Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan. Opo ei ollut kiinnostunut minun unelmistani, mutta hänen haaveensa oli että minusta tulisi näyttelijä

Minä kerroin opolle, että haluan kallion lukioon ilmaisutaitoa opiskelemaan. Mummi asui kolmannella linjalla, olisin voinut asua siinä.

opo, v*sa o*lilainen sanoi;

-ei sinusta ole siihen.

v**un h*mo särki minun unelmani.

terveisiä v*mmaiselle Nilsiään.

>ff20v

jututin joskus yhttä 9lk tyttöä, tuli mun kyydissä 

töihin.

v.o. On samanlainen m*lkku kun mitä aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Aika harvalla on mitään kovin suuria unelmia. Joku asia ehkä kiinnostaisi vähän enemmän kun muut mutta se on aika kaukana näistä aina hehkutetuista "unelma-ammateista".

Mulle oli selvää, etten halua matalan koulutuksen ammatteihin. Olin ollut kesätöissä monellakin tällaisella alalla ja vierastin siellä olevia ihmisiä. Heillä oli keskinäistä kiusaamista, juoruilua, alkoholiongelmaa, pikkusieluista vallankäyttöä, moralisointia. Tämä oli nuoren kokemus, vertasin kouluun. 

Akateeminen tutkinto johti asiantuntijatehtäviin. Kaikilla työpaikoilla on ollut parempi ilmapiiri kuin noissa kesätöissä. Työpaikoilla on aina omat ongelmansa, mutta ne ilmenevät eri tavoin. Ehkä koulutus muuttaa myös käytöstä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan. Opo ei ollut kiinnostunut minun unelmistani, mutta hänen haaveensa oli että minusta tulisi näyttelijä

Minä kerroin opolle, että haluan kallion lukioon ilmaisutaitoa opiskelemaan. Mummi asui kolmannella linjalla, olisin voinut asua siinä.

opo, v*sa o*lilainen sanoi;

-ei sinusta ole siihen.

v**un h*mo särki minun unelmani.

terveisiä v*mmaiselle Nilsiään.

>ff20v

jututin joskus yhttä 9lk tyttöä, tuli mun kyydissä 

töihin.

v.o. On samanlainen m*lkku kun mitä aikaisemmin.

tähän vielä lisään että olen tehnyt kesäteatteri ja näyttelijähommia ja ollut yhdessä elokuvassa näyttelijänä.

ja tehnyt taidetta ym ym.

mutta olis ollu helpompi jo tuolloin verkostoitua ja ystävystyä muiden samanhenkisten kanssa.

Ei, opin tunnit olisi pitänyt kieltää!!!

Vierailija kirjoitti:

Unelmia voidaan kannustaa jos ne ovat realistisia. Minulla on juuri ja juuri viitosen saavuttavia oppilaita (asteikko 4-10), joilla on ammattihaaveina lentäjä, juristi, eläinlääkäri tai esimerkiksi psykologi. Näillä nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä noihin ammatteihin.

Tästä olen eri mieltä. Mä olin sellainen 8 oppilas ja lukion opo kertoi että oikikseen on vaikea päästä että ei kannata yrittää lakimieheksi. No yritin ja pääsin, lakimiehenä työskennellyt jo 20 vuotta. On jopa muutama lakimiestuttu jotka ei ole ylioppilaita.

Opo oli ite saanut 5 yläkouluissa ja lukio läpi rimaa hipoen, neuvot oli yhtä huonoja ja lannistavia

Minulle OPO sanoi kun kerroin hänelle että haen ravintola-alalle ammattikoulluun, ravintolakokin ammatti kiinnostaa.

"Ei sinulla ole mitään mahdollisuuksia päästä ravinola-alalle opiskelemaan, suosittelee metallialaa sinne pääsee oli todistus mitä tahansa.  Pääsin kuitenkin opiskelemaan haluamaani ammattiin,kiitos vain OPO:lle kannustuksesta!

Ravintolakokki 1991

Lukiossa 93-96. En muista, että lukiossa olisi edes ollut opoa. Yläasteella opo oli toisen aineen opettaja. Jotain täyteaineita oli hänelle keksitty., kärsijänä luokallinen oppilaita.

