Kannustettiinko teitä tavoittelemaan unelmia koulun OPOssa tai ammatinvalinnassa?

Iltalukiossa ei ollut mitään ohjausta. Menin sinne, koska en saanut kotoa yhtään rahaa mihinkään ja halusin ostaa vaatteita ym. nuoren elämään kuuluvia juttuja. Sen jälkeen olin ihan hukassa, vaikka kirjoitin ällän paperit (todella harvinaista iltalukiossa). Aloitin monta koulutusalaa ja jätin kaikki kesken. Välillä olin yliopistossa, välillä amiksessa. Ehdin opiskella kieliä, valtio-oppia, kosmetologiksi ja puutarhuriksi.

Yrittäjän lapsille sanottiin, että sinä varmastikin jatkat isäsi/äitisi jälkiä. Muille sanottiin, että jos et mene lukioon menet lähimpään ammattikouluun jossa on metalli-, sähkö-, rakennusalat pojille ja siivous- tai sairaanhoitoalaa tytöille. Kokkilinjalle ensisijaisesti tytöt mutta voi sinne pojatkin mennä. Jos oikein halusi hurjaksi saattoi mennä opiskelemaan merkonomiksi jonnekin kauemmaksi.

Joo. mulla oli haaveena eräs artesaaniammatti, josta tuli myöhemmin hyvin kysytty ja hyvin palkattu ammatti. Opon mielestä mun piti vaan hakeutua kauppakouluun. Kyseisellä allalla jolle halusin ei kuulemma ollut tulevaisuutta. 

On kyllä jälkikäteen toisaalta harmittanut, koska olisin tienannut hyvät rahat, mutta toisaalta en, koska löysin muualta itselleni ammatin jossa viihdyn, en kuitenkaan siltä oponkaan ehdottamalta alalta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun täällä on puhuttu käytännöllisistä ja teoreettisista aloista, niin tekninen ala tavallaan yhdistää molemmat puolet. Joka alalla lisäksi tarvitaan monenlaisia ihmisiä. Eli teknisen alan sisällä voi sitten aikanaan tulla pomoksi, huippuasiantuntijaksi, suunnittelijaksi, kokoonpanon, huollon tai rakentamisen valvojaksi tms. Jos tykkää esiintyä saa tehdä sitä, jos taas ei niin se äskeinen hoitaa homman.

Jos opiskelee diplomi-insinööriksi, ei siinä missään kokoonpanolinjalla tehdä töitä.

Joku ne kokoonpanolinjatkin suunnittelee ja huoltaa ja huolto tarvitsee esimiehiä 

Olin yläasteella 1990-1993 ja muistan opon tunnit hyvin. Meillä oli opona lempeä ja kuunteleva miesopettaja, joka todella kannusti ja ohjasi. Eräs parhaista opettajista, joita olen ikinä tavannut ja todellakin oikealla alalla, uskon näin aikuisen silmin sitä aikaa katsoen, että hän oli kutsumusammatissaan ja nuoret pitivät hänestä ja luottivat häneen.

Minulla oli hyvä todistus ja siksi toki sain kannustusta lukioon, mutta koska minua kiinnosti taide- ja käsityöala, sain rohkaisua tavoitella unelmiani. Sekä opolta että kotoa vanhemmiltani. Vaikka päädyinkin vain osa-aikaisesti sille alalle käytännön syistä (laman takia) ja työskentelen päätoimisesti toisella alalla, olen kiitollinen siitä, että minua ja haaveitani kuultiin.

Yleisellä tasolla toki ammatit siihen aikaan olivat vähän toista kuin nykyään. Lukion kautta opettajaksi tai merkonomiksi kaupan alalle ohjattiin usein, jos oli lukupäätä, ja käytännön tekeville aloille kuten kampaajaksi, kokiksi, auto- ja tekniikkapuolelle ym. jos oli enemmän tekevä kuin lukeva. Ei kyllä mielessäkään käyneet mitkään juristit tai vastaavat ennen kuin myöhemmin, kun Ally McBeal teki ammatin tutuksi. XD

