Lue keskustelun säännöt.
Omat vanhempansa perinyt sukupolvi, joka ei aio jättää omille lapsilleen perintöä
19.06.2024 |
Heti alkuun: kaikki eivät tietenkään ole tällaisia, mutta aika moneen tapaukseen olen törmännyt:
40-50-luvulla syntyneet vanhemmat elivät hyvän aikuisuuden. Työpaikkoja oli, eikä 90-luvun lama koskettanut läheskään kaikkia. Moni sai hankittua mukavan omakotitalon, lasten elämä oli vara maksaa helposti, oli kesämökkiä ja muuta. Moni sai maksettua kohtuulliset asuntolainansa pois hyvin ja rahaa jäi ylimääräiseen. Isovanhemmat saattoivat jopa olla apuna lastenlasten kanssa. Moni 40-50-luvulla syntynyt peri omat vanhempansa, jotka olivat sodan kokeneena eläneet säästeliäästi. Näillä perinnöillä on osteltu kesämökkejä, rempattu koteja, matkusteltu ulkomaille ja tehty mukavia asioita. Osa isovanhempien ikäpolvesta laittoi perintöä jo etukäteen jakoon, jotta tämä 40-50-luvulla syntyneiden sukupolvi saisi siitä apua elämäänsä. Monelle isovanhemmalle oli itsestäänselvyys, että säästyneillä rahoilla tuettiin seuraavaa sukupolvea, jotta heidän elämänsä olisi helpompaa.
Nyt kun tämä 40-50-luvun sukupolvi on tullut ikään, jossa voisivat itse tehdä omien vanhempiensa tavoin eli auttaa nuorempia sukupolvia, ei tämä kiinnosta. Elän itse tätä perus kolme-nelikymppisten arkea ja kenelläkään tutullani isovanhemmat eivät ole tulleet taloudelliseksi avuksi. Kukaan ei ole saanut ennakkoon perintöä tai arjessa taloudellista apua. Vierestä katsotaan, kun omat lapset tuskailevat pätkätöiden, kalliiden asumiskustannusten ja pikkulapsiarjen kanssa, mutta auttaminen ei kiinnosta. Lasten kanssa ei auteta, eikä perheitä tueta taloudellisesti. Sen sijaan itse asutaan tyytyväisinä maksetuissa omistusasunnoissa ja valitetaan, kuinka ei ole tarpeeksi laadukkaita palveluita virkeille eläkeläisille. Sitten ihmetellään, miksi nykyvanhemmat ovat väsyneitä ja stressaantuneita, kun monet kulut ovat paljon kalliimpia kuin aiemmin, eikä yhteiskunnalla ole samanlaisia tukimuotoja vaikka lapsiperheille tai verotuksen muodossa kuin ennen oli. Osalle vanhempansa jo menettäneistä on tullut vielä yllätyksenä, että vanhempi on kuluttanut kaiken omaisuutensa eläessään, eikä nuoremmille sukupolville ole jäänyt mitään. Olenpa kuullut siitäkin, että jotkut näistä 40-50-luvun sukupolven edustajista ovat päättäneet jättää lapsensa perinnöttä ja testamentata omaisuutensa jollekin järjestölle. Kerrassaan ihanaa toimintaa. Mieluummin minä soisin sen perinnön menevän niille lapsille kuin jonkun järjestön pohjattomaan kaivoon.
Kommentit (490)
Olisitko halunnut anopin siihen kotiisi hoitamaan vauvaa? Miten se olisi järjestynyt? 45 minuuttia matkaa yhteen suuntaan, olisiko anoppi joutunut ajamaan sen matkan autolla joka aamu ja ilta vai olisiko anopin pitänyt jäädä sinne teidän luokse asumaan? Olisiko se ollut mukavaa, kun nykyään sitä anoppia ei haluttaisi nähdä unissakaan.
Vai mitä tarkoitetaan tuolla, että appivanhemmat ei tehneet elettäkään?
Mikä ele heidän olisi pitänyt tehdä? Maksaa joku lastenhoitaja teille? Mielettömän kallista palkata sellaista, olisi varmaan mennyt kummankin eläke siihen. Vai olisiko heidän pitänyt ottaa vauva sinne omaan kotiinsa? Nyt ei ihan valkene, millaista apua siihen vauvan hoitoon heidän olisi pitänyt antaa?
Miten sairastit, kotona vai sairaalassa? Eikö yhteiskunnan olisi jo kuulunut tulla apuun, jos vauvan äiti ei pysty vauvaa hoitamaan sairautensa vuoksi? Joko mies vapaalle töistä siksi aikaa ja rahat kelasta tai jotain muuta vastaavaa. Kai te nyt osasitte hakea apua tilanteeseenne?
