Omat vanhempansa perinyt sukupolvi, joka ei aio jättää omille lapsilleen perintöä

Pahinta on, että nyt yritetään houkutella iäkkäämpiä käänteisellä asuntolainalla tuhlaamaan asuntonsa arvon. Ei jää perintönä lapsille, vaan pankki saa sen. Mitä jos käänteisen asuntolainan rahat kuluvat eikä ikääntynyt kuolekaan ajoissa? Häätääkö pankki köyhäläusen?

Mitä vittua se sulle kuuluu

Minä olen meidän serkusparven ainoa, joka ei tule saamaan minkäänlaista perintöä. Äiti sisaruksineen ovat kaikki syntyneet 1940 -luvulla. Muut sisarukset muuttivat nuorena muualle, kaksi hankki oman perheen ja on pärjänneet omillaan. Äidin siskolla ei ole perhettä, mutta pärjää omillaan. Mun äiti on kuollut, isää en ole koskaan tavannutkaan (ei ole virallisesti isää papereissakaan). Asuin koko lapsuuden isovanhemmillani (äiti asui myös ekat pari vuotta). Isovanhemmat kuolivat toinen, kun olin 5 ja toinen ollessani 14v. Äiti halusi silloin perintöosuutensa ja sisaruksensa maksoi hänet pesästä ulos. Äiti sai ehkä jonkun 25000mk perintöä. Vuodessa se oli mennyt isäpuolen kurkusta alas. 

Äiti ja isäpuoli kuolivat, äiti viimeisimpänä ja häneltä jäi n. 7000€ velat. Siskopuoli sai myöhemmin perintöä isänsä puolelta. 

Äidin sisarukset omistaa edelleen isovanhempien tilan yhdessä kolmistaan. 



Mulla ei ole lapsia (eikä tule). Tosin eipä ole omaisuuttakaan, kun nuorena jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle vammautumisen vuoksi.

Ketju on sikäli mielenkiintoinen, että tässä on kyse sellaisista suomalaisista, joilla jo sukupolvien ajan ollaan oltu varakkaita. Ja tähän toki sekoittuu se, että Suomi oli hyvin pitkään köyhä maa ja vain harvat suvut olivat varakkaita, Joku ketjussa kysyi, minkä suuruisista boomereiden saamista perinnöistä nyt oikein puhutaan, ja tämä kiinnostaisi minuakin. Omat vanhempani eivät aikoinaan perineet kuin kuolevalla pikkupaikkakunnalla ränsistymässä olevat talot ja senkin perinnön jakoivat useamman sisaruksen kanssa, vaikka eivät suuria ikäluokkia olekaan vaan 1920-luvun lopulla syntyneitä. Sen sijaan vanhempani ovat kyllä vaurastuneet, mutta meilläkään ei siis ole mitään "suvun perintöä", joka pitäisi siirtää aina seuraavalle sukupolvelle ja mielellään vielä suurempana summana kuin mitä itse aikoinaan sai. Isäkin myi itse perustamansa firman pois jo joitakin vuosia sitten eli ei ole edes sitä firmaa, joka pitäisi jättää perinnöksi seuraaville sukupolville. 

Mä en ole syntynyt 1940- tai 1950-luvulla vaan 1960-luvun alussa, siskoni syntyi 1950-luvulla. Mutta ei me olla vielä peritty yhtään mitään. Äiti kyllä kuoli kuukausi sitten, mutta vanhemmillani oli keskinäinen testamentti ja me siskoni kanssa peritään vasta sitten, kun isäkin kuolee. Tiedän, että perintöä aikanaan tulee ihan kivasti (useampi satatonnia per perijä), mutta ei mitään miljoonia. En ole vielä edes ajatellut, mitä niille rahoille sitten teen. Ja voihan olla, että aika suuri osa niistäkin rahoista humahtaa siihen, jos isän joutuu laittamaan yksityiseen hoivakotiin. Mieluummin olen halunnut aina vanhempieni käyttävän rahansa omaan hyvinvointiinsa kuin jättääkseen mahdollisimman paljon perintöä. 

