Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

En vieläkään tiedä, mitä hän teki ja miten sai aikansa kulumaan. 

Ilmankos oli viinaan menevä.

Surullista miten vähän meillä lapsia ja nuoria kannustetaan mihinkään. Aikuisiakaan. Lyttäysmentaliteetti tulee kyllä kaikessa esiin (yrittäminen, ulkomaille työllistyminen, kilpailut mm). "Ei kannata, mitä sitä turhia, et kuitenkaan pääse, et osaa, ei ole kykyjä, ei ole karismaa, maitojunalla kotiin" jne. 

Itse kun olin työelämässä vielä ja usein nuorten kanssa tein työtä, asenne oli koko ajan heihin: "mene ja tee, opiskele, kokeile, elämä on lyhyt, tee pätkätöitä, opettele uutta, lue, liiku". Ollen itse se varoittava esimerkki, jota ei kannustettu. Jos joku työ ei tuntunut mukavalta ollenkaan, lohdutin että kaikista työtehtävistä oppii jotain, jos ei muuta niin ainakin sen että ei tykkää, eikä halua sitä työtä enempää tehdä.

Minä kävin lukioni satojen kilometrien päässä Helsingistä eräässä pikkukaupungissa 15 vuotta sitten. Ei lukion opinto-ohjauksessa kerrottu kaikista ammateista. Painotettiin vain lähimpien isojen paikkakuntien ammattikorkeakouluja ja yliopistoja, eikä painotettu, että voitte oikeasti lähteä vaikka Helsinkiin, Turkuun tai ulkomaille opiskelemaan.

Opinto-ohjauksessa ei myöskään oltu realistisia. Jos joku sanoi tykkäävänsä lukiossa psykologiasta ja sai kurssien arvosanoiksi 8 ja 9, niin kehotettiin hakemaan yliopistoon lukemaan psykaa. Sille nuorelle olisi pitänyt sanoa, että jos aidosti haluat lukemaan psykaa, niin korota arvosanojasi ja opiskele kovemmin. Sinne on vaikea päästä ja ne sisään pääsevät ovat niitä lähemmäs kympin oppilaita. Sitten nuo oppilaat pettyivät, kun yliopiston ovet eivät auenneetkaan. Päätyivät opiskelemaan muuta lähimpiin ammattikorkeakouluihin.

Minä halusin palavasti alalle X, jota ei opinto-ohjauksessamme esitelty lainkaan (taidettiin korkeintaan mainita ohimennen). Minä opiskelin ahkerasti ja lähdin valmennuskurssille Helsinkiin. Tuota pidettiin nirppanokkaisena ja turhana. Kas kummaa, niin pääsin opiskelemaan toivomaani alaa. Olin meidän lukion abiturienttijoukosta ainoa, joka pääsi heti lukion jälkeen Helsingin yliopistoon opiskelemaan. Olisivat varmasti muutkin päässeet, jos olisi oikeasti kannustettu opiskelemaan ahkerammin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Nimittäin opon asettamia unelmia

Millaisia? - Ainakin omana aikana opo unelmoi "öö" sansoinko jostain hyvin hierarkisesta mallsita, jossa osa auttamatta syrjäytyisi ja osasta tulisi menestyviä isnsinöörejä ja sairaanhoitajia, jopa lääkäreitä ja opettajia....

Ehdotti taiteilijaa. Ja sitten tietysti iktyonomia kaikille.

Kai se pitäis ottaa kohteliaisuutena - olin kai opettajan mielestä ihan fiksu mutta epäsovinnollinen

Opo sanoi ettei haaveammattini sovi naisille ja ensin hain "naisten alalle" mutta tulin järkiini ja hain minne itse halusin. Olin hyvä työssäni vaikka en mies olekaan.

Tämän päivän nuoret tietää (osa) mitä aineita ottavat lukiossa ja mihin tähtäävät. 

Menee vähän kysymyksen ohi, mutta olen yläasteen opolle kiitollinen siitä, että hän kannusti menemään lukioon. Olin tunnollinen ysin tyttö, mutta työläisperheestä, eikä suvussani ollut yhtään ylioppilasta. Opon kysyessä suunnitelmistani sanoin, että varmaankin menen kauppaoppilaitokseen, en oikein tiedä. Hän kysyi, miksei lukioon, ja sanoin, etten usko, että pärjäisin siellä. Hän sanoi, että ilman muuta pärjäät hyvin, sen vuoksi ei kannata jättää menemättä. Rohkaistuin ajattelemaan asiaa ja valitsin lukion. Nyt minulla on kaksi yliopistotutkintoa.