Pyysittekö sinun vanhemmiltasi taloudellista apua? Jos ette, niin miksi ette?
En todellakaan lähtisi minäkään joka aamu aikaisin ajamaan jonnekin 60 kilometrin päähän ja sitten väsyneenä iltaisin takaisin mennäkseni vain nukkumaan ja taas aamulla lähtö. Juu ei. Voisin tehdä sen kerran viikossa, en yhtään enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani ovat syntyneet 40-luvulla ja samoin puolisoni. Vanhempani ovat melko varakkaita. Maksettu asunto Helsingissä, mökki merenrannalla ja hyvät eläkkeet. Apua tulee pyytämättä taloudellisesti ja sekä tapaavat lastenlasta viikottain. Maksavat tämän ratsastus harrastuksen. Itse olen ollut vakavasti sairas elämäni aikana useasti tämä on johtanut avun tarpeeseen. Vanhempani maksavat laskujamme noin 700 eurolla kuukaudessa. Olen erittäin kiitollinen että minulle on sattunut vanhemmat jotka auttavat ja heillä on siihen mahdollisuus.
Isäni sai perintöä omilta vanhemmiltaan ja osalla perintö rahoista isäni osti asunnon pk-seudulta, jossa minä asuin pitkään puoli ilmaiseksi.
On tietysti jokaisen oma asia miten rahansa käyttää, mutta se on varmaa ettei mukaan niitä saa.
Pystytkö sinä auttamaan omia lapsiasi enemmän kuin mitä vanhempasi
Varmasti lapsi ( yksi ) tulee saamaan suuremman perinnön kuin minä. Johtuen siitä että puolisoni tulee saamaan 150 000- 200 000 e perinnön nettona. Meillä on myös lähes maksettu asunto pk seudulla. Ostan myös perintörahoilla, jos ei vanhempani testamenttaa osaa lapselleni perinnöstä, asunnon niin kuin "minulle" ostettiin.
Kyllähän lapseni tulee saamaan huomattavan perinnön joskus( vanhempani perinnön+ puolisoni perinnön + kertyneen omaisuutemme) Itse olen ollut muutaman kerran todella lähellä kuolemaa, joten ei tässä tiedä kuka lähtee ja milloin. Eli monet asiat on vain jossittelua.
Yllättävän monta miljonäärin lasta ja lapsenlasta tänne Vauvalle on juhannusaatonaattona tullut kommentoimaan, miten rankkaa on, kun vanhemmat elävät yltäkylläisyydessä ja itse joutuu pienipalkkaisilla pätkätöillä köyhyydessä elättämään itsensä ja perheensä.
Joudun korjaamaan käsitystäni. Luulin että varakkaissa ja vanhan rahan perheissä vanhemmat järjestävät verkostojensa kautta hillotolpan myös vähälahjaisemmille jälkeläisilleen, jossa voi sitten kykynsä osoittaa. Vähä niinkuin Arto Satoselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin skämmi 40-50 lukulaisten osalta on eläkkeet, joista olivat aikanaan itse päättämässä. Aikanaan pääsi "eläkeputkeen" reilusti alle 60-vuotiaana. Yleinen eläkeikä oli muutenkin 63v. Lisäksi eläkkeen määrä laskettiin kolmen viimeisen työvuoden tulojen mukaan, jolloin palkka on yleensä korkea. Nykyisin eläkekertymää aletaan laskea heti työuran alussa ja kertymäprosentti on todella pieni. Lisäksi oli mahdollista säästää vapaaehtoista eläkevakuutusta/lisäeläkettä, johon laitetun summan pystyi vähentämään 100%:sesti verotuksessa. Kukaan nykyisestä työssäkäyvien sukupolvesta ei pääse vastaavanlaisiin eläke-etuihin.
50-luvulla syntyneillä eläke alkoi kertyä vasta 23-vuotiaana ja sitä kertyi 1,5% palkasta, josta lakisääteiset maksut oli vähennetty. Nyt kertyy se sama 1,5 prosenttia 18 vuoden iästä alkaen, ja sen saa myös lakisäänteisten maksujen osalta.
Mitään prosentteja en muista mutta 70-luvulla syntyneenä sama juttu, alta 23-vuotiaan tehdyistä töistä ei kertynyt eläkettä.
