Kun seuraan lääkärikaverini elämää, en ihmettele sote-kriisiä.
Kyseessä siis hyvä kaverini, jonka olen tuntenut lukiosta asti. Ns. 10 tyttö, joka opiskeli aikoinaan lääkäriksi. Hänen työelämänsä selittää aika pitkälti, miksi meillä on pulaa lääkäreistä, vaikka lääkäreitä on tarpeeksi.
Ensinnäkin hän työskentelee keikkalääkärinä kolmena päivänä viikossa ja saa ansioita n. 5000 euroa. Muut ajat on kotona lasten kanssa. Mies tekee täyttä päivää ja saa varmaan saman verran palkkaa tai hieman enemmän. Kaveri on kertonut avoimesti, että ei aio mennä julkiseen virkaan ikinä. Ei kiinnosta sairaalatyö päivystyksineen.
Toisekseen hän pitää pitkät lomat eli käytännössä koululaisten lomat. Ennen kesää hän työskentelee hieman enemmän, että saa n. 10 000 kuukausiansiot, jolla pärjää sitten kesäkuukaudet.
Kolmannekseen kaveri kertoi, että tämä on todella yleistä lääkäreiden keskuudessa, etenkin naislääkäreillä. Tehdään osa-aikaista työtä, ollaan lasten kanssa pitkään kotona, koska illalla voi pitää yksityisvastaanottoa ja pitää kivaa elintasoa yllä.
En tuomitse. Yhteiskunta on itse tämän tilanteen luonut.
Kommentit (590)
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kuin nostetaan niitä koulutusmääriä. Ei ole mitään järkeä, että yksi ammattiryhmä porskuttaa ja samalla koko muu yhteiskunta kärsii.
Tämä! Joillakin niistä saattaisi olla myös ammatillista kunnianhimoa, eikä pelkkää pyrkimystä maksimoida omaa helppoa elämää kunnianarvoisana lääkärinä, joka osa-aikatyössään on kohdannut ja diagnosoinut korkeintaan puolet siitä potilasmäärästä, mitä häntä vanhemmat kollegat. Täysi lääkärin palkka, mutta puolet osaamisesta ja vastuusta sekä ajan että palkan suhteen. Miljoonan maksaneen koulutuksen saaneille äideille, jotka työskentelevät 4h/pvä tai 3 vuoroa viikossa kirjoittaakseen korkeintaan Burana-reseptejä, maksetaan 5000 €/kk.
Syrjemmällä hammaslääkärille maksetaan jopa 30 000 €/kk. Ja auto ja asunto tarjotaan työn puolesta. Silti työ ei näitä houkuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikä tuossa on vikana? Tottahan omat lapset on laitettava etusijalle.
Voisi harkita, tulisiko lääkiksen opiskelijoille laittaa sukupuolikiintiöt niin, että 70 % opiskelijoista olisi miehiä. Omasta mielestänikin naisen on asetettava lapset etusijalle, mutta perheen elatus kuuluu ensisijaisesti miehelle, ja lääkäripula on tosiasia.
Entä kun hoitajapula on vielä pahempi? Pakotetaanko miehet sinne, kun ovat sinusta ylivertaisia työelämässä ( mikä tosin ei pidä paikkaansa) ?
Ei ketään pakoteta mihinkään. Pienten lasten äidit vain usein haluavat omistaa tämän kallisarvoisen ja ainutlaatuisen ajan lapsilleen. Tällöin he saavat miehiä vähemmän työkokemusta lääkärinä. Hoitajat ovat pienempipalkkaisia, jolloin osapäivitystä eivälttämättä ole heille yhtä houkutteleva vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Kiva yhteiskunnalle kouluttaa kalliilla ihmisiä käytännössä lomailemaan ja vähän heiluttelemaan käsiään josta saa sitten kymppitonnien palkkaa.
Halutessaan lääkäri voi tehdä myös vaikka 10 vuoden työuran ja sijoittaa rahansa ja jäädä sitten eläkkeelle nelikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärien aloituspaikoille pitäisi tehdä sama kuin dippa-inssien; Moninkertaistaa ja sitten tutkinto kärsii inflaatiota, palkat laskevat ja lääkäreitä alkaa ilmaantua julkiselle.