Vaikea sanoa mitään. Asia on mutkikas. Ymmärrän perintöä toivovien tunteet hyvin, joillekin se on kai viimeinen haave jos muuta ei ole. Joidenkin pitäisi päästä sillä vaikka lääkäriin, hammaslääkäriin, matka tms. Osa aikuisista ei omaa uraa jolla voisi ylläpitää asuntoa, ura voi olla liian raskas koska se on koko ajan sitten tms. Ellei tapahdu joku että on tuloja vähemmällä. Osalla rajoitteet tai perussairaus. Moni haluaisi asunnon pitää tai saada.

Voihan vanhempi tarvita itse vanhana rahaa. Osalla autettu sukua tms. Hoivakodit viimeistään vievät kaiken iäkkäänä, hoidot ja palveluista tulevat maksut? Ellei elä kotona. Rahaa toki olisi enemmän ellei monen vanhempi olisi laittanut mökkiin rahaa, sukulaisille, turhille reissuille kotimaassa, suvun lahjat, muiden vierailut tms. Ehkä vanhempi sukupolvi ajatteli että uutta rahaa vain ilmestyy nuoremmille, no niin ei käynyt. Moni on ilman.

Vanhemmalla ikäpolvella tuntuu olevan vaikeuksia ymmärtää käsiteltävää asiaa. Jos suvussa kulkee perintöä sukupolvelta toiselle, ei ole oikein(vaikkakin laillista) tuhlata sitä ja katkaista hyvää kierrettä. Omat, itse ansaitut rahat tietenkin voi kuluttaa viimeiseen centtiin, jos inhoaa jälkikasvuaan eikä halua heille mitään jättää.

"Ei muuten mene. Kuinkahan monella eläkeläisellä on paremmat eläkkeet kuin nykyisellä työssäkäyvällä palkat. Oli shokki kun tajusin tämän. "

Mediaanipalkka vuonna 2023 oli 3160€ ja mediaanieläke oli 1614€. Tiedän, etteivät nykynuoret osaa enää laskea, mutta osaatko arvata, kumpi luku on suurempi?

Minun vanhempani ovat syntyneet 40-luvulla ja samoin puolisoni. Vanhempani ovat melko varakkaita. Maksettu asunto Helsingissä, mökki merenrannalla ja hyvät eläkkeet. Apua tulee pyytämättä taloudellisesti ja sekä tapaavat lastenlasta viikottain. Maksavat tämän ratsastus harrastuksen. Itse olen ollut vakavasti sairas elämäni aikana useasti tämä on johtanut avun tarpeeseen. Vanhempani maksavat laskujamme noin 700 eurolla kuukaudessa. Olen erittäin kiitollinen että minulle on sattunut vanhemmat jotka auttavat ja heillä on siihen mahdollisuus.

Isäni sai perintöä omilta vanhemmiltaan ja  osalla perintö rahoista isäni osti asunnon pk-seudulta, jossa minä asuin pitkään puoli ilmaiseksi. 

On tietysti jokaisen oma asia miten rahansa käyttää, mutta se on varmaa ettei mukaan niitä saa.

Vierailija kirjoitti:

Miks naristaan että ei ole rahaa ja nuukaillaan kaikesta, juostaan tarjousten perässä. Näin äitini teki, kun kuoli säästöjä oli 100 000 € ja oma osake. 

Onko tuo nuukailu 40-luvulla syntyneiden elämäntapa?