Vierailija kirjoitti:
Eniten itselläni ihmetyttää, eikö näillä eläkeikään ehtineillä yhtään tunnu pahalta katsoa vierestä, miten hankalaa omilla lapsilla on? Kyllä minua riipisi, jos seuraisin vierestä sitä, miten lapseni yrittäisivät pärjätä nykymaailmassa, jossa kaiken hinta on noussut ja ilmapiiri on koventunut.
No kyllä tuntuu. En ole saanut perintöä penniäkään, ja kaiken liikenevän laitan aikuiselle lapselleni vaikka en rikas olekaan.
En todellakaan pystyisi ostaa miljoonataloja ja kesämökkejä samalla kun tietäisin lapseni olevan köyhyydessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sit ollaan me tavalliset kolme-nelikymppiset, jotka ollaan saatu hyvä lapsuus ja tukea kotoa oman elämän alkuun ja opintoihin ja nyt pärjäillään ihan omilla palkkatuloilla, elätetään perheemme ja maksetaan asuntolainamme. Ei ole köyhyyttä jos nyt ei rikkauttakaan. Tämmöisiä on mun tuttavapiirissä melkein kaikki. Harva on isoja rahoja vanhemmiltaan saanut, mutta kuitenkin tarvittaessa tukea.
Tosin monet mun ikäluokan vanhemmista on syntyneet 60-luvulla, jotkut 50-luvulla, joten eivät ihan kuulu tuohon sukupolveen. 40-luvulla syntyneiden lapset lienevät jo ennemminkin viisikymppisiä (ja ylikin) kuin kolmekymppisiä, siihen aikaan lapsia on tyypillisesti saatu kuitenkin nuorempana kuin nykyään.
Vanhempani on syntyneet 49 ja itse olen 42v, en mikään viisikymppinen tai yli. Oma lapseni on 22v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten itselläni ihmetyttää, eikö näillä eläkeikään ehtineillä yhtään tunnu pahalta katsoa vierestä, miten hankalaa omilla lapsilla on? Kyllä minua riipisi, jos seuraisin vierestä sitä, miten lapseni yrittäisivät pärjätä nykymaailmassa, jossa kaiken hinta on noussut ja ilmapiiri on koventunut.
Tuntuuhan se hankalalta, mutta jo kautta rantain kyselee, että onko puhelimen uusiminen parin vuoden välein tai 4-5 ulkomaanmatkaa vuodessa oikeasti välttämättömiä, niin saa kuulla olevansa pihi boomeri. Nyt noin 30v ikäiset osaavat napakasti kertoa vanhemmilleen, että elämää ei pidä tärvellä tekemällä vuosikausia töitä, se oli boomereiden tapa, nyt eletään täysillä joka päivä. Jos ei ole rahaa, niin ei ole rahaa, siksihän sitä boomerivanhemmilta ollaan pyytämässä ja turha saarnata, että itse oltiin samassa iässä jo töissä. Silloin riitti virkoja jokaiselle, nyt
Nyt kyllä kiinnostaa miten tehdään 5 ulkomaanmatkaa vuodessa sossun tuilla. Kerro toki!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallista jotenkin että kun joku kertoo omaa tarinaansa niin siihen tulee ihan ulkopuolinen kommentoimaan ettei ko henkilö voi tietää mikä vanhempien/isovanhempien/appivanhempien todellinen tilanne on ollut, kuitenkin tämä täysin ulkopuolinen henkilö tietäväisenä, sormi pystyssä sitten selittää mikä se totuus on.
Ap minulla on erilainen kokemus. Vanhempani ovat syntyneet 1950-luvulla, minä 1970-luvulla, lapseni 1990-luvulla. Jokainen sukupolvi on auttanut taloudellisesti seuraavaa, esim. omat lapseni ovat voineet kouluttautua ilman opintolainaa. Olen saanut ennakkoperintöä ja muutakin taloudellista tukea, saan sitä edelleen. Isä ja äiti saattavat laittaa 1000e kouraan minulle ja veljelleni parikin kertaa vuodessa. Tai maksavat jonkin ison hankinnan. Minä siirrän tätä eteenpäin.
Meillä on aina ollut selvää, että jos perii jotain, sama siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Ei välttämättä samassa muodossa, mutta arvo pitää säilyä. Siten kartutetaan tulevaa omaisuutta ja tulevien polvien omaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap minulla on erilainen kokemus. Vanhempani ovat syntyneet 1950-luvulla, minä 1970-luvulla, lapseni 1990-luvulla. Jokainen sukupolvi on auttanut taloudellisesti seuraavaa, esim. omat lapseni ovat voineet kouluttautua ilman opintolainaa. Olen saanut ennakkoperintöä ja muutakin taloudellista tukea, saan sitä edelleen. Isä ja äiti saattavat laittaa 1000e kouraan minulle ja veljelleni parikin kertaa vuodessa. Tai maksavat jonkin ison hankinnan. Minä siirrän tätä eteenpäin.