En muista ikinä käyneeni kahdenkeskistä keskustelua opon kanssa. Tai itse asiassa mulla on ehkä joku muistikuva että istuin hänen kanssaan kahdestaan terveydenhoitajan huoneessa, mutta en yhtään muista mistä juttelimme. Todennäköisesti hän ei murskannut kaikkia unelmiani, koska siitä luulisi jääneen muistikuvan.  Opon kirjassa oli paljon erilaisia testejä ja kyselyitä. Muistan ainakin oppimistyyli-testin, eli siltä osin kirja ainakaan ei perustunut tieteelliseen näyttöön. Jotenkin muistelen että Myers-briggs-testikin oli. Lisäksi oli kuitenkin ihan kivoja pohdintatehtäviä, joissa piti vaikka laittaa tärkeysjärjestykseen erilaisia elämäntavoitteita, ja samalla niitä tuli sitten pohdittua. Opo osallistui kouluaikanani yhteen kilpailuohjelmaan telkkarissa, ja sen jälkeen yksi opon tunti käsitteli hänen kokemuksiaan siinä. :D Opon tunteja oli mun mielestä kohtuullisen paljon yläasteen aikana, joten erittäin paljon on jäänyt näemmä unholaan. 

Lukiosta en muista yhtään opon tuntia, ei kun yhden muistan, jossa opo kertoi muiston lukioaikaisesta kaveristaan, joka meni aina "seilailemaan" lehtiä, ja häntä sitten ivattiin siitä. 

En kylläkään koe, että olisin tarvinnut jotenkin erilaista oppilaanohjausta. Kouluasteen loppuessa olin aina onnistunut muodostamaan käsityksen, mitä seuraavaksi haluan tehdä, ja tavoitteeni olivat kunnianhimoisia mutta realistisia. 

Nämä muistot ovat vuosituhannen vaihteen tienoilta, ja terveisiä tutuille. :)

Opo suositteli minulle hyvin käytännönläheisiä hommia sekä musiikkia sivuammattina vaikka keskiarvoni oli aina kiitettävä. Kyllä siinä tais ennakkoluulot vaikuttaa. Piruuttaan menin korkeakouluun.

Muut tiedostivat että olin hyvö oppilas. Niille olin poikkeus joka vahvistaa säännön, erikositapaus kuin puhuva koira, ja kaikkien lemmikki. Yliopiston jälkeen oli helppo saada töitä myös samasta syystä - olin hyvä hakija, mutta samalla sellainen kiintiötyöntekijä.

Mulla oli hyvä todistus niin opo kannusti hakemaan juuri sinne mikä itseäkin kiinnosti.

Kaverille jolla oli perustodistus oli opo jotenkin tölväissyt hänen haaveitaan ja kehottanut hakemaan muuhun ja kaveri oli siitä vähän loukkaantunut.

Kyllä ne siis kohtelee eri ihmisiä varmaan eritavalla.

Yhdelle lapselleni opo suositteli hoitoalaa kun äitikin on keskiarvo peruskoulusta 9,7. Onneksi teki mitä halusi ja meni lukioon ja väitteli tekniikan tohtoriksi hiljattain. Samoin toiselle lapselleni suositeltiin isänsä ammattia 😃 oli eri opo. 

mutta nuorimmainen on nyt lukiossa ja hänellä tuntuu olevan kyllä ohjausta enemmän kun vanhemmilla sisaruksillaan. 

Meillä taidettiin vielä katselle dioja samoista ammateista ja käytiin tutustumaan muutamiin oikein paikan päällä. Kasarilla kun dösä tuntui olevan koulun pihassa koko ajan, senkun vaan hypättiin kyytiin ja käytiin vierailemassa.

Siltikin sitten löysin oman juttuni ja lähin koulu oli n. 150 kilsan päässä ja ihan täältä pkseudulta olen alunperin. Kylläpä opolla meni kuuma peruna väärään kurkkuun. Kävisit edes lukion ensin täällä ja sitten vasta haet tuonne... Hän värväs muutkin opot puhumaan mua ympäri ja myös tarkkailuluokan opettajan ja kuraattorin.

Äiti ja isä repi ensin pelihousunsa ja sitten totesivat, että senkus menet. Pienen kannustin rahan sain ja hii-o-hoi!

30 vuotta ja yhä samalla alalla, viihdyn esimieshommissa nyttemmin.

Minä olin pienestä pitäen kiinnostunut valokuvaamisesta ja yläasteen jälkeen halusin jatkaa sen opiskelemista. Kuitenkin opo, kuraattori ja vanhemmat pikku hiljaa suostuttelivat minut pois siitä ajatuksesta, koska työllistymistilanne oli ainakin siihen aikaan hyvin, hyvin heikkoa. Vanhemmat sanoivat suoraan, että noissa hommissa et muuten tule toimeen.

