Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lääkäri, jota ei kannustettu kotona eikä koulussa. Mutta kuulkaa; ihan omaa järkeä voi käyttää! Niin menestyy

Ihan lääkäri ja vauva sivuilla. Mutta kuulkaa täällä voi kirjoittaa mitä lystää. 

Ja mitähän sinä yrität sanoa kirjoittajasta? 

Mua harmittaa kun nuorena ei tiennyt mitään hienoista töistä kuten avaruussään ennustaja tai mikrotekniikka (esim kelloseppä). Olisi ollut järjettömän hienoa mennä jollekin tollaselle alalle.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni juuri sama kokemus, tytöillä ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin naapurikaupunkiin sairaanhoito-oppilaitokseen tai OKLään. Eihän kenenkään tarvinnut muuttaa 100 km kauemmas kotoaan. Joten päädyin opettajaksi, tehnyt sitä yli 20 vuotta, mutta en edelleenkään ole omalla alallani.

Mikä on unelma-ammattisi? Voisiko ryhtyä harrastuksen kautta toteuttamaan sitä ja vaikka lopulta päätyä ammatiksi? 

Kasarilla hakuopas oli sellainen tiiliskivi, jossa lueteltiin oppilaitokset ja linjat. Opon ohjaus painottui paikkakunnan amikseen ja kauppikseen. 

Unelmista ei puhuttu mitään, mutta kotona käytännössä käskettiin menemään lukioon ja sen jälkeen hakemaan jonnekin opiskelemaan. Lukiossa opo teetti ammatinvalintatestin (vähän samanlainen kuin työkkärin sivuilta löytyy) joka antoi oikein fiksuja ehdotuksia, itse olin tosin siinä vaihteessa jo päättänyt että kooderi minusta tulee.

80-luvulla kävin lukion. Opo kyllä kyseli mitä haluaisin mutta en suostunut vastaamaan ja hyvä niin. Niistä opon ohjaustunneista en kyllä muista muuta kuin että viereisessä amiksessa käytiin, tehtaalla käytiin, lehtitalossa käytiin. Kun toiveeni aivan lukion lopussa tuli ilmi (eli kuvikseen liittyi) tosin ei silloin tarkennettuna, niin yhtäkään kannustavaa sanaa ei tullut opettajilta. Täysin päinvastoin annettiin ymmärtää. Kuvismaikka se vasta paska akka oli. Osasi vähän arvata mutta yhtään sanaa tai kysymystä ei sanonut puhumattakaan, että olis kannustanut, päin vastoin, pilkkasi sen minkä kerkes. No, eiphän mennyt lukion viimeinen luokka täysin pilalle, kun en liikoja omista toiveistani laverrellut. Ja toiveeni täyttyi, kun valmistuin lopulta yliopistolta. 

En muista oposta mitään. Eikä sillä ollut mitään merkitystä. Meidän perheessä kaikki meni lukiosta yliopistoon. Opiskelin yliopistoissa kaikkea mikä kiinnosti, valtiotieteitä, tietojenkäsittelyä, tekniikkaa,... Lopulta Minusta tuli DI. Nyt teen työkseni mikä kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Mua harmittaa kun nuorena ei tiennyt mitään hienoista töistä kuten avaruussään ennustaja tai mikrotekniikka (esim kelloseppä). Olisi ollut järjettömän hienoa mennä jollekin tollaselle alalle.

Joo, todella kapea-alaista oli ammattien esittely silloin ennen. 

Heh. Meillä opo ensimmäisellä tunnilla kiersi luokan kertoen naamavärkin perusteella mihin töihin kukakin menee. Minulle hän sanoi että en tule koskaan pysymään yhdessä työssä pitkään. Oli oikeassa. Tai tavallaan. Koko sukupolvemme on joutunut elämään pätkätöillä ja muulla silpulla. Itse olen viimevuodet ollut heittopussina työttömyyden, sairauslomien ja kuntoutusten välillä. Vaikea sanoa vaikuttiko opin kannustavat sanat lopputulokseen, mutta silloin yläasteella minulla oli vielä unelmia ammatin ja työn suhteen. Työelämä jonka aloitin samoihin aikoihin löi luulot pois. 🙂

Vierailija kirjoitti:

Varmaan on validi lähestymistapa muistella miten asiat oli olleet 30-v sitten ja ajatella, että niin on varmaan nytkin. Hohhoijaa.