Meillä on aina ollut selvää, että jos perii jotain, sama siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Ei välttämättä samassa muodossa, mutta arvo pitää säilyä. Siten kartutetaan tulevaa omaisuutta ja tulevien polvien omaisuutta.
No noinhan sen ajattelisi normi-ihminen menevänkin. Nyt vain ihmetelläänkin niitä jotka noin eivät tee vaikka voisivat.
Kuulostaa tutulta. Isäni on sairas, mutta äiti (50-luvulta) istuu rahaläjän päällä. Ainakin 300 000 euroa tilillä plus sijoitukset- olen nähnyt summat, koska olen joutunut auttamaan tietotekniikan kanssa.
Mutta muutettuani kotoa, olen saanut tasan kerran jotain- pannulapun ja patakintaan lahjaksi. Siinä kaikki. Ei ikinä lastenhoitoapua kun pyydän. Kaksi kertaa hoitanut tunnin. Kerran osti lapselleni vaippoja- ja kuvitelkaa, kehtasi pyytää rahat niistä! Miksi tuo jos haluaa minun maksavan ne, osaanhan minä itsekin kaupasta ostaa!!!
Tietotekniikka-apua tarvitsee itse vähintään muutaman viikon välein, yleensä aina kun nähdään :) Apua kelpaa, mutta mitään ei saa takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä kadehdi toisten rahoja! Et oikeasti tiedä mitään siitä, mitä sodan keskellä syntynyt sukupolvi on joutunut kärsimään. Ei silloin ollut sossutukia, kaikki olivat töissä.
Jos hankit lapsia, hoida ja maksa niiden kustannukset itse, äläkä pummi muilta.
Niin miten se asia olikaan näiden 40-50-luvulla syntyneiden kohdalla? itsekö joutuivat kaiken maksamaan ja kaiken itse tekemään, ilman apuja? tässä aloituksen esimerkissä. pointtihan oli että miksi ei auta omia lapsiaan jos itse on omilta vanhemmiltaan apua saanut.
60 luvulla oli massamuutto maalta kaupunkeihin. Köyhät vanhemmat jäi sinne korpeen. Ei heillä ollut rahoja, joilla avustaa ja kaupungeissa ei ollut muuttaneille tukiverkostoja. Näin oli ainakin tilanne minun vanhempieni kohdalla. Äitiysloma kesti 6 viikkoa. Sitten piti löytää joit
60-70-luvuilla oli paitsi maaltamuutto, myös iso maastamuutto Ruotsiin. Työn takia ihmiset muuttivat ja paremman elämän perässä.
Jokainen sukupolvi selvitköön omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näiden kaikkensa yrittäneiden ja raataneiden omaisuutta sitten himoitaan odotellen että ne kuolevat viimeisetkin äkkiä pois että jäisi mahdollisimman paljon nuorisolle kalliiseen viihde-elämään, pikaruoka, festari ja matkustelemiseen.
1) minä kyllä laittaisin mahdolliset perintörahat uuden ammatin opiskelemiseen (olemassaoleva ammattini tulee poistumaan tekoälyn myötä) ja oman yrityksen perustamiseen, sekä yksiön ostamiseen niin ei tarvitsisi heittää kuukausittaista vuokrasummaa vuokranantajalle, kun sitä summaa en koskaan saa takaisin.
2) vanhempani (joilla miljoonia) ovat saaneet omaisuutensa perittynä eivätkä raastaneet sen edestä. Äiti tehnyt jotain työtä huvikseen siksi että olisi jotain tekemistä.ja isäni ja monet muut sukulaiset samoin. Mutta itse miljoonat on perityt.
Tämän henkilön kuvauksessa on kyllä kyse pitkälti vanhempien harjoittamasta taloudellisesta väkivallasta.
Toki kyse voi olla myös siitä, ettei vanhemmat luota henkilön taloudelliseen päätöksentekokykyyn. Tässäkin tapauksessa asunnon olisi voinut ostaa omiin nimiin ja antaa autettavan lapsen asua siinä ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Eniten itselläni ihmetyttää, eikö näillä eläkeikään ehtineillä yhtään tunnu pahalta katsoa vierestä, miten hankalaa omilla lapsilla on? Kyllä minua riipisi, jos seuraisin vierestä sitä, miten lapseni yrittäisivät pärjätä nykymaailmassa, jossa kaiken hinta on noussut ja ilmapiiri on koventunut.