Jos julkisen sektorin työ ei kiinnosta lääkäreitä miksi he sinne olisi pakotettuja hakeutumaan. Läheskään kaikki lääkäriksi kouluttautuneet ei tee sitä potilastyötä edes osa-aikaisesti vaan hakeutuvat töihin täysin muualle.
Toisekseen sen verran pitkä tuo lääkärinkoulutis on että ei kyllä yhtään tiedä onko sitten kun valmistuvat edes nykyistä julkistasektoria enää olemassa. Todennäköisesti ei.
Ap on ihan oikeassa. Tosi juttu: varasin aikaa erikoislääkärille yksityisellä puolella. Ajanvarauksesta kerrottiin, että käy kerran viikossa ko. paikassa ja on muutaman tunnin. Lääkärit on varmasti monessa eri paikassa, mutta ei ihme, jos ei aikaa lääkärille löydy, kun kukaan ei halua tulla maanantaina eikä perjantaina töihin ja muutenkin kivempi tehdä lyhyempää päivää esim. klo 14 asti...
Se on vaan fakta, että niillä lääkäreillä, jotka tekevät vähän tunteja ei myöskään ammattitaito kehity ja asioita unohtaa.
Tähän yhden ammattiryhmän paapomiseen pitäisi puuttua. Lääkärin kouluttaminen on kalleinta mitä yhteiskunta tarjoaa, joten kyllä sillä pitäisi saada vastinetta eikä näitä teen kerran viikossa muutaman tunnin osa-aikaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kuin nostetaan niitä koulutusmääriä. Ei ole mitään järkeä, että yksi ammattiryhmä porskuttaa ja samalla koko muu yhteiskunta kärsii.
Tämä! Joillakin niistä saattaisi olla myös ammatillista kunnianhimoa, eikä pelkkää pyrkimystä maksimoida omaa helppoa elämää kunnianarvoisana lääkärinä, joka osa-aikatyössään on kohdannut ja diagnosoinut korkeintaan puolet siitä potilasmäärästä, mitä häntä vanhemmat kollegat. Täysi lääkärin palkka, mutta puolet osaamisesta ja vastuusta sekä ajan että palkan suhteen. Miljoonan maksaneen koulutuksen saaneille äideille, jotka työskentelevät 4h/pvä tai 3 vuoroa viikossa kirjoittaakseen korkeintaan Burana-reseptejä, maksetaan 5000 €/kk.
Syrjemmällä hammaslääkärille maksetaan jopa 30 000 €/kk. Ja auto ja asunto tarjotaan työn puolesta. Silti työ ei näitä houkuta.
Juuri se ammatillinen kunnianhimo ohjaa lääkärit pois julkiselta.
Sitä se teettää, kun lääkärien palkat nostettiin pilviin. Voi tehdä vähän töitä, kun huvittaa ja nostaa silti korkeaa liksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluttakaa rahanahneet miehet lääkäreiksi ja puolipäivähommia hinkuvat naiset hoitajiksi.
Siitähän se vasta kunnon katastrofi tulisi. Rahanahne lääkäri ei julkiselle töihin mene, koska paljon paremmin tienaa yksityisellä. Nyt sentään julkisella puolella on lääkäreitä, kun ne vähemmän rahanahneet haluavat hoitaa potilaitakin, eivätkä pelkästään tienata rahaa.
Hoitajan palkka on pieni. Harva sillä osa-aikatyötä tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kuin nostetaan niitä koulutusmääriä. Ei ole mitään järkeä, että yksi ammattiryhmä porskuttaa ja samalla koko muu yhteiskunta kärsii.
Kenen rahoilla maksetaan ylimääräisten lääkärien koulutus ja palkat?
Enemmän kilpailua lääkäreiden kesken, niin ryöstöpalkat laskee. Samoin kuin muilla aloilla. Eiköhän ne koulutuskulut ole mitättömmät kokonaiskuvassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertoo vaan siitä minkä kaikki tietää, kun on varakas voi käyttää tilannetta hyväksi. Köyhille sanotaan että mee töihin, varakas on laiska elintasoääliö.
