystäväni sain 38-vuotiaana. Enkä ole edes mitenkään erityisen sosiaalinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis eiväthän nuo asiat liity mitenkään toisiinsa. Ei se tee yksinäisestä yhtään vähemmän yksinäistä, jos hän samoilee ulkona, eikä ei-yksinäisestä yksinäistä, jos hän viettää aikansa kotona. Todella sekavaa settiä.

Miksi yksinäinen ihminen ei tee tekoja joilla voisi saada ystäviä elämäänsä, jos ei nauti siitä yksinäisyydestä?

Mitähän tekoja nämä mahtaisi olla - kidnappaus? Kaikkea muuta olen ainakin itse jo kokeillut, ilman menestystä. 

Seurakunnasta voi löytyä ainakin ystävällisiä hyvänpäivän tuttuja,jos ei jopa ystäviäkin. Katso mitä tarjontaa siellä on,ellet sitten jostain syystä vihaa uskovia tai Jumalaa etsiviä liikaa. Saat ainakin ilmaiset kahvit,jos et muuta. Kukaan ei tuputa, eikä tunge ihol

Uskonnolliset järjestöt ovat täysin pois laskuista, olen erittäin uskontovastainen. Jos joku meinaa sanoa että yksinäinen ei voi valita seuraansa, niin mitä ihmettä tekisin seuralla jonka elämänvalintoja tai -tapaa en millään lailla hyväksy. Esim tämä yksinäisten houkuttelu, todella tärkeää toisten huonon tilanteen hyväksikäyttöä jotta saavat lisää aivopestäviä mukaansa sairaiden uskomustensa levittämiseen. Pitäisi tehdä rikolliseksi, ei poikkea siitä miten kaupustelijat huijaavat vanhuksia. 

Olen nelikymppinen sinkkunainen. Olen introvertti, joten viihdyn paljon omissa oloissani. Nään kyllä kavereita viikottain. 

Mulla on paljon mielenkiinnonkohteita. Harrastan erilaisia liikuntamuotoja, luen kaunokirjallisuutta ja myös paljon aiheista, jotka kiinnostavat. Opettelen kieliä, retkeilen luonnossa, joskus matkustelen, kokkailen kokeillen uusia juttuja.

Elämäni on paljon parempaa nyt, kuin nuorempana. Olen mm itsevarmempi ja kaikin puolin enemmän tasapainossa. 

Voiko teillä olla jonkintyyppistä masennusta, jos mikään ei oikein kiinnosta? Eikai se ole ihmiselle normaali olotila, yleensä kuitenkin on asioita, jotka kiinnostavat. Mulla on ollut nuorempana masennus, ja silloin ei kyllä tullut paljon tehtyä mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen sinkkunainen. Olen introvertti, joten viihdyn paljon omissa oloissani. Nään kyllä kavereita viikottain. 

Mulla on paljon mielenkiinnonkohteita. Harrastan erilaisia liikuntamuotoja, luen kaunokirjallisuutta ja myös paljon aiheista, jotka kiinnostavat. Opettelen kieliä, retkeilen luonnossa, joskus matkustelen, kokkailen kokeillen uusia juttuja.

Elämäni on paljon parempaa nyt, kuin nuorempana. Olen mm itsevarmempi ja kaikin puolin enemmän tasapainossa. 

Voiko teillä olla jonkintyyppistä masennusta, jos mikään ei oikein kiinnosta? Eikai se ole ihmiselle normaali olotila, yleensä kuitenkin on asioita, jotka kiinnostavat. Mulla on ollut nuorempana masennus, ja silloin ei kyllä tullut paljon tehtyä mitään. 

Masentuminen on ihan normaali reaktio, jos ihminen on eristyksissä muista ja ilman sosiaalisia kontakteja. Olisi epänormaalia, jos se ei vaikuttaisi: ja vaikutus on ihan fyysinenkin ja mitattavissa. Ei sen toteaminen kuitenkaan auta mitään. Ei ole olemassa ihmelääkettä joka kumoaisi luonnollisen seurauksen (masennuksen) luonnottomasta tilanteesta (laumasta eristäminen). 

