Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää 63-vuotias äitini joka "ei jaksa tehdä enää mitään kun on niin vanha ja raihnainen"
17.06.2024 |
Äitini on minulle rakas, on ollut hyvä äiti parhaansa mukaan, lapsuutensa ei ole ollut ruusuinen, niin tavallaan ymmärrän häntä enkä päin naamaa hauku, tietenkään.
Kunhan puran nyt vaan itse mieltäni johonkin.
Meillä ei ole äidin kanssa kuin 20 vuotta ikäeroa, ja pidän häntä vielä sinänsä nuorena, ei kuuskymppinen ole mikään vanhus, tai ei ainakaan pitäisi olla. Odottaisin, että hän vielä tekisi asioita eikä heittäytyisi voivottelemaan itseään vanhaksi ja raihnaiseksi, tosin sitä hän on hokenut jo niin kauan kuin muistan. Olen itse hoitanut itseni jo ala-asteen viimeisiltä luokilta, kun muistan äitini maanneen esim aamuisin kouluunlähtiessäni vain sängyssä ja olleen yöpaidassa vielä kun tulin koulusta kotiin.
Nykyään hän ei enää oikein jaksa mitään, soittelee minulle tulisinko pesemään hänelle ikkunat tai imuroimaan tai auttamaan siivouksessa tai laskujen maksussa, kun ei osaa käyttää tietokonetta. Suuttuu, kun yritän sanoa että opettelisi itse ja alkaisi kuntoilla niin jaksaisi paremmin.
Kateellisena taas kuuntelin, kun kaverini, joka on saman ikäinen kuin minä ja jonka äiti on vanhempi kuin minun äitini, kertoi äitinsä käyneen yllätyksenä HÄNEN luonaan siivoamassa ja oli pessyt mattonsakin!
Heillä siis vielä roolit noin päin, että kaveri saa apua äidiltään. Minä olen jo pitkään ollut se, joka auttaa äitiään, ja sieltä päin ei kyllä mitään apua heru mihinkään, koska äiti "ei jaksa". Ja kyllä, pärjäänhän minä ja aion pärjätä tulevaisuudessakin, pidän kunnostani huolta ja pusken vaikka sisulla jos ei muuten, eihän mulla edes ole vaihtoehtoa. Haluan todella pystyä itse olemaan avuksi omille lapsilleni niin pitkään kuin vain mahdollista. Ja kenties vielä tuleville lapsenlapsillenikin. Ja tokihan minun pitä jaksaa auttaa äitiäni, kun tämä oikeasti vanhenee, tulee varmasti tarvitsemaan vaan entistä enemmän apua.
Ja kyllä, siis jotain masennusta lienee äidilläni, mutta mitään apua sellaiseen liittyen ei halua hankkia eikä huoli, ei ole ikinä huolinut.
No niin, kiitos jos luit, helpotti jo.
Kommentit (272)
Olen 60 vuotias vielä työelämässä ja työ vie lähes kaikki mehut. Liikun kuitenkin säännöllisesti ja pidän itsestäni huolta. En silti ole yhtä energinen ja innostunut samalla tavalla kun olin nelikymppisenä tai jopa viisikymppisenä. En esimerkiksi jaksa nähdä lapsenlapsia viikottain, tykkään olla heidän kanssa mutta pari kertaa kuukaudessa riittää. Heidän kyläreissujen jälkeen olen onnellinen mutta väsynyt.
Moni luule minua nuoremmaksi, ja en valita vaikka kremppoja tulee tasaiseen tahtiin mitä vanhemmaksi tulen, itsellenikin oli yllätys miten kroppaa kolottaa aamuisin siitä huolimatta että olen aktiivisesti liikkunut koko ikäni ja minulla ei ole grammaakaan ylipainoa. Joten nelikymppisenä on vaikea ymmärtää että kyllä, kuusikymppisenä on vanhempi ja saa olla väsyneempi ja esim. huonosti nukuttu yö uuvuttaa eri tavalla kuin nuorempana.
