Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Enpä muista että minulla olisi ikinä ollut kannustavaa opettajaa tai opinto-ohjaajaa. Lukiossa, missä olisin opoa oikeasti tarvinnut, opona oli äitinsä kanssa asuva vanhapiika, joka puhui tunnit itsestään ja omasta erinomaisuudestaan. No, eipä kai keskellä 90-luvun lamaa ollut oikein mitään tulevaisuuttakaan mistä puhua.

Onneksi oli sentään jotain omia kiinnostuksen kohteita, joiden kautta oma ammatti ja tutkinto löytyivät.

1970-luvulla syntyneenä ei tainnut kukaan kannustaa yhtään missään.

Vanhemmille pääasia oli se, että olen kunnolla enkä aiheuta mitään NOLOJA asioita ja aina epäiltiin ihme jutuista silti, vaikka olin ihan päähänpotkittu ja ujo. 

Tietysti töihin piti mennä, mutta ihan sama minne kunhan töitä oli. Ja 90-luvun lamaan valmistuneena oli kyllä vanhemmille vaikea tajuta, ettei se lapsi nyt töitä saa niin helpolla kun he, 50-luvun lapsoset.

Taisi olla niin että jos oli "hyvästä perheestä", mene lukioon. Jos taas ei niin hyvästä, tee mitä lystäät. Ei ketään kiinnostanut. Itse olin sellainen keskiverto, niin perheen kuin keskiarvon perusteella. Ei minulta kukaan mitään unelmia koskaan ole kysellyt. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän ne hyvät opiskeijat osanneet ihan itsekin keksiä, mihin haluavat hakea. Ei siinä tarvittu mitään videoita. Jos eivät osanneet, niin tuskin olivat oikeasti fiksuja. 

Olisiko ap tarvinnut kädestäpitämistä?

Oletko syntynyt vähän liian iso kultalusikka suussa vai jotenkin yksinkertainen? Miksi sitten on edes oppilaanohjaajia, jos ei niitä mihinkään tarvita? Mielestäsi varmaan oikeasti fiksut oppivat myös matematiikkaa ja kieliä ilman opettamista. 90-luvusta puhuttaessa, myös ilman nettiä.

Miten te edes muistatte tuollaisia? Mulla oli hyvät numerot ja selvillä minne haen, ei mitään muistikuvaa että opo olisi jotakin sanonut. Pääsin myös.

Ei todellakaan!

N46v.

Ei todellakaan. Maaseutulukiossa yliopisto kuului vain ja ainoastaan hienompien perheiden lapsille. Olen aika varma, että jos olisin ilmoittanut lähteväni yliopistoon, olisi varoiteltu pitkien opintojen kustannuksista. Kaikki perheemme lapset meni lopulta yliopistoon, mutta tytöt pitkällä viiveellä. Veljeni olivat matemaattisesti niin lahjakkaita, että pääsivät teknisen alan yliopistokoulutukseen helposti. Nyt seuraava sukupolvi on lääketieteellisessä ja oikeustieteellisessä. 

En todellakaan kiitä maalaislukiota. Tasapäistämistä, alentamista ja ainoastaan opettajien lapsilla oli mitään tunnustettua arvoa.

En muista että kukaan olisi ottanut kantaa. Eiköhän opo yleensä kuunnellut mitä oppilas sanoo ja antanut tarvittaessa vinkkejä minne hakea?

En oikein muodostanut sellaisia suhteita opettajiin tai opoon, että olisivat ohjanneet johonkin suuntaan. Joskus joku vaikutti kehuvan jotain tekemääni (näki jotain jo tekemääni) ja joskus joku toinen oli jostain hetken kriittinen (näkyi huonona arvosanana jostain). Siinäpä ne muuhun kuin käsillä olevaan oppituntiin liittyneet kommentit.

