Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-90-luvulla opo näytti samat kuluneet piirtoheitinkalvot kuin 10 vuotta aiemmin, eikä kysynyt keneltäkään mitään. Huippuoppilaat tietenkin tiesivät mitä tehdä, mutta huonommat olisivat kaivanneet opastusta. Tämä olisi vaatinut opolta sitä, että hän olisi tehnyt jotain.

Tämä. Kyllähän ne oppilaat pärjää joiden vanhemmat kannustaa ja ohjaa. Mutta kun kaikki ei ole niin onnekkaita perhelotossa, niin koulun pitäisi sitten kompensoida.

 

on myös itseohjautuvia lapsia ja nuoria.

Tämän sanon ihan sillä kun oma nuori on vähän sellainen eteenpäinpotkittava, mutta hänellä on hyvin vastuuntuntoisia ja eteenpäin suuntautuneita kavereita. Ja sitten sellaisia joille millään ei ole mitään väliä. Tämä ei edes korreloi vanhempien menestyksen kanssa. Mm eräs ylilääkärin lapsi on laiska ja mukavuudenhaluinen vötkylä ja myyjien lapsi taas hyvinkin kunnianhimoinen ja ahkera.

Itse olin varmaan liiankin itsenäinen, ei mua vanhemmat läksyissä ja kesätyön haussa auttaneet koskaan. Kannustuskin oli lähinnä sättimistä ja mutinaa jos tuli huono tokari.

Vierailija kirjoitti:

Iltalukiossa ei ollut mitään ohjausta. Menin sinne, koska en saanut kotoa yhtään rahaa mihinkään ja halusin ostaa vaatteita ym. nuoren elämään kuuluvia juttuja. Sen jälkeen olin ihan hukassa, vaikka kirjoitin ällän paperit (todella harvinaista iltalukiossa). Aloitin monta koulutusalaa ja jätin kaikki kesken. Välillä olin yliopistossa, välillä amiksessa. Ehdin opiskella kieliä, valtio-oppia, kosmetologiksi ja puutarhuriksi.

Valitaan vaan opiskeluala ja sitten sitoudutaan siihen. Ei kaikille ole kutsumusammattia, ihan turhaa on opiskelusta odottaa jotain kipinää. Itse opiskelin tradenomiksi eximian papereilla. Olipa tosi juhlavaa. Suurin osa kurssitarjonnasta täyttä sontaa. Mutta pusersin koulun loppuun ja sitten työelämässä syttyi se kipinä.

Pitkäjänteisyyttä ja vastuuntuntoa nuorille pitäisi selvästi opettaa, eikä sitä että työelämä olisi valtaosalle jotain urakiitoa tai työn mielekästä imua, unelmien toteen elämistä. Työ on sitä varten että pidät itsestäsi ja elätettävistäsi taloudellisesti huolta ja rahoitat vuorostasi yhteiskunnan toimintaa. Siinä opinto-ohjaukseen keskeisin sisältö.

Olen -97 vuosimallia. Yläasteen opo taisi lähinnä pitää minua jonain viemärirottana. Sanoi, että ei kannata hakea lukioon kun en siellä pärjäisi kuitenkaan ja että kotitalous kun on sujunut hyvin niin voisin hakea opiskelemaan kokiksi tai tarjoilijaksi. En kuunnellut kovin kauaa ja loppu jaarittelu meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Hain ja pääsin lukioon.

Lukion opo oli kannustava ja ymmärsi intohimoni biologiaan. Hän ehdotti biologiksi opiskelemista ja sanoi, että varmasti pärjään opinnoissa hyvin. Olin samaa mieltä, mutta koska haaveissa siinsi myös vanhemmuus ja vakituiset tulot, hain opiskelemaan ammattikorkeaan ympäristöalaa ja sinne myös pääsin. Opo kannusti tässäkin. Lukion päättymisen jälkeen olen tavannut lukion opon sattumalta pari kertaa ja hän on kertonut olevansa ylpeä siitä, mihin olen päässyt ja että saan tehdä työtä josta nautin ja joka mahdollistaa muutkin kuin ammatilliset unelmat. Nyt on vakituiset tulot, lapsia ja ihana mies vierellä.