En ymmärrä miksi ihmeessä minun pitäisi mennä siivoamaan jo aikuisen lasteni koteja? Omassakin on ihan tarpeeksi tekemistä. Jotkut aikuiset lapset osaavat olla tosi itsekkäitä, ei haluta auttaa vanhempiaan mutta apua vanhemmilta pitäisi jatkuvasti olla saatavilla? En aio viettää vanhuuttani piikana aikuisille lapsilleni vaikka rakkaita ovatkin. Aikuisten lasten kanssa vietetään laatu aikaa eikä kukaan oletakaan että kenenkään tarvitsee olla piika kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä niin, että itsestä se pitäisi lähteä, innokkuus lähteä harrastamaan jne. Toki voi kaikkea ehdotella, mutta aikuinen tekee itse valintansa. Ja jos on ystäviä, niin tärkeää, että ystävät käyvät, pitävät yhteyttä ja ehdottavat menemisiä. Moni 60-nen haluaa mennä salille ja saada hyvännäköisen kropan, käy risteilyillä, matkoilla, tansseissa jne. Ei 60:nen nykyään ole vanha, 700-nen alkaa olemaan, riippuen tietysti sairauksista, kunnosta. Jos jää sänkyyn makaamaan ja kotiin surkuttelemaan, niin ei se ainakaan hyvää tee.
Seitsemänsatanen joulupukki on keski-ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On teillä pahoja ongelmia vanhempienne kanssa ja mielenkiintoista olisi nähdä miten teillä tulee olemaan omien lastenne kanssa. Hylkivätkö he vuorostaan teitä? Todennäköisesti.
- -
Tuskin omat lapseni minua hylkivät, kun en näillä näkymin pääse sellaisia tekemään. Eihän mitään tukiverkkojakaan ole, koska MINÄ olen sen isovanhemman ainoa tukiverkko. Ensisijainen tehtäväni hänen näkökulmastaan on olla saatavilla häntä varten, ei omia mahdollisia lapsiani.
Mutta jos minulla olisi jälkikasvua ja kuusikymppisenä sellainen tilanne, ettei elämässäni olisi muuta seuraa kuin ne aikuiset lapset, ymmärtäisin ehkä olla huolissani ja tehdä asialle jotain.
Kerrohan mitä sinä tekisit, koska täältä saa lukea, että eivät ne vanhemmat osaa olla huolissaan asiasta, eivätkä osaa tehdä asialle mitään. Miksi juuri sinä osaisit? Onko vanhempiesi
Aikuisella (äidillä tai isällä) pitää olla muutakin elämää kuin työ ja lapset. Muuten eläkkeelle jäädessä työ jää pois ja jälljelle vain lapset. Vanhemmuus ei tarkoita, että mitään omaa elämää ei saisi olla. Parisuhteenkin kohdalla pitää muistaa, että voi tulla ero tai puoliso kuolee. Yksinhuoltajakin, jolla ei ole tukiverkostoja, voi aloittaa omat harrastukset viimeistään silloin, kun lapset ovat kouluikäisiä ja voivat olla pari tuntia kotona yksin. Lasten kasvaessa vanhemmalle jää omaa aikaa yhä enemmän ja voi hyvin laajentaa omaa elinpiiriään. Menee vaikka vapaaehtoistyöhön, niin on seuraa ja tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäänyt vaille hoivaa lapsena. Kokeile auttaisiko yhteiset aikuisten harrastukset ja hommat enemmän? Reissua,kahvittelua yms. Jotain huomiota ja turvaa hän hakee.
Varmastikin näin. Ja kyllä vietänkin hänen kanssaan aikaa viikottain, mutten enempään kyllä pysty, minulla omakin elämä, työ, lapset, harrastukset ja ystävät...
Ap
Äläpä tuota ihmettele, kun täällä vauvapalstallakin on usein alle keski-ikäisiä , joilla on elämänhallinta just tolleen vinksallaan. Minullakin on kaksi lähes viisikymppistä tytärtä , joista toinen on superaikaansaava ja toinen täys lusmu. Saman kasvatuksen ovat saanet normaalissa hyvässä kodissa. Tietysti toinen on voinut saada erilaisia geenejä äidin ja isän puolelta.
Vituttaa kaikki valittajat. Täytän pian 60 ja elämä on epävakaan nuoruuden jälkeen vihdoinkin hyvää. Olen löytänyt omat rajani, karsinut toksiset ihmiset ja asiat joita olikin yllättävän paljon.
Fysiikka tietysti alkaa vähän rapista mutta sitä motivoituneempi on osallistumaan kaikkeen mihin vielä ehtii. Tulevan pelkääminen ei auta. Elämä on nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole ikinä eläessään paljoa liikkunut niin ei sitä aloita noin vaan kuusikymppisenä koska tytär niin käskee. Tietenkin on oikeasti huonokuntoisempikin kuin muut ikäisensä jotka liikkuneet aina paljon. Ei masentuneille voi sanoa että olisit iloisempi ja menisit vaikka kävelylle, olettaa että näin he tekevät ja sitten suuttua kun vieläkin on masentunut. Tyhmät.
