Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Vierailija kirjoitti:

Enpä muista että minulla olisi ikinä ollut kannustavaa opettajaa tai opinto-ohjaajaa. Lukiossa, missä olisin opoa oikeasti tarvinnut, opona oli äitinsä kanssa asuva vanhapiika, joka puhui tunnit itsestään ja omasta erinomaisuudestaan. No, eipä kai keskellä 90-luvun lamaa ollut oikein mitään tulevaisuuttakaan mistä puhua.

Onneksi oli sentään jotain omia kiinnostuksen kohteita, joiden kautta oma ammatti ja tutkinto löytyivät.

Meidän käsityönopettaja oli samasta muotista. 

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan. Maaseutulukiossa yliopisto kuului vain ja ainoastaan hienompien perheiden lapsille. Olen aika varma, että jos olisin ilmoittanut lähteväni yliopistoon, olisi varoiteltu pitkien opintojen kustannuksista. Kaikki perheemme lapset meni lopulta yliopistoon, mutta tytöt pitkällä viiveellä. Veljeni olivat matemaattisesti niin lahjakkaita, että pääsivät teknisen alan yliopistokoulutukseen helposti. Nyt seuraava sukupolvi on lääketieteellisessä ja oikeustieteellisessä. 

 

En todellakaan kiitä maalaislukiota. Tasapäistämistä, alentamista ja ainoastaan opettajien lapsilla oli mitään tunnustettua arvoa.

Meillä oli tällaista meininkiä jo ala-asteella maalaiskoulussa. Vaikka opiskelualan valinta ei ollutkaan meille vielä ajankohtaista, tapa jolla eri ammateista meille puhuttiin oli sellainen, että meistä tulisi kaikista raksamiehiä, maanviljelijöitä, tai lähihoitajia saman kunnan vanhainkoteihin ja hoitolaitoksiin. Toisaalta, luokkamme oppilaiden vanhemmista ainoastaan yhden tytön äidillä oli akateeminen koulutus. Näin 90-luvun puolivälissä. 

Ei kannustettu, 90-luvulla opo sanoi etten ainakaan lukiossa pärjää. Olisi pitänyt hakea ammattikouluun opiskelemaan. Minulla ei ollut sisaruksia joten kyselin sitten luokkakavereiltani että miten hyvä siellä lukiossa pitää olla pärjätäkseen.  Hain lukioon ja ajattelin että opo varmaan suuttuu ideasta. Pääsin sisään ja pärjäsin siellä ihan yhtä hyvin kuin yläasteellakin.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannustettu, 90-luvulla opo sanoi etten ainakaan lukiossa pärjää. Olisi pitänyt hakea ammattikouluun opiskelemaan. Minulla ei ollut sisaruksia joten kyselin sitten luokkakavereiltani että miten hyvä siellä lukiossa pitää olla pärjätäkseen.  Hain lukioon ja ajattelin että opo varmaan suuttuu ideasta. Pääsin sisään ja pärjäsin siellä ihan yhtä hyvin kuin yläasteellakin.

Eikö vanhemmat osaa kannustaa lapsiaan ja varsinkin jos on loistava matikassa, fykessä jne. vaikka muut numerot olisi seiskaa, no englanti 9

Minun aikanani (kauan sitten) kun piti tehdä päätös lukioon/ammattikouluun menosta, meidän luokkaan tuli joku älykkyystestaaja tai sen tapainen. Piti ratkaista tehtäviä, ja kun tulokset oli saatu, niin tämän naisen kanssa vielä keskusteltiin valinnasta. Hän katsoi minua vähän kumman näköisenä ja sanoi: "Niin, sinullahan oli hyvä TODISTUS."

Siitä tajusin, että hän ei olisi testin perusteella suositellut minulle lukiota. Sinne kuitenkin halusin mennä, ja aktiivisesti sitten unohdin tuon testauksen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannustettu, 90-luvulla opo sanoi etten ainakaan lukiossa pärjää. Olisi pitänyt hakea ammattikouluun opiskelemaan. Minulla ei ollut sisaruksia joten kyselin sitten luokkakavereiltani että miten hyvä siellä lukiossa pitää olla pärjätäkseen.  Hain lukioon ja ajattelin että opo varmaan suuttuu ideasta. Pääsin sisään ja pärjäsin siellä ihan yhtä hyvin kuin yläasteellakin.

Eikö vanhemmat osaa kannustaa lapsiaan ja varsinkin jos on loistava matikassa, fykessä jne. vaikka muut numerot olisi seiskaa, no englanti 9

On vanhempia jotka osaa ja on vanhempia jotka ei osaa. Jotkut vanhemmat jopa vähättelee ja lyttää lastensa haaveita.

Ei mielestäni kannustettu, jokaisen piti vaan hatusta vetää minne haluaa mennä opiskelemaan. 