Niin, täälläkin haukutaan heti ap:ta kateelliseksi, koska kyllähän LÄÄKÄRILLÄ pitää olla oikeus loisia veronmaksajien rahoilla. Mutta auta armias jos joku työtön, osatyökykyinen tai joku muu tulee kertomaan kuinka hoitaa lapsia kotonaan tai kuinka paljon on vapaa-aikaa, niin se on sitten hirveä loissaasta. Kunnon kaksinaismoralistit 😂 Tulee muuten vähän kalliimmaksi yhteiskunnalle noi laiskottelevat lääkärit kuin joku pitkäaikaistyötön, ihan by the way.
Halvemmaksihan lääkäri yhteiskunnalle tulee kun ei ole töissä vaan on kotona.
AV: n parviäly ei petä 😂. Se lääkäri tuli kalliiksi jo koulutusvaiheessa, yhden lääkärin kouluttaminen maksaa enemmän kuin jonkun elämäntapatyöttömän koko 40-vuotinen peruspäiväraha. Siihen nähden yhteiskunnan olisi tarpeen saada investoinnilleen vastinetta. Kotoilu maksaa koko ajan yht kunnalle, kun jää potilaat jonoissa hoitamatta, vaivat pahenee ja pitkittyy , eli kertautuu todella isoiksi kustannuksiksi.
Ja yksilöitä on turha syyttää, me kaikki haluamme elää mukavaa elämää ja pistää omat lapsemme ykköseksi. Yht. kunta mahdollistaa minkä mahdollistaa...
Vierailija kirjoitti:
Tähän on kaksi syytä, toinen on se ettei julkinen puoli tarjoa mitään työaika joustoja edes perheellisille, jolloin jos haluaa työn ohella hoitaa myös lapsia, pitää alkaa keikka- ja yksityislääkäriksi. Toinen tekijä on progressiivinen verotus. Neljän päivän palkka on jo niin iso että kun siihen laittaa päälle viidennen päivän palkan, jää siitä käteen vain vähän kun verotus vie niin suuren osan. Tässä marginaalivero on yli 50%. Vapaa-aika on arvokkaampaa kun neljänkin päivän palkalla tulee hyvin toimeen. Itse uskon että tämä malli tulee tulevaisuudessa yleistymään hyvin palkatuilla, varsinkin jos verotus vielä kiristyy. Tämä taas on ongelma yhteiskunnan kannalta kun verotulot pienenevät.
Ensimmäinen osa vastauksestasi saattaa pitääkin paikkansa, mutta tuo verojuttu on vähän ongelmallinen. Jos yrität sanoa, että marginaaliveron alentaminen (eli yleisesti ottaen tuloverotuksen keventäminen suurituloisilta) saisi ihmiset tekemään enemmän töitä, olet mielestäni väärässä. Ihmiset voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään: ihmisiin, joiden elämän keskipiste on raha ja ihmisiin, joille raha on pelkkä väline.
Mietitäänpä tuota jälkimmäistä ryhmää. He tekevät työtä juuri niin paljon, että sillä saa miellyttävän elintason ja rittävästi vapaa-aikaa (kukin päättää itse, mitä noilla tarkoittaa). Jos rahaa saa riittävästi vähemmällä työllä, he tekevät vähemmän töitä. Mitä tapahtuisi, jos marginaaliveroa (eli käytännössä tuloveroa) kevennettäisiin? Jos he tienaavat jo sen summan, jolla tavoitteet saavutetaan, he joko tekevät saman määrän töitä kuin ennenkin ja saavat enemmän rahaa käteen tai sitten he tekevät vähemmän töitä saadakseen lisää vapaa-aikaa. Jos heidän tulonsa eivät vielä riitä tavoiteltuun elintasoon, mutta he eivät silti halua tehdä enempää töitä, verotuksen keventäminen ei saisi heitä tekemään enempää töitä, koska silloin samasta palkasta jäisi enemmän käteen.
