Kun seuraan lääkärikaverini elämää, en ihmettele sote-kriisiä.
Kyseessä siis hyvä kaverini, jonka olen tuntenut lukiosta asti. Ns. 10 tyttö, joka opiskeli aikoinaan lääkäriksi. Hänen työelämänsä selittää aika pitkälti, miksi meillä on pulaa lääkäreistä, vaikka lääkäreitä on tarpeeksi.
Ensinnäkin hän työskentelee keikkalääkärinä kolmena päivänä viikossa ja saa ansioita n. 5000 euroa. Muut ajat on kotona lasten kanssa. Mies tekee täyttä päivää ja saa varmaan saman verran palkkaa tai hieman enemmän. Kaveri on kertonut avoimesti, että ei aio mennä julkiseen virkaan ikinä. Ei kiinnosta sairaalatyö päivystyksineen.
Toisekseen hän pitää pitkät lomat eli käytännössä koululaisten lomat. Ennen kesää hän työskentelee hieman enemmän, että saa n. 10 000 kuukausiansiot, jolla pärjää sitten kesäkuukaudet.
Kolmannekseen kaveri kertoi, että tämä on todella yleistä lääkäreiden keskuudessa, etenkin naislääkäreillä. Tehdään osa-aikaista työtä, ollaan lasten kanssa pitkään kotona, koska illalla voi pitää yksityisvastaanottoa ja pitää kivaa elintasoa yllä.
En tuomitse. Yhteiskunta on itse tämän tilanteen luonut.
Kommentit (590)
Vierailija kirjoitti:
Soten hallinnossa työskentelevänä voin täysin allekirjoittaa ap:n viestin. Maanantaisin ja perjantaisin on vaikea saada aikoja lääkärille. Se ei johdu siitä, että kysyntää olisi merkittävästi enemmän, vaan siitä, että lääkärit haluavat pitää pitkän viikonlopun. Usein saamme jonkun lääkärin pariksi tunniksi houkuteltua työpaikalle ja oikein hyvällä tuurilla joku muukin uhrautuu käväisemään.
Pitää paikkansa. HUS:ssa täysiä työpäiviä on vain kome lääkärien työmäärien osalta: tiistai, keskiviikko ja torstai.
Venäjällä paikallisten nuorten on melko helppo päästä opiskelemaan lääkäriksi.
Lisäksi sikäläisten lääkärien tulotaso ei merkittävästi poikkea keskivertoansioista.
Venäläiset pyrkivät välttämään paikallisen lääkärin vastaanotolle joutumista.
Tähän on syynsä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on taas downshiftausta vastustavat työaikanatsit liikkeellä, ihan kuin ihminen ei saisi itse valita mihin aikansa käyttää. Pahimmat on takuulla sitä mieltä, että miljoonaperinnön tai lottovoiton saaneen lääkärin olisi edelleen käytävä töissä, koska yhteiskunta ja martti luther.
Ja tuntipalkka sanelee sen, kuinka ihminen saa ja voi täällä sluibailla. Työtön ei saa tehdä sitä minuuttiakaan, siivooja korkeintaan minuutin, sairaanhoitaja 10 min ja lääkäri 2 päivää työviikosta saamansa rahan eteen. Ilmainen terveydenhuolto ja koulutus kustannetaan yhteisistä verovaroista, joten lääkäriltä sopisi odottaa vähän enemmän töitä sillä ylipaisuneella liksalla verotuksesta huolimatta. Lisäksi kokematon lääkäri on yleensä huonompi lääkäri kuin kokeneempi. Joten sillä tulotasolla voisi odottaa, että sitä ammattitaitoa pidettäisiin yllä ja tehtäisiin töitä muuallakin kuin työterveydessä tai tk:ssa, jossa jatkohoitoon ohjaaminen tai Burana 600 mg reseptin kirjoittaminen selkäsärkyyn on se suurin haaste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat jotenkin kateelliselta.
Tuskin olisin kaveri, jos olisin kateellinen.
Ap
Aika monella on kavereita jotka kadehtivat ystävänsä elämää. Toiset näyttää sen selkeämmin kuin toiset. Mulla oli kaveri, joka muisti kertoa kuinka paljon paremmin hänen mielestään mun asiat oli kuin hänen. Emme ole enää kavereita.
Väärin. Kaverit eivät kadehdi toisiaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit itse lukenut lääkäriksi jos kerran kadehdit.
Ei kiinnostanut, vaikka yo-todistus olisi kyllä riittänyt.