Ei vanhemmat osanneet arvostaa kouluja. Pojan laitoin ja halusikin yli 9 lukioon Hgissä. Hki yliopisto ja sai hyvän ammatin. 

Yläasteella oli todella outo ja skitson oloinen opo. Joten ei. Lukiossa en edes nähnyt koko opoa.

Vierailija kirjoitti:

Unelmia voidaan kannustaa jos ne ovat realistisia. Minulla on juuri ja juuri viitosen saavuttavia oppilaita (asteikko 4-10), joilla on ammattihaaveina lentäjä, juristi, eläinlääkäri tai esimerkiksi psykologi. Näillä nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä noihin ammatteihin.

Silloin pitäisi painottaa sitä, että unelmien saavutus vaatii kovaa työtä. On aivan väärin kehua hyvistä numeroista, sen sijaan pitää kehua ja kannustaa ihmisiä tekemään kovaa työtä unelmiensa eteen; siitäkin huolimatta, että he eivät välttämättä saavuta niitä.

Michelangelo on todennut aikanaan, että:

The greatest danger for most of us is not that our aim is too high and we miss it, but that it is too low and we reach it.

 

Meillä opo (mies) antoi selvät ohjeet siitä, mille aloille tytöt voivat hakea ja mille aloille pojat. Hän jopa päivitteli vanhempainillassa sitä, että yksi tyttö (minä) aikoo jopa diplomi-insinööriksi. Se, että myös kolme minua matematiikassa ja fysiikassa huonompaa poikaa oli myös hakemassa TKK:lle, ei aiheuttanut mitään päivittelyä.

Onneksi en uskonut opoa, vaan lähdin TKK:lle. Nykyisin olen tekniikan tohtori.

No minun aikanani ei ollut mitään opo:ja, onneksi. M60, KTM

Ysärin alussa opo kertoi, kuinka suuret ikäluokat eläköityvät ja meille on tarjolla ihan valtavasti töitä koulutuksesta riippumatta. Sitä työvoimapulaa tässä odotellessa - edes haastetteluihin ei pääse. Valitettavasti luin turhan korkeakoulututkinnon, vaikka tilanne olisi ollut ihan yhtä huono ilmankin.

Haaveilin nuorena aina tulevani valokuvaajaksi, mutta tuo haave kyllä ammuttiin alas hyvinkin tehokkaasti ei vain opon, vaan myös mm. vanhempien puolesta.

Vierailija kirjoitti:

" Jos olisit oikeasti opo ja ajattelisit noin, niin sietäisit hävetä. Luulisi kaikkien alalla olevien ymmärtävän, että peruskoulun voi alisuorittaa monista syistä pahastikin. 

Itse kannustaisin ja puhuisin rehellisesti siitä, että opiskelutaitoja pitää petrata jos ja kun tavoittelee noita ammatteja. Varmaan tiedät itsekin, että noillakin aloilla on ihmisiä, jotka pärjäsivät huonosti peruskoulussa. 

Pois sinun kaltaiset opinto-ohjaajan roolista, et osaa työtäsi. "

 

Olisi suorastaan törkää kannustaa näitä vaikeista oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita pyrkimään oikikseen tai lääkikseen. Se ei tule onnistumaan mitenkään. Jos täysillä yrittämällä saa peruskoulusta nykykriteereillä viitosen, eivät rahkeet riitä esimerkiksi lukioon vaikka kuinka pyrkisi parantamaan opiskelutekniikoita.

Ja sinäkö olet oikeasti sitä mieltä, että ne jotka eivät sinne pääse, hyötyvät jotenkin siitä, etteivät itse saaneet sitä hoksata. Ymmärrätkö ollenkaan, että nämä oppilaat saattavat samalla kun yrittävät, löytää omat vahvuutensa. 

Toiset taas oppivat oppimisvaikeuksien kanssa luovimaan ja oppimaan vanhemmiten omalla tavalla. Edelleen olen sitä mieltä, että kenenkään haavetta ei saa tyrmätä, vaan ohjata ja kannustaa. 

T: lääkäri, jolla on lukihäiriö, enkä menestynyt koulussa. 

Muutama vuosi aiemmin ysärin alussa ihan sama juttu. Hyvin tympääntynyt opo kertoi just noista siivoojan, keittäjän, kaupan "tädin", autonkorjaajan ja kampaajan ammateista. Ei tullut apua ammatinvalintaan koska ohje oli yhteishakulomakkeiden täyttöön se, että tytöt voi opiskella kampaajiksi ja pojat mennä kauppikseen. Lukioon saa myös hakea, mutta ei sitä lakkia ole mitenkään tarpeellista saada vaan työ tekijäänsä opettaa.