Kyllä aikuisten tehtävä on tukea nuoria näissä asioissa. Toki joskus on ihan hyvä palauttaa nuori maan pinnalle, mutta senkin voi tehdä herkkyydellä. Aikuiset ei aina ymmärrä, kuinka suuren vastuun kantavat ohjatessaan nuoria. Nyt kun omat lapset ovat päiväkodissa/koulussa ja vertaan lapsuuttani heidän lapsuuteensa, huomaan olevani hieman kateellinen, mutta hyvällä tavalla. Oikeaan suuntaan ollaan menossa! :)

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan.

Minulle suositeltiin mittatilausompelijan ammattia, koska äitinikin harjoitti sitä työkseen.

Eikä ainakaan lukiota, koska keskiarvoni oli "vain" 8. En pärjäisi siellä niin huonolla keskiarvolla!

Rivien välistä saattoi lukea että todellinen syy oli se etteivät vanhempani, eikä kukaan muukaan lähisukulaisistani, ollut ylioppilas. Pienellä paikkakunnalla oli ainakin siihen aikaan, 1980 - luvun alussa, tärkeää "pysyä lestissään".

Menin kuitenkin lukioon, ja olin siellä keskitason oppilas. Yhtään koetta en joutunut uusimaan - enkä jäänyt joidenkin suureksi ihmetykseksi luokallekaan. Kirjoitin ylioppilastutkinnossa C:n paperit.

Olen kokeillut monenlaisia ammatteja; hoitoalalta ja tehtaan liukuhihnatyöstä kirjastotyöhön ja taloushallintaan. Jälkimmäisestä minulla on ammattitutkinto.

 

erikoista. Mieheni on ponnistanut tohtoriksi pieneltä paikkakunnalta ja vanhempansa oli käyneet kansakoulun. Olivat pientilallisia ja isä sekatyömies. Mies kokee, että motivaatio on sisäsyntyistä, perhe ja suku ei kannustanut koska eivät oikein ymmärtäneet, mutta ei kukaan missään heitellyt esteitäkään tielle. Ehkä hän ei pidä esteenä sitä jos joku jossain olisi kysynyt, että kai sinä tuohon kaivokselle pyrit töihin (?)

Meillä oli kasarin lopussa yläasteella hyvin eksentrinen persoona opona. Häntä pidettiin vähän pipipäänä ja tyylinsä oli  outo. En enää muista opo-keskusteluista mitään, mutta hänen olemuksensa muistan vaikka unissani.

Lukion opo oli normaali, mutta opo-keskustelut tapahtuivat pahimmassa lamassa v. 1991. Tapaamisessa hän vain huokaili ja sanoi, ettei osaa auttaa kun töitä ei ole millään alalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan.

Minulle suositeltiin mittatilausompelijan ammattia, koska äitinikin harjoitti sitä työkseen.

Eikä ainakaan lukiota, koska keskiarvoni oli "vain" 8. En pärjäisi siellä niin huonolla keskiarvolla!

Rivien välistä saattoi lukea että todellinen syy oli se etteivät vanhempani, eikä kukaan muukaan lähisukulaisistani, ollut ylioppilas. Pienellä paikkakunnalla oli ainakin siihen aikaan, 1980 - luvun alussa, tärkeää "pysyä lestissään".

Menin kuitenkin lukioon, ja olin siellä keskitason oppilas. Yhtään koetta en joutunut uusimaan - enkä jäänyt joidenkin suureksi ihmetykseksi luokallekaan. Kirjoitin ylioppilastutkinnossa C:n paperit.

Olen kokeillut monenlaisia ammatteja; hoitoalalta ja tehtaan liukuhihnatyöstä kirjastotyöhön ja taloushallintaan. Jälkimmäisestä minulla on ammattitutkinto.

 

erikoista. Miehen

Lisään vielä että saattaa toki liittyä siihen, että hänen ka oli aina 9 tuntumassa.

Ei, neuvottiin hakemuksen tekemisessä 80-luvulla. En päässyt amikseen allergian takia. Menin siivoustyöhön kun olin 19v.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei jäänyt opon tunneilta yhtään mitään mieleen. Olen jotenkin täysin suodattanut kaiken mitä siellä käytiin läpi enkä muista että olisin koskaan saanut kunnollista ohjausta ammatinvalintaan. Lukiossakaan kukaan ei oikein ohjannut, mitä kannattaa lukea jos haluaa tiettyyn ammattiin. 

Tämä.

Oikeaa ohjausta ei ole, koska kansa halutaankin kasvattaa hiljaisiksi raatajiksi. Lähes orjiksi koneistolle. Tästä toki on turha syyttää kapitalismia, sosialismissa kansalaisen osa on paljonkin karumpi. Mutta näin ne vaan systeemit toimii, kansat palvelevat aina eliitin etuja.

