Nykypäivän nelikymppiset

Monille käy niin, että lapsiperhearjessa omistaudutaan perheelle ja hylätään ystävät. Sitten tulee isona yllätyksenä, kun lasten lennettyä pesästä ne ystävät ei olekaan enää odottamassa, vaan ovat menneet elämässään eteenpäin. 

Me nelikymppiset on jääty tyhjän päälle. Ei tavallaan lähdetty täysillä mukaan siihen someen kun se heräili 2000-luvun puolivälin jälkeen. Me kasvettiin 90-luvun hengessä ja tuo aika ja kulttuuri ja kaikki oli paljon parempaa kuin nykyään. Nyt on vain some ja se ei kehity millään tavalla positiivisesti mihinkään suuntaan. Kaikki viihde, taide ja kulttuuri on ihan paskaa. Meillä on tylsää.

No olen yksinäinen ainaostaan siitä syytä että haluan olla. Yksin viihdy parhaiten. Myöskin kotona viihdyn parhaiten niin miksi en olisi kotona? Ei tämä asia ole millään tavalla ongelma. Elän sellaista elämään kuin haluan elää :)

Vierailija kirjoitti:

Monille käy niin, että lapsiperhearjessa omistaudutaan perheelle ja hylätään ystävät. Sitten tulee isona yllätyksenä, kun lasten lennettyä pesästä ne ystävät ei olekaan enää odottamassa, vaan ovat menneet elämässään eteenpäin. 

Tämä. Monta entistä kaveria on tullut hylättyä kun perustivat perheen ja sen jälkeen olin kuin heliie kuollut, paitsi milloin se heille itselleen sopi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän valtaosalla nelikymppisistä ole kavereita ja sukulaisia joiden kanssa ovat tekemisissä.

Kyllä on. Ne eivät vain roiku täällä valittamassa, kun ei ole elämässä mitään sisältöä. Täältä saa vääristyneen kuvan, koska tänne kokoontuvat pääosin yksinäiset ja syrjäytyneet. 

Jep, kun ihmisten älykkyyksissä on eroa niin varsinkin kaikkein tärkeimmässä älykkyydessä eli sosiaalisessa älykkyydessä on todellakin eroa. 

Nämä totaaliyksinäiset eivät selvästi ole mitään penaalin terävämpiä tapauksia sosiaaliselta älykkyydeltään ja tällä palstalla heitä riittää jostain syystä erittäin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille käy niin, että lapsiperhearjessa omistaudutaan perheelle ja hylätään ystävät. Sitten tulee isona yllätyksenä, kun lasten lennettyä pesästä ne ystävät ei olekaan enää odottamassa, vaan ovat menneet elämässään eteenpäin. 

Tämä. Monta entistä kaveria on tullut hylättyä kun perustivat perheen ja sen jälkeen olin kuin heliie kuollut, paitsi milloin se heille itselleen sopi.

Itse hylkäsin sen takia, että ikinä ei voitu nähdä kahdestaan, vaan ex-ystäväni piti aina raahata lapset mukanaan. Puhu siinä sitten jotain järkevää, kun kolme pentua melskaa ympärillä....

Mulla on kyllä kavereita pilvin pimein, mutta heillä on kaikilla oma elämänsä enkä voi enää tässä iässä ripustautua heihin. Yksinäisyydestä tulee helposti ahdistava kierre, josta on vaikea irrottautua. Ei nelikymppisenä elämään tuo muutosta mikään muu kuin työpaikan vaihto. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kyllä kavereita pilvin pimein, mutta heillä on kaikilla oma elämänsä enkä voi enää tässä iässä ripustautua heihin. Yksinäisyydestä tulee helposti ahdistava kierre, josta on vaikea irrottautua. Ei nelikymppisenä elämään tuo muutosta mikään muu kuin työpaikan vaihto. 

Kavereita on pilvin pimein mutta silti olet yksinäinen. Sama kun olisi kaapit täynnä ruokaa mutta valittaa silti nälkäänsä 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tylsää.

Tässä on jotain totuuden perää muuten. On sellainen mälsä olo, maailma ympärillä ei enää houkuttele.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän valtaosalla nelikymppisistä ole kavereita ja sukulaisia joiden kanssa ovat tekemisissä.

Kyllä on. Ne eivät vain roiku täällä valittamassa, kun ei ole elämässä mitään sisältöä. Täältä saa vääristyneen kuvan, koska tänne kokoontuvat pääosin yksinäiset ja syrjäytyneet. 