Ensimmäinen ryhmä sen sijaan voisi toimia toisin. Jos ihminen on hyvin perso rahalle ja elämän suurin päämäärä on ansaita paljon rahaa, verotuksen keventäminen saattaisi todella saada heidät tekemään enemmän töitä, koska rahaa tienaisi enemmän, mutta toisaalta moni heistä on jo nyt ottanut käyttöön kaikki mahdolliset tavat välttyä verojen maksamiselta. Verotuksen keventäminen ei luultavasti lisäisi edes heidän työntekoaan, koska he tekevät jo nyt töitä enemmän kuin olisi järkevää, koska he haluavat saada enemmän rahaa. Tietysti pieni osa näistä ihmisistä oikeasti lisäisi työntekoa, mutta todennäköisesti ei kovin moni.
Entä kuinka paljon näihin ryhmiin kuuluvia ihmisiä on? Tiettävästi noita rahanahneita ihmisiä on vain pieni vähemmistö kaikista ihmisistä. Heidän osuutensa korostuu johtajissa, yrittäjissä ja vastaavissa, mutta jonkin verran heitä on myös muissa ammateissa. Todellisuudessa siis marginaaliveron keventäminen ei lisäisi työntekoa. Pieni osa ihmisistä tietysti tekisi töitä enemmän, mutta osa jopa vähentäisi työntekoa.
Paljonko Suomessa maksaa yhden (esim. yleis-) lääkärin koulutus? Verovaroista...
Yksittäistä lääkäriä on tietysti turha syyttää. Sama tilanne syntyy millä tahansa alalla, jos osaajia on liian vähän. Varsinkin, jos ala on luvanvarainen ja säännelty.
Takavuosina vastaava ongelma syntyi putkimiehien vähyyden vuoksi, koska pitkään putkimiehen tutkinto oli epämuodikas "paskatyö". Jokusen vuoden putkimiehet oli vähintään "varajeesuksen" asemassa.
Vierailija kirjoitti:
Ap nosti tärkeän aiheen esiin. Lääkäriksi opiskelun maksaa valtio ja pointti ei ole siinä että kympintytöt ja - pojat hankkii itselleen kivan elämän, vaan tarkoitus on mahdollistaa palvellut Suomessa. Yksityiseltä erikoislääkärin aikaa varatessa tilanne konkretisoituu myös veronmaksajalle. Tietyille erikoislääkäreille aikaa etsiessä aikoja saattaa olla vain parina päivänä viikossa muutaman tunnin haarukassa. Vapaat ajat useiden viikkojen päästä. Asiantuntemus ja erikoislääkäriosaaminen heikkoa. Diagnoosi höpön löpöä ja reseptit tyyliä lepoa, Buranaa ja perusvoidetta. 250€. Kahden vuoden päästä oire kroonistunut tai tilanne pahentunut, mutta nää näennäislääkärithän ei sitä enää tiedä vaan on ylpeitä suorituksestaan. Ja kyllä, olen itse sinnitellyt vakavan sairauden kanssa vuosia ennen kuin löytyi lääkäri joka oli riittävän utelias tai pätevä selvittämään mistä on kyse. Myös läheinen on kuollut sydän
Useimmat ymmärtää ettei heistä ole lääkäreiksi auttamaan ketään, joten opiskelevat toisen ammatin.
Toiset taas opiskelee lääkäreiksi välittämättä kyvyttömyydestään auttaa ketään. Pääasia, että tittelillä tienaa hyvin.
Hyvin harvassa (1/100 000?) ovat ne lääkärit, jotka osaa auttaa ja tutkia. Tai edes viitsii kuunnella asiakkaan oireita.
Vierailija kirjoitti:
Ap on ihan oikeassa. Tosi juttu: varasin aikaa erikoislääkärille yksityisellä puolella. Ajanvarauksesta kerrottiin, että käy kerran viikossa ko. paikassa ja on muutaman tunnin. Lääkärit on varmasti monessa eri paikassa, mutta ei ihme, jos ei aikaa lääkärille löydy, kun kukaan ei halua tulla maanantaina eikä perjantaina töihin ja muutenkin kivempi tehdä lyhyempää päivää esim. klo 14 asti...
