Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää 63-vuotias äitini joka "ei jaksa tehdä enää mitään kun on niin vanha ja raihnainen"
17.06.2024 |
Äitini on minulle rakas, on ollut hyvä äiti parhaansa mukaan, lapsuutensa ei ole ollut ruusuinen, niin tavallaan ymmärrän häntä enkä päin naamaa hauku, tietenkään.
Kunhan puran nyt vaan itse mieltäni johonkin.
Meillä ei ole äidin kanssa kuin 20 vuotta ikäeroa, ja pidän häntä vielä sinänsä nuorena, ei kuuskymppinen ole mikään vanhus, tai ei ainakaan pitäisi olla. Odottaisin, että hän vielä tekisi asioita eikä heittäytyisi voivottelemaan itseään vanhaksi ja raihnaiseksi, tosin sitä hän on hokenut jo niin kauan kuin muistan. Olen itse hoitanut itseni jo ala-asteen viimeisiltä luokilta, kun muistan äitini maanneen esim aamuisin kouluunlähtiessäni vain sängyssä ja olleen yöpaidassa vielä kun tulin koulusta kotiin.
Nykyään hän ei enää oikein jaksa mitään, soittelee minulle tulisinko pesemään hänelle ikkunat tai imuroimaan tai auttamaan siivouksessa tai laskujen maksussa, kun ei osaa käyttää tietokonetta. Suuttuu, kun yritän sanoa että opettelisi itse ja alkaisi kuntoilla niin jaksaisi paremmin.
Kateellisena taas kuuntelin, kun kaverini, joka on saman ikäinen kuin minä ja jonka äiti on vanhempi kuin minun äitini, kertoi äitinsä käyneen yllätyksenä HÄNEN luonaan siivoamassa ja oli pessyt mattonsakin!
Heillä siis vielä roolit noin päin, että kaveri saa apua äidiltään. Minä olen jo pitkään ollut se, joka auttaa äitiään, ja sieltä päin ei kyllä mitään apua heru mihinkään, koska äiti "ei jaksa". Ja kyllä, pärjäänhän minä ja aion pärjätä tulevaisuudessakin, pidän kunnostani huolta ja pusken vaikka sisulla jos ei muuten, eihän mulla edes ole vaihtoehtoa. Haluan todella pystyä itse olemaan avuksi omille lapsilleni niin pitkään kuin vain mahdollista. Ja kenties vielä tuleville lapsenlapsillenikin. Ja tokihan minun pitä jaksaa auttaa äitiäni, kun tämä oikeasti vanhenee, tulee varmasti tarvitsemaan vaan entistä enemmän apua.
Ja kyllä, siis jotain masennusta lienee äidilläni, mutta mitään apua sellaiseen liittyen ei halua hankkia eikä huoli, ei ole ikinä huolinut.
No niin, kiitos jos luit, helpotti jo.
Kommentit (272)
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija
Reipas ja tunnollinen lemmas: kysyisin, Miksi lopetit vanhempiesi takia reumalääkityksen?
Mulla on moni asia retuperällä itsellä, kun hoidan vanhempiani. Terveyssiakin. Haen vertaistukeq, että miksi reumalääkitys kannatti lopettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija
Reipas ja tunnollinen lemmas: kysyisin, Miksi lopetit vanhempiesi takia reumalääkityksen?
Mulla on moni asia retuperällä itsellä, kun hoidan vanhempiani. Terveyssiakin. Haen vertaistukeq, että miksi reumalääkitys kannatti lopettaa.
Edellinen viestini oli siis reippaalle ja tunnolliselle lampaalle.
Kummaa, että viestistä tuli noin oudon näköinen.
AP Sinun aidillasi voi olla Ehlers-Danlos syndrooma! Se on vaikea diagnisoida ja vie kaikki voimat pois. Googleta eri EDS!
Äitini sairastui, kun olin 9-vuotias. Siitä saakka olen itse huolehtinut itsestäni. Äitini taasen on aina halunnut palvelua, tukea ja hänen puolestaan tekemistä. Nyt vanhainkodissa, joten aion vihdoin luovuttaa hänen itsenäistymisisensä suhteen. Hän ei ole enää minun vastuulla.
Kiitos tästä keskustelusta.