Ehkä kyse on puhtaasti siitä, ettei asiaa yksinkertaisesti ymmärretä? Ollaan niin vahvasti omassa buumerikuplassa ja nähdään vain ne omat asiat?
Tämä saattaa olla aivan samanlainen joukkopsykoosi mitä osalla eläkeläisistä on kuvitellessaan itse maksaneen eläkkeensä. Mikä ei siis pidä paikkaansa. Tämän päivän työssäkävijät maksavat Suomessa vuosittain noin 30 miljardia tulonsiirtoa heille. Ja tämä on yksi syy miksi tämän päivän lapsiperheillä on taloudellisesti vaikeaa kaiken muun lisäksi.
Kuvaus on kuin mun isä. Peri huomattavan summan omilta vanhemmiltaan. Rahasta ei ollut eikä ole pulaa. Eläke on myös melko hyvä. On velaton asunto ja auto jne. Kitupiikki ei halua antaa rahaa minulle tai ainoalle lapsenlapselleen.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on moraalitonta nauttia ns. suvun rahoista siten, että itse perit ja hyödyt edellisen sukupolven omaisuudesta, ja kohtelet tätä etua siten, että se perintö loppuu sinun sukupolveesi. Eli itse et siirrä perintöä eteenpäin.
Siitä olen aina ihaillut suomenruotsalaisia vanhan rahan sukuja, että heille tuntuu olevan kunnia-asia saada suvussa sukupolvelta toiselle kiertävä omaisuus joko kasvamaan tai vähintään pysymään samana. Tämä koskee myös suvussa kiertäviä perinteitä ylipäätään.
Sellainen moraalinen vastuu tulevista sukupolvista ja edellisten sukupolvien aikaansaannosten arvostamisesta tuntuu puuttuvan monelta suurten ikäpolvien edustajalta.
Samaa mieltä. Ei tulisi mieleenkään kuvitella, että peritty raha olisi minun omaisuutta. Se on vain ns. Lainassa minulla ja odottaa seuraavaa sukupolvea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten itselläni ihmetyttää, eikö näillä eläkeikään ehtineillä yhtään tunnu pahalta katsoa vierestä, miten hankalaa omilla lapsilla on? Kyllä minua riipisi, jos seuraisin vierestä sitä, miten lapseni yrittäisivät pärjätä nykymaailmassa, jossa kaiken hinta on noussut ja ilmapiiri on koventunut.
Tuntuuhan se hankalalta, mutta jo kautta rantain kyselee, että onko puhelimen uusiminen parin vuoden välein tai 4-5 ulkomaanmatkaa vuodessa oikeasti välttämättömiä, niin saa kuulla olevansa pihi boomeri. Nyt noin 30v ikäiset osaavat napakasti kertoa vanhemmilleen, että elämää ei pidä tärvellä tekemällä vuosikausia töitä, se oli boomereiden tapa, nyt eletään täysillä joka päivä. Jos ei ole rahaa, niin ei ole rahaa, siksihän sitä boomerivanhemmilta ollaan pyytämässä ja turha saarnata, että itse oltiin samassa iässä
Pimeät työt on aina ollut hyvä ratkaisu ja jos välillä tekee ihan palkkatyötä, niin euroakaan ei säästetä, reissuun lähdetään heti. Näitä meillä on paljon, ns. opiskelijoita, joiden mielestä vanhempien elämäntapa on väärä ja toisaalta vanhempien tehtävänä on antaa rahaa, koska heillä sitä on. Asunto myyntiin ja muutto vuokralle ja rahat lapsille, että pääsevät vuodeksi Goalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten itselläni ihmetyttää, eikö näillä eläkeikään ehtineillä yhtään tunnu pahalta katsoa vierestä, miten hankalaa omilla lapsilla on? Kyllä minua riipisi, jos seuraisin vierestä sitä, miten lapseni yrittäisivät pärjätä nykymaailmassa, jossa kaiken hinta on noussut ja ilmapiiri on koventunut.
No kyllä tuntuu. En ole saanut perintöä penniäkään, ja kaiken liikenevän laitan aikuiselle lapselleni vaikka en rikas olekaan.
En todellakaan pystyisi ostaa miljoonataloja ja kesämökkejä samalla kun tietäisin lapseni olevan köyhyydessä.
Huumekauppiaat tietävät tämän. Jos ostaja ei pysty maksamaan, viedään tämän vanhempien omaisuus.
Naristaan näköjään siitäkin jos sitä rahaa jää perillisille.