Ajatella millainen merkitys sillä voi olla nuoren koko loppuelämälle, jos edes yksi aikuinen kannustaa ja ottaa nuoren unelmat vakavasti. Ja toisaalta sen merkitys, jos sellaista aikuista ei ole.

Vierailija kirjoitti:

No ei niissä mitään neuvottu, katottiin vaan, että mihinkä numerot riittää. Osan yläasteesta vietin suljetulla -> 1,5 vuotta sairaalakoulussa. Yläasteen lopussa mulla oli keskiarvo jotain viis puol, adhd ja hitokseen oppimisvaikeuksia. Se keskiarvo olis varmaan ollut parempi JOS niihin olisi viitsitty puuttua. Mutta ei. Ne ainuat ysit/kympit oli musiikista, kuviksesta ja englannista. Koita siinä sit niillä johonkin muka päästä.

Amikseen hain ja amikseen pääsin, mutta en viihtynyt kuin muutaman kuukauden ja lopetin. Näin on menty eteenpäin muidenkin koulutusten kanssa. Kaikki on kesken ja levällään. Projektia projektin päällä. 

Annapa nyt rakentavaa palautetta: miten kohdallasi olisi pitänyt toimia, ettö olisit päätynyt parempaan tilanteeseen kuin missä olet? Itse en ainakaan keksi, miten lopputulosta olisi voinut oleellisesti parantaa muuten kuin antamalla lahjaoppiarvo.

70-luvulla ei koulussani ollut opoa. Jokainen lukiolainen kävi yhden kerran kaupungin ammatinvalinnanohjaajan luona keskustelemassa 15 min - puoli tuntia.

Kun sanoin että haluaisin vaatesuunnittelijaksi tai muotoilijaksi, tämä nainen tuhahti että Kaikkihan Ateneumiin haluaa, ihan turha kuvitella sellaista. 

Hän ei tuntenut minua, eikä tiennyt että monet opettajani nostivat minun piirrokseni muille esimerkiksi ihan alakoulusta lukioon asti. 

Kadun sitä, että olin arka ja annoin tuon tyhmyrin lannistaa unelmani. 

80-luvulla yläasteen ja lukion opo-tunnit olivat täysin turhia. Lukion mies-opo käski hakea yliopistoon tai ammattikoulun siivoojalinjalle. Meillä oli tyttöluokka. Mistään muusta vaihtoehdoista ei puhuttu sanaakaan. 

Vierailija kirjoitti:

80-90-luvulla opo näytti samat kuluneet piirtoheitinkalvot kuin 10 vuotta aiemmin, eikä kysynyt keneltäkään mitään. Huippuoppilaat tietenkin tiesivät mitä tehdä, mutta huonommat olisivat kaivanneet opastusta. Tämä olisi vaatinut opolta sitä, että hän olisi tehnyt jotain.

Huippuoppilaat missä mielessä? Yleensähän se menee niinpäin että jos haluaa parturiksi tai sähkömieheksi niin se on helppo käsittää jo yläasteella, mutta lukioon menevistä valtaosa ei tiedä mihin ammattiin haluaa, korkeintaan sillä tasolla että haluaako ammatin liittyvän matematiikkaan tai kieliin jne. 

Ei kannustanut lukion opo. Tokaisi toimittajan ammattihaaveeseeni: "Ei kannata hakea, koska sillä alalla ei oo töitä."

Innokaasti oli hoitoalan opintopaikkoja ehdottamassa, koska hoitoalalla on töitä. 

Minä asuin paikkakunnalla, jossa yliopistokoulutusta ei arvostettu. Poikkeuksena lääkäri ja opettaja, joita ammatteina arvostettiin, mutta pidettiin silti snobbailevina. Ammattikorkeakoulustakaan ei katsottu hyvällä kaikkia aloja. Naisille suositeltiin lähinnä sairaanhoitajan ja sosionomin opintoja, joita oli tarjolla ko. paikkakunnallakin. Tavallista oli sekin, että lukion jälkeen saattoi päätyä kaupan kassalle tms työhön ja jäädä sinne. Minusta kertoo paljon sekin, että rahan parissa työskenteleville ehdotettiin vain tradenomiopintoja. Ei kukaan puhunut kauppakorkeakoulusta. Mietin, kuinka monet nuoret menivät "hukkaan" siinä, kun ei kannustettu oikeasti pyrkimään korkeammalle. 

