Lue keskustelun säännöt.
Omat vanhempansa perinyt sukupolvi, joka ei aio jättää omille lapsilleen perintöä
19.06.2024 |
Heti alkuun: kaikki eivät tietenkään ole tällaisia, mutta aika moneen tapaukseen olen törmännyt:
40-50-luvulla syntyneet vanhemmat elivät hyvän aikuisuuden. Työpaikkoja oli, eikä 90-luvun lama koskettanut läheskään kaikkia. Moni sai hankittua mukavan omakotitalon, lasten elämä oli vara maksaa helposti, oli kesämökkiä ja muuta. Moni sai maksettua kohtuulliset asuntolainansa pois hyvin ja rahaa jäi ylimääräiseen. Isovanhemmat saattoivat jopa olla apuna lastenlasten kanssa. Moni 40-50-luvulla syntynyt peri omat vanhempansa, jotka olivat sodan kokeneena eläneet säästeliäästi. Näillä perinnöillä on osteltu kesämökkejä, rempattu koteja, matkusteltu ulkomaille ja tehty mukavia asioita. Osa isovanhempien ikäpolvesta laittoi perintöä jo etukäteen jakoon, jotta tämä 40-50-luvulla syntyneiden sukupolvi saisi siitä apua elämäänsä. Monelle isovanhemmalle oli itsestäänselvyys, että säästyneillä rahoilla tuettiin seuraavaa sukupolvea, jotta heidän elämänsä olisi helpompaa.
Nyt kun tämä 40-50-luvun sukupolvi on tullut ikään, jossa voisivat itse tehdä omien vanhempiensa tavoin eli auttaa nuorempia sukupolvia, ei tämä kiinnosta. Elän itse tätä perus kolme-nelikymppisten arkea ja kenelläkään tutullani isovanhemmat eivät ole tulleet taloudelliseksi avuksi. Kukaan ei ole saanut ennakkoon perintöä tai arjessa taloudellista apua. Vierestä katsotaan, kun omat lapset tuskailevat pätkätöiden, kalliiden asumiskustannusten ja pikkulapsiarjen kanssa, mutta auttaminen ei kiinnosta. Lasten kanssa ei auteta, eikä perheitä tueta taloudellisesti. Sen sijaan itse asutaan tyytyväisinä maksetuissa omistusasunnoissa ja valitetaan, kuinka ei ole tarpeeksi laadukkaita palveluita virkeille eläkeläisille. Sitten ihmetellään, miksi nykyvanhemmat ovat väsyneitä ja stressaantuneita, kun monet kulut ovat paljon kalliimpia kuin aiemmin, eikä yhteiskunnalla ole samanlaisia tukimuotoja vaikka lapsiperheille tai verotuksen muodossa kuin ennen oli. Osalle vanhempansa jo menettäneistä on tullut vielä yllätyksenä, että vanhempi on kuluttanut kaiken omaisuutensa eläessään, eikä nuoremmille sukupolville ole jäänyt mitään. Olenpa kuullut siitäkin, että jotkut näistä 40-50-luvun sukupolven edustajista ovat päättäneet jättää lapsensa perinnöttä ja testamentata omaisuutensa jollekin järjestölle. Kerrassaan ihanaa toimintaa. Mieluummin minä soisin sen perinnön menevän niille lapsille kuin jonkun järjestön pohjattomaan kaivoon.
Kommentit (490)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikkaissa suvuissa on rikkaiden ongelmat. Mun isovanhemmat oli köyhiä kuin kirkonrotat. Vanhempani ei perineet kuin vaatteita, astioita ja huonekaluja. Hankkivat ihan itse oman aika mittavan omaisuutensa, jonka minä ja veljeni perittiin ja käytettiin miten haluttiin. Ei ole mitään suvussa kulkevaa perintöä, johon kukaan ei saa koskea vaan pitää jättää perinnöksi aina seuraavalle sukupolvelle.
Niin. Ei sitten ole tullut mieleen, että sinun sukupolvesi olisi olisi voinut tämän suvun omaisuuden kerryttämisen aloittaa? Ja eikö se peritty omaisuus ole jo suvussa kulkevaa, jos sinä ja veljesi olette sen perineet?
Ei ole tullut mieleen. En ole vielä edes miettinyt, kenelle jätän perintöni. Ehkä kodittomille kissoille.