Se on vaan fakta, että niillä lääkäreillä, jotka tekevät vähän tunteja ei myöskään ammattitaito kehity ja asioita unohtaa.
Tähän yhden ammattiryhmän paapomiseen pitäisi puuttua. Lääkärin kouluttaminen on kalleinta mitä yhteiskunta tarjoaa, joten kyllä sillä pitäisi saada vastinetta eikä näitä teen kerran viikossa muutaman tunnin osa-aikaisia.
Ettei vain tämä lääkäri tekisi töitä julkisella muuna aikana? Ottakaa myös huomioon, että nykyisellä lääkärimäärällä privaatissa ei ole töitä kaikille halukkaille 24/7, etenkään yleislääkäreille.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko Suomessa maksaa yhden (esim. yleis-) lääkärin koulutus? Verovaroista...
Lääketieteen lisensiaatin koulutus maksaa keskimäärin 120 000 euroa lääketieteellisten tiedekuntien dekaanien mukaan.
"AV: n parviäly ei petä 😂. Se lääkäri tuli kalliiksi jo koulutusvaiheessa, yhden lääkärin kouluttaminen maksaa enemmän kuin jonkun elämäntapatyöttömän koko 40-vuotinen peruspäiväraha. Siihen nähden yhteiskunnan olisi tarpeen saada investoinnilleen vastinetta. Kotoilu maksaa koko ajan yht kunnalle, kun jää potilaat jonoissa hoitamatta, vaivat pahenee ja pitkittyy , eli kertautuu todella isoiksi kustannuksiksi.
Ja yksilöitä on turha syyttää, me kaikki haluamme elää mukavaa elämää ja pistää omat lapsemme ykköseksi. Yht. kunta mahdollistaa minkä mahdollistaa..."
Eihän ne lääkärit siellä yksityisellä puolella yhteiskunnan kannalta hyödyttömiä ole. Oikeastaan usein päinvastoin tuottavat terveyttä enemmänkin kun mitä siihen pystyisi jossain terveyskeskuksessa. Eikä yhteiskunnan resursseja mene kuin murto-osa julkiseen sektoriin verrattuna. Joten kyllä vain yhteiskunta hyötyy kouluttaessaan lääkäreitä vaikka he eivät julkisen sektorin rahoja työssä käyttäisi. Edullisempaa se on yhteiskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai nyt jokainen valitsee ennemmin puolikkaan työajan ja 5000e bruttopalkan, kuin täyden työajan ja 10000e bruttopalkan. Verottajalta saa aika hyvin takaisin koska progressio, eikä tarvitsee tuhlata liikaa aikaa töihin.
Sen sijaan, että syytellään lääkärien palkkatasoa, kannattaisi syyttää järjetöntä veroprogressiota, joka ajaa osaavat ihmiset downshiftaamaan. Mitä järkeä tehdä lisätunteja ja -päiviä jos verottaja vie leijonanosan?
Jos teet nyt töitä 40h/viikko ja palkastasi jäisi käteen nyt vaikkapa 6000€/kk, lisäisitkö vai vähentäisitkö työtuntejasi, jos verotusta kevennettäisiin ja samasta bruttopalkasta jäisikin käteen vaikkapa 7000€/kk? Minä väitän, että hyvin harva päättäisi lisätä työntekoa. Useimmat tekisivät töitä edelleen saman 40h/vk, mutta monet myös vähentäisivät työntekoa ja tekisivät kuukaudessa esim. 3-4 päivää vähemmän töitä.
Vierailija kirjoitti:
Kiva yhteiskunnalle kouluttaa kalliilla ihmisiä käytännössä lomailemaan ja vähän heiluttelemaan käsiään josta saa sitten kymppitonnien palkkaa.
Ja osaamiseksi riittää että osaa käyttää leimasinta.
Nykyään ei sitäkään tarvita.
Siitähän se vasta kunnon katastrofi tulisi. Rahanahne lääkäri ei julkiselle töihin mene, koska paljon paremmin tienaa yksityisellä. Nyt sentään julkisella puolella on lääkäreitä, kun ne vähemmän rahanahneet haluavat hoitaa potilaitakin, eivätkä pelkästään tienata rahaa.