Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Ei meillä ollut ysärilaman aikaan opoa lainkaan.

Ja tähän kun sitten lisää sen, että myöskään kotona ei tullut kannustusta, vaan päin vastoin tehtiin hyvin selväksi että mihinkään korkeakouluun on turha haaveilla, niin aika ankeat ja kapeat tulevaisuudenhaaveet ja -näkymät oli meillä perheen lapsilla.

ap

Ei , kuulunut tai kuulu Suomalaiseen kulttuuriin.ä, joka on toki harmillista.

Mun lukion opo vuonna 1999 sanoi, että on tulossa niin karjuva työvoimapula, että meidät revitään töihin kesken jatko-opintojen.

Tavallaan. Opo ei ollut kiinnostunut minun unelmistani, mutta hänen haaveensa oli että minusta tulisi näyttelijä

Meillä oli 90 luvun puolivälissä OPO, mitään järkevää sen tunneilla ei kyllä tehty. Seuraava kontakti oli sitten yhteishaussa kun OPO auttoi hakemuslaput täyttämään.

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä ollut ysärilaman aikaan opoa lainkaan.

Ja, meillä kyllä oli, yläaste pk-seutu 1992-1995. 

80-90-luvulla opo näytti samat kuluneet piirtoheitinkalvot kuin 10 vuotta aiemmin, eikä kysynyt keneltäkään mitään. Huippuoppilaat tietenkin tiesivät mitä tehdä, mutta huonommat olisivat kaivanneet opastusta. Tämä olisi vaatinut opolta sitä, että hän olisi tehnyt jotain.

Mulla ei jäänyt opon tunneilta yhtään mitään mieleen. Olen jotenkin täysin suodattanut kaiken mitä siellä käytiin läpi enkä muista että olisin koskaan saanut kunnollista ohjausta ammatinvalintaan. Lukiossakaan kukaan ei oikein ohjannut, mitä kannattaa lukea jos haluaa tiettyyn ammattiin. 

Unelmia voidaan kannustaa jos ne ovat realistisia. Minulla on juuri ja juuri viitosen saavuttavia oppilaita (asteikko 4-10), joilla on ammattihaaveina lentäjä, juristi, eläinlääkäri tai esimerkiksi psykologi. Näillä nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä noihin ammatteihin.

Vierailija kirjoitti:

80-90-luvulla opo näytti samat kuluneet piirtoheitinkalvot kuin 10 vuotta aiemmin, eikä kysynyt keneltäkään mitään. Huippuoppilaat tietenkin tiesivät mitä tehdä, mutta huonommat olisivat kaivanneet opastusta. Tämä olisi vaatinut opolta sitä, että hän olisi tehnyt jotain.

Tämä. Kyllähän ne oppilaat pärjää joiden vanhemmat kannustaa ja ohjaa. Mutta kun kaikki ei ole niin onnekkaita perhelotossa, niin koulun pitäisi sitten kompensoida.

Vierailija kirjoitti:

Ja tähän kun sitten lisää sen, että myöskään kotona ei tullut kannustusta, vaan päin vastoin tehtiin hyvin selväksi että mihinkään korkeakouluun on turha haaveilla, niin aika ankeat ja kapeat tulevaisuudenhaaveet ja -näkymät oli meillä perheen lapsilla.

ap

Missä ammatissa olet nykyään / menitkö koskaan korkeakouluun?

Ei

Opo sanoi, etten pääsisi siihen kouluun mihin halusin. Hain kouluun. Pääsin sinne. Myöhemmin sama opo sanoi: "Mä tiesin että Maija pääsisi sinne opiskelemaan."

Veemäinen opo. 🥴

Mun lapsella lukiossa 5 vuotta sitten oli ihan tyhjänpäiväinen oppilaan ohjaus. Lapseni valitti, ettei oppinut siellä mitään konkreettista.

Ainoa kiinnostava oli käydä parilla yliopiston tutustumiskäynnillä. Ne sai itse valita, minne meni. Tässä vaan oli se huono puoli, että kun eri aloja ei oltu esitelty kunnolla, oli ihan hakuammuntaa, minne tuli menneeksi tutustumaan. 

Ensikertalaisuuskiintiö pitää saada pois. Kauheaa, jos vajaalla tiedolla valitsee väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tähän kun sitten lisää sen, että myöskään kotona ei tullut kannustusta, vaan päin vastoin tehtiin hyvin selväksi että mihinkään korkeakouluun on turha haaveilla, niin aika ankeat ja kapeat tulevaisuudenhaaveet ja -näkymät oli meillä perheen lapsilla.

ap

Missä ammatissa olet nykyään / menitkö koskaan korkeakouluun?

Ravintola-alalla. En koskaan edes hakenut korkeakouluun.

ap

Opo-ope oli ko. koulun rehtori. Voi olla, että hänellä ei ollut minkäänlaista lukion jälkeistä koulutusta. Opo-tunnit olivat surkeita. Ei juuri  minkäänlaista ohjausta tulevaisuuteen, eikä opintoihin. Sama meno jatkui lukiossa opo-aineen osalta; joitakin hajatunteja silloin tällöin, jolloin joku koulun ulkopuolelta kävi efittelemässä omaa alaansa. Mieleen heistä on jäänyt vain kadettikoulua käyvä mies ja Ruotsissa opiskelua esittelevä nainen. Nämä kokemukset 80-l. taitteesta pikkumaalaiskunnasta. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei jäänyt opon tunneilta yhtään mitään mieleen. Olen jotenkin täysin suodattanut kaiken mitä siellä käytiin läpi enkä muista että olisin koskaan saanut kunnollista ohjausta ammatinvalintaan. Lukiossakaan kukaan ei oikein ohjannut, mitä kannattaa lukea jos haluaa tiettyyn ammattiin. 

Juuri näin mullakin. Lisäksi opomme oli erikoinen, jyräävä persoona. Ei sellaisen kanssa kukaan halunnut vapaaehtoisesti keskustella elämästään yhtään mitään.

Meillä opon kanssa katsottiin mihin todistuksen perusteella pisteet riittää. Se siitä. Tämä 90-luvun alussa.

1980-luku. Työläisperheen lapsi, peruskoulussa ysin keskiarvo, lukiossa hieman vähemmän. Opo ei koskaan edes vihjaissut minulle sellaisesta ajatuksesta, että kannattaisi lähteä yliopistoasteelle opiskelemaan. Enkä minä älynnyt, kun koko suuressa suvussa oli siihen mennessä vasta yksi ylioppilas. "Hienompien perheiden" lapsille teknilliseen korkeakouluun lähteminen oli itsestäänselvyys, minulle asia ei tullut edes mieleen.

Siinä sitten hukkaantui pari vuotta kun kävin jossain teknikkokoulussa toteamassa, että olen ihan väärässä paikassa. Kun sitten älysin hakeutua teknilliseen korkeakouluun, valmistuin dippainssiksi normaalissa ajassa, ja tässä ammatissa sitä nyt sitten ollaan oltu viimeisen 30 vuotta. Ja siitä ei kuulu kyllä yhtään kiitosta opintojen "ohjaukselle".