Kukaan ei edes osannut ehdottaa sitä alaa, jolle mulla olisi ollut eniten taipumuksia. Kukaan ei tiennyt, että teknisiä kirjoittajia on olemassa ja sille on koulutus. En tiennyt minäkään.

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän nuoret tietää (osa) mitä aineita ottavat lukiossa ja mihin tähtäävät. 

Aina on ollut nuoria jotka ovat uskoneet tietävänsä ja tuntevasa mihin haluavat ja mihin pyrkivät,  Haaveilleen ja unelmilleen ovat voineet saada tukea ja tsemppausta läheisiltään; vanhemmiltaan ja mahdollsiesti suvultaan jne.

Opinto-ohjaajan rooli on merkityksellinen erityisesti siksi, koska kaikilla nuorilla ei ole lähipiirissä sitä vanhempaa, tai muuta luotettavaa ja nuorta arvostavaa läheistä  joka kannustaisi ja tsemmpsiai ja tai koka vosii auttaa ja tukea nuorta nuoren haaveen ja unelman totetumisessa.

Siis nuoren oman haaveen ja unelman, eikä vanhemaan tai tädin oman haaveen toteutumsiessa., Nuoren haaveena voi olla yhtä hyvin olla unelma päästä europarlamentaarikoksi. kuin päästä opiskelmaan eläinlääkäriksi tai vaikka toimia tulevaisuudessa  parturi-kampaajana.

On vähän tylsää sekin, että jos ainastaan "korkeammelle" tähtääviä niuoria tsempataan ja kannustetaan sen sijaan,että tuettaisiin ja autettaisiin heitäkin jotka eivät välttämättä halua olla seuraavia Suomen mestareita tai joita kiinnostaa muutkin tehtävät ja toimet ne, joihin edetään monesti enempi useampien vuosien opintojen jälkeen.

Se mikä myös on vähän tylsää niin vaikuttaa, että monelta odotetaan ja vaaditaan valintoja ja päätöksiä yhä nuorempana.  Tietysti on hyvä oppia valitsemaan ja päättämään. Mutta valitsi nuori mitä tahansa niin hänelle tulee säilyttää oikeus myös erehtyä ja oikeus valita ja päättää myöhemmin toisin ilman, että "liian aikaisin" suljetaan ovia tai tehdään eteneminen jollei mahdottomaksi, niin hyvin vaikeaksi edetä.

Uskovainen mies

Ei todellakaan. Ihan yhtä tyhjän kanssa oli.

ei. silloin tyrkytettiin kovasti, että kaikkien pitää ryhtyä yhteiskuntaa elättämään. en ryhtynyt. tämä suomeksi kutsuttu loisten, eli poliitikkojen ja turhien virkamiesten luvattu maa, ei ansaitse minulta mitään. ihan vaan siksi, etten tee töitä. enkä koskaan tule tekemäänkään.

Vierailija kirjoitti:

Menee vähän kysymyksen ohi, mutta olen yläasteen opolle kiitollinen siitä, että hän kannusti menemään lukioon. Olin tunnollinen ysin tyttö, mutta työläisperheestä, eikä suvussani ollut yhtään ylioppilasta. Opon kysyessä suunnitelmistani sanoin, että varmaankin menen kauppaoppilaitokseen, en oikein tiedä. Hän kysyi, miksei lukioon, ja sanoin, etten usko, että pärjäisin siellä. Hän sanoi, että ilman muuta pärjäät hyvin, sen vuoksi ei kannata jättää menemättä. Rohkaistuin ajattelemaan asiaa ja valitsin lukion. Nyt minulla on kaksi yliopistotutkintoa.

Ilahduttavaa kuulla! - Sinulla selvästi ollut osaava opinto-ohjaaja. - Koska vaikka edellä kirjoitin siitä, että kuinka minusta ontärkeää, että kuullaan ja tuetaan nuoren omaa haavetta ja unelmaa mahdollisesta omasta alasta ja paikasta, niin myös rohkaistaan ja kannustetaan häntä, olemalla nuorta kohtaan avoimia ja ennakkoluulottomia.Ja tosinaan vähän raaputetaan hieman pintaa,että nähtäsiin tai saatasiiin nuori itsensäkin näkemään ja ymmärtämään. mihin kaikkeen hän voikaan pystyä ja kyetä... 

Uskovainen mies

Ei. Ja just sen takia koska olin reilusti alle keskiverron oppilas. Kunhan itseäni kiinnosti joku ala,ammattikouluun ehdottomasti opo patisti ei lukioon.