Opo-tunnit 94-96: 

Jotkut videot pyöri, ja opo itse lähti yleensä röökille sillä välin - ehkä jopa ryypylle (ainakin tuoksui viinalta). Kukaan ei kyseenalaistanut, ysäri oli kyllä tosi erilaista aikaa verrattuna nykypäivään , hyvässä ja pahassa. 

Toisaalta valinta oli helppo, en edes valinnut tavallaan mitään, jatkoin vaan saman koulun lukiossa kuten kaikki kenen ka sinne riitti. Elämä oli simppeliä....

Meillä ei ollut mitään opoa, eikä kannustettu mihinkään. Saattoi olla, että jotain yksilöä kannustettiin, mutta ei ainakaan minua, eikä sisaruksiani. Välittäminen puuttui top tykkänään. 

No ei kannustettu ainakaan yläasteella. Opo ei ajatellut minusta olevan oikein mihinkään, koska olin tunnilla hiljainen. Oli aika rajoittunut ihminen hän. 

Meillä yläasteella OPO oli saanut tehtäväksi täyttää ammattikoulun metallipuolen aloituspaikat, joihin perinteisesti ei riittäänyt hakijoita. OPO suositteli noin joka toiselle pojalle asentaja-koneistalinjaa tai levyseppälinjaa amiskassa, ellei kulusta ollut päälle 8 keskiarvoa. Amiskaan menijöitä ei ollut montaa ja vain yksi metallipuolelle, kaveri jota ala oikeasti kiinnosti. Suurin osa jatkoi lukioon kasvamaan aiksemmaksi. OPO:n touhu oli ihan lapsen kengissä 1982. Täti tappoi vain aikaansa ja esitteli jotain kuivia tilastoja hakeneista ja valituista. OPO ei kertonut muista kuin ammattiasteen työtehtävistä.

Ei. Joku ammatinvalintatesti tehtiin kyllä. Kokeilinkin päästä alan kouluun, mutta en päässyt joten se ura jäi saavuttamatta.

Ei todellakaan.

Minulle suositeltiin mittatilausompelijan ammattia, koska äitinikin harjoitti sitä työkseen.

Eikä ainakaan lukiota, koska keskiarvoni oli "vain" 8. En pärjäisi siellä niin huonolla keskiarvolla!

Rivien välistä saattoi lukea että todellinen syy oli se etteivät vanhempani, eikä kukaan muukaan lähisukulaisistani, ollut ylioppilas. Pienellä paikkakunnalla oli ainakin siihen aikaan, 1980 - luvun alussa, tärkeää "pysyä lestissään".

Menin kuitenkin lukioon, ja olin siellä keskitason oppilas. Yhtään koetta en joutunut uusimaan - enkä jäänyt joidenkin suureksi ihmetykseksi luokallekaan. Kirjoitin ylioppilastutkinnossa C:n paperit.

Olen kokeillut monenlaisia ammatteja; hoitoalalta ja tehtaan liukuhihnatyöstä kirjastotyöhön ja taloushallintaan. Jälkimmäisestä minulla on ammattitutkinto.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan. Opo ei ollut kiinnostunut minun unelmistani, mutta hänen haaveensa oli että minusta tulisi näyttelijä

Musiikinopettajani suorastaan painosti minua menemään musiikkilukioon, ja sitä kautta Sibeliusakatemiaan opiskelemaan oopperalaulajaksi. Minulla oli silloin laaja ääniala. Olin "kirkas" sopraano.

Hän pakotti minut esiintymään koulun joulu- ja kevätjuhlissa musiikin numeron laskemisella uhaten. Minua jännitti niin kauheasti että melkein oksensin.

Olin ujo ja syrjäänvetäytyvä. Kammosin esiintymistä. Inhosin oopperaa. Menin tavalliseen lukioon.

Sen jälkeen en ole esiintynyt yksinäni. Enkä esiinny! Sain ikuisen esiintymiskammon yläasteella.

Mulle opo sanoi ettei sinusta koskaan tule mitään. En ollut ainoa jolle tuo sanottiin...hyvin on kuitenkin mennyt 

Meille opo sanoi, että tytöistä tulee sitten sairaanhoitajia ja pojista insinöörejä. Siinäpä sitä kannustusta tulikin.

Ammattikouluun päästiin tutustumaan. Itse ei saanut valita linjaa. Opo valitsi tutustumiskohteet aakkosjärjestyksen perusteella. Olen aakkosissa alkupäässä ja pääsin tutustumaan auto- ja kuljetusalan linjalle. Sain ajaa rekkaa harjoitusradalla.

Se oli ihanaa 90-lukua.