Missä kaverini ovat? No minä kerron. Kouluaikaiset kaverit olivat enemmänkin kiusaajia, joten n. 25-vuotiaana jätin heidän oman hyvinvointini vuoksi elämästäni. Jäljelle jäi pari kaveria ja yksi nettituttujoukko. Nämä nettitutut olivat aika pahoinvoivia ja jos eivät nyt suoraan kiusanneet niin heistä ei oikein saanut seuraa ja kyllä heiltäkin vähän sellaista naljailua välillä tuli. Oikeastaan erkanin heistäkin koska ajattelin että ei seura tee hyvää ja eihän me edes oikeassa elämässä nähty usein.

Parista jäljelle jääneestä kaverista toinen perheellistyi ja elää nyt ruuhkavuosia, joten tapaaminen siirtyy usein. Käytännössä emme näe enää. Toinen kaveri vaan jotenkin feidasi. Hän oli kouluajoilta myös, joten kovasti ei tainnut hänkään arvostaa minua. 

Pitäisi vaan etsiä uutta kaveriseuraa mutta kotisohva kiinnostaa enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille käy niin, että lapsiperhearjessa omistaudutaan perheelle ja hylätään ystävät. Sitten tulee isona yllätyksenä, kun lasten lennettyä pesästä ne ystävät ei olekaan enää odottamassa, vaan ovat menneet elämässään eteenpäin. 

Tämä. Monta entistä kaveria on tullut hylättyä kun perustivat perheen ja sen jälkeen olin kuin heliie kuollut, paitsi milloin se heille itselleen sopi.

Itse hylkäsin sen takia, että ikinä ei voitu nähdä kahdestaan, vaan ex-ystäväni piti aina raahata lapset mukanaan. Puhu siinä sitten jotain järkevää, kun kolme pentua melskaa ympärillä....

Olitpa 'tosi ystävä'. Lapset ovat pieniä vain hetken mutta todellinen ystävyys säilyy lapsista huolimatta(todellinen ystävyys ei ole uusimmasta mu

Olen jo vuosia odottanut että naapurin kakara lopettaa rääkymisen parvekkeeni alla. Ja kun VUOSIA on odottanut että se saatanallinen, heikkojärkinen  joka ikinen päivä tuntikausia kestävä huuto loppuu niin tiedätkö kun sitä vähän väsyy siihen kun se ei lopu. Kukaan ei jaksa odottaa 15 vuotta että ne lopettaa itsensä keskipisteeksi laittamisen ja ympäristönsä sabotoinnin. Joten jättäkää ne pennut kotiin tai olkaa ihmisten kanssa joita ei kiinnosta kuulla mitä asiaa sinulla on. Muuten nämä lapsia mukanaan laahaajat on varmaan samoja jotka viihtyy baarissa. Ne ei kaipaa mitään älyllistä elämää sen mökän lisäksi missä nauttivat elää.

Sama. Minulla on mies, mutta ainut paikka missä käyn työn lisäksi on ruokakauppa. Olen aina kotona sisällä. Kerrostalon pihaan ei voi mennä, koska naapurin mummot utelevat heti henkilökohtaisia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille käy niin, että lapsiperhearjessa omistaudutaan perheelle ja hylätään ystävät. Sitten tulee isona yllätyksenä, kun lasten lennettyä pesästä ne ystävät ei olekaan enää odottamassa, vaan ovat menneet elämässään eteenpäin. 

Tämä. Monta entistä kaveria on tullut hylättyä kun perustivat perheen ja sen jälkeen olin kuin heliie kuollut, paitsi milloin se heille itselleen sopi.

