Ulla Appelsin: "Suomi valitsi korona-aikana vanhukset, Ruotsi lapset ja nuoret. Hinta on ollut kova" - miksi yli 70-vuotiaat säästettiin??
Ruotsi ei työntänyt lapsia ja nuoria koteihin yksinäisyyteen tietokoneiden ääreen vaan piti peruskoulut auki. Ruotsi ei ajanut ahdinkoon lasten ja nuorten urheiluseuroja. Ruotsi ei pakottanut sulkemaan kahviloita, ravintoloita, urheilutiloja ja muita nuorten vapaa-ajanviettopaikkoja. Suomi toimi toisin. Kirjastoistakin ajettiin meillä pahimmillaan nuoria ulos, kun vierailuaikaa laskettiin minuuteissa. Vaikka Ruotsikin myöhemmin kiristi linjaansa, se pysyi selvästi löysempänä kuin Suomen linja.
Hinta on ollut Suomessa hirvittävä. Oli ja on tietenkin heitä, jotka selvisivät ihan hyvin. Onneksi. Mutta asiantuntijat kertovat lohdutonta sanomaa: on paljon lapsia ja nuoria, jotka putosivat täysin kelkasta tai syrjäytyivät tai masentuivat ja jopa muuttuivat itsetuhoisiksi. Jäljet näkyvät edelleen.
Pitäisikö meidän kysyä, miksi Suomi turvautui äärimmäisen jyrkkään koronapolitiikkaan, jota perusteltiin erityisesti vanhusten suojelulla, mutta joka tosiasiassa eristi yli 70-vuotiaat rakkaistaan, aiheutti vakavia taloudellisia ongelmia ja samalla hylkäsi heidät, joilla elämä oli vasta hyvin alkupuolella. Heidät, joiden käsissä on tämän maan tulevaisuus.
Kommentit (757)
Vierailija kirjoitti:
Korona oli kusetus ja piikit sairastutti monet. Miksei tätä nyt julkisesti myönnetä!
Taidat itse olla pahemman luokan kusettaja omassa elämässäsikin. Tee nyt edes silmänreiät aiihen foliohattuusi, että näet edes eteesi.
Vierailija kirjoitti:
Palstapersut vauhdissa. Keksitään kaikennäköistä omasta päästä. Ei ole järjen häivää. Ei ole tiedon häivää. Tiede alas, totuus alas. Mikä teitä persuja pelottaa?
Samat perseen kautta synnytetyt, jotka hoputtaa työttömiä töihin, ja makaa itse sohvalla kotona naputtelemassa sontaansa vauvafoorumiin.
Kyllä moni työtön on aina kotona.
Ei niitä pieniä rahoja voi käyttää elokuviin, teatteriin, uimahalliin.
Työssäkäyvät saa palkkaa ja lisäksi e-passin.
Itse menen lääkäriin. Työkyky työttömänä mennyt, sitä ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi suojeli kaikkien elämää. Ruotsi uhrasi vanhukset.
TÄMÄ! Kaikki koronasuluista jne. valittajat voisivat mennä itseensä(syvällä siellä he kyllä jo ovatkin itsekkyydessän) ja miettiä miksi pitäisi yhtäkään suomalaista uhrata, jos kyetään se välttämään. Jos tänne tulisi rutto niin varmaan kaikki huutaisivat silloinkin, "mun pitää päästä mökille, mulla on oikeus" vaikka se tarkoittaisi lukuisten ihmisten menehtymistä, jos hän on taudin kantaja! Koronasta ei tiedetty tarpeeksi, se olisi voinut olla uusi rutto, siksi kaikki kunnia ja kiitos Krista Kiurulle joka ajatteli kaikkia ihmisiä!
Millä tavalla se mökillä olo olisi tappanut kanssaihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä moni työtön on aina kotona.
Ei niitä pieniä rahoja voi käyttää elokuviin, teatteriin, uimahalliin.
Työssäkäyvät saa palkkaa ja lisäksi e-passin.
Itse menen lääkäriin. Työkyky työttömänä mennyt, sitä ei enää ole.
Ei voi mennä edes ulos. Aurinkorasva liian kallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälkiviisautta. Mitäpä jos tämä ennestään tuntematon virus olisikin vienyt kaikki nuoret, mutta ei vanhoja. Tuskin kiitetettäisiin nyt. Hallitus toimi THL:n ohjeistuksen mukaan. Ainoa järkevä toimintapa tuntemattoman uhan edessä on pyrkiä säästämään ihmishenkiä. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole eikä saa koskaan olla. Vanhusviha on sairasta.