Varmaan on heidän elämäntapa. Mun vanhemmat ovat varakasta väkeä. On metsää, mökkejä, peltoja vuokralla, aito vaihtuu ongelmitta.. mutta etsivät vaatteensa tarjouksista mahd halvalla ja voi olla että eivät raaski ostaa kenkiä jos hinta yli 30 eur. Ja heidän siskot/veljet lääkäreitä tai myös suurmaanomistajia ja he köyhäilevät ruuasta, vaatteista, kengistä kans. Tyyliin yksi syö vain kaurapuuroa ja sai vitamiininpuutoksen ja anemian kun ei ollu muuhun varaa. Vaikka on itse ammatilta lääkäri. Antavat kenkiä toisilleen vaikkka heillä eri koot. Kun olisi se painajaismaista joutua ostaan kengät kun rahaa on niin vähän. 



äiti opasti mulle aina tavatessani edesmenneen mummoni (joka on suuresta kartanosta), että ei sit saa mainita, että olet ostanut vaatteita, saanut tietokoneen tai käynyt kampaajalla.

mikä tuota sukupolvea vaivaa? En tarkoita että pitäis törsäillä shopaten, mutta tuntevat häpeää ihan tarpeellisista basic-ostoksista. Asun täl hetkellä ulkomailla ja tääl ei kyl tietääkseni oo tollainen käyttäytyminen rikkailla buumereilla.

Sille, joka kysyi, minkä kokoisista perinnöistä olisi kyse. 

mun äidin omaisuus on n. 500 000 eur, isäni n 900 000 eur. Suvussa on myös lapsettomia tätejä ja setiä, joilla on omaisuutta n 1 - 3 miljoonaa per nuppi 

Vierailija kirjoitti:

Suurin skämmi 40-50 lukulaisten osalta on eläkkeet, joista olivat aikanaan itse päättämässä. Aikanaan pääsi "eläkeputkeen" reilusti alle 60-vuotiaana. Yleinen eläkeikä oli muutenkin 63v. Lisäksi eläkkeen määrä laskettiin kolmen viimeisen työvuoden tulojen mukaan, jolloin palkka on yleensä korkea. Nykyisin eläkekertymää aletaan laskea heti työuran alussa ja kertymäprosentti on todella pieni. Lisäksi oli mahdollista säästää vapaaehtoista eläkevakuutusta/lisäeläkettä, johon laitetun summan pystyi vähentämään 100%:sesti verotuksessa. Kukaan nykyisestä työssäkäyvien sukupolvesta ei pääse vastaavanlaisiin eläke-etuihin.

50-luvulla syntyneillä eläke alkoi kertyä vasta 23-vuotiaana ja sitä kertyi 1,5% palkasta, josta lakisääteiset maksut oli vähennetty. Nyt kertyy se sama 1,5 prosenttia 18 vuoden iästä alkaen, ja sen saa myös lakisäänteisten maksujen osalta.

Äitiyslomasta ja opiskelusta ei kertynyt eläkettä 50-luvulla syntyneille. Lisäksi vuoden 2005 eläkeuudistuksessa sitä aikaisemmin kertyneestä 1,5%:n mukaan kertyneestä eläkkeestä otettiin enää huomioon vain 80%.

Omalta osaltani se tarkoittaa sitä, ettei 13-23-vuotiaana tekemästäni työstä kertynyt lainkaan eläkettä, ei myöskään äitiyslomasta. Lisäksi vuosina 1986-2005 välissä 1,5%.n vauhdilla kertyneestä eläkkeestä vähennettiin 20%.

Minä haluan että omat lapseni aloittavat varakkaampi suvun tarinan. Siksi minulla ja miehelläni on vakuutukset, joista molemmat lapset saavat 100 000 euroa. Lisäksi molemmille lapsille on säästetty 2000 euroa vuodessa ja tuolla summalla on ostettu rahastoja ja osakkeita. Lähimmästä opaijelukaupungista on hankittu kaksi sijoitusyksiötä lasten nimiin, vuokralaiset maksavat lainan ja vastikkeet. 

Itse perin omat isovanhempani, vanhempani kieltäytyivät perinnöstä. Sain yhteensä n. 40 000 euroa ja käytin  tuon summan asuntoon. Aiomme mieheni kanssa tehdä saman omien vanhempiemme perinnön kanssa.