Itse hylkäsin sen takia, että ikinä ei voitu nähdä kahdestaan, vaan ex-ystäväni piti aina raahata lapset mukanaan. Puhu siinä sitten jotain järkevää, kun kolme pentua melskaa ympärillä....

Olitpa 'tosi ystävä'. Lapset ovat pieniä vain hetken mutta todellinen ystävyys säilyy lapsista

Siinäpä kummallinen lapsi jos vielä 15-vuotiaana parvekkeen alla rääkyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille käy niin, että lapsiperhearjessa omistaudutaan perheelle ja hylätään ystävät. Sitten tulee isona yllätyksenä, kun lasten lennettyä pesästä ne ystävät ei olekaan enää odottamassa, vaan ovat menneet elämässään eteenpäin. 

Tämä. Monta entistä kaveria on tullut hylättyä kun perustivat perheen ja sen jälkeen olin kuin heliie kuollut, paitsi milloin se heille itselleen sopi.

Itse hylkäsin sen takia, että ikinä ei voitu nähdä kahdestaan, vaan ex-ystäväni piti aina raahata lapset mukanaan. Puhu siinä sitten jotain järkevää, kun kolme pentua melskaa ympärillä....

Olitpa 'tosi ystävä'. Lapset ovat pieniä vain hetken mutta todellinen ystävyys säilyy lapsista huolimatta(todellinen ystävyys ei ole uusimmasta muodista tai Jannejonnen baarisekoiluista kertomista jos et sitä ole ymmärtänyt..). Itse en kyllä sinkkunakaan katsonut ystävikseni lapsivihaajia ja narsistisia keskenkasvuisa pissiksiä,joten ystäväsi ei sinussa menettänyt yhtään mitään. Voi olla,että jonain päivänä saat lapsen ja voi olla,että silloin kaipaatkin tätä ex-ystävääsi tai hänen kaltaisiaan..

Sivusta. Jossain toisessakin viestissä taidettiin viitata lapsettoman baarissa käymiseen/juhlimiseen, niin mitä ihmettä? Itse en ole ihan vielä nelikymppinen, mutta en ole enää vuosiin harrastanut "bilettämistä" tai päihtyneenä sekoilua. Baarissa käyn ehkä pari kertaa vuodessa ja silloin saatan muutaman siiderin ottaa. Useissa muissakin keskusteluissa (mm. tällä palstalla) olen törmännyt ajatukseen, että lapseton on lapsellinen/keskenkasvuinen siis henkisesti jotenkin teini, erittäin itsekeskeinen ja vastuuton. Vanhempi on tietenkin aina fiksu ja vastuullinen aikuinen. Aika mustavalkoinen yleistys mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Koronavuodet vaikuttivat paljon ikäluokkien sosiaalisten taitojen kehitykseen. Sen vuoksi kesätyöhaastattelussa minulle, joka opiskelen kahta tutkintoa, haastattelija muistutti, että työpaikalla pitää pukeutua smart casual-vaatteisiin eikä saa käyttää huppareita eikä verkkareita jne.

 

Pidin pokkani ja lainaan vanhempani vaatteita kun omat eivät aina riitä. Minulla ei edes ole sadetakkia, joka peittäisi pikkutakin. Lainaan sitä vanhemmaltani. 

 

Käyn kyllä opiskelijoiden sitseissä jne. Minulla on muutama ystävä, mutta minulla menee paljon aikaa opiskeluun ja siksi en ole ehtinyt viettää sosiaalista elämää niin paljon kuin olisin halunnut. Minusta on mielenkiintoista tutustua eri aineiden opiskelijoihin, koska he osaavat kertoa minulle paljon minun huonosti tuntemistani asioista.

Ei nämä liity koronaan. Alle 3-kymppiset ovat käyttäneet tennareita ja huppareita [ensimmäisiä oman alan] työhaastatteluja myöden ainakin 90-luvulta, pomot sitten muistuttanut jos töissä pitää jotain muuta pukea. Tätä ennen taidettiin jopa farkkuja pitää töihin sopimattomana nuorisovaatteena ja nykyään ne ovat ihan normaalia aikuisten pukeutumista.