Liikkumattomuus ei läheskään aina johdu masennuksesta. Jos kuvittelee, että kuuskymppisenä ei tarvitse liikkua ja silti pysyy hyvässä kunnossa, on yksinkertaisesti tyhmä. Tietoa liikkumisen tärkeydestä on ollut jo vuosikymmeniä saatavilla. Tyttären käskyillä ei tietenkään ole tällaisen ihmisen kohdalla merkitystä, mutta kuuskymppisenä viimeistään pitäisi ymmärtää, ettei laitospaikkojakaan niin vaan löydy. Vanhustenhuollon ongelmatkin ovat olleet tiedossa jo vuosia, joten kuka vielä kuvittelee, että kun jää sänkyyn makaamaan, yhteiskunta kyllä hoitaa?
1960 syntyneen eläikä on 64v6kk. Joten suurin osa vielä työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Herran jestas miten huonokuntoisia 60 vuotiaita täällä on! Ja miten se on mahdollista, että olette noin sairaita ja tunnette itsenne vanhuksiksi, jotka vaan odottavat kuolemaa? Meistä 1960-luvulla syntyneistä on pitänyt huolta neuvola, kouluterveydenhuolto, kouluhammashoito, julkinen terveydenhoito ja työterveyshuolto. Meillä on ollut pitkät äitiyslomat ja vanhempainvapaat. Minä olen 62 -vuotias, jolla on perintönä korkea kolesteroli ja verenpainetauti.Ne pysyvät hallinnassa oikella lääkityksellä. Teen vaativaa asiantuntijatyötä esimiesasemassa. Nyt olen kesälomalla. Viime viikolla olin patikoimassa Lapissa. Tänään olen pyöräillyt 40 km. Elämä on ihanaa, olen ollut naimisissa saman miehen kanssa yli 30 vuotta, lapset elävät omaa elämäänsä ja minulla on vapaus tehdä mitä haluan.
Herra jestas, se on yks silmän räpäys, kun sinullekkin voi tapahtua sellaista , että olet todella, todella huonokuntoinen. Ihanaa olla terve, mutta kun elämää ei loppuviimein kukaan voi hallita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herran jestas miten huonokuntoisia 60 vuotiaita täällä on! Ja miten se on mahdollista, että olette noin sairaita ja tunnette itsenne vanhuksiksi, jotka vaan odottavat kuolemaa? Meistä 1960-luvulla syntyneistä on pitänyt huolta neuvola, kouluterveydenhuolto, kouluhammashoito, julkinen terveydenhoito ja työterveyshuolto. Meillä on ollut pitkät äitiyslomat ja vanhempainvapaat. Minä olen 62 -vuotias, jolla on perintönä korkea kolesteroli ja verenpainetauti.Ne pysyvät hallinnassa oikella lääkityksellä. Teen vaativaa asiantuntijatyötä esimiesasemassa. Nyt olen kesälomalla. Viime viikolla olin patikoimassa Lapissa. Tänään olen pyöräillyt 40 km. Elämä on ihanaa, olen ollut naimisissa saman miehen kanssa yli 30 vuotta, lapset elävät omaa elämäänsä ja minulla on vapaus tehdä mitä haluan.
Ihan samaa ajattelin. Olen 63-v ja täydessä terässä. Mieheni kanssa olen ollut yhdess
Sun ikäinen mun vejeni oli IHAN TÄYDESSÄ TERÄSSÄ, KUN yks aamu vain sai aivoinfraktin ja puhe-liikuntakyky meni. Siitä ennen harrasti kuntoilua aktiivisesti. Hän ei ole käyttänyt alkoholia, eikä tupakkaa koskaan, terveet elämäntavat jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäänyt vaille hoivaa lapsena. Kokeile auttaisiko yhteiset aikuisten harrastukset ja hommat enemmän? Reissua,kahvittelua yms. Jotain huomiota ja turvaa hän hakee.
Varmastikin näin. Ja kyllä vietänkin hänen kanssaan aikaa viikottain, mutten enempään kyllä pysty, minulla omakin elämä, työ, lapset, harrastukset ja ystävät...
Ap
Se on jo paljon jos kerran viikossakin vietät aikaa hänen kanssaan.
T. 64v
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Nro 202: Sytostaattien vuoksi olisi pitänyt käydä kontrolliverikokeissa ja mähän en voinut äidin takia poistua kotoa 100 metriä kauemmaksi. Siis ihan sen takia, että jos äiti taas karkaa, kaatuu tms, niin mun piti juosta välittömästi apuun. Lisäksi se lääkitys aiheutti mulle kerran viikossa eli pistospäivää seuraavana päivänä sen verran huonon olon, että en olisi mitenkään jaksannut huonovointisena rampata mun vanhempieni luona. Ja kolmas syy oli se, että ainoa tulehduskipulääke, joka mulle muiden sairauksien puolesta sopii, ei taas sovi sytostaattien kanssa vaan nosti maksa-arvoja. Nyt olen sitten voinut käyttää niitä kipulääkkeitä, koska en ole käyttänyt sytostaatteja.