80 -luvun opon tunnit oli pelkkää täytetuntia. Itse en edes tiennyt, mitä vaihtoehtoja oli olemassa, mitä amislinjoja esimerkiksi eikä opo kertonut niistä mitään. Menin lukioon, vaikka en pidä lukemisesta ja kolme vuotta oli yhtä helvettiä.

Meidän opo lähetti kotiin paperin jossa kysytään lapsen  luonnetta, vahvuuksia, kehitettäviä alueita. Kysytään mikä  voisi vanhempien mielestä olla sopiva koulutus ja tuleva ammatti.

Meille oikeastaan saneltiin, mihin voisi mennä. Sama lapsillani, eivät ole opon suunnitelmissa ammateissa, vaikka menivätkin niihin kouluihin mihin opo saneli, ihan turhaan koulutettiin, mutta opettajathan ja opot ovat hyvin ammattinsa osaavia.

Lapsistani toisella on kolme ammattia ja työtön. Toisella on se opon valitsema ammatti ja on ihan muissa hommissa.

moni kaupan kassakin on lukeneempi, mitä vaatimuksia siihen on.

En kyllä muista, että opo olisi mitenkään kannustanut. Jos olisi ollut osaava ja viitseliäs opo, tuskin olisin tässä nykyisessä hommassa, vaan todennäköisesti paremmin palkatussa. Vaikka ei tässäkään mitään vikaa ole, itse olen valinnut tämän tien. Onneksi luokassa oli tuolloin edes yliopistojen eri tiedekuntien opinto-oppaita, niin saattoi itse vähän selailla, mitä mitkäkin opinnot sisälsivät ja mikä voisi olla mun juttuni.

Minullapa oli ihan tosissaan porttikielto opon huoneeseen koska opettaja ei nähnyt mulla olevan tulevaisuutta, kun menin hänen huoneeseen tämä ajoi minut pois eikä antanut minun varata aikaa hänen luokseen, mutta kaikkia muita hän kyllä auttoi. Ajatelkaa en saanut hakea yhteishaussa yhteenkään kouluun minut laitettiin pakolla kehitysvammaisten telman oppilaaksi, sinne jäi mun itsetunto no onneksi häiriköin siellä niin paljon että minut erotettiin sieltä. Opettaja lähti sen vuoden jälkeen peräkammarin pojaksi vanhempiensa luokse takaisin ja rehtori muutti Äänekoskelle. Sarjassamme todellisia Kauhutarinoita oppilaan alistamisesta. 

Jos tarkastellaan maailman huippukouluja ennen yliopistoa (eli lukioita, eli esim. IB-kouluja, huippulukioita tai yksityiskouluja esimerkiksi Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Aasiassa ja Euroopassa), opinto-ohjaus on aivan eri tasolla verrattuna siihen, mitä Suomessa usein tarjotaan.

Tässä tärkeimmät piirteet:

1. Yksilöllisyys ja intensiivisyys

Jokaisella opiskelijalla on oma henkilökohtainen ohjaaja tai useampi mentori (college counselor / academic advisor).

Tapaamisia on säännöllisesti (esim. 24 kertaa kuussa).

Ohjaaja tuntee opiskelijan persoonan, kiinnostukset, vahvuudet ja urasuunnitelmat hyvin tarkasti.

2. Aikaisin aloitus

Uravaihtoehtojen ja korkeakoulusuunnittelun työ alkaa jo 9.10. luokalla (eli noin 1516-vuotiaana).

Esimerkiksi kursseja ja harrastuksia aletaan tietoisesti valita tukemaan tulevaa hakuprosessia ja opiskelusuunnitelmaa.

3. Hakuprosessin kokonaisvaltainen tuki

Huippukoulut auttavat opiskelijaa:

valitsemaan sopivat korkeakoulut ja maat

rakentamaan vahvan "profiilin" (esim. kilpailut, projektit, vapaaehtoistyöt)

kirjoittamaan erinomaiset hakemusesseet ja motivaatiokirjeet

valmistautumaan haastatteluihin

rakentamaan ansioluettelon (CV)

Opiskelijoille tarjotaan kursseja SAT/ACT/GRE/IELTS/TOEFL -kokeisiin valmistautumiseen, jos ne ovat tarpeen.

4. Paine ja kilpailu

Kilpailu huippuyliopistoihin on hurjaa (esim. Ivy League, Oxbridge, parhaat aasialaiset yliopistot).