Sitä pitää ajatella kun sellaisen vastaanottaa. Viimeistään viisissäkymmenissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erikoista miten ajatusmaailma muuttuu. Korona-aikaan oltiin huolissaan vanhusten hyvinvoinnista. Nyt ei olekaan tärkeää se, että he käyttäisivät omat rahansa itsensä hyvinvointiin vaan tärkeää on se, että lapsille jää perintöä. O tempora, o mores.
Virus ja raha-asiat ei ole sama...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuinka paljon omaisuutta 50-luvulla syntyneillä vanhemmillani on, eikä kiinnosta. Saavat huoletta käyttää kaiken viimeistä penniä myöten itseensä tai lahjoittaa hylättyjen kissojen hoitokodille. Itse elätän itseni oikein mukavasti, en tarvitse siihen perintöjä.
Tarvitseminen on yksi asia, järkevä ja hyväntahtoinen tukeminen on toinen asia. Entä jos apu olisi vain tullut automaattisesti ilman pyytämistä ja tarvetta?
Auttamisen ei tarvitse olla tarveperustaista. Apua ja tukea pitäisi jakaa ennen kuin sitä edes tarvitaan. Ennen kuin voimat loppuvat. Ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin sitä osataan edes pyytää. Sitä on hyvinvointi.
Ikivanha perinne on, että aikuiset lapset auttavat vanhempiaan eikä päinvastoin. Nyt on mennyt ihan päälaelleen, kun vanhukset jätetään yhteiskunnan hoidettavaksi (joka ei enää edes hoida) ja itse odotellaan naama nyrpällä perintöä ja vihataan vanhempia, jos nämä käyttävät minkään verran rahaa omaan elämiseen.
Omituisista on, että nämä valittajat on itse yleensä terveitä työikäisiä.
Olen saanut merkittävää taloudellista tukea ja perintöä vanhemmiltani.
Olen myös itse jo kerännyt omille lapsilleni varallisuutta ja tulen auttamaan heitä taloudellisesti mahdollisuuksien mukaan. Perinnön tulen siirtämään lapsilleni mahdollisuuksien mukaan pikku hiljaa jo eläessäni. Taloudellinen tuki, lahjat, ennakkoperintö, jne. ovat yhtä lailla perintöä mitä varsinainen perintöverotettava perintö kuoleman jälkeen. Itse asiassa pyrin siihen, että lapseni hyötyisivät korkoa korolle ilmiöstä, sillä minulla on useampi lapsi ja minun siirtämä varallisuus jakaantuu näin olle useampaan osaan.
Hankittu raha on laitettu menemään tai niiden päällä istutaan tiukasti. Vanhemmat huutavat lapsilleen "Menkää v*ttu töihin!" ja selailevat pankkitiliensä lukuja. Nuoret aikuiset kulkevat laskinten kanssa kaupassa ja hakevat hakemistaan töitä, mutta saavat vain alipalkattua pätkää, jos maalaispitäjissä sitäkään, ja kurjuuskierre on heidän osaltaan valmis. Ja "heitä" on tuhansia ja taas tuhansia. Ja sitten hallitus leikkasi tuet. Hyvää työtä, Suomi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat vanhempani joivat perintörahansa, että sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuinka paljon omaisuutta 50-luvulla syntyneillä vanhemmillani on, eikä kiinnosta. Saavat huoletta käyttää kaiken viimeistä penniä myöten itseensä tai lahjoittaa hylättyjen kissojen hoitokodille. Itse elätän itseni oikein mukavasti, en tarvitse siihen perintöjä.
Tarvitseminen on yksi asia, järkevä ja hyväntahtoinen tukeminen on toinen asia. Entä jos apu olisi vain tullut automaattisesti ilman pyytämistä ja tarvetta?
Auttamisen ei tarvitse olla tarveperustaista. Apua ja tukea pitäisi jakaa ennen kuin sitä edes tarvitaan. Ennen kuin voimat loppuvat. Ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin sitä osataan edes pyytää. Sitä on hyvinvointi.
Ikivanha perinne on, että aikuiset lapset auttavat vanhempiaan eikä päinvastoin. Nyt on mennyt ihan päälaelleen, kun vanhuks
Kyllä se molempiin suuntiin menee ainakin omassa suvussani. Vanhukset sekä saavat, että antavat apua. Vanhukset auttavat myös toisia vanhuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuinka paljon omaisuutta 50-luvulla syntyneillä vanhemmillani on, eikä kiinnosta. Saavat huoletta käyttää kaiken viimeistä penniä myöten itseensä tai lahjoittaa hylättyjen kissojen hoitokodille. Itse elätän itseni oikein mukavasti, en tarvitse siihen perintöjä.