Ahaa. Kiitos vastauksesta. Nyt ymmärrän.
Minulla on tuollaista ongelmaa, että en voi hoidattaa omia fyysisiä ongelmiani juurikin siitä syystä, että olen vanh
Mulle ei olisi ollut edes mahdollista jäädä äitini omaishoitajaksi, koska omaishoidontuki hädintuskin olisi riittänyt yhtiövastikkeeseen ja sähkölaskuun Omaishoitajana ei olisi ollut varaa enää kännykkään, lääkkeisiin eikä ruokaankaan. Jos olisinkin ollut jo vanhuuseläkkeellä, omaishoidontuki olisi tullut eläkkeen lisäksi, mutta nyt se olisi korvannut palkan.
Mä mietin tuosta sun leikkauksesta, että jos se on tarpeellinen, niin saisitko omaishoitajana siksi aikaa hoidettavasi jonnekin hoivakodin tilapäispaikalle? Siis tietty myös leikkauksesta toipumisen ajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jäänyt vaille hoivaa lapsena. Kokeile auttaisiko yhteiset aikuisten harrastukset ja hommat enemmän? Reissua,kahvittelua yms. Jotain huomiota ja turvaa hän hakee.
se nyt ei ole ehkä ap:n tehtävä tarjota niitä äidille, joka on jättänyt hänet oman onnensa nojaan jo peruskoulussa...eikös niitä ole kaikenmaailman senioriapuja järjestöjen kautta tarjolla..kannattaa ohjata sinne. Älä nyt ainakaan itseään polta loppuun tohon, tollaset äidit vie kyllä kaiken energian..
ap,
1) kunnioita omia voimavarojasi, myös psyykkisiä
2) ole sinä äitiäsi viisaampi ja parempi versio hänestä ja pidä hänestä huolta, se kantaa pidemmälle kuin sen miettiminen mistä kaikesta olet itse jäänyt paitsi äitisi keskeneärisyyden vuoksi
3) puhu äidillesi rehellisesti voimavarojesi vähäisyydestä ja kannusta häntä ostamaan ainakin jotain palveluja kotiinsa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ap,
1) kunnioita omia voimavarojasi, myös psyykkisiä
2) ole sinä äitiäsi viisaampi ja parempi versio hänestä ja pidä hänestä huolta, se kantaa pidemmälle kuin sen miettiminen mistä kaikesta olet itse jäänyt paitsi äitisi keskeneärisyyden vuoksi
3) puhu äidillesi rehellisesti voimavarojesi vähäisyydestä ja kannusta häntä ostamaan ainakin jotain palveluja kotiinsa
ei tollasia äitejä kiinnosta ne lapsen voimavarat, he ovat tehneet suuren työn synnyttämällä lapsen, joka heille sen ansiosta kiitollisuusvelassa loppuelämänsä. Eli ihan turha vedota ap:n jaksamiseen, kun se ei marttyyriäitiä tule koskaan kiinnostamaan. Ap saa valita että jatkaako tässä oravanpyörässä vai vetääkö rajat. Ja tietty saa sitten muilta hän on sentään sun äitisi syyllistysryöpyn päälle, jos päättää että omat voimavarat menee nyt äidin palvelemisen edelle. Eikö ap:n äiti voisi muuttaa senioriasuntoon, niihin saa tilattu kivasti monenlaista palvelua ja on sitä seuraakin ehkä.
Juu, näitä on erilaisia tarinoita. Oma äitini kuollut jo ysärillä. Lähinnä seuraan anoppia 79-v ja setäni ex-vaimoa 76-v. Anoppia pitää auttaa ihan kaikissa hommissa, toinen taas käy pesemässä töissäolevien lastensa matotkin..
Kun yritän selittää äidilleni, miksi en jaksa tulla tai miksi minulle ei saa soittaa joka päivä eikä ainakaan useamman kerran päivässä, vastaukseni eivät mene perille. Minulla on perussairauteni ja tarvitsen paljon omaa lepoa, rauhaa ja yksinoloa. Puhelinsoitot keskeyttävät aina jotakin, mihin olisin mieluummin keskittynyt kuin kuuntelemaan tyhjänpäiväisiä jaarituksia samoista asioista useaan kertaan kuultuna tai uusia työmääräyksiä.