Seuraavaksi varmaan muistelet sitä vuoden 1994 kännykkää ja ihmettelet, miksei niillä pystytty selaamaan Vauva-palstaa silloin.

Ei kai kukaan ole olettanut, että asiat olisivat samalla tavalla nykyään kuin 30v sitten? Eikös tässä ketjussa nimenomaan ole korostettu sitä, miten erilaista oli ennen internettiä, kun tiedonsaanti oli muiden ihmisten ja koulun ja kirjaston varassa?



Minusta on mielenkiintoista kuulla eri ikäisten ja eri taustoista tulevien kokemuksia tästäkin aiheesta!

Osalla opoista oli ysärillä vielä sellainen vanhanaikainen malli: on olemassa miesten ja naisten ammatit.

Mitään ei kannustettu. Muistan kun mulle sanottiin etten tiedä mikä ammatti sulle sopisi, mutta opiskele lukion jälkeen vielä lisää...

Juu, opiskelin paljonniin lisää, enkä vieläkään tiedä mikä ammatti mulle sopisi.

No ei tosiaan kannustettu! Ennemminkin vaan latistettiin kaikki, toki vähäiset, omat ideat ja haaveet, mutta näiden tilalle ei myöskään tarjottu mitään vinkkejä/neuvoja joilla tehdä "parempi" valinta eikä edes varsinaisesti kerrottu vaihtoehtoja vaan se oli just sitä tasoa, että tytöt hakee kauneudenhoito-oppilaitokseen tai kauppikseen ja pojat autokorjaajiksi tai kauppikseen.

Lukioon taisikin hakea vain lähinnä ne muutamat koulukaverit, joiden vanhemmat oli jotain muuta kuin duunareita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1970 luvulla OPO kertoi minulle, että minusta ei tule koskaan mitään.

Olen nykyisin senior konsultti tietotekniikka-alalla.

No ei susta mitään tullutkaan.

Sieltä elämänkoululainen äo 70 huutelee.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan maailmassa turhempaa laiskajaakonvirkaa kuin opinto-ohjaaja? Minä en ole ikinä kuullut kenenkään saaneen heiltä mitään apua tai hyödyllistä.

Tyttären luokkakaveri sai ysillä opolta paljonkin apua miettiessään kulkemista seuraavaan oppilaitokseen vs. omilleen muuttaminen lähikaupunkiin ja asumisen rahoitukseen. Vanhempansa olivat olevinaan ihan ok vanhemmat, mutta jostain syystä kuvittelivat että 7km kävely/pyörily lähimmälle bussipysäkille (josta 1 bussi aamulla ja toinen takas iltapäivällä) räntäsateessa mahdollistaa opiskelun. Ymmärtääkseni tuo tyttö asuu nyt opiskelijasolussa ja vanhemmat motkottaa kun eivät saaneet viimeisen vuoden lapsilisää ja joutuvat maksamaan elatusta ihan rahana.

Vierailija kirjoitti:

Osalla opoista oli ysärillä vielä sellainen vanhanaikainen malli: on olemassa miesten ja naisten ammatit.

Ja ne oli amis-ammatteja. Lukioon ei kannustettu edes keskitason oppilaita vaan ainoastaan niitä paria luokan "hikaria", jotka sai kokeista aina kiitettäviä ja joilla oli jo valmiina selvät sävelet jatko-opintojen ja tulevan ammatin suhteen.

Just nämä ei olisi edes tarvinneet opon ohjausta eikä varsinaisesti edes kannustusta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä opo (mies) antoi selvät ohjeet siitä, mille aloille tytöt voivat hakea ja mille aloille pojat. Hän jopa päivitteli vanhempainillassa sitä, että yksi tyttö (minä) aikoo jopa diplomi-insinööriksi. Se, että myös kolme minua matematiikassa ja fysiikassa huonompaa poikaa oli myös hakemassa TKK:lle, ei aiheuttanut mitään päivittelyä.