Aika harvalla on mitään kovin suuria unelmia. Joku asia ehkä kiinnostaisi vähän enemmän kun muut mutta se on aika kaukana näistä aina hehkutetuista "unelma-ammateista".

Lukioon meno oli selvä, mutta olisin halunnut toiseen kouluun kuin nykyinen kouluni. Meillä oli siis yläaste ja lukio samassa. Opo torppasi haluni hakea kuvaamataitopainotteiseen lukioon, koska 'et tunne sieltä ketään'. Haaveena arkkitehdin ammatti.En sitten uskaltanut hakea muuta kuin omaan kouluun. 

Opot oli outoja tunteja. Muistan kun näytettiin joku lyhytfilmi yksinhuoltajan elämästä. Esimerkkinä totaali yh, ei taloudellista tsi muuta apua keneltäkään. Työpaikka tietenkin pienipalkkaisen mitä voi olla eli ompelija. 



pTavallaan hyvä että näytetään karu totuuskin. mitä se pienipalkkainen työ ja huono koulutus voi tarkoittaa, mutta luulisi että nykyaikana ehkä ei tuollaisia näytettäisi. Tyohan oli kyllä vähän ehkä inhorealismia huipussaan. 



Muuten opo tunneilla vain katseltiin jotain vihkosta tai kirjaa,, missä oli lueteltuna eri koulutusvaihtoehtoja ja työpaikkoja. Sitten oli noita lyhytfilmejä. Aina naureskeltu opon toimenkuvaa opena. 

Voisi puhua enemmän palkoista kylläkin. Joo,ei tärkein asia, mutta melko tärkeä kuitenkin. Myös mitä eri työt pitää sisällään. Moni nuori ei tajua mitä ns. toimistotyöt on. Ne, mistä saa 4000€ ja päälle.Jokainen tietää ammatit kuten opettaja, sh, raksamies.  

Mulla ei ole mitään muistikuvaa -80 luvun opon tunneista kun se, että porukkaa jaettiin lukiolaisiin ja amislaisiin ja kun itse lähdin kauppaopistoon niin en kuulunut opon papereissa kumpaankaan sakkiin. 🤣

Minä hain siihen ammattikouluun mihin halusin. Opo: "Et tule pääsemään sinne". Spoiler: pääsin kouluun ja valmistuin. N30

Joo. Opon mielestä minusta olisi tullut hyvä lähihoitaja. Siis ujosta introvertista tytöstä, joka väsyi ihmisten seurasta ja oli matemaattisesti lahjakas. Kuulemma lukiossa en pärjäisi. No pärjäsin lukiossa ja pärjäsin myös yliopistolla alalla, jonka suurin osa jättää kesken. Opo itse taisi olla väärässä ammatissa, lähinnä haukkui meidän koko luokkaa jatkuvasti kun ollaan niin hankalia.

Opo lyttäsi haaveeni lukiosta, jonka jälkeen olisin halunnut hakea yliopistoon. Sanoi etten pärjäisi lukiossa. Toinen suunnitelma oli hakea opiskelemaan viestintää, senkin unelman hän romutti. En kuulemma pääsisi sinnekään. Päädyin tekemään hanttihommia ja lopulta päädyin työttömäksi. Olen katkera siitä, että kukaan ei ikinä kannustanut minua opiskelujen suhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Unelmia voidaan kannustaa jos ne ovat realistisia. Minulla on juuri ja juuri viitosen saavuttavia oppilaita (asteikko 4-10), joilla on ammattihaaveina lentäjä, juristi, eläinlääkäri tai esimerkiksi psykologi. Näillä nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä noihin ammatteihin.

Riippuu kotitaustasta. Jos vanhemmilla on rahaa maksaa jatkuvat preppauskurssit ja lisäopetus, kyllä vaikka lääkäriperheen vesasta voidaan leipoa lääkäri. Pienet piirit, saattavat tuntea oppilaiden perheet henkilökohtaisesti. Se, minkä tasoinen osaaminen sitten on, voi olla eri juttu. Tosin lääkäreiden töissä keinoäly on jatkossa varmaan voimakkaasti läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

80-90-luvulla opo näytti samat kuluneet piirtoheitinkalvot kuin 10 vuotta aiemmin, eikä kysynyt keneltäkään mitään. Huippuoppilaat tietenkin tiesivät mitä tehdä, mutta huonommat olisivat kaivanneet opastusta. Tämä olisi vaatinut opolta sitä, että hän olisi tehnyt jotain.