Tarvitseminen on yksi asia, järkevä ja hyväntahtoinen tukeminen on toinen asia. Entä jos apu olisi vain tullut automaattisesti ilman pyytämistä ja tarvetta?
Auttamisen ei tarvitse olla tarveperustaista. Apua ja tukea pitäisi jakaa ennen kuin sitä edes tarvitaan. Ennen kuin voimat loppuvat. Ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin sitä osataan edes pyytää. Sitä on hyvinvointi.
Ikivanha perinne on, että aikuiset lapset auttavat vanhempiaan eikä päinvastoin. Nyt on mennyt ihan päälaelleen, kun vanhuks
Tämä on pääsääntö edelleen aidosti varakkaissa suvuissa. Vanhusten hylkääminen on joidenkin boomereiden itsensä kehittämä tapa, jota heidän lapsena nyt jäljittelee.
Surullinen ketju.
Ymmärrän kyllä, että jos jollakin on miljonäärivanhemmat, niin onhan se kohtuullista, että auttavat lapsiaan taloudellisesti. Juurihan luin Iltasanomista siitä yhdestä rikkaasta miehestä, jolla on siis jotain kymppitonnien eläkekin, niin hän kertoi siinä antavansa lapsilleen sen verran taloudellista tukea, mitä he todella tarvitsevat ja varmasti ylimääräistäkin, mutta ei pidä antaa liikaa, koska se ei opeta taloudellisuutta ja vieraannuttaa todellisuudesta.
Hän avustaa säännöllisesti monia hyödyllisiä järjestöjä, joita hän siinä osan luettelikin. Ihan fiksua toimintaa ja uskon, että monet miljoonakerhoon kuuluvat niin tekevätkin. Niistä ei vain pidetä meteliä.
Helpon rahan saaminen voi johtaa vaikeuksiin elämässä. Kyllähän me kaikki tämän tiedämmekin. Surullisia esimerkkejä on paljon kautta historian.
Mutta jos miljonääri ei auta lapsiaan yhtään, niin sitä kyllä pitäisin kummallisena. Varsinkin, jos lapsella sitten olisi niitä rahahuolia, siis ihan oikeita, eikä siis mitään huumevelkoja.
Luultavasti tänne kirjoittavilla ei ihan mitään miljonäärivanhempia ole, vaan niitä, jotka on ns. erittäin hyvin taloudellisesti toimeentulevia. Silloin se on vähän monipiippuinen juttu. Siihen voi olla ihan ymmärrettäviä syitäkin. Jotkut ei anna rahaa sen takia, että tietävät rahan menevän taivaan tuuliin kumminkin.
Ja jotkut vain voivat olla sellaisia, että ovat jääräpäisesti sitä mieltä, että jokainen on oma onnensä seppä. Jos alkaa antaa rahaa, sitä voi sitten joutua antamaan kaiken aikaa. Ja jos antaa yhdelle lapsistaan - vaikka tosi tarpeeseenkin - , toinen lapsi kuulee siitä, ja nostaa metakan. Lopulta niitä voi olla vaikka viisi siinä käsi ojossa. Nämä nyt on vaan sellaisia skenaarioita, mutta ihan mahdollisia.
Yksi tuntemani mies sanoi, ettei osta koskaan lapsenlapsilleen yhtään mitään eikä anna rahaa, koska niitä lapsenlapsia on 28 kpl. Ensin olivat jotain antaneet vielä silloin kun niitä ei niin paljon ollut, niin alkoi nurina ja napina, että tänne kanssa. Siinä sai sumplia, että minkä verran kenellekin, kunnes tekivät päätöksen, ettei kenellekään mitään.
Joskus joku kolme tai neljäkin lapsenlasta voi käydä ylivoimaiseksi isovanhemmille, joilla on pieni eläke eikä suuria säästöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vain ymmärrä näitä ihmisiä jotka odottavat kieli pitkällä perintöä tai kiukuttelevat kuin pikkulapset kun eivät saa vanhemmiltaan rahaa. On se niin raskasta kun pitää itse itsensä elättää. Itse hankin korkeakoulututkinnon ja kun työmahdollisiidet kävi huonoiksi niin opiskelin aikuisena vielä toisen. Olemme mieheni kanssa itse rahamme tienanneet ja niillä lapsemme kasvattaneet. Ei tulisi mieleenkään kerjätä vanhemmilta mitään.