Onneksi en uskonut opoa, vaan lähdin TKK:lle. Nykyisin olen tekniikan tohtori.

Tätä oli juuri noilla vanhanaikaisilla opoilla. Eivät ymmärtäneet, ettei elämä ole enää samanlaista kuin vuonna 1970. Oikeasti alkoi tästä ketjusta savu nousta korvista ja raivonpuuskaus nousta pintaan.

Onko mitään turhempaa ihmistä olemassa kuin opinto-ohjaaja? Hänellä on usein henkilökohtaiset kokemukset enemmän vaakakupissa. Osalle varmaan myös kerrottu mitä pitää sanoa missäkin tilanteessa. 

Missä on rauhoittavani. 

Toki kannustettiin 90-luvulla. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi oppilaita painostetaan tet-jaksoille ihan roskatyöpaikkoihin. Minä olin tet-jaksolla hotellin kerrossiivoojana, kun opo painosti. Toisessa tetissä olin viikon hyllyttämässä isossa ruokakaupassa. Mitään muuta työtehtävää ei annettu kuin hyllyjen täyttäminen. Lisäksi olin pari päivää seiskalla koulun ruokalassa pesemässä astioita. Huom! Minun arvosanat oli 9-10 joka aineesta. Opo sanoi yläasteen yhteishaussa nimeltä, ketkä varmaan hakee lukioon, niin teidän ei tarvitse näitä ammattikoulujen esittelyjä käydä. Mikä se on sanomaan, kuka varmaankin menee lukioon ja sitten loppuporukka ei menisi. Kyllä maalaislukioihin pääsi 90-luvulla jopa 8,3 keskiarvolla. Isoihin lukioihin tietysti piti olla vähän parempi. Nyt taitaa moneen lukioon päästä 8,3 keskiarvolla kirkkaasti, koska oppilasmateriaali on erilaista.

Omassa lukiossa oli ihan eritasoinen opo kuin omalla pojallani nyt. Pojalla lukion 2. vuonna on ollut tutustuminen johonkin innovaatiokylään tai vastaavaan ja lisäksi yksi kokonainen päivä yrittäjyydestä. Hän sanoi, että kun ei kiinnosta innovaatiot eikä ainakaan yrittäjyys, niin ei hän ole saanut oposta mitään irti.

Suurin osa opo-ajasta niillä menee opintotarjottimen kanssa, kun se on tehty niin pirun vaikeaksi. Kukaan ei osaa enää itse valita lukion opintojaan ja laskea, kertyykö tarpeeksi pisteitä. Jos otan valinnaisena espanjan, niin pakollinen matikan kurssi jää käymättä ajoissa tai jos otan avoimesta amk:sta luennot, en saakaan vanhojentansseja, kun harjoitukset menee päällekkäin avoimen amk:n pakollisten päivien kanssa. Siis nuo nyt esimerkkinä, mihin sen opon aika oikeasti nykyisin menee. Lukujärjestyspulmien ratkomiseen.

Ei kyllä kannustettu täälläkään. Me mentiin opon tapaamisiin pieninä ryhminä ja kannustusta oikeastaan saivat ne jotka jo tiesivät mihin halusivat (yleensä lukioon). Heille riitti aikaa kyllä. Meille muille annettiin se iso läpyskä käteen ja suorastaan ignorattiin, ei yhtään edes yritetty auttaa. Sen ikäisenä teininä ei ollut yhtään mitään hajua mitä haluan tai mihin soveltuisin. Oman äitini kanssa katseltiin sitä läpyskää ja yritin pääni puhki miettiä, että mihin edes omat numerot riittää (silloin en ollut esimerkiksi tietoinen erilaisista opiskelutavoista ja numeroni olivat sitä perus 7 luokkaa, toisissa aineissa enemmän, toisissa vähemmän). Lopulta menin silloiselle kymppiluokalle, kun numerot eivät riittäneet lukioihin ja sieltä lopulta kauppikseen, jossa oli kyllä tuskaisat 3 vuotta kun ei se ollut yhtään omaa alaa.

Jotkut ammatinvalinnan testit olisivat voineet olla avuksi tuohon aikaan.