Lapset ovat 10 ja 12. Molempien kesälomalukemisena on kolme talouskirjaa, palkkiona 40 e per luettu kirja. Viikkorahasta pitää esittää kirjanpito ja omistamiensa yritysten osavuosikatsaukset  pitää lukea. Kaikin tavoin kannustetaan taloustaitojen karttumiseen.

Omille lapsilleen toivoo vielä parempaa kuin mitä itse on saanut. En ymmärrä ajatusta että jokaisen sukupolven pitää kärsiä.

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani ovat syntyneet 40-luvulla ja samoin puolisoni. Vanhempani ovat melko varakkaita. Maksettu asunto Helsingissä, mökki merenrannalla ja hyvät eläkkeet. Apua tulee pyytämättä taloudellisesti ja sekä tapaavat lastenlasta viikottain. Maksavat tämän ratsastus harrastuksen. Itse olen ollut vakavasti sairas elämäni aikana useasti tämä on johtanut avun tarpeeseen. Vanhempani maksavat laskujamme noin 700 eurolla kuukaudessa. Olen erittäin kiitollinen että minulle on sattunut vanhemmat jotka auttavat ja heillä on siihen mahdollisuus.

Isäni sai perintöä omilta vanhemmiltaan ja  osalla perintö rahoista isäni osti asunnon pk-seudulta, jossa minä asuin pitkään puoli ilmaiseksi. 

On tietysti jokaisen oma asia miten rahansa käyttää, mutta se on varmaa ettei mukaan niitä saa. 

Pystytkö sinä auttamaan omia lapsiasi enemmän kuin mitä vanhempasi ovat auttaneet sinua ja jättämään lapsillesi suuremman tai vähintään yhtä suuren perinnön kuin mitä vanhempasi jättävät sinulle?  Vai käytätkö rahasi ja perintösi enemmän oman elämäsi rahoittamiseen?

Jokainen tekee omilla rahoillaan mitä haluaa. Parasta olisi jos käyttäisivät itsensä ja taloutensa hoitamiseen kuin kituuttaisivat perintöä varjellen. Jos rahaa jää siitä huolimatta sen voi antaa perintönä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun vanhempani ovat syntyneet 40-luvulla ja samoin puolisoni. Vanhempani ovat melko varakkaita. Maksettu asunto Helsingissä, mökki merenrannalla ja hyvät eläkkeet. Apua tulee pyytämättä taloudellisesti ja sekä tapaavat lastenlasta viikottain. Maksavat tämän ratsastus harrastuksen. Itse olen ollut vakavasti sairas elämäni aikana useasti tämä on johtanut avun tarpeeseen. Vanhempani maksavat laskujamme noin 700 eurolla kuukaudessa. Olen erittäin kiitollinen että minulle on sattunut vanhemmat jotka auttavat ja heillä on siihen mahdollisuus.

Isäni sai perintöä omilta vanhemmiltaan ja  osalla perintö rahoista isäni osti asunnon pk-seudulta, jossa minä asuin pitkään puoli ilmaiseksi. 

On tietysti jokaisen oma asia miten rahansa käyttää, mutta se on varmaa ettei mukaan niitä saa. 

Pystytkö sinä auttamaan omia lapsiasi enemmän kuin mitä vanhempasi

Mihin mielestäsi perintö on olemassa, jos sitä ei saa käyttää? Miksi itkeä sellaisen rahan perään, mistä ei saisi olla edes hyötyä?