Hallitushan nimenomaan ei toiminut THL:n ohjeistuksen mukaan, vaan painostaen tilasi sieltä täysin epärealistisen leviämismallin, jotta saisivat tukea jatkaa rajoituksia.
Krista Kiuru jatkaisi vieläkin sulkutoimia, jäljitystä ja testausta, jos voisi. Sehän on vain muiden rahaa, mikä siihen menee.
Miljardeja pistettiin täysin tarpeettomiin ja tehottomiin asioihin. Nyt ei sitten pääse hoitoon ja jonot on hirveät. Silloin oli varaa laittaa terveydenhuollon henkilöstöä pihalle, jos eivät ottaneet tehot
Kiuru riskiryhmäläisenä pelkäsi oman nahkansa puolesta. Muutenkin korona-aika avasi silmät näkemään millaisia ihmisiä monet päättäjät todellisuudessa ovat: täysin ulkopuolisessa ohjauksessa tempoilevia pieniä fasistinalkuja, niinkuin tietysti suuri osa kansasta. Kunhan löydetään syyllinen ja joku joka sanoo, että seuratkaa minua, niin ei enää pelota, niin kyllä seurataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä moni työtön on aina kotona.
Ei niitä pieniä rahoja voi käyttää elokuviin, teatteriin, uimahalliin.
Työssäkäyvät saa palkkaa ja lisäksi e-passin.
Itse menen lääkäriin. Työkyky työttömänä mennyt, sitä ei enää ole.
Ei voi mennä edes ulos. Aurinkorasva liian kallista.
Jos on ilman aurinkorasvaa ja iho palaa joka päivä niin sitten ollaan vihaisia, kun työttömällä on melanooma.
Jälleen loistava kirjoitus Ullalta! Kiitos Ulla! :3
Rokotteet pelastivat 20 miljoonaa ihmishenkeä. Enemmänkin olisi pelastunut ilman hörhöilyjä. Haittoja on ollut paljon vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkin olen sitä mieltä, että Suomessa oli maailmanlaajuisesti vähäiset koronarajoitukset ja että niillä suojeltiin meitä kaikkia ikään katsomatta. En sairastunut koronaan enkä halua sairastuakaan, koska siitä voi saada long covidin vaivoikseen. Ihmeellistä riidanlietsontaa iltapäivälehdessä. Tällaisena aikana pitäisi puhaltaa yhteen hiileen.
Yhteen hiileen puhaltamiseen kuuluu nimenomaan vähemmistön ja "oikeassaolevien" tarkka erottely. "Meidän pitää kaikkien yhdistyä ulkoista uhkaa vastaan!". Kansa yhdistyy, kun heille annetaan yhteinen vihollinen. Koronajutut loppui kuin seinään kun löydettiin uusi vihollinen rajan takaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä moni työtön on aina kotona.
Ei niitä pieniä rahoja voi käyttää elokuviin, teatteriin, uimahalliin.
Työssäkäyvät saa palkkaa ja lisäksi e-passin.
Itse menen lääkäriin. Työkyky työttömänä mennyt, sitä ei enää ole.
Ei voi mennä edes ulos. Aurinkorasva liian kallista.
Jos on ilman aurinkorasvaa ja iho palaa joka päivä niin sitten ollaan vihaisia, kun työttömällä on melanooma.
Työmarkkinatuki 595 netto menee vuokraan ja lasten ruokiin, ei siitä mitään aurinkorasvaa osteta.
Ilman koronatoimia olisi käynyt kuten Pohjois-Italiassa, että vanhukset kuolivat joukoittain eikä niin paljon ruumisarkkuja voitu edes kuljettaa pois ruumishuoneilta kuin öisin. Hoitohenkilökunnan stressi oli siellä kammottava, kun kaikki kuolivat käsiin, vaikka porukka oli töissä suurin piirtein ympäri vuorokauden. Varmasti menettivät pysyvästi myös ammattitaitoista henkilökuntaa, joka ei enää pysty töihin. Suomessa ei ollut edes naamareita eikä suojakäsineitä valmiina koko väestöä ajatellen eikä niitä saatu ensin mistään. Myös hyvin monet syöpäpotilaat tai muuten pahasti sairaat suomalaiset olisivat kuolleet. Epidemia olisi ollut rajumpi ja se olisi levinnyt enemmän myös nuorempaan väestöön. Nythän ei menetetty yhtään lasta tai nuorta. Koronaan kuolee edelleen jatkuvasti ihmisiä Suomessa. Arkiaskareisiin pystyvää reipasta vanhusväestöä menehtyy koronaan koko ajan. Heillä koronatartunta aloittaa kohtalokkaan sairastelukierteen, jossa yksi asia johtaa toiseen ja lopuksi on hautajaiset. Varmasti virheitä tehtiin koronatoimissa, mutta on käsittämätöntä luuseriutta väittää koko nuorta elämää menetetyksi parin vuoden poikkeusolojen takia. Syy ei voinut olla koronassa, koska tätä elämä nykyään on, pian voi levitä uusi epidemia ja sama alkaa taas. Sen sijaan lasten ja nuorten hyväksi tehtävät tukitoimet ovat muuten riittämättömät sekä peruskoulu että lukio kaipaisivat uudistuksia lasten hyvinvoinnin eteen.