Minulla on aloittajan kanssa hyvin samankaltainen tilanne, tosin olen itse vielä lapseton. Äitini on työelämässä oleva ihminen, mutta yksinäinen, istuu illat kotona katsomassa televisiota ja olettaa, että minä lähistöllä asuvana menen istumaan hänen kanssaan. Kaikki juhlapyhät pitäisi viettää hänen luonaan kahdestaan. Kun minut kutsuttiin jouluksi poikaystävän vanhempien luo, äiti suuttui verisesti.
Sisaruksillani on lapsia, ja ilmeisesti siksi äiti hyppyyttää juuri minua milloin mihinkin hommaan: vaihtamaan lamppua, viemään kauppaan tai auttamaan verkkopankin kanssa. Katson ihmeissäni vieressä, kun kavereiden vanhemmat kutsuvat lapsensa perheineen mökeilleen, järjestävät juhlia, matkustavat ja ottavat lapsenlapsia hoitoon. Muistan tosin kadehtineeni tätä jo lapsena
Olen vakavissani miettinyt muuttoa muualle, jotta pääsisin ehkä vielä rakentamaan oikean aikuisen ihmisen elämän jossakin toisaalla. Pelkään, että jos saan perheen, joudun silti jatkuvasti hoitamaan myös äitini asioita, vaikka äidin pitäisi ikänsä ja terveytensä puolesta olla täysin kykenevä hoitamaan ne aivan itse.
Olen saanut omassa lapsuudessani perusasiat: ruokaa, katon pään päälle ja ehkä jotain vaatteita. Teininä menin kesätöihin ja siitä asti jouduin ostamaan omat asiani itse, lukioikäisenä jopa maksamaan vuokraa äidille, ja tästä pitäisi nyt sitten jaksaa olla kiitollinen vielä seuraavat vuosikymmenet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä keskustelusta.
Minulla on aloittajan kanssa hyvin samankaltainen tilanne, tosin olen itse vielä lapseton. Äitini on työelämässä oleva ihminen, mutta yksinäinen, istuu illat kotona katsomassa televisiota ja olettaa, että minä lähistöllä asuvana menen istumaan hänen kanssaan. Kaikki juhlapyhät pitäisi viettää hänen luonaan kahdestaan. Kun minut kutsuttiin jouluksi poikaystävän vanhempien luo, äiti suuttui verisesti.
Sisaruksillani on lapsia, ja ilmeisesti siksi äiti hyppyyttää juuri minua milloin mihinkin hommaan: vaihtamaan lamppua, viemään kauppaan tai auttamaan verkkopankin kanssa. Katson ihmeissäni vieressä, kun kavereiden vanhemmat kutsuvat lapsensa perheineen mökeilleen, järjestävät juhlia, matkustavat ja ottavat lapsenlapsia hoitoon. Muistan tosin kadehtineeni tätä jo lapsena
Olen vakavissani miettinyt muuttoa muualle, jotta pääsisin ehkä vielä rakentamaan oikean aikuisen ihmisen elä
Sinun ei tarvi joutua mihinkään. Äitisi käy töissä. Hän on siis kykenevä kaikkeen mitä sinulta pyytää. Yksinkertaisesti sanot, että et ehdi. Mitään selittelyjä et ala selitteleen, ja jos äitisi kyseenalaistaa kiireitäsi niin sanot, että sellaista elämä on. Kiirettä on.
Valitettavasti olet jo alkanut äitisi hyppyytettäväksi niin sinun pitää olla todella tiukka. Voi käydä niin, että äitisi alkaa vetoamaan sinuun uikuttamalla tyyliin "rinnasta ottaa", "selkä on kipeä" ym. Jos haluat kuitenkin auttaa niin rajaat homman niin, että sanot tulevasi esim seuraavalla viikolla tai parin viikon kuluttua, jolloin voit auttaa.
Ap, ymmärrän tilannettasi, mutta totean, että sulla on äiti kuitenkin arjessa mukana.
Olen ikäisesi, oma äitini on saanut mut yli 40 vuotiaana ja on nykyisin muistisairas. Elää hoivakodissa ja ns omassa maailmassaan, eipä taida enää tuntea minua, paitsi kenties hetkittäin.
Toivon, että näet kuitenkin äidissäsi myönteiset asiat, esim Kiva, jos/kun voitte vielä keskustella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, ymmärrän tilannettasi, mutta totean, että sulla on äiti kuitenkin arjessa mukana.