Vierailija kirjoitti:

Sille, joka kysyi, minkä kokoisista perinnöistä olisi kyse. 

mun äidin omaisuus on n. 500 000 eur, isäni n 900 000 eur. Suvussa on myös lapsettomia tätejä ja setiä, joilla on omaisuutta n 1 - 3 miljoonaa per nuppi 

Oletko siis 1940- tai 1950-luvulla syntynyt? Heistä ja heidän saamistaan perinnöistähän tässä ketjussa on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin skämmi 40-50 lukulaisten osalta on eläkkeet, joista olivat aikanaan itse päättämässä. Aikanaan pääsi "eläkeputkeen" reilusti alle 60-vuotiaana. Yleinen eläkeikä oli muutenkin 63v. Lisäksi eläkkeen määrä laskettiin kolmen viimeisen työvuoden tulojen mukaan, jolloin palkka on yleensä korkea. Nykyisin eläkekertymää aletaan laskea heti työuran alussa ja kertymäprosentti on todella pieni. Lisäksi oli mahdollista säästää vapaaehtoista eläkevakuutusta/lisäeläkettä, johon laitetun summan pystyi vähentämään 100%:sesti verotuksessa. Kukaan nykyisestä työssäkäyvien sukupolvesta ei pääse vastaavanlaisiin eläke-etuihin.

50-luvulla syntyneillä eläke alkoi kertyä vasta 23-vuotiaana ja sitä kertyi 1,5% palkasta, josta lakisääteiset maksut oli vähennetty. Nyt kertyy se sama 1,5 prosenttia 18 vuoden iästä alkaen, ja sen saa myös lakisäänteisten maksujen osalta.

Todellisuudessa 50-luvulla syntyneet saavat paremman eläkkeen kuin nuoremmat. He ovat maksaneet vähemmän kuin saavat eläkettä. Nuoremmilla päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nyt on ap nyyhkytarinan väsännyt, oletko humalassa?

On kylläerikoinen näkemys siitä, minkälaista oli elämä sotien jälkeisinä vuosina, ja millaisia perintöjä sotavuosina eläneet jättivät isovanhempien sukupolvelle. 

Apn oma sukupolvi se on tottunut hyvään, saamaan kaiken. Ok, ehkä on haastavaa hommata taloja mökki, mutta johtuneeko siitä, kun säästää ei osata, vaan pitää kylvää kaikki tienestit tekoripsiin, kynsiin, noutoruokaan, kahviin, kampaamoihin, loputtomiin vaatteisiin, festareille, matkoihin, kännykkätaroeisiin, Netflixeihin jne jne jne. Siksi sitä rahaa ei jää säästöön.

Minäpä annan esimerkin omasta elämästäni: en käytä tekoripsiä/kynsiä, en edes käy kampaajalla tai värjää hiuksia. Noutoruokaa/ravintolaruokaa ei syödä usein, silloinkin käydään halvemmissa paikoissa. Kahvi keitetään kotona, kuppi per aamu. Vaatteita

Ja ihan pakko ostaa 350000e talo, eikä pikkuriikkisen halvempi asunto kelpaisi :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö sinä auttamaan omia lapsiasi enemmän kuin mitä vanhempasi

Mihin mielestäsi perintö on olemassa, jos sitä ei saa käyttää? Miksi itkeä sellaisen rahan perään, mistä ei saisi olla edes hyötyä?

 

Siitähän tässä koko ketjussa on kysymys, että perintöään ei saisi käyttää itseensä vaan se pitää siirtää eteenpäin omille lapsilleen. Jos käytät saamastasi perinnöstä jotain itseesi, sun pitää huolehtia, että omille lapsillesi jätät kuitenkin  vähintään yhtä suuren perinnön kuin mitä itse sait. Ap mollaa boomereita, jotka ovat käyttäneet vanhemmiltaan saaneet perinnöt itseensä eivätkä ap ja muut saakaan vanhemmiltaan yhtä suurta perintöä kuin mitä vanhempansa ovat aikoinaan saaneet omilta vanhemmiltaan. 