Ap
Lääkikseen mennään pääsykokeen kautta
Olisin kyllä läpäissyt sen.
Ap
Off Topic mutta oletko kokeillut? :D Minä meinaan olen ja kovat oli luulot että tietysti siinä pärjää. Ei muuten pärjää ja vaatii joko poikkeuksellisen vahvaa matemaattis-luonnontieteellinen osaamista eli käytännössä pitkän linjan fysiikkaa ja vahva matemaattinen tausta, tai ihan helvet*n ison työmäärän. Jos et ole kokeillut niin uskallanpa väittää, että väitteesi sisältö on paikkansapitämätön. Yleislääkikseen Suome
En ole, mutta pääsykokeet löytyvät netistä. Olen itsekin ns. 10 tyttö, mutta terveydenhuolto ei kiinnostanut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
No mikä tuossa on vikana? Tottahan omat lapset on laitettava etusijalle.
Voisi harkita, tulisiko lääkiksen opiskelijoille laittaa sukupuolikiintiöt niin, että 70 % opiskelijoista olisi miehiä. Omasta mielestänikin naisen on asetettava lapset etusijalle, mutta perheen elatus kuuluu ensisijaisesti miehelle, ja lääkäripula on tosiasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole ihan päähallituspuolueen tavoite, että nämä privaattisysteemit yleistyvät ja esim. terveyskeskukset virkalääkäreineen näivettyvät.
Ei tämä ongelma ole syntynyt viimeisen vuoden aikana.
Ei myöskään privaatti työterveys ole kehittynyt vasta viime vuosien aikana ja työnantajapuoli (=Kokoomus) on sitä edistänyt.
Tämä voi tulla yllätyksenä työttömälle, mutta on sinunkin etu, että työssäkäyvät ovat hyvässä kunnossa ja saavat nopeasti hoitoa.
Yhteiskunnan etu olisi, että terveydenhuolto on halpaa kun ei ole päällekkäisiä järjestelmiä. Samoin se, että työttömät hoidetaan niin että he pysyvä
Väärin. Yhteiskunnan etu on, että terveydenhuolto toimii nopeasti ja sujuvasti. Että pääset viimeistään seuraavana päivänä terveyskeskukseen tai työterveyteen tai erikoislääkärille viimeistään kuukauden päästä.
En minäkään ihmettele sote-kriisiä. Syy on kyllä aivan toinen. Suurin osa lääkäreistä (tällä ta:lla) ei puhu kotikielenään suomea eikä yleensä ymmärräkään puhuttua suomen kieltä hyvin. Esimerkkinä ystävä, joka tammikuusta lähtien on yrittänyt päästä tutkimuksiin, mutta koska tri ei ymmärrä, ei vaikka millä tavalla asiaa kuvaisi ja selittäisi, mennään kirjaimellisesti Käy(mätön)pä hoito -mukaan. Eli pakkofysioterapiaa, joka tässä vaiheessa täysin hyödytöntä myös fysioterapeutin mukaan. Mahdollisesti jopa vahingollista. Lääkitystä ei määrätty. Onneksi muun sairauden takia käynti erityissairaanhoidossa, josta lääke sentään määrättiin. Aikaa em. trille ei saa, koska on kotomaassaan lomalla, piiiitkäääääääään jne. Voi rähmä eli ei ihme, että kuolleisuus on huipussaan ja näin päästään eroon myös eläkeläisistä!
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä ero meihin toiseen hakupainealan käyneisiin, eli kauppakorkean ja oikeustieteen käyneisiin. Sanoisin, että näin business maailmassa ihannoidaan enemmän sitä, että vääntää 60h+ viikkoa niska limassa kuin että on osa-aikaisesti töissä. Eihän sitä vähemmillä tunneilla toimitusjohtajaksi tulla! Samaan aikaan lääkärit nostelee mukavia liksoja osa-aikatyöllä ja omilla yksityisillä vastaanotoilla, ja se on hyvä se.
Taitaa kunnon työnarkomaanit etsiytyä yritysjohtoon.
Kyllä se on kuule lääkärinkien keskuudessa niin, että ammatillisesti eteenpäinmenevät ja erikoistuvat tekevät kevyesti niitä 60h+- työviikkoja. Kannattaisi selvittää esim. sisätauteihin tai kirurgiaan erikoistuvien työmääriä.