Jep, kun ihmisten älykkyyksissä on eroa niin varsinkin kaikkein tärkeimmässä älykkyydessä eli sosiaalisessa älykkyydessä on todellakin eroa. 

Nämä totaaliyksinäiset eivät selvästi ole mitään penaalin terävämpiä tapauksia sosiaaliselta älykkyydeltään ja tällä palstalla heitä riittää jostain syystä erittäin paljon.

Tässä selvästi sosiaalisesti älykäs nainen hoiti omalla aktiivisuudellaan itsellee uusia ystäviä uudessa kaupungissa.

"Yksinäisyyttä potenut nainen keksi nokkelan tavan löytää ystäviä Helsingistä

Brasilialainen Tássia Rebelo oli Helsingissä yksinäinen. Sitten hän perusti ystävyyskerhon ja huomasi, että monella muullakin on samanhenkisistä kavereista pulaa."

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010632357.html

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kyllä kavereita pilvin pimein, mutta heillä on kaikilla oma elämänsä enkä voi enää tässä iässä ripustautua heihin. Yksinäisyydestä tulee helposti ahdistava kierre, josta on vaikea irrottautua. Ei nelikymppisenä elämään tuo muutosta mikään muu kuin työpaikan vaihto. 

Tämä on hyvä analyysi.  Kavereita on, mutta ei varsinaisia ystäviä. Lisäksi ihmisten erilaiset elämäntilanteet vaikeuttavat kuviota.  Yksi elää vauvaperhearkea kun toisen lapset ovat jo lentämässä pesästä. Kolmannella on koko kavalkadi leikki-ikäisestä teiniin.  Siinä on aika hankalaa sovittaa mielenkiinnon kohteita ja aikatauluja yhteen. 

Työelämän muutokset tapaavat olla sellaisia, että nuorempaa väkeä tulee entisten tilalle. Jossain vaiheessa tajuat, että se reilu parikymppinen työkaveri ole kiinnostunut kaveeraamaan kanssasi. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kyllä kavereita pilvin pimein, mutta heillä on kaikilla oma elämänsä enkä voi enää tässä iässä ripustautua heihin. Yksinäisyydestä tulee helposti ahdistava kierre, josta on vaikea irrottautua. Ei nelikymppisenä elämään tuo muutosta mikään muu kuin työpaikan vaihto. 

Miksi kavereihin pitäisi missään iässä ripustautua? Kyllä sitä aikaa voi viettää yhdessä ilman mitään ripustautumisiakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kyllä kavereita pilvin pimein, mutta heillä on kaikilla oma elämänsä enkä voi enää tässä iässä ripustautua heihin. Yksinäisyydestä tulee helposti ahdistava kierre, josta on vaikea irrottautua. Ei nelikymppisenä elämään tuo muutosta mikään muu kuin työpaikan vaihto. 

Tämä on hyvä analyysi.  Kavereita on, mutta ei varsinaisia ystäviä. Lisäksi ihmisten erilaiset elämäntilanteet vaikeuttavat kuviota.  Yksi elää vauvaperhearkea kun toisen lapset ovat jo lentämässä pesästä. Kolmannella on koko kavalkadi leikki-ikäisestä teiniin.  Siinä on aika hankalaa sovittaa mielenkiinnon kohteita ja aikatauluja yhteen. 

Työelämän muutokset tapaavat olla sellaisia, että nuorempaa väkeä tulee entisten tilalle. Jossain vaiheessa tajuat, että se reilu parikymppinen työkaveri ole kiinnostunut kaveeraamaan kanssasi. 

Itse en näe tuossa mitään ongelmaa. Minulla on ystäviä/kavereita ikähaarukalla 25-98. Aina löytyy jutun juurta vaikka ei elettäisikään täsmälleen samaa elämäntilannetta. Olisi itse asiassa hyvin yksitoikkoista viettää aikaa vain samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Siinä kuplautuisi ja maailmankatsomus jäisi hyvin suppeaksi. Eri ikäisten ja erilaisissa tilanteissa olevien ihmisten kanssa oleminen rikastuttaa omaakin elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kyllä kavereita pilvin pimein, mutta heillä on kaikilla oma elämänsä enkä voi enää tässä iässä ripustautua heihin. Yksinäisyydestä tulee helposti ahdistava kierre, josta on vaikea irrottautua. Ei nelikymppisenä elämään tuo muutosta mikään muu kuin työpaikan vaihto. 