Opinto-ohjaus sisältää paljon keskustelua stressinhallinnasta, paineen sietämisestä ja realistisista varavaihtoehdoista.

5. Verkostot ja suositukset

Huippukoulujen opinto-ohjaajilla on hyvät suhteet yliopistojen pääsytoimistoihin.

Suosituskirjeiden kirjoittamiseen panostetaan paljon: ne ovat yksityiskohtaisia ja erittäin henkilökohtaisia.

6. Perheen mukanaolo

Opinto-ohjaus ei tapahdu vain opiskelijan kanssa vanhemmat ovat usein mukana suunnitelmissa, tapaamisissa ja päätöksissä.

Esimerkkejä konkreettisista käytännöistä:

Phillips Exeter Academy (USA): Jokaisella opiskelijalla on oma college counselor ja myös "academic coach"; lisäksi tarjolla on yli 100 tuntia college prep -työpajoja vuosittain.

Eton College (UK): Opinto-ohjaus alkaa käytännössä heti opiskelijan tullessa kouluun, ja sisältää ohjattuja keskustelutilaisuuksia uravalinnoista sekä henkilökohtaista valmennusta Oxbridge-hakuihin.

United World Colleges (UWC) (maailmanlaajuisesti): IB-opetuksen rinnalla on erittäin vahva ura- ja jatko-opinto-ohjaus, usein myös kansainvälisten korkeakoulujen hakuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-90-luvulla opo näytti samat kuluneet piirtoheitinkalvot kuin 10 vuotta aiemmin, eikä kysynyt keneltäkään mitään. Huippuoppilaat tietenkin tiesivät mitä tehdä, mutta huonommat olisivat kaivanneet opastusta. Tämä olisi vaatinut opolta sitä, että hän olisi tehnyt jotain.

Tämä. Kyllähän ne oppilaat pärjää joiden vanhemmat kannustaa ja ohjaa. Mutta kun kaikki ei ole niin onnekkaita perhelotossa, niin koulun pitäisi sitten kompensoida.

 

on myös itseohjautuvia lapsia ja nuoria.

Tämän sanon ihan sillä kun oma nuori on vähän sellainen eteenpäinpotkittava, mutta hänellä on hyvin vastuuntuntoisia ja eteenpäin suuntautuneita kavereita. Ja sitten sellaisia joille millään ei ole mitään väliä. Tämä ei edes korreloi vanhempien

"Ylilääkärin lapsi saa kaiken helpolla, maksetaan preppauskursseja ja vanhemmat silottaa suhteillaan tien uralle. Tietää, ettei huolta mistään."

Ei pidä paikkaansa sitten niin millään tasolla.

Olen itse ylilääkärin lapsi. Kun molemmat vanhemmat ovat julkisella töissä, ei ainakaan vuosituhannen vaihteen molemmin puolin tarvinnut odottaa kesätöitä tai harjoittelupaikkoja ns suhteilla. Jos ei ala kiinnostanut, ei vanhemmilla ollut minkäänlaisia valmiuksia tarjota tukeaan opiskelussa tai tulevaisuuden alan valinnassa. Vanhemmat olivat itse myös tehneet ankarasti duunia, joten minkäänlainen sluibailu tai valmiin odottaminen ei todellakaan tullut kysymykseenkään.

Nyt kun itse olen teollisuuden palveluksessa, olen todellakin käyttänyt suhteita hyväkseni että lapsi löytää kesätöitä ja auttanut muutenkin työn etsinnässä. Nyt otan takaisin sen oman nuoruuden kun en ikinä päässyt suhteiden puutteessa töihin!

Vierailija kirjoitti:

No ei kannustettu ainakaan yläasteella. Opo ei ajatellut minusta olevan oikein mihinkään, koska olin tunnilla hiljainen. Oli aika rajoittunut ihminen hän. 

Noin minustakin ajateltiin ja oikeassahan ne oli

En kyllä muista, että olisi mitenkään kannustanut. Tosin ei varmaan ollut mitään unelmiakaan vielä siihen aikaan ja isoin tulevaisuus mitä odotti oli kesäloma. Sanoi, että kannattaa hakea amikseen, kun kuulemma omalla todistuksellani olisi lukiossa vaikeaa vaikka keskiarvo oli 8.jotain. Noh sitten mentiin amikseen ja opiskeltiin LVI-asentajaksi.