Kummallista. Potilaana minulla on parasta kokemusta juuri nuorista ja aloittelevista naislääkäreistä terveyskeskuksissa ja erityisesti erikoistuvista naislääkäreistä yliopistosairaaloissa. Huonoimmat kokemukset ovat peräisin juuri näiden vanhemmilta naiskollegoilta, jotka ovat yleislääkäreinä kenties jumittuneet terveyskeskuksiin. Näiltä saanut sellaista olkien kohauttelua ja asiatonta leimaamista kanta.fi:hin. Kenties he ovat pettyneet omaan urapolkuunsa ja kostavat sitä potilailleen? Onneksi aika siivonnut pahimmat jo pois alalta. Tuttu lääkäri vaan irvisti, kun kerroin minua hoitaneen kollegan nimen hänelle: asenneongelmaa potilastyöhön ollut kuulemma jo lääkiksestä lähtien eräillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä ero meihin toiseen hakupainealan käyneisiin, eli kauppakorkean ja oikeustieteen käyneisiin. Sanoisin, että näin business maailmassa ihannoidaan enemmän sitä, että vääntää 60h+ viikkoa niska limassa kuin että on osa-aikaisesti töissä. Eihän sitä vähemmillä tunneilla toimitusjohtajaksi tulla! Samaan aikaan lääkärit nostelee mukavia liksoja osa-aikatyöllä ja omilla yksityisillä vastaanotoilla, ja se on hyvä se.
Taitaa kunnon työnarkomaanit etsiytyä yritysjohtoon.
Isoa osaa esim. juristin töistä ei voi tehdä vuoroissa eikä tuuraajia ole, joten sinun on itse hoidettava asiakkaasi ja kesissisi lähtökohtaisesti alusta loppuun (oli sitten kyse julkisesta tai yksityisestä puolesta). Työajan lyhentäminen lasten takia pienensi kyllä palkkaa ja nimellisesti työaikaa, mutta ei oikein työmäärää. Tuttu tarina monella muulla juristilla. Julkisen puolen juri
Ruotsissahan näin ei saa tehdä sote-puolella. Tuskin onnistuisi Suomessa, loputkin lääkärit katoaisivat hyvalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on taas downshiftausta vastustavat työaikanatsit liikkeellä, ihan kuin ihminen ei saisi itse valita mihin aikansa käyttää. Pahimmat on takuulla sitä mieltä, että miljoonaperinnön tai lottovoiton saaneen lääkärin olisi edelleen käytävä töissä, koska yhteiskunta ja martti luther.
Ja tuntipalkka sanelee sen, kuinka ihminen saa ja voi täällä sluibailla. Työtön ei saa tehdä sitä minuuttiakaan, siivooja korkeintaan minuutin, sairaanhoitaja 10 min ja lääkäri 2 päivää työviikosta saamansa rahan eteen. Ilmainen terveydenhuolto ja koulutus kustannetaan yhteisistä verovaroista, joten lääkäriltä sopisi odottaa vähän enemmän töitä sillä ylipaisuneella liksalla verotuksesta huolimatta. Lisäksi kokematon lääkäri on yleensä huonompi lääkäri kuin kokeneempi. Joten sillä tulotasolla voisi odottaa, että sitä ammattitaitoa pidettäisiin yllä ja tehtäisiin töitä
Naisilta kuitenkin samalla vaaditaan lasten synnyttämistä, lasten kanssa kotona olemista jne. Millä matematiikalla yksi nainen tekee ympäripyöreitä päiviä lääkärinä ollakseen hyödyksi yhteiskunnalle, kun kerran on kalliilla koulutettu, synnyttää riittävästi lapsia, kun on kerran synnytysikäinen ja vauvoista on pulaa ja samalla hoitaa jo saamiaan lapsia kotona, koska äidin kanssa kotona oleminen on lapselle tärkeää, ei saa laittaa lasta liian varhain hoitoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"
Taisi vähän mennä tunteisiin :D
Työhön sitoutumisestahan tuollainen oikeasti kertoo, turha sitä on muuksi yrittää selittää."
Miksi työhön pitäisi olla erityisen sitoutunut, oli sitten lääkäri tai putkimies. Rahan takiahan sitä tehdään.
Silloin tekisi kanssa rahaa, mutta 5 tonnia ei ole mikään ihmeellinen palkka. Kauanko lääkärin koulutus yleensä kestääkään? 6 vuotta on tavoiteaika, eli keskimäärin ehkä 7? Samaan palkkaan pääsee kolmenkin vuoden opiskelulla.