Onko tullut mieleen miksi vanhemmat eivät anna rahojaan teille. He näkevät että elätte yli varojenne ja heidän antamat rahat ei merkitsisi mitään. Ne olisi puhallettu hetkessä ja sitten olisi taas käsi ojossa. Hyvin nopeasti ne heidänkin rahat olisivat menneet. Minusta on todella hyvä että vanhemmilla ihmisillä on puskuria mitä voi sitten käyttää jos tarvitsee myöhemmin ostaa palveluja yms.
Jos omille lapsille ei pysty jättämään mitään konkreettista, olisi reilua, jos heille edes opettaisi, miten rahaa tehdään -- tai pikemminkin sen, miten raha tekee itse itsensä. Jos heidät vain jättää oman onnensa nojaan ilman mitään oppeja, silloin ei tosiaankaan ole jättänyt yhtään mitään perinnöksi ja on ollut aika surkea tai suorastaan mätä linkki sukupolvien ketjussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos omille lapsille ei pysty jättämään mitään konkreettista, olisi reilua, jos heille edes opettaisi, miten rahaa tehdään -- tai pikemminkin sen, miten raha tekee itse itsensä. Jos heidät vain jättää oman onnensa nojaan ilman mitään oppeja, silloin ei tosiaankaan ole jättänyt yhtään mitään perinnöksi ja on ollut aika surkea tai suorastaan mätä linkki sukupolvien ketjussa.
Miten vähävaraiset ihmiset mielestäsi voivat opettaa aikuisia lapsiaan? Jos he osaisivat itse rikastua, he olisivat sen tehneet. Talousneuvontaa voi jokainen ihminen hakea itse parhailta asiantuntijoilta.
AP. Minä olen syntynyt 1947. Lapsena asuttiin maalla 40 neliön mökissä. Meitä oli seitsemän henkeä. Isä oli parhaat vuotensa sodassa. Sen jälkeen kävi työssä kahdeksan kilometrin päässä polkupyörällä kesät talvet. Meidät lapset koulutettiin oppikoulussa. En ole koskaan perinyt mitään. Päinvastoin. Autoin taloudellisesti vanhempiani, kun sairastuivat. Töitä olen aina tehnyt ja opiskellut. Jätän mieheni kanssa kaiken lapsillemme PERINNÖKSI. TILAVAN RIVITALOASUNNON VANTAALLA JA MUUTAMAN SADAN TONNIN edestä sijoituksia. Kun täältä lähden, en ota mitään mukaani. Meitä on moneen junaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos omille lapsille ei pysty jättämään mitään konkreettista, olisi reilua, jos heille edes opettaisi, miten rahaa tehdään -- tai pikemminkin sen, miten raha tekee itse itsensä. Jos heidät vain jättää oman onnensa nojaan ilman mitään oppeja, silloin ei tosiaankaan ole jättänyt yhtään mitään perinnöksi ja on ollut aika surkea tai suorastaan mätä linkki sukupolvien ketjussa.
Miten vähävaraiset ihmiset mielestäsi voivat opettaa aikuisia lapsiaan? Jos he osaisivat itse rikastua, he olisivat sen tehneet. Talousneuvontaa voi jokainen ihminen hakea itse parhailta asiantuntijoilta.
Lasten ja varmasti vielä nuorten aikuistenkin opettaminen onnistuu hyvin, kun köyhänä ymmärtää, mitä itse olisi voinut tehdä toisin, jotta ei nyt olisi köyhä.
Järkevä alanvalinta, opintoihin panostaminen, järkevät kesätyöt arvostetuissa työpaikoissa (älä hakeudu suoraan alipalkatuimpiin töihin vain koska luulet, että et ansaitse muuta), aktiivisuus, sosiaalisuus, verkostoituminen, indeksirahastot, käyttörahan ja puskurin ero... Asioita, joita omat vanhempasi eivät sinulle opettaneet mutta jotka opit itse vasta kun oli liian myöhäitä.
Tässäkin ketjussa moni kysyy että mitä hyötyä perinnöstä on jos sitä ei kerran saa käyttää. Mutta perinnön tarkoitus on muuttua vielä isommaksi perinnöksi, sukupolvet ylittäväksi varaudeksi jolla tehdään rahaa.
Ennakkoperintönä saatu 20 000 euroa käytetään yksiön käsirahaksi. Kesämökkiä käytetään vakuutena kun ostetaan sijoitusasunto. 100 000 euron osakesijoituksiin ei kosketa, sen sijaan käytetään osingot 5000-10000 e joka vuosi tai sijoitetaan ne uudestaan.