Valmistumisen jälkeen armeijaan ja sen jälkeen muutama vuosi suorittavaa työtä. Sitten alkoi mietityttää, että riittäisköhän rahkeet lähteä kouluttautumaan pidemmälle ja neljän vuoden päästä olikin AMK-inssin paperit kädessä, josta vielä lähdettiin eteenpäin hakemaan DI:n paperit.

Nykyään onkin sitten työelämässä se kuuluisa käsienheiluttelija. Suorittavasta työstä saatu kokemus on kyllä nykyhommissa korvaamatonta, kun pystyy keskustelemaan samalla kielellä sen suorittavan tason kanssa.

Ennen AMK-opintoja ei kyllä lukeminen kauheasti kiinnostanut ja hyvä, että yläasteella tuli edes kokeisiin luettua tai läksyjä tehtyä. Vihasin muutenkin koko yläastetta, joka varmaan vaikutti haluihin opiskella ja mennä lukioon.

Päätin peruskouluni siinä 2011. Opinto-ohjaus oli sitä että tehtiin netissä joku rastiruutuun testi ja sain siitä ehdotukseksi musiikkiterapeutti tai arkkitehti. En osaa laskea enkä soittaa.

Sitten opinto-ohjauskeskustelu oli sitä että menetkö amikseen vai lukioon. Halusin lukioon. Minulla ei ollut mitään käsitystä, mikä minusta tulee isona.

Olin TET harjoittelussa päiväkodissa ja opo kysyi että tykkäsitkö. Sanoin, että se oli ihan kivaa tms. ja voisin kyllä sitäkin ammattia harkita.  Opo sanoi siihen, ettei sinun varmaan päiväkotiin kannata hakea kun olet noin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä.. Vi***'i kullä kuulla tuota leimaamista opoltakin. Olin todella pahasti kiusattu ja masentunut yläasteella. Ei päiväkoti ollut unelmatyöni mutta kiva asenne oli opolla. Ihan hyvin olisin päiväkotiin sopinut, jos olisin halunnut ja sain paikassa myös hyvää palautetta..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei niissä mitään neuvottu, katottiin vaan, että mihinkä numerot riittää. Osan yläasteesta vietin suljetulla -> 1,5 vuotta sairaalakoulussa. Yläasteen lopussa mulla oli keskiarvo jotain viis puol, adhd ja hitokseen oppimisvaikeuksia. Se keskiarvo olis varmaan ollut parempi JOS niihin olisi viitsitty puuttua. Mutta ei. Ne ainuat ysit/kympit oli musiikista, kuviksesta ja englannista. Koita siinä sit niillä johonkin muka päästä.

Amikseen hain ja amikseen pääsin, mutta en viihtynyt kuin muutaman kuukauden ja lopetin. Näin on menty eteenpäin muidenkin koulutusten kanssa. Kaikki on kesken ja levällään. Projektia projektin päällä. 

Annapa nyt rakentavaa palautetta: miten kohdallasi olisi pitänyt toimia, ettö olisit päätynyt parempaan tilanteeseen kuin missä olet? Itse en ainakaan keksi, miten lopputulosta olisi voinut oleellisesti parantaa muuten kuin antamalla

Olen eri, mutta hän olisi tarvinnut tukitoimia sairaalakoulun jälkeen koulussa. Kun oppilas alkaa tukiopetuksen yms. avulla pärjätä, motivaatio kasvaa ja sitten vaan valitsemaan itseä kiinnostava ala ja sinne kannustavaa tukea aluksi. Jokainen nuori, joka saadaan työuralle, on voitto paitsi hänelle itselleen, myös yhteiskunnalle. Puute on juuri näistä ihmisistä, jotka osaa kannustaa ja tukea. Ja tietysti rahasta.

Opon tunneilla katsottiin eri ammattikoulujen esittelyjä. Lähes koko luokka meni lukioon, yksi meni ammattikouluun, mutta hänellä oli jo tiedossa minne linjalle haluaa.

Kävin opolla sen verran puhumassa että haluan kuvispainotteiseen lukioon, opo kertoi että sellaista ei ole. Menin oman kaupungin kuvispainotteiseen lukioon, joka oli olemassa.