Muistan tapauksen, missä meidän luokan paras oppilas halusi ammattikouluun, ja tästä järkyttynyt opo yritti kerta toisensa jälkeen käydä puhumassa tämän ympäri ja saada hakemaan lukioon. Ei onnistunut, eikä suostunut menemään edes kaksoistutkintoon. Teki monta vuotta töitä duunarina ja nykyään hänellä on oma yritys ja on kehittänyt jonkinlaista uutta tekniikkaa alaansa liittyen.

Ei. Hain peruskoulun jälkeen ammattikouluun ja opon tunnit keskittyi koko kevään lukio-opintoihin eli minä ja muutama muu istui ne tunnit käytävässä koska opon tuntien aiheet ei kuulema kuuluneet meille. Epäselväksi ei jäänyt mitä mieltä opo oli ammattikoulusta. Itsehän valmistuin lopulta sekä ammattikoulusta, että lukiosta 3,5vuodessa, mutta se ei opoa kiinnostanut. 

90-luvun alussa oli opo-tunteja, mutta niiden sisällöstä ei ole jäänyt selvää muistikuvaa. Opo oli todella omituinen tapaus, muistuttu Harry Potterin professori Puunurmiota. Kuulin myöhemmin että hän joutui suljetulle.

Vierailija kirjoitti:

90-luvun alussa oli opo-tunteja, mutta niiden sisällöstä ei ole jäänyt selvää muistikuvaa. Opo oli todella omituinen tapaus, muistuttu Harry Potterin professori Puunurmiota. Kuulin myöhemmin että hän joutui suljetulle.

Meilläkin oli sellainen Muppet Show -henkinen ukko, joka puhui partaansa pureskellen.

Muistan jotenkin sen opon, mutta en muista, että olisi saanut mitään henkilökohtaista ohjausta. Hölötti kaikille jotain eri paikkoihin hakemista tms. Minun opinnoista ei kukaan ole koskaan ollut kiinnostunut, olen ajelehtinu kuin lahopuu ja siksi köyhä ja nälkäinen.

Opo tuli messiin 30v. myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei jäänyt opon tunneilta yhtään mitään mieleen. Olen jotenkin täysin suodattanut kaiken mitä siellä käytiin läpi enkä muista että olisin koskaan saanut kunnollista ohjausta ammatinvalintaan. Lukiossakaan kukaan ei oikein ohjannut, mitä kannattaa lukea jos haluaa tiettyyn ammattiin. 

Juuri näin mullakin. Lisäksi opomme oli erikoinen, jyräävä persoona. Ei sellaisen kanssa kukaan halunnut vapaaehtoisesti keskustella elämästään yhtään mitään.

Oliko se Jönssi?

Haaveilin käsityönopettajan ammatista. " Ei käsityönopettajilla ole töitä". Siinäpä sitä oli oppilaanohjausta kerrakseen.

Vierailija kirjoitti:

Olin yläkoulussa 1995-1998. Ei todellakaan kannustettu mihinkään. Päinvastoin kerrottiin, ettei minusta ole yhtään mihinkään.

Olin jo aikuinen kun joku kysyi mistä unelmoin. En osannut vastata, sillä sellainen ei ole kuulunut minulle. Muut unelmoi, minä istuin takapulpetissa pidättelemässä kyyneleitä. Kukaan ei auttanut yhteishakulomakkeen teossa. Kukaan ei kysynyt mitään.

Koulu meni niin surkeasti etten päässyt aluksi mihinkään peruskoulun jälkeen. En tiennyt kenelle kertoa siitä, joten piilotin kotiin tulleen kirjeen vaatekaappiini. En ole vieläkään kertonut asiasta kenellekään. Menin sitten iltalukioon, pärjäsin ihan hyvin, mutta mielenterveysongelmat vei mennessään. 

En edelleenkään ole mitään. 

** iso hali **.

Yläasteen opo sanoi vaan, että menet varmaan lukioon. Menin, siellä opo sanoi että ehkä yo-merkonomin tutkinto olisi juttusi. 90-luvun alkupuolella nämä.