Olen ikäisesi, oma äitini on saanut mut yli 40 vuotiaana ja on nykyisin muistisairas. Elää hoivakodissa ja ns omassa maailmassaan, eipä taida enää tuntea minua, paitsi kenties hetkittäin.
Toivon, että näet kuitenkin äidissäsi myönteiset asiat, esim Kiva, jos/kun voitte vielä keskustella.
Niin, ap:n äiti kuormittaa ap:n arkea. Se mikään ilon aihe ole!
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä keskustelusta.
Minulla on aloittajan kanssa hyvin samankaltainen tilanne, tosin olen itse vielä lapseton. Äitini on työelämässä oleva ihminen, mutta yksinäinen, istuu illat kotona katsomassa televisiota ja olettaa, että minä lähistöllä asuvana menen istumaan hänen kanssaan. Kaikki juhlapyhät pitäisi viettää hänen luonaan kahdestaan. Kun minut kutsuttiin jouluksi poikaystävän vanhempien luo, äiti suuttui verisesti.
Sisaruksillani on lapsia, ja ilmeisesti siksi äiti hyppyyttää juuri minua milloin mihinkin hommaan: vaihtamaan lamppua, viemään kauppaan tai auttamaan verkkopankin kanssa. Katson ihmeissäni vieressä, kun kavereiden vanhemmat kutsuvat lapsensa perheineen mökeilleen, järjestävät juhlia, matkustavat ja ottavat lapsenlapsia hoitoon. Muistan tosin kadehtineeni tätä jo lapsena
Olen vakavissani miettinyt muuttoa muualle, jotta pääsisin ehkä vielä rakentamaan oikean aikuisen ihmisen elä
Helpointa on vain muuttaa riittävän kauas jos mitään esteitä sille ei ole (oma tai puolison työpaikka ja työllistymismahdollisuudet ym.). Kolmisensataa kilometriä auttaa jo kummasti. Tuosta roolista on vaikea päästä irti varsinkin jos ei itse ole kovin konfliktinhakuinen. Varaudu toki siihen, että muuttosi saa aikaan lievästi sanottuna vastalauseita. Ilmainen ja nöyrä palvelija on varmasti ikävä menettää. Asiasta kannattanee mainita vasta siitä vaiheessa kun kaikki (uusi työ ja asunto, vanhasta asunnosta hankkiuduttu eroon) on jo järjestetty ja muuttoautokin tilattu. Sinulla on omakin elämä tai pikemminkin pitäisi olla. Kannattaa miettiä miten sen ainoan elämänsä haluaa elää ja sitten ryhtyä toteuttamaan suunnitelmia, pelkkä haaveilu ei auta mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 207: kiitos sinulle. Olen tuo jota lainasit, mutta en saa itse lainausta toimimaan, joten vastaan näin. On ihanaa kuulla ulkopuoliselta, etten ole aivan täysin hakoteillä, kun koen tilanteen vääristyneeksi.
Valitettavasti tilanne on omalla kohdallani lipsunut jo siihen, että käyn äidillä monta kertaa viikossa, pahimmillaan joka päivä, ja jos alan kieltäytyä, seuraa uhriutuminen. Esimerkiksi näin kesällä en uskalla edes paljastaa äidilleni, että meillä on lomaa samaan aikaan, koska hän keksii muuten heti MEILLE valtavasti yhteistä puuhaa (joka siis tarkoittaa yleensä sitä, että minä ajelutan häntä ensin kaupoilla ja menen sitten koko päiväksi hänen luokseen istumaan telkkarin ääreen, ei siis mitään mökkiviikonloppuja tai sellaista).
Muuttaminen kauemmas saattaa olla ainoa vaihtoehto, jolla saan napanuoran katki, tosin siitäkin tulee varmasti riita ja äiti syyllistää vanhan ihmisen hylkäämisestä.
Kyllä se uhriutuvakin äiti aikuisena ihmisenä pystyy ottamaan vastaan kritiikkiä. Ongelma onkin enemmän vastaanottavassa päässä, kun meidät on pienestä pitäen opetettu kävelemään munankuorilla. Tiukka vastarinta ja käsky lopettaa ripustautuminen ja uhriutuminen tepsii normaalissa tapauksessa. Hankalammissa tuon joutuu toistamaan useita kertoja. Pitää muistaa pitää omista rajoista kiinni, koska lapsi ei ole missään kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen. Aikuisen lapsen ei tarvitse korvata saamaansa huolenpitoa, joka kuitenkin näiltä marttyyriäideiltä on jäänyt puolitiehen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nro 207: kiitos sinulle. Olen tuo jota lainasit, mutta en saa itse lainausta toimimaan, joten vastaan näin. On ihanaa kuulla ulkopuoliselta, etten ole aivan täysin hakoteillä, kun koen tilanteen vääristyneeksi.