Vierailija kirjoitti:
Jälleen loistava kirjoitus Ullalta! Kiitos Ulla! :3
Jos pitää häiriintyneiden henkilöiden jälkiviisaista tarkoitushakuisista trollauksista, niin mikäs siinä. Siinä samalla kertoo, ettei itselläänkään ole kaikki muumit laaksossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä moni työtön on aina kotona.
Ei niitä pieniä rahoja voi käyttää elokuviin, teatteriin, uimahalliin.
Työssäkäyvät saa palkkaa ja lisäksi e-passin.
Itse menen lääkäriin. Työkyky työttömänä mennyt, sitä ei enää ole.
Ei voi mennä edes ulos. Aurinkorasva liian kallista.
Jos on ilman aurinkorasvaa ja iho palaa joka päivä niin sitten ollaan vihaisia, kun työttömällä on melanooma.
Työmarkkinatuki 595 netto menee vuokraan ja lasten ruokiin, ei siitä mitään aurinkorasvaa osteta.
Mihin sitä aurinkorasvaa tarvit? Työnhaku onnistuu sisällä kotonakin, ja on päivisin työttömän päätehtävä.
Suomessa 70 v elättävät lapsia, nuoria ja aikuisia lapsiaan, Ruotsissa nuoret elävät omilla rahoillaan.
Rokotukset han lähti käyntiin alkuvuonna 2021 ensin iäkkäistä ja riskiryhmistä alkaen siten, että syksyyn mennessä kaikki halukkaat oli jo saaneet ainakin yhden rokoteannoksen. Silti rajoituksia jatkettiin vielä kevättalvelle 2022 asti. Miksi, jos kerta ne rokotteet olivat niin hyviä kuin luvattiin, niin miksi piti jatkaa rajoituksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä moni työtön on aina kotona.
Ei niitä pieniä rahoja voi käyttää elokuviin, teatteriin, uimahalliin.
Työssäkäyvät saa palkkaa ja lisäksi e-passin.
Itse menen lääkäriin. Työkyky työttömänä mennyt, sitä ei enää ole.
Ei voi mennä edes ulos. Aurinkorasva liian kallista.
Jos on ilman aurinkorasvaa ja iho palaa joka päivä niin sitten ollaan vihaisia, kun työttömällä on melanooma.
Työmarkkinatuki 595 netto menee vuokraan ja lasten ruokiin, ei siitä mitään aurinkorasvaa osteta.
Otetaan vaan tietokone ja känny sitten pois kun halutaan palata menneeseen aikaan.
Ulla on jälleen oikeassa. Olisi ollut hyvä tilaisuus harventaa yli 70 vuotiaat ja nostaa Suomi takaisin vahvalle kasvu-uralle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä moni työtön on aina kotona.
Ei niitä pieniä rahoja voi käyttää elokuviin, teatteriin, uimahalliin.
Työssäkäyvät saa palkkaa ja lisäksi e-passin.
Itse menen lääkäriin. Työkyky työttömänä mennyt, sitä ei enää ole.
Ei voi mennä edes ulos. Aurinkorasva liian kallista.
Jos on ilman aurinkorasvaa ja iho palaa joka päivä niin sitten ollaan vihaisia, kun työttömällä on melanooma.
Työmarkkinatuki 595 netto menee vuokraan ja lasten ruokiin, ei siitä mitään auri
Ehkä sitten joku voi keksiä uudestaan kännykän ja tietokoneen kuten pyöränkin
Olisipa tullut samantein koronan sijaan rutto. Olisi täältäkin foliohatut pois meuhkaamasta jonkun kuivan Appelsiinin houreista.