Minulle on nykyisin kärsimystä mennä viikottain ihan vaikkapa vain pitämään hänen tahdostaan hänelle seuraa ja syömään iänikuista pakkopullaa ja juomaan närästävää kahvia. Loukkaantuu jollei ota. Siispä yritän muistaa ottaa närästyslääkkeen ennen käyntiä ja jättämään ainoan kahvihetken kotona eli aamukahvin juomatta. Usein en itse jaksa oikein edes puhua vaan äiti jaarittele omiaan minulle tuntemattomista ja yhdentekevistä ihmisistä. Olen todella kuormittunut näiden käyntien jälkeen ja vatsa kipeänä. Jollen mene tai vastaa puhelimeen päivän aikana tulee ilmoittamatta soittamaan ovikelloa jonkun muka niin tärkeän asiansa kanssa.
Muistaa ärsytykseen asti toitottaa olevansa niin kiitollinen, kun hänellä on minut ja kuinka paljon vaivaa hänestä on ja tulee vielä enemmän olemaan. Ja kuinka taitava tytär hänellä on, joka kaikki hänen asiansa aina osaa hoitaa. Ylistämällä alistettu...
Huokaus
Saadaan olla kyllä kiitollisia, vaimo 76v ja mies 83v , kun ei tarvita vielä mitään lasten apuja. Siivous ja ikkunoiden pesu ovat hyvää kuntoilua,muun kuntoilun ohessa ja cittari tuo kauppakassit ,kun kännykällä tilataan. Sittenpä saa tyhin käsin käydä lenkillä-mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun yritän selittää äidilleni, miksi en jaksa tulla tai miksi minulle ei saa soittaa joka päivä eikä ainakaan useamman kerran päivässä, vastaukseni eivät mene perille. Minulla on perussairauteni ja tarvitsen paljon omaa lepoa, rauhaa ja yksinoloa. Puhelinsoitot keskeyttävät aina jotakin, mihin olisin mieluummin keskittynyt kuin kuuntelemaan tyhjänpäiväisiä jaarituksia samoista asioista useaan kertaan kuultuna tai uusia työmääräyksiä.
Minulle on nykyisin kärsimystä mennä viikottain ihan vaikkapa vain pitämään hänen tahdostaan hänelle seuraa ja syömään iänikuista pakkopullaa ja juomaan närästävää kahvia. Loukkaantuu jollei ota. Siispä yritän muistaa ottaa närästyslääkkeen ennen käyntiä ja jättämään ainoan kahvihetken kotona eli aamukahvin juomatta. Usein en itse jaksa oikein edes puhua vaan äiti jaarittele omiaan minulle tuntemattomista ja yhdentekevistä ihmisistä. Olen todella kuormittunut näiden käyntien jälkeen ja v
älä vastaa puhelimeen silloin kun et voi tai jaksa keskustella äitisi kanssa. Jos kyse on sairauskohtauksesta ja hän kykenee soittamaan sinulle, niin kykenee sitten soittamaan myös häkeen tai taksin.
Vierailija kirjoitti:
Olen 60 vuotias vielä työelämässä ja työ vie lähes kaikki mehut. Liikun kuitenkin säännöllisesti ja pidän itsestäni huolta. En silti ole yhtä energinen ja innostunut samalla tavalla kun olin nelikymppisenä tai jopa viisikymppisenä. En esimerkiksi jaksa nähdä lapsenlapsia viikottain, tykkään olla heidän kanssa mutta pari kertaa kuukaudessa riittää. Heidän kyläreissujen jälkeen olen onnellinen mutta väsynyt.
Moni luule minua nuoremmaksi, ja en valita vaikka kremppoja tulee tasaiseen tahtiin mitä vanhemmaksi tulen, itsellenikin oli yllätys miten kroppaa kolottaa aamuisin siitä huolimatta että olen aktiivisesti liikkunut koko ikäni ja minulla ei ole grammaakaan ylipainoa. Joten nelikymppisenä on vaikea ymmärtää että kyllä, kuusikymppisenä on vanhempi ja saa olla väsyneempi ja esim. huonosti nukuttu yö uuvuttaa eri tavalla kuin nuorempana.En ymmärrä miksi ihmeessä minun pitäisi mennä siivoamaan jo aikuisen lasteni kot
Hohhoi. Ruikutivoivoti.
tuli virhe, 70: nen ei 700 :) ja joku voi tarvita tuuppaamista, eli voi sanoa että olipa hyvä kun houkuttelit sinne ja sinne mukaasi.