Valitettavasti tilanne on omalla kohdallani lipsunut jo siihen, että käyn äidillä monta kertaa viikossa, pahimmillaan joka päivä, ja jos alan kieltäytyä, seuraa uhriutuminen. Esimerkiksi näin kesällä en uskalla edes paljastaa äidilleni, että meillä on lomaa samaan aikaan, koska hän keksii muuten heti MEILLE valtavasti yhteistä puuhaa (joka siis tarkoittaa yleensä sitä, että minä ajelutan häntä ensin kaupoilla ja menen sitten koko päiväksi hänen luokseen istumaan telkkarin ääreen, ei siis mitään mökkiviikonloppuja tai sellaista).
Muuttaminen kauemmas saattaa olla ainoa vaihtoehto, jolla saan napanuoran katki, tosin siitäkin tulee varmasti riita ja äiti syyllistää vanhan ihmisen hylkäämisestä.
Varmasti äitisi osaa uhriutua, kun on sitä vuosia harjoitellut. Aluksi kylmästi rajaat käynnit kerta viikkoon. Äitisi ei tarvi ajelutusta tai kauppa-apuja. Ihmiset kulkevat busseilla, joten äitisi voi myös. Äitisi voi hankkia auton, kun sinäkin olet hankkinut. Äitisi kykenee kaikkeen mihin sinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se uhriutuvakin äiti aikuisena ihmisenä pystyy ottamaan vastaan kritiikkiä. Ongelma onkin enemmän vastaanottavassa päässä, kun meidät on pienestä pitäen opetettu kävelemään munankuorilla. Tiukka vastarinta ja käsky lopettaa ripustautuminen ja uhriutuminen tepsii normaalissa tapauksessa. Hankalammissa tuon joutuu toistamaan useita kertoja. Pitää muistaa pitää omista rajoista kiinni, koska lapsi ei ole missään kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen. Aikuisen lapsen ei tarvitse korvata saamaansa huolenpitoa, joka kuitenkin näiltä marttyyriäideiltä on jäänyt puolitiehen.
Ei todellakaan pysty. Vaan hänhän on rakentanut tuota uhrin imagoaan vuosikausia, koko minäkuvansa perustuu siihen ja hän puolustaa sitä verisesti. Hän mieluummin sitten todella vaikka tappaa itsensä kuin myöntää yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on vähän OT, mutta olen joskus miettinyt, että miksi niin moni vanhus luovuttaa esim. lihaskunnostaan huolehtimisesta, kun vanhuus iskee, etenkin, kun juuri vanhuudessa siitä olisi eniten hyötyä. Enkä ota nyt vastaan selityksesi fyysisiä vaivoja, koska tutkitusti niihinkin saa apua lihaskunnon kehittämisestä ja niihin, joilla ei juuri kuntoiulla ole vaikutusta, niin voidaan vaikuttaa lääkkeillä (vaikka kipulääkitys, jonka turvin voi lähteä liikkelle) ja jos ei kipulääkkeitä voi syödä ja on enimmäkseen sängyssä, niin sielläkin voi oikeasti kuntoilla.
Että miten ei osata ajatella, että pienikin liike tai pienikin lihasjumppa auttaa siihen, että huomenna jaksaa pikkasen enemmän. Vaikka jos tänään jaksaa nostaa käsivartta 5 kertaa ylös, niin huomenna voi jaksaa 6 kertaa.
Oma äitini siis on melkein luovuttanut liikkumisesta ja lähinnä istuu keittön pöydän ääressä tai makaa sohvalla "kun ei jaksa muuta", mutta nyt kun olen patistellut häntä keksittyjen teksyiden nojalla liikkeelle ja tekemään minulle palveluksia (vaikka (keksitty esimerkki) hakemaan ulkoa salaatinlehtiä, kun tuli juuri ikävä ihorikko sormiin ja iski samaan aikaan kauhea salaatinhimo), niin on aktivoitunut ja tänään sitten käytiin yhdessä lenkillä talon ympäri. Omalle äidilleni ei saa antaa käskyjä tai kehotuksia alkaa liikkumaan (auktoriteettivastaisuus), joten kaikki pitää tehdä kiertoteitä. Tänään sitten puhui innoissaan kävelylenkiltä talon ympäri tullessaan, että voi miten piristi ja että kyllä nämä kävelysauvat onkin kivat - taidanpa lähteä illalla tuonne postilaatikolle asti.