Raha ja vauraus luo vaurautta ja rahaa parhaiten kun pääomaan ei kosketa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku ihmetteli, mihin ne kolme-nelikymppiset tarvitsisivat sitä etukäteisperintöä. No esimerkiksi siihen, että saavat asunnon käsirahan kasaan tai saisivat lyhennettyä asuntovelkaansa. Asuntovelan lyhentämisessä joku 50 000-100 000 euroa on jo iso raha. Ja kun tuo pariskunta saisi vanhempiensa avustuksella asuntolainansa lyhenemään nopeammin, niin pariskunta pääsisi kartuttamaan rahaa sukan varten omille lapsilleen. Sen sijaan tämä kolme-nelikymppisten sukupolvi kituuttaa asuntolainan kanssa 25 vuotta. Osa on lähellä eläkeikää, kun asuntolaina on maksettu. Yritäpä siinä sitten säästää.
Aloimme maksamaan asuntolainaa v 79, ensimmäisen kerran se lyheni v 98! Siihen saakka maksoimme vain korkoja käytännössä!
Olimme asuntovelattomia v 18 ja silloin jo 58v. Miten olisimme pystyneet tuon rinnalla säästämään ja lahjoittamaan lapsille 100 000e??? Emme ole ede
Me alettiin maksamaan vuonna 1980, itse tehtyä taloa ja se oli maksettu vuonna 2001. Ihan duunaripalkalla molemmat. Mikä miljoonalukaali teillä on kun meni melkein 40 vuotta se maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Isäni on sairas, mutta äiti (50-luvulta) istuu rahaläjän päällä. Ainakin 300 000 euroa tilillä plus sijoitukset- olen nähnyt summat, koska olen joutunut auttamaan tietotekniikan kanssa.
Mutta muutettuani kotoa, olen saanut tasan kerran jotain- pannulapun ja patakintaan lahjaksi. Siinä kaikki. Ei ikinä lastenhoitoapua kun pyydän. Kaksi kertaa hoitanut tunnin. Kerran osti lapselleni vaippoja- ja kuvitelkaa, kehtasi pyytää rahat niistä! Miksi tuo jos haluaa minun maksavan ne, osaanhan minä itsekin kaupasta ostaa!!!
Tietotekniikka-apua tarvitsee itse vähintään muutaman viikon välein, yleensä aina kun nähdään :) Apua kelpaa, mutta mitään ei saa takaisin.
Tämä tarina on hyvin epäuskottava. Ihmisen (äidin) äly muka olisi riittänyt keräämään mittavan omaisuuden, mutta sama talousnero makuuttaa yli 300 000 euroa tuottamattomalla tilillä ja on tietotekniikan kanssa (pankin sovellus 😂) muka niin tumpelo, että on antanut tyttärelleen pankkitunnuksensa. Ja tytär pitää tätä "tietotekniikka-apuna". Kannattaiskos keksiä parempi tarina?
AP vaikuttaa aikuiselle vauvalle. Vanhemmilta todellista välittämistä ja rakkautta on opettaa lapsensa ottamaan vastuu omasta elämästään ja taloudestaan. Jossain vaiheessa eivät ne vanhemmatkaan ole enää elossa ja kukaan ei tiedä milloin.
Se että vanhempi auttaa todellisessa kriisissä tai joskus halutessaan ihan muuten vaan, on ok.
Halu lähteä 2 vk lomamatkalle tai toive kesämökistä, omakotitalosta, kivemmasta autosta jne. eivät ole kriisejä. Jos lapsia hankkii, pitää myös ymmärtää, että on valmis hoitamaan ne ihan itse.
Minun 40-luvulla syntyneet vanhemmat eivät kyllä perineet juuri mitään ja olivat muutenkin köyhistä oloista. He ovat vieläkin elossa enkä minäkään odota mitään perintöä, heidän elämänsä on ollut ihan riittävän vaikeaa. Enkä ole pätkän vertaa katkera.
Ihan itse olemme mieheni kanssa luoneet oman omaisuutemme ja meidän lapsemme kyllä tulevat perimään aika paljon, ovat tosin jo elinaikanamme saaneet paljon kaikkea.
Tarvitseminen on yksi asia, järkevä ja hyväntahtoinen tukeminen on toinen asia. Entä jos apu olisi vain tullut automaattisesti ilman pyytämistä ja tarvetta?
Auttamisen ei tarvitse olla tarveperustaista. Apua ja tukea pitäisi jakaa ennen kuin sitä edes tarvitaan. Ennen kuin voimat loppuvat. Ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin sitä osataan edes pyytää. Sitä on hyvinvointi.