Tämä. Kyllähän ne oppilaat pärjää joiden vanhemmat kannustaa ja ohjaa. Mutta kun kaikki ei ole niin onnekkaita perhelotossa, niin koulun pitäisi sitten kompensoida.

 

on myös itseohjautuvia lapsia ja nuoria.

Tämän sanon ihan sillä kun oma nuori on vähän sellainen eteenpäinpotkittava, mutta hänellä on hyvin vastuuntuntoisia ja eteenpäin suuntautuneita kavereita. Ja sitten sellaisia joille millään ei ole mitään väliä. Tämä ei edes korreloi vanhempien menestyksen kanssa. Mm eräs ylilääkärin lapsi on

Nimenomaan korreloi, mutta käänteisesti.

Ylilääkärin lapsi saa kaiken helpolla, maksetaan preppauskursseja ja vanhemmat silottaa suhteillaan tien uralle. Tietää, ettei huolta mistään.

Myyjien lapsi tietää, että on pärjättävä itse ja tekee kaikkensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iltalukiossa ei ollut mitään ohjausta. Menin sinne, koska en saanut kotoa yhtään rahaa mihinkään ja halusin ostaa vaatteita ym. nuoren elämään kuuluvia juttuja. Sen jälkeen olin ihan hukassa, vaikka kirjoitin ällän paperit (todella harvinaista iltalukiossa). Aloitin monta koulutusalaa ja jätin kaikki kesken. Välillä olin yliopistossa, välillä amiksessa. Ehdin opiskella kieliä, valtio-oppia, kosmetologiksi ja puutarhuriksi.

Valitaan vaan opiskeluala ja sitten sitoudutaan siihen. Ei kaikille ole kutsumusammattia, ihan turhaa on opiskelusta odottaa jotain kipinää. Itse opiskelin tradenomiksi eximian papereilla. Olipa tosi juhlavaa. Suurin osa kurssitarjonnasta täyttä sontaa. Mutta pusersin koulun loppuun ja sitten työelämässä syttyi se kipinä.

Pitkäjänteisyyttä ja vastuuntuntoa nuorille pitäisi selvästi opettaa, eikä sitä että työelämä olisi valtaosalle jotain ur

Aika moni ei perusta perhettä koskaan. Halutaan mielekäs työ ja ehkä vapaus asua ulkomaillakin. Moni akateeminen, jos on lahjakas päätyy tähän. Elättää itsensä ja tekee unelmahommaa vaikka pienemmällä palkalla kuin perinteisessä oravanpyörässä, kunhan pärjää tuloillaan. Arvot ovat muuttuneet.

Lähtökohdat on hyvä muistaa. OPOksi päätyneet eivät edusta oman unelmansa tavoittelijoita vaan ajautujia ja opettajien pohjasakkaa. Heille kaikki poikkeaminen sapluunasta ja pyrkiminen mihinkään aiheuttaa ahdistusta. Oletko kuullut miehestä jonka unelma oli opo. En minäkään.

Vierailija kirjoitti:

Unelmia voidaan kannustaa jos ne ovat realistisia. Minulla on juuri ja juuri viitosen saavuttavia oppilaita (asteikko 4-10), joilla on ammattihaaveina lentäjä, juristi, eläinlääkäri tai esimerkiksi psykologi. Näillä nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia päästä noihin ammatteihin.

Oletko sinä tosiaan niin tyhmä, ettet tajua koulumenestyksen riippuvan kiinnostuksesta ja motivaatiosta koulun käyntiin. Jos oppilas lintsaa suurimman 80% ajasta eikä aukaise kirjoja koko vuonna niin ei se mitään opi vaikka olisi kuinka fiksu. Monet kiinnostuu opiskelusta vasta paljon myöhemmin. Silloin olisi tärkeää kannustaa niitä lapsia saamaan sellaiset arvosanat, että pääsevät halutessaan lukioon tai kannustaa vaikka kymppiluokalle arvosanoja korottamaan ja kurkottamaan kohti unelmiaan. Moni lapsi on aivan sekaisin murrosiässä ja sen perusteella ei kannattaisi ihmisen koko elämää tuomita sanomalla, ettei hänestä ole siihen mitä haluaa tehdä. Typerys.