Jaa. Kyllä mun elämä muuttui aikas paljon, kun lapset muuttivat pois kotoa ja mies kuoli. Myös se oli varsin iso muutos, kun sairastuin ja jouduin olemaan pois töistä 6kk. Siinä nyt muutama mainitakseni.

N47

Jos kaveripiiriä ei ole ollut nuorena ei sitä ole vanhempanakaan. Ystävyyssuhteet saadaan nuorena. Harvoin vanhempana. Varsinkaan ikähaarukassa 30-65v. Perhe ja työt vievät ison osan ajasta. Eläkkeellä on aikaa ja silloin tuntuu että ystävyyssuhteita syntyy melkein kuin nuorena. Ei tietenkään yhtä paljon.

Vierailija kirjoitti:

Jos kaveripiiriä ei ole ollut nuorena ei sitä ole vanhempanakaan. Ystävyyssuhteet saadaan nuorena. Harvoin vanhempana. Varsinkaan ikähaarukassa 30-65v. Perhe ja työt vievät ison osan ajasta. Eläkkeellä on aikaa ja silloin tuntuu että ystävyyssuhteita syntyy melkein kuin nuorena. Ei tietenkään yhtä paljon.

Höpönlöpö, 30v+ ikäiset ihmiset muuttavat jatkuvasti ympäri maailmaa töiden perässä ja onnistuvat luomaan uusia ystäväpiirejä. Täysin normaalia.

Tässä selvästi sosiaalisesti älykäs nainen hoiti omalla aktiivisuudellaan itsellee uusia ystäviä uudessa kaupungissa. Elämä on valinnoista kiinni 🌞 

"Yksinäisyyttä potenut nainen keksi nokkelan tavan löytää ystäviä Helsingistä

Brasilialainen Tássia Rebelo oli Helsingissä yksinäinen. Sitten hän perusti ystävyyskerhon ja huomasi, että monella muullakin on samanhenkisistä kavereista pulaa."

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010632357.html

Vierailija kirjoitti:

Jos kaveripiiriä ei ole ollut nuorena ei sitä ole vanhempanakaan. Ystävyyssuhteet saadaan nuorena. Harvoin vanhempana. Varsinkaan ikähaarukassa 30-65v. Perhe ja työt vievät ison osan ajasta. Eläkkeellä on aikaa ja silloin tuntuu että ystävyyssuhteita syntyy melkein kuin nuorena. Ei tietenkään yhtä paljon.

Ja kun se nuoruuden kaveripiiri on hajaantunut ympäri Suomen tai kauemmaksikin, niin ei heitä kovin monta kertaa vuodessa tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole edes töitä. En tee mitään, en anna mitään yhteiskunnalle, en auta ketään, kukaan ei tarvitse minua. Mutta menee se elämä näinkin.

M41

Minulla on aika vastaava tilanne. Tosin satunnaisesti autan kavereita. Mutta ihan oudosti into elämään on lopahtanut. En innostu enää samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten, kaikki tekeminen tuntuu yhdentekevältä. Tämä on hirveää, koska menetin hiljattain läheisen ihmisen, joka olisi halunnut elää. Tunnen itseni typeräksi tylsimykseksi.

N41

Treffit näille kahdelle? 

Vierailija kirjoitti:

Monille käy niin, että lapsiperhearjessa omistaudutaan perheelle ja hylätään ystävät. Sitten tulee isona yllätyksenä, kun lasten lennettyä pesästä ne ystävät ei olekaan enää odottamassa, vaan ovat menneet elämässään eteenpäin. 

Kuule sinä selvästi lapseton; niitä ystäviä ei 'hylätä' vaan heille ei yksinkertaisesti ole aikaa ja jaksamista,jos on lapset. Vastaavasti,lapsettomia ystäviä ei vaipparalli ja yövalvomisten tuskailu kiinnosta,kun on saatava bilettää ja harrastaa ja opiskella. Lapsenvahdiksi ei itsekeskeinen nykyihminen suostu edes kummina! Kuinka tyhmiä ihmisiä täällä pyörii? 

Mulla on ystäviä ympäri Suomen ja hyvä niin. Tykkään siitä että nähdään vain harvoin, mutta aina voi laittaa viestin tai soittaa. Siskon kanssa nähdään pari kertaa vuodessa, vaikka samassa kaupungissa asutaan. Ihan tarpeeksi minulle sekin.

Se on kiva, että on tällaisia palstoja missä voi jutella. Kaiken soopan seassa täällä on hyvääkin keskustelua ja mukavia ihmisiä.