Pitäisikö terapeutin tunnistaa, kun häntä manipuloidaan?

Sanoisin pitkällä kokemuksella mt-palveluiden parissa suljettuja osastoja myöten, että osa tunnistaa, osa ei. 

Manipulaatio sanana kalskahtaa ikävältä, mutta manipulaatiotakin on monenlaista, myös tiedostamatonta. Mulla se tulee kuin hengittäminen, enkä tajunnut sitä vuosiin. Kun tajusin, lopetin kaikki mt- kontaktit, koska se on täysin hyödytöntä jos en osaa lopettaa manipuloimista. 

Mä manipuloin siis niin, että varmistan, että terapeutilla on mukavaa kanssani. Kuitenkin niin, että puhun niistä omistakin "ongelmistani", mutta oikeasti puhun hieman asian vierestä, mutten liikaa, ettei sitä huomattaisi. Pyrin myös läheisempään suhteeseen kuin vain hoitokontaktiin, kaveriksi. Osan kanssa se on onnistunut, ja terapeutti on puhunut mulle elämästään yhtä paljon kuin mä sille ja käyty kahvillakin. Osa taas vaan menee jotenkin linkkuun, eikä voi jatkaa työskentelyä kanssani, koska se ei etene. Oletan siis, että nämä ovat tunnistaneet manipulaationi, vaikka eivät suoraan sitä ole sanoneetkaan. Nämä ovat vähemmistö. 

Oon käsittänyt, että tämä on defenssi, joka käynnistyy jokaisen tapaamani ihmisen kohdalla. Kun sillä toisella on mukavaa, eikä se huomaa, etten mä oikeastaan puhu itsestäni mitään, mä olen turvassa, näkymätön. Oon elänyt lapsuuteni olosuhteissa, jossa tämä oli elinehto, enkä saa tätä kytkettyä pois päältä, vaikka nykyään sen tiedostankin. 

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin pitkällä kokemuksella mt-palveluiden parissa suljettuja osastoja myöten, että osa tunnistaa, osa ei. 

Manipulaatio sanana kalskahtaa ikävältä, mutta manipulaatiotakin on monenlaista, myös tiedostamatonta. Mulla se tulee kuin hengittäminen, enkä tajunnut sitä vuosiin. Kun tajusin, lopetin kaikki mt- kontaktit, koska se on täysin hyödytöntä jos en osaa lopettaa manipuloimista. 

Mä manipuloin siis niin, että varmistan, että terapeutilla on mukavaa kanssani. Kuitenkin niin, että puhun niistä omistakin "ongelmistani", mutta oikeasti puhun hieman asian vierestä, mutten liikaa, ettei sitä huomattaisi. Pyrin myös läheisempään suhteeseen kuin vain hoitokontaktiin, kaveriksi. Osan kanssa se on onnistunut, ja terapeutti on puhunut mulle elämästään yhtä paljon kuin mä sille ja käyty kahvillakin. Osa taas vaan menee jotenkin linkkuun, eikä voi jatkaa työskentelyä kanssani, koska se ei etene. Oletan siis, että nämä ovat

Tuttua. Itse olen nyt vanhemmiten lopettanut kaikki läheiset ihmissuhteeni, koska tajusin, että tämä kuvottava toiminta kattaa koko sosiaalisen piirini. Oikeasti minua ei ole olemassakaan, mutta rakennan tarpeen ja kohteen mukaan toimivan roolin. Näin täytyi toimia lapsena kelvatakseen/hengittääkseen/ollakseen olemassa. Käytännössä minuus jäi kokonaan rakentumatta. Ei kiitos enää koskaan. Hengittelen ja elän  roolittomana ja tuulen heilutellessa olemattomuuttani, mutta en enää ikinä väsäten omituisia ihmisyyden irvikuvia jopa toisen alitajunnasta kaiveltujen toiveiden mukaisesti.