Ja julkisella puolella 12 v koulutuksen käyneen erikoislääkärin palkka on muutaman satasen yleislääkärin palkkaa korkeampi.
"Soten hallinnossa työskentelevänä voin täysin allekirjoittaa ap:n viestin. Maanantaisin ja perjantaisin on vaikea saada aikoja lääkärille. Se ei johdu siitä, että kysyntää olisi merkittävästi enemmän, vaan siitä, että lääkärit haluavat pitää pitkän viikonlopun. Usein saamme jonkun lääkärin pariksi tunniksi houkuteltua työpaikalle ja oikein hyvällä tuurilla joku muukin uhrautuu käväisemään."
Ikävä kyllä sote hallinto on usein juurin näin pihalla siitä mitä siellä kentällä tapahtuu. Siihen että maanantai aamuna ei haluta työskennellä ei vaikuta mitenkään pitkäviikonloppu, muuten kuin niiden asiakkaiden osalta. Kovin mieltä ylentävää ei nimittäin ole palvella niitä maanatai tai perjantai illan asiakkaita. Mieluummin silloin on töissä vaikka siellä yksityisvastaanotolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos valittavana on mies tai naislääkäri, valitsen aina miehen. Ne on osaavampia ja motivoituneempia. Olen itse nainen.
Tutkimuksen mukaan naiskirurgien potilaat selviävät useammin leikkauksesta hengissä kuin mieskirurgien ottaen huomioon kirurgin kokemus ja potilasmateriaali.
Kirurgia on vain yksi erikoisala. Niitä on kymmenittäin.
Ja ehkä se mieskirurgi joutuu painamaan ylitöitä, kun naiskirurgi tekee 3-päiväistä työviikkoa? Virheet lisääntyvät silloin.
Julkiset virat, edihenkilötehtävät, kokoaikatyö. Ei niihin enää nuoria lääkäreitä saada.
Toisaalta ongelma on myös järjestelmässä, jossa on kaksi rinnakkaista systeemiä: julkinen terveydenhuolto ja yksityinen. Kuka halua raskaita ja moniongelmaisia asiakkaita, kun voi keskittyä helppoihin ja hyvin maksaviin?
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli tiedossa jo 20 vuotta sitten, kun lääkärikunta alkoi naisistua. Tarvitaan enemmän lääkäreitä hoitamaan sama määrä potilaita, kun naisten osuus lääkäreissä lisääntyy. Ja koska ammattitaito kehittyy työn myötä, ovat vähemmän työtä tekevät lääkärit keskimäärin myös huonompia.
Ainakin itse tuntemani naislääkärit tekevät töitä innolla vielä eläkeikäisinäkin. Heidän miehensä ovat hoitaneet lapset. En tiedä, onko sitten nykyajan nuorilla huonompi työmoraali, että jäävät hoitamaan lapsia, eivätkä tee töitään, vaikka ovat opiskelleet yhteiskunnalle kalliin ja tärkeän koulutuksen.
Mielestäni aika outoa alkaa tässäkin asiassa syyttää naisia.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ystäväni on hammaslääkäri ja yksinhuoltaja. Tekee tasan sen verran töitä, että saa kivan elämän itselleen ja lapselleen. Lopun ajan viettää lapsen kanssa. Minusta se on ihanaa.
Saattaa kaduttaa kun ekäkeikä lähestyy. Olisi ollut mahdollisuus myös mukavaan vanhuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Julkiset virat, edihenkilötehtävät, kokoaikatyö. Ei niihin enää nuoria lääkäreitä saada.
Toisaalta ongelma on myös järjestelmässä, jossa on kaksi rinnakkaista systeemiä: julkinen terveydenhuolto ja yksityinen. Kuka halua raskaita ja moniongelmaisia asiakkaita, kun voi keskittyä helppoihin ja hyvin maksaviin?
Ei kukaan vaikka se edellyttäisi että kouluttautuisi johonkin muuhun. Yksityisvastaaotot ei se ongelma ole vaan nimenomaan ne moniongelmaiset asiakkaat olivat he sitten missä tahansa.
Aivan päätön idea. Kommunistisessa Neuvostoliitossa yritettiin tasata palkkoja, että siivoja tienaa saman kuin lääkäri. No mitä kävi? Kukaan ei halunnut lääkäriksi.
Ammattikoulun käynyt koodari tosiaan voi helposti tienata tuon 5000 euroa/kk uran alkuvaiheessa, meillä ei olisi yhtään lääkäriä enää tuollaisilla palkoilla julkisella.