Olispa kiva, että vanhuksille oli "pakollisia" terveystarkastuksia, joissa sitten kaikille luotaisiin oma henkilökohtainen lihaskuntosuunnitelma niissä puitteissa miten voi kuntoilla. Kaikilla ei ehkä ole varaa mennä kuntosalille tai edes ostaa kävelysauvoja, niin kaikki ohjeet sellaisiksi, että jokainen voi niitä tehdä.
Ap:n äidillä on ainakin viisi vuotta vielä meidän nelikymppisten eläkeikään. Että töihin vaan!
Nro 202: Sytostaattien vuoksi olisi pitänyt käydä kontrolliverikokeissa ja mähän en voinut äidin takia poistua kotoa 100 metriä kauemmaksi. Siis ihan sen takia, että jos äiti taas karkaa, kaatuu tms, niin mun piti juosta välittömästi apuun. Lisäksi se lääkitys aiheutti mulle kerran viikossa eli pistospäivää seuraavana päivänä sen verran huonon olon, että en olisi mitenkään jaksannut huonovointisena rampata mun vanhempieni luona. Ja kolmas syy oli se, että ainoa tulehduskipulääke, joka mulle muiden sairauksien puolesta sopii, ei taas sovi sytostaattien kanssa vaan nosti maksa-arvoja. Nyt olen sitten voinut käyttää niitä kipulääkkeitä, koska en ole käyttänyt sytostaatteja.
Selvästi masentunut. Masentunut ei paljon jaksa. Ei liity ikään.
Nro 215: Tekemisen puute. Moni iäkäs ei pidä käsien heiluttelua ja jalkojen nostelua sellaisena hommana, mitä olisi kiva tehdä. Mä vein muutama vuosi sitten omalle äidilleni restoraattorin, jotta edes sohvalla istuessaan polkisi sillä, mutta eihän se viitsinyt. Eikä siis vielä silloin ollut edes muistisairas. Sellaiset vanhukset, joilla on harrastuksia ja ystäviä, pysyvät pirteämpinä ja myös lihaskunto parempana.
En tiedä, onko ap:n äiti syntynyt 1960 vai 1961, mutta myös mä täytän syksyllä 63 ja alimpaan eläkeikäänkin on nyt vielä vähän yli 2 vuotta. Ei voi jäädä sohvalle makaamaan. Mulla on myös koira, jonka kanssa on pakko käydä ulkoilemassa. Satoi tai paistoi. Ja oikeastaan sen koiran takia mulla on myös liukkaita kelejä varten Icebugit, jotta ei tarvitse pelätä liukastelevansa jäisellä kadulla. Viikonloppuna tuli 70+ napaurin kanssa puheeksi ensi talvi ja liukkaat kelit. Kertoi, että sitten ei tule käytyä ulkona ollenkaan. Liikkuu jo nyt kepin kanssa. Muistin mun restoraattorini ja lupasin lainata talveksi hänelle. Tiedä sitten, käyttääkö sitä vai ei, mutta on ainakin mahdollisuus.
Jos ei ole ikinä eläessään paljoa liikkunut niin ei sitä aloita noin vaan kuusikymppisenä koska tytär niin käskee. Tietenkin on oikeasti huonokuntoisempikin kuin muut ikäisensä jotka liikkuneet aina paljon. Ei masentuneille voi sanoa että olisit iloisempi ja menisit vaikka kävelylle, olettaa että näin he tekevät ja sitten suuttua kun vieläkin on masentunut. Tyhmät.
Harmi, ettei sinun äitisi ole yhtä kykenevä. Ehkä jokin trauma tai mielenterveysongelmia? Keskity nyt itseesi, äläkä juokse siellä auttamassa enää. Kyllä tuon ikäinen pärjää ka voi ostaa kotiapua. Niin sinäkin! Se on ihan parasta itsestä huolehtimista, kun tulee puhtaaseen kotiin!