Vierailija kirjoitti:

Esimerkki omasta elämästä:

Appivanhempani asuvat kohtuullisen matkan päässä (45 min meiltä). Sairastuin vakavasti vauvavuonna. Appivanhemmat eivät tehneet elettäkään auttaakseen, terveet eläkeläiset, joilla ei ollut taloudellista huolta. Ei saatu apua lapsen/kodin kanssa, puolison oli pakko käydä töissä. Appivanhemmat eivät tukeneet taloudellisesti, kun vanhempainvapaakauden loputtua raha oli tiukalla, kun en voinut palata töihin. Elettiin useampi vuosi tosi tiukkaa aikaa, sairaalalaskuihini ja lääkkeisiini meni rahaa. Oltiin molemmat puolisoni kanssa todella väsyneitä, minä sairauden vuoksi ja puoliso siksi, kun hänelle kaatui palkkatyössä käynti ja iso osa lapsesta huolehtimisesta ja kodin hoidosta. Yritettiin siis useampaan kertaan pyytää appivanhemmilta apua, mutta ei sitä saatu.

Olen sittemmin toipunut, mutta en ole unohtanut appivanhempieni käytöstä. Kun aikanaan ikääntyvät, niin en tippaakaan aio auttaa tai laittaa rikk

Tässä tietysti herää kysymyksiä.  Oliko niillä appivanhemmilla varmasti rahaa niin paljon, että olisivat voineet teitä vielä auttaa oman elämisensä ohella?  Usein kun on niin, että sitä vain kuvitellaan toisten olevan suurissa rahavaroissa, vaikka ei tiedetä yhtään, mitä heillä todellisuudessa on ja mihin se menee.  Taloudellinen huolettomuus ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi ylimääräistä rahaa.  Sitten joutuisi tinkimään joistakin omista tarpeista, jotka voi olla aika olennaisiakin.  

Moni vanheneva ihminen havahtuu jossain vaiheessa siihenkin, että pitäisi osata laittaa sitä rahaa sivuun omaa vanhuudenturvaansa varten.  Voi tulla hyvinkin kalliita hoitoja ja lääkkeitä vaativia sairauksia tai muita juttuja.  Oma äitini eli hyvin vanhaksi ja tarvitsi valtavasti kaikenlaista apua, jota hänelle sentään oli mahdollista hankkia, koska hän oli sotaveteraani ja sai kaikki ilmaiseksi.  Mutta itse tajusin yks kaks, että jos minä elän läheskään yhtä vanhaksi, myös minä tarvitsen kaikki ne hoidot, ja minä puolestani joudun sen kaiken itse maksamaan.  Rupesin laskemaan, mitä se kaikki maksaa, niin saisin laittaa siihen koko eläkkeeni, ja tuskin riittäisikään, kun kaikki maksuthan vain nousee.

Olisiko niistä appivanhemmista ollut lastenhoitajiksi?  Hoitoa tarvitseva lapsi oli vauva, kirjoitit.  Ei kaikki vanhemmat ihmiset enää osaa hoitaa vauvoja, voisin olla itsekin jo aika epävarma, vaikka olen vasta muutaman vuoden ollut eläkkeellä.   Ihan täysiaikaisesti en varmasti kykenisi enää, odotan tässä lonkkaleikkaukseen menoakin ja olen saanut perussairaudenkin, joka ei näy ulospäin, mutta haittaa tätä olemista monin tavoin.  Jos ei olisi aviopuolisoa, joutuisin luopumaan koirastakin.  Ei se kaikki ole niin helppoa, kuin sivusta katsellen luulisi.

Kun omat lapset oli pieniä, sain toki apua anopilta, koska hän oli hyvin nuori ihminen vielä, mutta ei se oikein kivaa ollut häntäkään vaivata.  Kyllä hän usein antoi ymmärtää, että ei hän oikein olisi halukas siihen.  Omalle äidilleni taas en kovin mielelläni vienyt lapsia, koska isäni oli niin sairas ja vaativa ja lisäksi käytti alkoholia liikaa.  Joten itse hoidin siihen asti, kunnes pääsivät päiväkotiin ja sitten menin töihin.  Siihen aikaan ei ollut vapaa-ajalle niin suurta tarvetta kuin nykyään.  En muista kauhean väsynyt olleeni, jaksoihan sitä nuorena.