Vierailija kirjoitti:

Minulle ainakin on oma valinta olla mieluummin yksin kuin muiden ihmisten seurassa. Olen nykyisin parisuhteessa, mutta molemmilla on omat asunnot, olemme tosin vapaa-aikamme yleensä samassa osoitteessa. Olin sinkku tätä ennen noin 7 vuotta ja esimerkiksi matkustin yksin, ei tulisi mieleenkään lähteä matkalle jonkun muun kuin oman puolison kanssa ja joutua mukautumaan toisen toiveisiin. Töissä työkavereiden kanssa lounas- ja kahvitaoilla juttelu riittää minulle sosiaaliseksi elämäksi, vuodessa ei tule montaa kertaa tavattua muita kuin miesystävää enkä kaipaisi muita sosiaalisia kontakteja vaikka erottaisiinkin. Yksinäisyys ei siis ole välttämättä mikään säälin aihe vaan voi olla myös oma valinta.

Useampi on tainnut kommentoida ettei kaipaa paljon (tai ollenkaan) seuraa/sosiaalisia suhteita ja viihtyy hyvin yksinkin. Onko teillä ollut aina niin vai onko se tullut iän myötä? Oletteko siis nuorempina olleet sosiaalisempia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole edes töitä. En tee mitään, en anna mitään yhteiskunnalle, en auta ketään, kukaan ei tarvitse minua. Mutta menee se elämä näinkin.

M41

Kaikenlaisille vapaaehtoistyötälle on tarvetta, jos sellainen kiinnostaa ja haluaa olla hyödyksi. Itse olen ollut rikosuhripäivystyksen vapaaehtoisena silloin, kun ei ollut töitä. Töistä ei oikein voi olla poissa, että pääsee oikeusistuntoon mukaan. Se oli ihan mukava harrastus.

En halua olla hyödyksi 

Edellä olevassa lauseessa tiivistyy yksinäisten ruikuttajien itseaiheutettu ongelma. Ovat itsekkäitä ihmisiä, joiden seuraa ei kaivata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaveripiiriä ei ole ollut nuorena ei sitä ole vanhempanakaan. Ystävyyssuhteet saadaan nuorena. Harvoin vanhempana. Varsinkaan ikähaarukassa 30-65v. Perhe ja työt vievät ison osan ajasta. Eläkkeellä on aikaa ja silloin tuntuu että ystävyyssuhteita syntyy melkein kuin nuorena. Ei tietenkään yhtä paljon.

Höpönlöpö, 30v+ ikäiset ihmiset muuttavat jatkuvasti ympäri maailmaa töiden perässä ja onnistuvat luomaan uusia ystäväpiirejä. Täysin normaalia.

Tässä selvästi sosiaalisesti älykäs nainen hoiti omalla aktiivisuudellaan itsellee uusia ystäviä uudessa kaupungissa. Elämä on valinnoista kiinni 🌞 

"Yksinäisyyttä potenut nainen keksi nokkelan tavan löytää ystäviä Helsingistä

Brasilialainen Tássia Rebelo oli Helsingissä yksinäinen. Sitten hän perusti ystävyyskerhon ja huomasi, että monella muullakin on samanhenkisistä kavereis

Esimerkissä puhutaan jos kavereita EI ole nuorena. SInä puhut uusista ystävistä. Vai on valinnoista kiinni. Sosiaalisesti lahjakas löytää ystäviä. Sitä ei epäile kukaan. Miten on ujo ja hiljainen, jolla ei ole suotu sosiaalista lahjakkuutta? Sinun väittämäsi on samaa sarjaa kuin mitäs olet köyhä tai mitäs olet sairas. Ryhdistäydy!!!