Ja tuolloin ei ollut kuultukaan netistä mistä olisi itse voinut itse ottaa asioista selvää. Lisäksi kun se oma lähipiiri oli just näitä duunareita (siis myös kaverien vanhemmat) niin siinä kuplassa sitten tuo kuulosti ihan normilta että matalapalkka-alalla se oma tulevaisuus on. Ei sitä edes osannut ajatella, että voisi ansaita jotain parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei niissä mitään neuvottu, katottiin vaan, että mihinkä numerot riittää. Osan yläasteesta vietin suljetulla -> 1,5 vuotta sairaalakoulussa. Yläasteen lopussa mulla oli keskiarvo jotain viis puol, adhd ja hitokseen oppimisvaikeuksia. Se keskiarvo olis varmaan ollut parempi JOS niihin olisi viitsitty puuttua. Mutta ei. Ne ainuat ysit/kympit oli musiikista, kuviksesta ja englannista. Koita siinä sit niillä johonkin muka päästä.

Amikseen hain ja amikseen pääsin, mutta en viihtynyt kuin muutaman kuukauden ja lopetin. Näin on menty eteenpäin muidenkin koulutusten kanssa. Kaikki on kesken ja levällään. Projektia projektin päällä. 

Annapa nyt rakentavaa palautetta: miten kohdallasi olisi pitänyt toimia, ettö olisit päätynyt parempaan tilanteeseen kuin missä olet? Itse en ainakaan keksi, miten lopputulosta olisi voinut oleellisesti parantaa muuten kuin antamalla

No, esimerkiksi auttaa tukitoimien ääreen, ja selvittää esimerkiksi olisiko kymppiluokka tällaiselle henkilölle sopiva ratkaisu?

Vaikeat olosuhteet, mielenterveysongelmat, tai diagnosoimattomat/laiminlyödyt oppimisvaikeudet eivät välttämättä tarkoita sitä, että henkilön tulevaisuus olisi hukkaanheitetty. 

1999. Opo kysyi haluanko opettajaksi tai sairaanhoitajaksi. Kumpikaan ei kiinnostanut ja sen jälkeen opoa ei kiinnostanut minun tulevaisuuteni. En tiennyt yhtään mihin hakea, halusin välivuoden ulkomailla. Soitin huonolla lukioranskalla avoimesta työpaikasta ja sain sen. Periaatteen vuoksi hain tradenomiksi, en päässyt sisään.

Seuraavana vuonna hain kauppakorkeaan ja pääsin heti sisään. Oposta ei siis ollut minulle koskaan mitään hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

" Jos olisit oikeasti opo ja ajattelisit noin, niin sietäisit hävetä. Luulisi kaikkien alalla olevien ymmärtävän, että peruskoulun voi alisuorittaa monista syistä pahastikin. 

Itse kannustaisin ja puhuisin rehellisesti siitä, että opiskelutaitoja pitää petrata jos ja kun tavoittelee noita ammatteja. Varmaan tiedät itsekin, että noillakin aloilla on ihmisiä, jotka pärjäsivät huonosti peruskoulussa. 

Pois sinun kaltaiset opinto-ohjaajan roolista, et osaa työtäsi. "

 

Olisi suorastaan törkää kannustaa näitä vaikeista oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita pyrkimään oikikseen tai lääkikseen. Se ei tule onnistumaan mitenkään. Jos täysillä yrittämällä saa peruskoulusta nykykriteereillä viitosen, eivät rahkeet riitä esimerkiksi lukioon vaikka kuinka pyrkisi parantamaan opiskelutekniikoita.

Riippuu siitä, mitä ne oppimisvaikeudet ovat, ja kuinka motivoitunut opiskelija on. Esimerkiksi lukihäiriö, ADHD, tai dyspraksia eivät välttämättä kerro mitään henkilön potentiaalista ja älykkyydestä. Kaikkiin edellämainituista on mahdollista saada apua. Esim. minulla on dyspraksia, jonka vuoksi pitkien tekstien kirjoittaminen käsin on haastavaa. Kun kirjoitin ylioppilaaksi 2000-luvun alkupuolella, tein reaalikokeen tietokoneella.  Sain siitä kahta pistettä vaille ällän, ja myöhemmin pääsin yliopistoon.  

Ei. Opon mielestä jokaisen olisi pitänyt mennä lukioon. Minä kutosen keskiarvolla menin kymppiluokalle. Opo soitti paikan vastaanottamisen jälkeen ÄIDILLENI ja yritti saada hänet suostumaan siihen, että menisinkin ammattikouluun linjalle jolle olisin myös päässyt, vaikka en ollut alasta mitenkään varma ja todistuksellani ei muualle olisi päässytkään. Outo tyyppi. Kymppiluokan jälkeen lähetin hänelle kuvan melkein kympin todistuksestani ja kerroin miten alavaihtoehdot kasvoivat juuri huomattavasti. En koskaan saanut vastausta :D