Ovatko lapsuudessa vaikeita asioita kokeneet ihmiset itsenäisempiä?
Kommentit (93)
Yleensä käy päinvastoin, elämämkoululaisena ja lasun ja sossun asiakkaana pärjää kuka tahansa. Esimerkiksi huostaanotettuna eläminen passivoi tai jopa laitostaa, vanhemman kuolema taas aiheuttaa yleensä negatiivisia asioita sekin, lapsesta saattaa tulla herkempi, koulumenestys heikkenee ja sosiaaliset suhteet ei suju.
En minä ainakaan eikä myöskään muutama muukaan jonka tunnen.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni on, että kyllä.
En usko
Kyllä ovat. Ainakin itse ja siskoni. Ei ollut muuta vaihtoehtoa, jos halusi selviytyä. Olemme kurjista wt oloista, jossa oli alkoholismia, väkivaltaa ja mt-sairauksia. Nyt molemmat hyvätuloisia ja korkeakoulutettuja, korkeassa asemissa kumpainenkin omilla työpaikoillaan.
En tiedä miksi jotkut haluaa itselleen ja muille niin uskotella.
Mun piti 12v asti pitää itsestäni huolta.
Musta tuli neuroottinen ja ahdistunut.
Itse kun olen paria tällaista katsellut ja omankin kokemuksen mukaan lapsena vaikeiden asioiden toistuva kokeminen heikentäö ihmisen henkistä oloa, resilienssiä, itsenäisyyttä ja paineensietokykyä. Mutta koska niissä tilanteissa ei oikein ole varaa tarvita ketään, se voi samaan aikaan saada (tai pakottaa) ihmisen kuvittelemaan, että on muita vahvempi ja itsenäisempi. Oikeasti ei kumminkaan ole, sitä vaan on pakko ajatella kuten kettu pihlajanmarjoista, että en ois mitään tukea halunnutkaan.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksi jotkut haluaa itselleen ja muille niin uskotella.
No käytä nyt vähän empatiaa ja mielikuvitusta. Siksi tietenkin, että on pakko!
Sillä tavalla että oppi luottamaan kaikessa Jumalaan
Ihmiset kokevat asioita niin eri tavoilla. Vaikutuksetkin on sitten tietysti erilaisia.
Itsellä oli vaikea kausi, kärsin burniksesta ja syvästä ahdistuksesta. Käsittelin traumaattista lapsuuttani reilun viisi vuotta. Siitä yli päästyäni sisuunnuin, että jumalauta paskat vanhemmat pilasivat nun elämän alkupuoliskon. Toista puoliskoa en anna kenenkään pilata. Päätös on pitänyt ja nyt voin paremmin kuin koskaan, koska heitin toksiset ihmiset elämästäni helvettiin.
Itsellä menee nyt hyvin. Elämä on mallillaan. Tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka ovat hoitokierteessä psykiatrialla. Että aika vaihtelevia voi olla vaikutukset
Vierailija kirjoitti:
Sillä tavalla että oppi luottamaan kaikessa Jumalaan
Minä taas hylkäsin jumalan koska vastoinkäymisiä ja ongelmia satoi niskaan jatkuvasti.
Musta tuli erakko. Opin jo lapsena, että muihin ei voi luottaa. On kuitenkin hyvä ammatti (etätöitä ettei tarvi kestää liikaa muita) ja elämä taloudellisesti turvattua. Puitteet kunnossa niin sanotusti.
Onko se erakkous sitten itsenäisyyttä? Varmaan joiltain osin. Matkustelen, syön ulkona ja käyn kulttuuririennoissa ihan omassa seurassani ja oikeastaan nautin siitä, koska en kauheasti pidä muista ihmisistä.
Joskus mietin, et olis ihana, kun olis joku johon luottaa. Sitten kuuntelen harvojen ystävien parisuhdevuodatusta ja tajuan, että sellainen ajatus on harhaa. Täysin voi luottaa vain itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillä tavalla että oppi luottamaan kaikessa Jumalaan
Minä taas hylkäsin jumalan koska vastoinkäymisiä ja ongelmia satoi niskaan jatkuvasti.
Vai niin. Minä olen riippunut Jumalassa vaikeuksien läpi. Koen myös että jonkun ihmisen huono käytös ja pahuus on ihan sen ihmisen itsensä vika, Jumala ei käskenyt ketään olemaan paha muille.
Vanhempien menettäminen lapsuudessa tekee itsenäisemmäksi koska vaikka asuisi sukulaisten kanssa pitää osallistua kotitöihin, opetella siivoamaan, käymään kaupassa yms mitä muut saman ikäiset joilla on vanhemmat elossa ei tee.
Resiluenssi on kyllä niin ärsyttävä sana. Ihan kuin kestokykyä voisi harjoittaa. Tai kasvattaa.
Jotkut ovat, esim. itse en. Tuhotun mielenterveyden musertama, opitun avuttomuuden takia en pärjännyt maailmassa, olen täysi nolla, säälittävä surkimus ja löysä loinen.