Meillä oli yläasteella vuosina 2000-2001 aivan onneton opinnonohjaus. Tuntui siltä kuin opolla olisi ollut jokin hyväveli-systeemi tiettyjen lähialueen amiksien kanssa, joihin hän järjesti vierailuja. Nekään eivät olleet mitään usean alan "yleisamiksia", vaan yhden tai kahden koulutusalan pieniä yksiköitä. Vierailujen järjestäminen kaikkiin muihin oppilaitoksiin oli täysin oppilaiden itsensä vastuulla. Kävi jopa niin, että hän unohti informoida meitä lähikaupungin lukioiden yleisestä tutustumispäivästä, ja saimme tietää asiasta vasta sitten kun se oli jo mennyt. 

Kyseinen opo suositteli järjestään kaikille tiettyjen teknisen alojen ammattioppilaitoksia, huolimatta siitä, mitkä oppilaan arvosanat ja omat kiinnostuksenkohteet olivat. Esim. yhdeksikön keskiarvon omaavaa, luokanopettajan ammatista haaveilevaa tyttöä, ei opastettu lukiohauissa tai yliopisto-opintoihin valmentautumisessa, vaan hänestä olisi pitänyt kuulemma tulla hitsaaja tai korkeintaan lähihoitaja. . Yliopisto-opinnoista ja monista ammattikorkeakouluopinnoista kyseleville sanottiin vain, että "niihin on mahdotonta päästä".  

Minulle tämä kyllä vaikutti niin, että sisuunnuin, ja halusin näyttää, että minäpäs pääsen. Mutta moni oli täysin oman onnensa nojassa, etenkin jos omasta perheestä ei ollut tukijaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän nuoret tietää (osa) mitä aineita ottavat lukiossa ja mihin tähtäävät. 

Aina on ollut nuoria jotka ovat uskoneet tietävänsä ja tuntevasa mihin haluavat ja mihin pyrkivät,  Haaveilleen ja unelmilleen ovat voineet saada tukea ja tsemppausta läheisiltään; vanhemmiltaan ja mahdollsiesti suvultaan jne.

Opinto-ohjaajan rooli on merkityksellinen erityisesti siksi, koska kaikilla nuorilla ei ole lähipiirissä sitä vanhempaa, tai muuta luotettavaa ja nuorta arvostavaa läheistä  joka kannustaisi ja tsemmpsiai ja tai koka vosii auttaa ja tukea nuorta nuoren haaveen ja unelman totetumisessa.

Siis nuoren oman haaveen ja unelman, eikä vanhemaan tai tädin oman haaveen toteutumsiessa., Nuoren haaveena voi olla yhtä hyvin olla unelma päästä europarlamentaarikoksi. kuin päästä opiskelmaan eläinlääkäriksi tai vaikka toimia tulevaisuudessa. Uskovainen mies.

Eikö Opo ohjannut sinua lukemaan papiksi,kun kerroit olevasi alanmiehiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"edes hyvin lahjakkaita ja muista kuin duunariammateista haaveilevia ei millään tavalla kannustettu tai edes mainittu mahdollisuuksia opiskella vaikka lääkäriksi"

Jos he kerran osasivat haaveilla muista ammateista, miksi he olisivat tarvinneet opon näyttämää videota aiheesta? Logiikkasi ontuu, ap. 

 

Ne haaveet saattoi tulla esim. jostain TV-ohjelmasta ihan sattumalta. Ei ollut nettiä, niin tietoa ei saanut oikein mistään ellei sitä joku sulle kertonut. Siis nuori ei oikeasti saanut sitä tietoa mistään!!! Siis tietoa siitä, millaiset vaatimukset on johonkin koulutukseen, missä niitä kouluja on, miten niihin haetaan jne.

Meidän luokalla käytettiin kaikki aina viimeistä kertaa, myös opon systeemit. Kun olin ensimmäistä vuotta ammattikoulussa, sinne tuli tuttuja ysiluokkalaisia vanhasta koulustani tutustumaan. Kun olen koko ikäni saanut selvitä joka paikkaan itse, ei tännekään tullut yhtään kaveria samalle luokalle tai samassa kyydissä. Hyvä kun tiesin mihin olen menossa.